tiistai 6. huhtikuuta 2021

Elämä ei ole hallittavissa, Koronapandemian opetuksia

 

 

 

Koronapandemia kyseenalaistaa kulttuuriamme leimaavan näkemyksen ihmisen itseriittoisuudesta ja riippumattomuudesta. Olemme tuudittautuneet siihen, että hallitsemme elämäämme ja tulevaisuuttamme. Luotamme tieteeseen ja teknologiaan ja niiden kykyyn ratkaista eteen tulevat kriisit. Tällainen puhe tuntuu yliampuvalta juuri nyt kun yritämme kukistaa pandemian tieteeseen perustuvilla rokotteilla. En halua missään nimessä kiistää sitä, että  rokotukset voivat todella taittaa pandemian selän ja pelastaa meidät tällä kertaa massiivisilta tuhoilta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että koronapandemia yllätti meidät ja osoittaa ihmiselämän haurauden. 

 

Elämän hallittavauus


Varsinainen huolen aiheeni on perusteeton usko elämän hallittavuuteen ja ennustettavuuteen. Ihmiselle on luonteenomaista katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen ja uskoa, että itselle ei voi tapahtua mitään pahaa. Tällainen optimismi on ymmärrettävää ja antaa vaikeissakin olosuhteissa toivoa paremmasta. Tarkoitukseni ei ole saarnata mitään ”pessimismin elämänviisautta” vaan tavoitella optimismin ja pessimismin tasapainoa, jonkinlaista ”elämän reaalipolitiikkaa”. Elämän reaalipolitiikan voima on siinä, että se auttaa varautumaan yllätyksiin ja pitämään auki mahdollisimman monia ovia tulevaisuuteen. 

 

Tulevaisuudentutkimuksessa korostetaan elämän ja yhteiskunnan monimukaisuutta ja kehityksen epäjatkuvuutta. Historia kulkee hyppäyksittäin ja muistuttaa enemmän jäniksen loikkaa kuin junan kulkua päämääräänsä. Parasta, mitä tulevaisuudentutkimus on antanut, on herkistäminen heikoille signaaleilla ja virittäminen erilaisten vaihtoehtoisten tulevaisuuksien, skenaarioiden hahmottamiseen. Mutta tulevaisuuden tutkimuksen motto ”teemme itse tulevaisuuden” on virheellinen. On totta, että tekomme vaikuttavat tulevaisuuteemme, mutta ne eivät määrää tulevaisuutta. Se mitä tulevaisuudessa tapahtuu, on hyvin suuressa määrin sattumasta johtuvaa. Satunnaisuutta aiheuttaa jo se, että lukuisat ihmiset ja organisaatiot toimivat toisistaan riippumatta ja vaikuttavat toistensa toimintaan. Mutta satunnaisuutta aiheuttaa myös luonto ja sen toiminta (tulivuorenpurkaukset, taifuunit, tulvat, maanjäristykset, kuivuus, metsäpalot, ilmastonlämpeneminen jne.). Näistä jotkut ovat ihmisen toiminnan seurausta, mutta eivät suinkaan kaikki. 


Luonnon kosto

 

Pandemia, ilmaston lämpeneminen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen asettavat kysymyksen ihmisen suhteesta luontoon. Olemme taipuvaisia näkemään ne toistaan erillään ja vieläpä hierarkkisesti niin että ihminen on luonnon yläpuolella. Tämä ajattelutapa on vaarallisella tavalla virheellinen. Luonnon ja ihmisen välisen suhteen tarkempi analyysi osoittaa, että luonto on kokonaisuus, johon myös ihminen kuuluu. Kaikki mitä ihminen tekee, tapahtuu luonnossa. Ihminen ja luonto ovat vuorovaikutuksessa keskenään. 

 

G.H. von Wright on analysoinut ihmisen paikkaa luonnossa monipuolisesti. 

 

”Luonnonvarojen käyttö ja luonnonvoimien ohjailu ihmisen tarkoituksiin merkitsevät puuttumista luonnon kulun yksittäisiin osiin. Luonto on kuitenkin kokonaisuus, järjestelmä, jonka osat vaikuttavat toisiinsa. Myös ihminen on tämän kokonaisuuden osa. Hänen elämänsä sanan biologisessa merkityksessä riippuu hänen fyysisen ympäristönsä, ns. biosfäärin, tietyistä tasapainotiloista.” (von Wright 1981, s. 160).

 

Kun ihminen puuttuu luonnon järjestelmän yksityiskohtiin, luonto voi menettää tasapainonsa ja ”iskeä takaisin” esim. kuivuuden tai tulvien muodossa. Von Wright käyttää luonnon takaisin iskemisestä termiä luonnon nemesis (nemesis naturalis). Termi tulee hellenistisestä filosofiasta jossa nemesis tarkoitti jumalien kostoa ihmisen ylvästelystä — hybriksestä — kosmista järjestystä kohtaan. 

 

”Voisimme sanoa, että hybris on maailman tasapainon horjuttamista, ”luonnon lain” rikkomista. Nemesis merkitsee tasapainon palauttamista. Se on kuin kosto tai rangaistus luvattomasta rajanylityksestä.” (von Wright 1981, s. 160).

 

Ihmisen ja luonnon suhdetta luonnehtii yhä enemmän tekniikka, jolla tarkoitetaan tieteellisen tiedon käyttöä todellisuuden muokkaamiseksi ihmisen tavoitteiden mukaisiksi. Teknologian avainsana on luonnon hallinta. Tekniikka on synnyttänyt teknologisen elämänmuodon ja siihen liittyvän kuluttamisen kulttuurin. Luonnontieteen on hyvin pitkälle viritetty lähestymään luontoa sen hyödyntämisen kannalta.

 

”Nykyajan teknologisen elämänmuodon erityishybris on luonnonkausaliteetin mieletön ohjailu ihmisen tavoitteiden sanelemaan suuntaan.” (von Wright 1981, s. 85).

 

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa tapa suhtautua luontoon. Kreikkalaisen maailmankuvan mukaan luontoa, kosmosta on seurattava, ei hallittava. Luonnon järjestys oli ihanne ja esikuva ihmisille. Vain luonnon järjestyksen mukainen elämä voi olla hyvää. 


Ekologinen ajattelu ja hyberobjektit

 

Timothy Morton (2010) vie ajatuksen luonnon kokonaisuudesta äärimmilleen kirjassaan The Ecological Thought. Hänen mukaansa ekologinen kriisi on osoittanut, että kaikki on yhteydessä keskenään (everything is interconnected).  Ekologinen ajattelu merkitsee radikaalia avoimuutta, josta ei ole paluuta suljettuun ajatteluun. Ekologinen ajattelu on Mortonin mukaan kuin virus, joka tartuttaa kaikki ajattelun alueet.  Se ei liity vain ilmaston globaaliin lämpenemiseen, kierrätykseen tai uusiutuviin energiamuotoihin. Se liittyy rakkauteen, menetyksiin, epätoivoon ja myötätuntoon; se liittyy depressioon ja psykooseihin, kapitalismiin, aikaan ja avaruuteen jne. Morton käyttää termiä ”the mesh ” viittaamaan ekologiseen ajatteluun liittyvään kokonaisyhteyteen. ”Nothing exists all by itself, and so nothing is fully ’itself’” (Morton 2010, s. 15). Tämä kokonaisyhteys koskee yhtä hyvin ei-eläviä olioita kuin eläviäkin, (Morton 2010, s. 28). Muut oliot (esim. eläimet) ovat itsessään outoja (strange) ja niiden tiedostaminen tekee ne vielä oudoimmaksi: ne ovat ”strange strangers”. Morton edustaa ns. posthumanismia, jossa ihmiselle ei anneta mitään erityisasemaa luonnossa. 

 

Ympäristöliike puhuu hätätilasta. Pahimmassa tapauksessa edessä on (ihmisen) maailman loppu. Morton puolestaan väittää, että maailmaloppu on jo tapahtunut. Me olemme myrkyttäneet hyönteiset DDT:llä, olemme pudottaneet atomipommin ja olemme laskeneet ilmakehään hiilidioksidia niin paljon, että ilmaston lämpenemistä ei voi enää estää. Tässä kuviossa on kiinnostavaa, että ilmasto ei ole säätila; säätilan voimme nähdä mutta emme ilmastoa. Silti se on olemassa. Ympärillämme on tietyssä mielessä näkymätön vihollinen. Mortonin mukaan olemme kaikki vastuussa ilmaston lämpenemisestä, riippumatta siitä olemmeko henkilökohtaisesti aiheuttamassa sitä (itse asiassa kaikki aiheuttavat sitä joltain osin). Hän vertaa tätä vastuuta tilanteeseen, jossa vaikka lapsi on hukkumassa. Meillä on inhimillinen velvollisuus auttaa, vaikka emme ole mitenkään aiheuttaneet lapsen joutumista veden varaan. 

 

Mortonin keskustelluin käsite on ”hyberobjekti”. Tällä hän tarkoittaa ihmisen luomia objekteja, jotka pysyvät täällä käytännöllisesti ikuisesti. Parhaita esimerkkejä ovat ydinjätevarastot, joiden säteily jatkuu vuosisatoja ellei tuhansia vuosia. Ilmastonmuutosta synnyttää myös hyberobjekteja, esimerkiksi aavikoita tai eroosiota, jotka ovat peruuttamattomia. Myös jotkut ihmisen kehittämät muoviset esineet säilyvät luonnossa vuosisatoja. Hyberobjektit edustavat asioita, jotka ovat horisonttimme ulkopuolella ja suurempia tai merkittävämpiä kuin voimme käsittää. Ihminen kykenee luomaan asioita ja ilmiöitä, joita ei kyetä enää hallitsemaan tai peruuttamaan. 


Riskiyhteiskunta

 

Hyberobjektit ovat esimerkkejä ilmiöstä, jota Ulrich Beck (1990) kutsuu riskiyhteiskunnaksi. Riskiyhteiskunnassa hallitsevat ydinvoimateollisuuden, kemianteollisuuden ja geeniteknologian suuret riskit. Näihin voidaan lukea myös digitalisaatioon ja tekoälyyn liittyvät riskit. Riskiyhteiskunta on uudenaikaisen teollisuuden aikaansaannos, jonka hallitsemiseen tarjolla olevat työkalut ovat auttamatta vanhentuneita. Uusille riskeille on ominaista kolme seikkaa.

1.     Niitä ei voida rajata paikallisesti, ajallisesti eikä sosiaalisesti.

2.     Niille on vaikea osoittaa syyllistä ja nimetä vastuun kantajaa: kausaalisuus ja syyllisyys lakkaavat toimimasta.

3.     Tekniikan avulla vaarat voidaan vain minimoida mutta ei koskaan poistaa.

 

Beck kirjoittaa:


”Suurvaarat eivät ole pelkkiä vaaroja, jotka voitaisiin käsittää teknisten tieteiden ja lääketieteen avulla ja rajata normaaliuden ulkopuolelle. Ne ovat pikemminkin uudella tavalla kaikkien asia. Niihin ovat monimutkaisesti kerrostuneina politiikka, kulttuuri ja hallinnolliset vipusimet.” (Kursivointi Beckin, Beck 1990, s. 25). 

 

Riskiyhteiskunnassa turvallisuus muodostuu keskeiseksi kysymykseksi. Ongelmana vain on, että tieteen ja teknologian tarjoamat turvallisuustakeet perustuvat hallinnan illuusioon: kun asia X hoidetaan tavalla Y niin riskit ovat Z. Tällainen teknologinen riskin käsite ei ulotu suurriskeihin, jotka tulevat hiipien yllätyksenä; ne ovat ”näkymättömiä tuholaisia”. Esimerkkinä olkoon ydinvoimalaonnettomuudet tai öljykatastrofit haavoittuvilla merialueilla. 

 

On huomattava, että niin Mortonin hyberobjektit kuin Beckin suurriskitkin kaikki liittyvät luontoon: ihminen vaikuttaa luonnon prosesseihin, jotka riistäytyvät käsistä. Ihminen on asettunut luonnon yläpuolelle ja kuvittelee, että luontoa voidaan loputtomasti manipuloida ihmistä palvelemaan. Suurriskit syntyvät, kun ihminen ei osaa ottaa huomioon luonnon oma järjestystä.


Koronapandemia ja uusi normaali

 

Koronapandemia on nyt kaikkien mielessä. Sitä ei voida pitää suoranaisesti ihmisen aiheuttamana,  mutta ruoan tuotannolla on luultavasti jokin osuus siihen, että virus pääsi siirtymään lepakosta ihmiseen Wuhanin markkinapaikalla. Kiinnostavampi puoli pandemiaa on yrityksemme hallita sen leviämistä. Teemme tieteellisiä laskelmia viruksen leviämisen skenaarioista, turvautuen juuri teknologisen riskin käsitteeseen: rajoittamalla liikkumista X tavalla Y, tartuntoja tulee olemaan Z kpl päivässä tms. Laskelmissa emme osaa ottaa huomioon viruksen uusia mutaatioita emmekä ihmisen käyttäytymistä. Tiede on tullut avuksi kehittäen uusi rokotteita, jotka laahaavat aina uusien mutaatioiden perässä. Vaikka saisimme paikallisesti taudin talttumaan rajoituksilla ja rokotteilla, suurin osa maailmaa on ilman rokotteita ja muodostaa alituisen uhan tartunnoille. Silti en epäile, etteikö covid-19-infektiota saada taltutettua ennemmin tai myöhemmin. Sen jälkeen tulee muita viruksia —  ja luultavasti taas yllätyksenä. 

 

Opetus, jonka haluan vetää koronapandemiasta, on muistutus siitä, että ihminen pystyy vain rajoitetusti hallitsemaan luonnon omia tai ihmisen itse aiheuttamia prosesseja. Pandemian tulisi iskostua kulttuuriseen tietoisuuteen, kuten tutkija Francois Balloux toivoo (HS 11.4.2021). 


Näkökulmamme on aina rajallinen eikä tuo näkyviin kaikkia ilmiöitä. Riski voi piillä juuri asioissa, joisa emme näe. Tämä ei koske vain meidän jokapäiväisiä havaintojamme vaan myös mitä suuremmassa määrin tieteellistä tutkimusta. Vain ilmiöiden tarkasteleminen useista näkökulmista voi turvata meidät suurimmilta yllätyksiltä (Hautamäki 2018). 

 

Johtaako elämän hallitsemattomuuden tunnustaminen epätoivoon ja pessimismiin? Ei välttämättä, suhtautuminen riippuu omaksutusta filosofiasta. Jos olet stoalainen tai buddhalainen, et murehdi asioista, joihin et voi vaikuttaa. Vain siten voit säilyttää mielenrauhasi. Jos taas filosofiasi painottaa jatkuvan onnen tavoittelua ja hyvää fiilistä, olet alttiina pettymyksille. Alussa mainitsemassani elämän reaalipolitiikassa yhdistyy näkemys elämän hallitsemattomuudesta avoimien mahdollisuuksien tunnistamiseen. 

 

Ihmiskunta on selvinnyt lukuista onnettomuuksista ja katastrofeista luovuutensa ja yhteistyönsä ansiosta. Kun tuhannet ja miljoonat ihmiset yhdistävä voimansa ja luovuutensa, kyetään suuria ongelmia ratkaisemaan. Koska ongelmat ovat yhä selvemmin planetaarisia ja globaaleja, on myös näkökulman oltava globaali. Tämän näkökulman olivat stoalaiset omaksuneet, kun he pitivät ihmisiä maailmankansalaisina (Sihvola 1998). Von Wrightin mukaan humanismiin sisältyy oleellisesti solidaarisuus, joka tähtää kaikkien ihmisten hyvään elämään. Myös Morton painottaa, että ainoa tapa vastustaa globaalia ilmastonmuutosta on tietoinen globaali yhteistoiminta. 

 

En toivo koronpandemian päätyttyä paluuta vanhaan normaaliin. Uuden normaalin keskeinen piirre voisi olla juuri käsitys elämän ennustamattomuudesta ja välttämättömyydestä sopeutua luonnon järjestykseen, jonka osia olemme. Kohtaamme luonnon yhdessä ihmiskuntana ja siksi tulevaisuuden ratkaisujen täytyy perustua syvälliseen yhteistyöhön yli kaikkien rajojen. 

 


 

Kirjallisuutta

 

Beck, U. Riskiyhteiskunnan vastamyrkyt. Vastapaino, 1990.


Hautamäki, A.  Näkökulmarelativismi, Tiedon suhteellisuuden ongelma. Jyväskylän yliopisto, 2018.


Morton, T. The Ecological Thought. Harvard University Press, 2010.


Sihvola, J.  Toivon Vuosituhat, Eurooppalainen ihmiskuva ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus. Atena, 1998.


Von Wright, G.H. Humanismi elämänasenteena. Otava, 1981.

 

 

 

 

 

 

 

 

torstai 25. helmikuuta 2021

Barack Obaman Luvattu maa on näköalapaikka Yhdysvaltojen politiikkaan

Barack Obama: Luvattu maa. Suom. Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro. Otava 2020.

 

 

Tuskin koskaan on ollut sellaista mahdollisuutta kurkistaa vallan kulissien taakse kuin mitä Barack Obaman Luvattu maa tarjoaa. Maailman johtavan valtion presidentti kirjoittaa kirjan elämästään, valtaan nousustaan ja hallituksensa toiminnasta. Se on sellaisenaan kiinnostava teos, mutta vielä kiinnostavammaksi ja ajankohtaiseksi kirjan tekee Joe Bidenin astuminen virkaansa Trumpin aiheuttaman kaaoksen jälkeen. Obaman kokemukset presidenttinä ennakoivat minkälaisia haasteita ja yllätyksiä Biden kohtaa matkallaan.  Bidenille Obaman kauden tapahtumat ovat tietysti jo omakohtaisesti koettuja, olihan hän Obaman varapresidentti ja mukana kaikissa keskeisissä päätöksissä.

 

Obaman kirja lähtee hänen lapsuudestaan Havaijilla ja etenee nopeasti opiskeluaikoihin ja ensimmäisiin työtehtäviin Chicagossa. Erityisen tärkeitä henkilöitä Obamalle olivat hänen äitinsä ja isoäitinsä, joiden elämänkokemus ja näkemykset vaikuttivat ei vain nuoruudessa vaan myös kypsällä iällä Obamana ollessa jo viroissa ja vihdoin presidenttinä. Obama toimi yleishyödyllisissä järjestöissä ennen kuin päätti mennä mukaan politiikkaan. Hänen valittiin Illinoisin senaattiin  1996 ja sitten myöhemmin Yhdysvaltojen senaattiin 2004. Seuraava askel olikin asettuminen presidenttiehdokkaaksi. Voitettuaan esivaaleissa Hillary Clintonin Obamasta tuli demokraattien presidenttiehdokas vastassaan John McCain. Obama voittivat vaalit ja hänestä tuli Yhdysvaltojen 44. presidentti kaudeksi 2008-2017. Luvattu maa ulottuu aina vuoteen 2011. Presidenttikauden loppuajasta on tulossa toinen kirja.

 

Tuon esiin nyt sen mikä kirjasta jäi erityisesti mieleeni. 


Rehellisyys ja sosiaalinen omatunto

 

Kirja on mielestäni harvinaisen rehellinen. Siellä tuodaan esiin Obaman henkilökohtaisia heikkouksia ja epäonnistumisia – niin elämässä kuin politiikassakin. Aivan keskeinen henkilö Barack Obamalle on ollut hänen vaimonsa Michelle. Michelle tuki Obamaa tämän ratkaisuissa mutta toi samalla esiin politiikkaan liittyvät haasteet, etenkin pitkät työpäivät, jatkuva matkustaminen, median herkeämätön prässi, julkinen kritiikki, lausuntojen vääristely jne. Nämä kaikki veivät aikaa ja resursseja perheeltä ja omaisilta. Kirjasta käy ilmi, miten paljon Obama rakasti ja kunnioitti puolisoaan ja arvosti tämän näkemyksiä elämästä ja politiikasta. Michelle tasapainotti Obaman hektistä elämään.

 

Toinen henkilökohtainen seikka on Obaman hyvä tuntuma tavallisten ihmisten elämään ja vaikeuksiin. Kaikesta näkee, että Obama piti mielessään huono-osaisten aseman ja tavallisten ihmisten tukemisen. Tästä on hyvänä esimerkkiä terveydenhuoltouudistus, joka toi kymmeniä miljoonia vakuuttamattomia kansalaisia vakuutuksen ja hyvän terveydenhuollon piiriin. Presidentti teki usein muutoksia virkakunnan valmistelemiin lakeihin nimenomaan huono-osaisten näkökulmasta kysyen, miten tämä vaikuttaa tavallisten ihmisten elämää. Obaman vahva sosiaalinen omatunto selittyy pääosin hänen omista lapsuuden kokemuksistaan ja perheestään. Mutta erityisesti kokemukset mustana amerikkalaisena löivät vahvasti leimansa hänen elämäänsä.

 

Mustat Obaman agendalla


On kiinnostavaa, että rotukysymykset ovat vahvasti taustalla mutta eivät näyttävästi Obaman agendalla. Tilanne Yhdysvallissa on kerta kaikkiaan sellainen, että jos haluaa pärjätä politiikassa ja päästä johtaviin asemiin, rotua ei kannata pitää esillä. Tullakseen presidentiksi tarvitaan kaikkien yhteiskuntaryhmien tuki – niin valkoisten, mustien, latinojen, aasialaisten kuin myös muunlaisten vähemmistöjen, kuten gay- ja lesbianryhmien tuki. Obamaa mustat ovat arvostaneet mutta myös arvostelleet siitä, että mustien asema ei paljonkaan muuttunut Obaman kaudella. Obama myöntää tämän kirjassaan mutta tuo esiin lukuisia lakeja, joilla on parannettu köyhien seutujen kouluoloja, tuettu haavoittuvassa asemassa olevia perheitä, estetty asuntojen pakkohuutokauppoja, parannettu terveydenhuollon saatavuutta jne. Kaikki nämä hyödyttävät myös mustia. 

 

Politiikka on kompromisseja


Eniten kirjassa korostuu kuitenkin politiikan teon vaikeus kahtia jakautuneessa maassa. Aluksi demokraateilla oli enemmistö edustajainhuoneessa, mutta he menettivät tämän vuoden 2010 vaaleissa. Tämä vaikeutti tavattomasti uudistusten etenemistä. Kirja tekee selväksi, että republikaanien enemmistö halusi vastustaa kaikkia Obaman lakiesityksiä. Tämä oli suorastaan periaate ja siinä ollaan kaukana perinteisestä konsensushakuisuudesta, jonka turvin Yhdysvalloissa on aikoinaan viety läpi isoja uudistuksia. Tuntuu siltä kuin ainoa keino saada lakeja läpi oli etsiä ne muutamat republikaanit, jotka olivat valmiita hyväksymään lait saatuaan sitä ennen niihin muutoksia, jotka hyödyttivät senaattorien osavaltioita tai muuten tukivat heidän uudelleen valintaansa. Oli myös lakiesityksiä, jotka hylättiin kongressissa ja erityisesti senaatissa vaikka mitä temppuja yritettiin. Juuri tässä lakien läpimenon turvaamisessa tarvittiin erittäin hyvää poliittista silmää, tilannetajua ja edustajien henkilökohtaista tuntemista. 

 

Mutta tähän kuvioon liittyy myös media. Media seuraa valppaasti poliittista tilannetta ja jokainen lause ja sana analysoidaan ja, jos niistä saa irti jonkin vastapuolta hyödyttävän viestin, niin se levitetään ympäri valtakuntaa. Obaman aikana sosiaalinen media oli vielä lapsen kengissä mutta konservatiiviset mediat kun Fox News olivat vaikutusvaltaisia ja ne saattoivat pitää joka päivä esillä jotain negatiivista tulkintaa presidentin toiminnasta, kunnes taas löytyi toinen teema, jota ruvettiin pyörittämään TV-kanavilla.


Pankkikriisi

 

Obaman kauden alku sattui huonoon aikaan. Pankkikriisi puhkesi 2008, ja koko rahoitusjärjestelmä oli sortumassa. Tilanne paheni päivä päivältä ja konkurssit lisääntyivät, työttömyys kasvoi ja asuntoja pakkohuutokaupattiin. Monen pankin taseet alkoivat horjua. Pankkikriisin voittaminen on yksi kirjan jännittävimmistä tapahtumasarjoista. Obaman hallituksen perusratkaisu oli massiivinen elvytys ja pankeille stressitesti, jonka puolueettomat arvioijat tekevät. Sen perusteella hallitus sitten katsoo, tarvitseeko pankki tukea vai pitääkö se ajaa alas. Tämä palautti luottamuksen pankkisektoriin ja esti sen romahtamisen. Mutta sitä mitä yleisö odotti, eli johdannaisia kehitelleiden johtajien saattamista henkilökohtaiseen vastuuseen, ei tapahtunut. Tosin pankkisektorilla monet menettivät rahansa ja asemansa ja työttömyys kasvoi. Lisäksi pankkien sääntely tiukkeni, etenkin stressitestien tullessa pysyviksi. Ymmärsin, että henkilökohtaiseen vastuuseen saattamista ei olisi kyennyt viemään kongressissa läpi. Joka tapauksessa monen tavallisen ihmisen elämää helpotti, kun asuntojen pakkohuutokaupat saatiin vähentymään ja vaikeuksiin joutuvia ihmisiä tuettiin taloudellisesti. Vähitellen talous alkoi kohentua, mutta tästä ei tullut liikaa kiitosta, siksi rankkoja olivat kokemukset pankkikriisistä. Kuvaavaa oli myös se, että pankkipiirit arvostelivat jatkuvasti hallitusta, vaikka se oli pelastanut maan pankkikriisiltä – tyypit eivät pitäneet toimintaansa missään suhteessa moitittavana.


Terveydenhuolto

 

Terveydenhuoltouudistus oli Obaman suurimpia saavutuksia. Sitä oli yritetty jo Clintonin presidenttikaudella, mutta hanke epäonnistui ja asiaa ajanut Hillary Clinton sai siitä huonoa mainetta. Obama käynnisti valmistelun heti tultuaan virkaan. Valmistelu on vaikeaa ja tilannetta pahensi vielä 2009 syntynyt teekutsuliike, joka risti uudistuksen ObamaCareksi ja keskittyi estämään sen läpivienti väittäen sen tuovan Amerikkaan uuden sosialistisen sortojärjestelmän. Monien muutosten ja lievennysten jälkeen terveydenhuoltolaki The Affordable Case Act meni vihdoin läpi maaliskuussa 2010. Kirjassa kerrotaan että äänestyksen jälkeen Joe Baiden tarttui Obamaa hartioista. ”Hänen kuuluisa virnistyksensä oli tavallistakin leveämpi. ’Äijä, sinä teit sen’ hän sanoi.”


Politiikan yllättävyys ja ulkopolitiikka

 

Presidentit ja hallituksen päivittäistä toimintaa on lähes mahdotonta ennakoida. Yht’äkkiä on käynnissä olevat asiat pantava syrjään ja ryhdyttävä tulipalon sammutukseen. Tästä on esimerkkinä Meksikonlahden öljyvuoto, jonka vakavuutta aliarvioitiin ja josta öljy-yhtiöllä oli aivan virheellinen käsitys. Samanlaisia yllätyksiä tuli jatkuvasti ulkopolitiikassa. Jaksot, jotka käsittelevät Venäjää, Kiinaa ja Lähi-Itää ovat erittäin antoisia ja suorastaan oppitunteja maailmanpolitiikasta. Ne tekevät myös ymmärrettäväksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Poimintoina mainittakoon sopimus Iranin kanssa ydinteknologian kehittämisestä ja joukkojen vähentämisestä Irakissa ja Afganistanissa. Varsinkin viimeksi mainitussa asiassa kenraalien kantana oli lisätä joukkoja, ei vähentää niitä. Toisaalta haluttiin estää liian nopea vetäytyminen, joka synnyttäisi vaarallisen tyhjiön. Siksi hallituksen linjana oli lisätä väliaikaisesti joukkoja, mutta vain puolet siitä mitä kenraalit esittivät. Yhdysvalloissa ulkopolitiikassa on helpompi päästä yksimielisyyteen kuin sisäpolitiikassa. Niinpä joukkojen lisäämistä koskeva päätös meni hyvin läpi kongressissa.

 

Obama sai merkittävän poliittisen ”voiton” kun Yhdysvaltojen erikoisjoukot onnistuivat tunkeutumaan Osama Bin Ladenin asuntoon ja surmata hänet Pakistanissa vuonna 2011. Tämä episodi on kuvattu kirjan lopussa tarkkaan ja kuvausta surman suunnittelusta ja toteuttamisesta lukee kuin jännityskirjaa. 


Ihmisiä politiikassa ja hallinnossa

 

Kirjassa on luonnehdittu terävästi monia johtajia ja poliitikkoja aina Putinista Xi Jinpingiin. Kirjassa on myös mainittu ja lyhyesti kuvattu useita Yhdysvaltojen politiikan kuumista nimistä, kuten Hillary Clintonista, Nancy Pelosista, Donald Trumpista, John McCainista ja senaatin republikaanijohtajasta Mitch McConnellista, ja tietysti silloisesta varapresidentistä Joe Bidenista, joka oli Obaman tärkeä neuvonantaja. 

 

Presidentin hallinto on Yhdysvalloissa valtava: sehän on suuren maan hallitus, jossa on monta ministeriä ja lukuisia neuvonantajia, esittelijöitä ja toimeenpanevia virkahenkilöitä. Kirjassa heitä vilisee kuin Vilkkilässä kissoja ja eikä heistä jaksa pitää lukua. Obama antaa hyvin monelle tunnustuksen ja kertoo heidän taustastaan ja toimintatavastaan. Osa on strategeja, osa tiedottajia, osa sinnikkäitä puurtajia, osa härskejä toiminnan miehiä. Tällaisen joukon pitäminen yhtenäisenä on iso haaste, joka onnistui alussa verrattain hyvin, mutta ihmisten vaihtuessa kaikkia uusia tulokkaita ei saatu perehdytettyä kunnolla asioihin. Obama piti ydinjoukon hyvin koossa ja kävi heidän kanssaan ellei nyt päivittäin niin ainakin viikottain kokouksia, joissa käytiin kiivastakin keskustelua. Sain sen vaikutelman, että Obama kuunteli erilaisia mielipiteitä ja teki sitten aika itsenäisesti päätökset, jotka olivat joskus vastoin neuvonantajien mielipiteitä. Tyyppinähän Obama oli aika pidättyväinen.


Valkoinen talo ja normaali elämä

 

Valkoinen talo saa hienon kuvauksen kirjassa. Sehän oli paitsi vallan keskittymä myös Obaman perheen koti. Michelle Obama pyrki järjestämään heidän tyttärilleen Malialle ja Sachalle mahdollisimman normaalit olot, johon kuuluivat koulunkäynti, kavereiden luona vieraileminen ja yöpyminen, harrastukset, synttärit jne. Lasten kavereita vierailu myös Valkoisessa talossa. Michelle järjesti erilaisia tilaisuuksia ja (puutarha)juhlia, joihin kutsuttiin taiteilijoita esiintymään ja joissa saattoi olla toista sataa vierasta. Ne olivat tärkeitä sosiaalisia tapahtumia. Kaikki tämä vaati erityisjärjestelyjä, jotka saattoivat olla kiusallisia mutta välttämättömiä.


Entä Joe Biden?

 

Kirjaa lukiessa pohdin, mitenkähän Joe Bidenin presidenttiys tulee onnistumaan. Maa on vielä pahemmin jakautunut kuin Obaman aikana ja Trumpin lietsomat joukot ovat entistä äänekkäämpiä. Tämä vaikuttaa suoraan kongressin republikaanien toimintaan ja halukkuus kompromisseihin on luultavasti heikkoa. Biden on sovitteleva ja rauhallinen presidentti, jonka ensimmäinen tehtävä on paitsi suitsia koronapandemia, normalisoida poliittista kulttuuria – palauttaa luottamus demokratiaan. Biden on palannut moniin Obaman linjauksiin ja liitti Yhdysvallat takaisin Pariisin sopimukseen, aloitti neuvottelut Iranin kanssa ydinteknologiasta, sitoo Yhdysvallat jälleen tiukempiin ympäristönormeihin ja normalisoi suhteita Eurooppaan. Näille kaikille päätöksille löytyy perusteluita Luvatusta maasta. Ehkä Bidenin kaudella Yhdysvallat pääsee taas lähemmäksi ”luvattua maata”.

 

 

 

 

 

 

 

torstai 5. marraskuuta 2020

Mitä tiede on?


 

Luento Suomen Tiedekeskusten verkoston järjestämässä pre-event tilaisuudessa 3.11.2020. Tilaisuus liittyi verkoston järjestämään tiede-Hackathoniin, järjestettiin 14.-15.11. Tiedekeskus Heurekassa ja Tekniikan museossa. 

 

 

Mitä tieteellinen ajattelu ja tieteellinen tieto on

 

 

Mihin tiedettä tarvitaan

 

Emme tule ajatelleeksi, että koko nykyinen sivistyksemme ja elämänmuotomme perustuvat tieteeseen. Meillä ei olisi sähköä, autoja, televisiota, tietokoneita, älypuhelimia, tehokkaita lääkkeitä eikä puhdasta vettä ilman tiedettä. Elämme pidempään ja terveempinä kuin koskaan tieteen ansiosta. Yhteiskunnan ja koko maailman edessä olevia haastavia ongelmia kuten ilmastonmuutos, köyhyys, energian riittävyys, luonnon monimuotoisuus, epidemiat, pakolaisuus, turvallisuus jne. ei voida ratkaista ilman tiedettä.  Tämä kaikki kannattaa muistaa, kuin julkisuudessa keskustellaan tieteestä.

 

Internetin aikakaudella meille on tarjolla kaikenlaisia uskomuksia ja väitteitä. Osa niistä on epätosia tai yksipuolisia, osa valheita ja harhaanjohtamista.  Erässä asiantuntijapaneelissa kiisteltiin dieeteistä. Panelistit esittävät hyvin erilaisia väitteitä dieettien vaikutuksesta terveyteen. Asiantuntijat olivat hyvin erimielisiä lähes kaikista kysymyksistä. Lopuksi hämmentynyt yleisö sai esittää kysymyksiä. Yleisön joukossa oleva koululainen kysyi lopuksi turhautuneena, mistä voi tietää mikä on totta. Tämä veti panelistit vakaviksi ja puheenjohtaja sanoi, että tämä viimeinen kysymys on juuri se mistä olisi pitänyt keskustella.

 


Tieto ja mielipiteet

 

Filosofit ovat aina tehneet eron mielipiteen ja tiedon välillä. Mielipide on luuloa, kun taas tiedon pitää olla hyvin perusteltua ja todenmukaista, kuten jo Platon tähdensi. Mielipide on henkilön subjektiviinen näkemys asiasta. Joku on sitä mieltä, että sosiaalietuudet johtavat työn vieroksuntaan, toinen on sitä mieltä, että pakolaiset tulevat Suomeen saadakseen meidän tarjoamat sosiaaliedut. Nyt koronaepidemian aikana jotkut uskovat, että sauna poistaa viruksen. Nämä mielipiteille ei löydy perusteita. 

 

Ihmiset suhtautuvat mielipiteisiinsä usein tunneperäisesti ja varmoina oikeassa olemisestaan. Somen mielipidevaikuttajat vakuuttavat, että heidän uskomuksensa ovat tosia ja muiden vääriä vaikka tosin todistetaan. Sen takia erimielisyyksiä on niin vaikea ratkaista. Eikä tässä voi vedota siihen, että samalla tavalla uskovia on monta. 

 

Tiedon pitää olla todenmukaista. Tämä on keskeinen vaatimus. Totuus ei riipu ihmisten mielipiteistä tai uskomuksista. Holokaust on totta, vaikka jotkut yrittävät sitä kuinka kiistää. 

Vastaava esimerkki on ilmastonmuutoksen kieltäminen: ilmaston muutos on kuitenkin tosiasia, jonka ovat vahvistaneet tuhannet luotettavat tutkijat ympäri maailmaa. Luotettavia tietoja sanotaan usein faktoiksi. Niiden perustella voidaan virheellisiä väitteitä torjua. Esimerkiksi Donald Trump on esittänyt useita virheellisiä väitteitä koronaepidemiasta ja sen torjunnasta, kuten faktantarkistus on osoittanut.

 

Tiedon pitää olla hyvin perusteltua. Tämä on kompastuskivi juuri mielipiteiden esittäjille. Se että minusta tuntuu, että naapuri ei lajittele roskiaan, ei ole mikään peruste moittia häntä. Vasta kun minä tai joku muu näkee esimerkiksi, että naapuri heittää öluttölkit sekajätteisiin, olen oikeutettu väittämään, että naapuri ei lajittele roskiaan. Naapurin roskien lajittelu on tietysti yksinkertainen asia, joka selviää ”katsomalla”. Tiede menee tällaisia arkihavaintoja pidemmälle ja se tekeekin tiedon todentamisen vaikeammaksi.  Tätä varten tiede on kehittänyt erilaisia menetelmiä.

 


Tieteellinen menetelmä

 

Tiede on järjestelmällistä uuden tiedon hankkimista. Tieteen tekevät tieteeksi sen käyttämät menetelmät.Galileo Galilei (1500-luku) on ensimmäisiä uuden ajan tiedemiehiä, jotka kehittivät kokeellista menetelmää.Hän osoitti, että kappaleen putoamisaika ei riipu kappaleen massasta (periaatteessa samalta korkeudelta pudotetut kilon rautakuula ja höyhen putoavat samaan aikaan maahan). Tämä oli vastoin Aristoteleen uskomusta, että painavat kappaleet putoavat nopeammin (voi olla että useimmat ihmiset ajattelevat samoin). Galilei osoitti väitteensä todeksi, vierittämällä palloja kaltevaa pintaa pitkin (ja legendan mukaan pudottamalla esineitä Pisan tornista).

 

Tieteelliselle menetelmälle on ominaista avoimuus, toistettavuus, kriittisyys ja itseään korjaavuus. Avoimuus tarkoittaa, että tulokset ja menetelmät kerrotaan avoimesti ja mahdollinen data on kaikkien käytettävissä (tietoturvaa loukkaamatta).  Tämä tukee toistettavuutta. Toistettavuus tarkoittaa, että sama tulos saavutetaan toistamalla koe uudelleen samanlaisissa olosuhteissa. Kertatulos ei yleensä riitä todisteeksi. 

 

Kriittisyys tarkoittaa, että kaikkiin tuloksiin suhtaudutaan kriittisesti punniten niitä monipuolisesti. Kriittisyys toteutuu vertaisarvioinnissa, jossa saman alan tutkijat arvioivat nimettöminä toistensa julkaisuja ennen niiden julkaisemista. Kriittisyys ei tarkoita tulosten kumoamista vaan mahdollisten heikkouksien ja virheiden havaitsemista. Tämän ansiosta tiede korjaa itseään ja edistyy. Vaikka tiede joskus erehtyykin, niin tieteellinen menetelmä on paras tapa hankkia luotettavaa tietoa.

 

Tieteellistä ajattelua vie eteenpäin uteliaisuus ja kysyminen. Miksi vesi kiehuu sadassa asteessa? Miksi planeettojen rata on ellipsi? Minkälainen rokotus suojaa meitä koronavirukselta? Mitä hyvä johtaminen on? Miten innovaatiot syntyvät? Kaikkea voidaan kysyä mutta kaikkiin kysymyksiin ei voida vastata. Hedelmällisiä ovat sellaiset kysymykset, joihin voidaan periaatteessa vastata. Tiede menettelee usein niin, että tutkija esittää hypoteesin eli oletuksen asioiden tilasta ja testaa sitä aineiston valossa. Hypoteesin pitää olla sellainen, että se voi periaatteessa myös kumoutua. Etukäteen ei voi tietää mitä hypoteesille tapahtuu: testeissä meistä riippumaton todellisuus puhuu. Mitä enemmän teorioita (hypoteeseja) on positiivisesti testattu, sitä todennäköisempiä ne ovat. 

 

Tieteellisen menetelmän luonteesta johtuu, että vankimmatkin teoriat saattavat osoittautua myöhemmin epätosiksi. Hypoteesi, joka on läpäissyt kaikki tähänastiset testit, kumoutuukin tulevaisuudessa, esim. sen takia että menetelmät kehittyvät (vrt. elektronimikroskoopin vaikutukset). Flogiston teoria on tällainen hylätty teoria: sen mukaan palaminen on flogiston nimisen aineosan poistumista palavista aineista. Nyt tiedämme, että palaminen on hapen yhdistymistä palavaan aineeseen. Erehdykset on aina korjattu. Sen takia uskallan väittää, tieteellisiin teorioihin voi ja kannattaa yleensä luottaa!

 

Tieteen ovat erilaisia. Tavallisesti esitetään jako luonnontieteisiin (science, fysiikka, kemia, biologia jne.) ja humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin, joita ovat esimerkiksi filosofia, historia, kielitiede, sosiologia, taloustiede ja valtio-oppi. Luonnontieteet ovat teknologian perustana. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvissa tieteissä ihminen on keskeinen osa tutkimuskohdetta. Nämä tieteet auttavat meitä ymmärtämään ja kehittämään itseämme ja yhteiskuntaa. Luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet ovat yhtä tärkeitä.

 

 

Asiantuntijuus

 

Usein mediassa puhuvat kokemusasiantuntijoita, jotka esimerkiksi vakuuttavat, että tietty yrttivoide on poistanut heidän selkäkivut. Kieltämättä heidän kokemuksiaan voidaan heidän väitteensä yleistäminen muihin ihmisiin kiistää. Tiede esittää tuloksensa usein tilastollisina yleistyksinä suureta määrästä tapauksia. Ne eivät sulje pois, etteikö yksittäisiä poikkeamia ole. Kokemusasiantuntijan kokemus on aina yksittäinen tapaus. 

 

Julkisuudessa esiintyy paljon myös erilaisen taustan omaavia ”pehmeitä” asiantuntijoita kuten ravitsemusneuvojia, mindfulness-kouluttajia, kampaamoakatemian käyneitä, yrityskonsultteja jne., joiden asiantuntemus ei perustu suoraan tieteeseen. Tässä on ongelmana heidän asiantuntemuksensa arviointi: taustalla ei ole useinkaan mitään sertifioitua tutkintoa, tai tutkinto on suoritettu jossain ulkomaisessa instituutissa, jolla ei ole mitään virallista statusta. Ulkopuolisen on vaikea arvioida näiden asiantuntijoiden neuvojen pätevyyttä. Jos heidän kelkkaansa lähtee, niin ottaa tietoisen riskin. Ainakin on hyvä varautua siihen, että asiat eivät mene ennakoidulla tavalla. 

 

Tämän ryhmän asiantuntijoista on erotettava tiedetaustaiset tiedeasiantuntijat, kuten lääkärit, insinöörit, opettajat, psykologit ja taloustieteilijät, jotka perustavat mielipiteensä saamaansa tieteelliseen koulutukseen. Siihen on kuitenkin varauduttava, että nämäkin asiantuntijat voivat antaa ristiriitaisia neuvoja ja suosituksia. Tämä johtuu usein siitä, että heillä on erilainen näkökulma. Tästä ovat tunnettuna esimerkkinä tiedetaustaisten asiantuntijoiden erilaiset, jopa täysin vastakkaiset käsitykset hyvästä metsän hoidosta.  Siksi on hyvä kuunnella useampaa asiantuntijaa ja punnita heidän esittämiään perusteluita. Totuus hahmottuu vasta kun ilmiöitä on tarkasteltu monesta näkökulmasta.

 

Toinenkin varoitus on tässä paikallaan: julkisuudessa esiintyvillä asiantuntijoilla on joskus houkutus ottaa kantaa myös asioihin, jotka ovat heidän osaamisalueensa ulkopuolella. Mielipide pohjustetaan sanomalla: ”vaikka en olekaan varsinaisesti tämän asian asiantuntija, niin olen melko varma että…”. Tällöin kannattaa poistaa varmistin kritiikkiaseesta.

 

Päätöksenteon tulisi yhteiskunnassa perustua tutkimukseen, ei mielipiteisiin tai ennakkoluuloihin.  Ymmärtääksemme päätöksentekoa, on erotettava arvot ja tosiasiat. Arvot vaikuttavat siihen minkälaisia tavoitteita asetetaan, faktat taas siihen, mitä keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi kannattaa käyttää. Juuri tieteen tulisi auttaa päätöksentekijöitä valitsemaan vaikuttavimmat  keinot. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä koronapandemian torjumiseksi päätetyt keinot (eristäminen, suositukset, rokotukset, maskit, massatilaisuudet, ravintoloiden aukioloajat jne.). Nämä erilaiset keinot ja suositukset perustuvat epidemologiseen, väestötasoiseen tutkimukseen mutta myös arvioihin toimenpiteiden taloudellisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Koronapandemian torjunta on osoittanut konkreettisesti tieteen suuren merkityksen yhteiskunnassa. Uskon, että tämäkin kriisi vahvistaa tieteen arvostusta, joka on Suomessa korkealla tasolla. 

 

Toivon että tämä lyhyt luento antaa eväitä erottaa mielipiteet tosiasioista ja kannustaa kriittiseen uteliaisuuteen kaikkea uutta ja kiinnostavaa kohtaan.

 

 

Taustakirjallisuutta

 

Antti Hautamäki (2018): Näkökulmarelativismi, Tiedon suhteellisuuden ongelma. SoPhi 142. Jyväskylän yliopisto.

 

Ilkka Niiniluoto (1980): Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen- ja teorianmuodostus. Otava.

maanantai 18. toukokuuta 2020

Hallituksen koronastrategia ei avaudu kansalaisille!



Julkisuudessa hallitusta on arvosteltu koronastrategian epäselvyydestä ja tuotu esiin hallituksen ja THL:n väitetyt erimielisyydet. Pääministeri  Sanna Marin on ilmoittanut, että hallituksen tavoitteena on estää viruksen leviäminen yhteiskunnassa, kun taas THL:n mielestä järkevintä olisi hillitä taudin leviämistä pyrkimättä lopettamaan täysin taudin leviämistä. Oma tulkintani on, että hallituksen ja THL:n linjauksissa ei ole olennaista eroa. Torjunnan edellyttämillä rajoitustoimilla on kova taloudellinen ja yhteiskunnallinen hinta. Tämä asia on hallitukselle tietysti täysin selvä ja Marinin mukaan hallitus tarkastelee tilannetta kokonaisuutena ottaen huomioon esimerkiksi rajoitustoimien taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset. Tältä kannalta katsoen ei ole uskottavaa, että hallituksen tavoittelisi leviämisen täydellistä pysäyttämistä.
Sen sijaan hallituksen viestinnässä on nähtävissä tiettyä epävarmuutta. Se johtuu osittain siitä, että tiedot koronaviruksesta ovat olleet epävarmoja ja koko ajan tulee uuta tietoa. Mutta uskon, että se johtuu vielä enemmän siitä, että on vaikea kertoa kansalaisille, että koronaepidemian hoidossa ei ole hyviä vaihtoehtoja, on vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Tehtiin mitä tahansa, aina ihmisiä sairastuu ja kuolee. Aina joudutaan punnitsemaan erilaisten toimenpiteiden kustannuksia. Tämä ei tarkoita, että ihmiselämää mitattaisiin rahalla (vrt. Paul Lillrankin laskelmat). On varmaan myös niin, että punnitsemisesta puhuminen tulkittaisiin sosiaalisessa mediassa kyynisyydeksi ja välinpitämättömyydeksi sairaita ja kuolevia kohtaan. On helpompi sanoa, että kukaan ei saisi kuolla koronaviruksen takia. Niin ei saisikaan, kaikille tämä on selvää. Mutta tämä ei ole vielä strategiaa.
Hallituksessa tiedetään hyvin, että on useita vaihtoehtoisia strategioita koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Niillä kaikilla on erilaiset vaikutukset tartuntoihin ja tehohoidon tarpeeseen, mutta niillä on myös taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Näitä kaikkia on tarkasteltava yhdessä. Tilannetta vaikeuttaa vielä se, että toimenpiteiden vaikutukset ovat aina epävarmoja ja ne toteutuvat vain tietyillä todennäköisyyksillä. Todennäköisyyksiä joudutaan arvioimaan erilaisilla malleilla. Mutta koronastrategiaa ei voi rakentaa pelkästään tällaisen asiantuntijatiedon varaan. Päätös siitä, kuinka paljon painotetaan tartunnan saaneiden määrää suhteessa toimenpiteiden taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, on aidosti poliittinen kysymys. Tämä ei ole tullut hallituksen viestinnässä tarpeeksi hyvin esiin.
Hallituksen pulmatilannetta voidaan analysoida päätöksentekoteorian avulla. On useita mahdollisia koronastrategioita ja niillä on hyvin erilaiset vaikutukset. Hallitukset joutuvat  valitsemaan koronastrategiansa punnitsemalla niiden vaikutuksia. Tämä voidaan tehdä erittelemällä vaikutuksia erilaisten muuttujien avulla. Suomessa on ollut esillä ainakin neljän muuttujaa (muuttujia on todellisuudessa paljon enemmän): tartunnan saavien määrä (T); tehohoitopaikkojen tarve (H); kansantaloudelliset menetykset (K) ja sosiaaliset menetykset (S). Näihin sosiaalisiin menetyksiin
pitää sisällyttää myös rajoitusten oikeudelliset seuraukset, kuten liikkumisvapauden rajoittaminen.

Jokainen strategia sisältää joukon toimenpiteitä, kuten suositukset etätyöstä, etäopetukseen siirtyminen, ravintoloiden sulkeminen, karanteenit, liikkumisen rajoittaminen jne. Nämä vaikuttavat tietyllä todennäköisyydellä valittuihin muuttujiin. Näitä vaikutuksia voidaan mallintaa eri tavoin ja tulokset riippuvat mm. käytettävissä olevasta datasta. Jo tähän mallintamiseen liittyy valintoja. Mutta valinnat liittyvät vielä selvemmin siihen, että muuttujia voidaan painottaa eri tavoin.
Esimerkiksi hallitus on viestinnässään painottanut terveysmuuttujia (T ja H). Lisäksi muuttujille voidaan asettaa tavoitearvoja ja ne vaikuttavat toisiinsa. Jos T halutaan nollaan, pitää ihmiset täydellisesti eristää ja sen aiheuttamat taloudelliset (K) ja sosiaaliset menetykset (S) olisivat hirvittävät. Jos tehohoitopaikkojen tarvetta (H) pitää rajoittaa esim. nykyisen kapasiteetin (noin 300 paikkaa) mukaan, niin silloin tartunnan saavien määrää (T) pitää nopeasti rajoittaa ja tämä juuri oli hallituksen strategia epidemian alussa. Jos valitaan joukkoimmuniteetti, niin tartunnan saavien määrän pitää olla suuri (Ruotsin strategia). Silloin  tarvitaan runsaasti tehohoitopaikkoja, mutta kansantaloudelliset menetykset (K) ovat pienempiä ja sosiaaliset menetykset (S) kohtalaisia (runsas kuolleiden määrä aiheuttaa sosiaalisia ongelmia) kuin hillitsemisstrategiassa. Päätöksentekoteoriasta voidaan tehdä se johtopäätös, että koronastrategian valinnassa on useita kohtia, joissa politiikka astuu mukaan: käytettävien mallien ja vaikutusmuuttujien (esim. T,H,K ja S) valinnassa ja niiden painoarvojen ja tavoitearvojen asettamisessa. 
Hallitus on nyt puun ja kuoren välissä. Halutaan viestittää, että tartuntoja ei saisi tulla lisää, mutta toisaalta myönnetään, että eristämisen taloudelliset ja sosiaaliset menetykset eivät saa kasvaa liian suuriksi. Kumpikin tavoite on sinänsä hyvä ja kannatettava. Koska kaikkea toivottavaa ei voi saada, hallitus on joutunut valitsemaan, miten asioita painotetaan. Sen sijan että viestitetään toisaalta-toisaalta tyyppisesti, hallituksen tulisi ilmoittaa selkeästi, että sen koronastrategia perustuu kokonaisharkintaan, jossa muuttujia painotetaan tietyllä tavalla. Tämä auttaisi ymmärtämään, miksi hallitus on päätynyt hybridistrategiaan: testaa, jäljitä, eristä ja hoida. Päätöksenteon avoimuus palvelisi strategiaan sitoutumista ja vähentäisi hallituksen aiheetonta kritiikkiä. 

torstai 30. huhtikuuta 2020

Koronavirus ja uusi normaali - mihin olemme menossa?



Minua on koko koronapandemian ajan askarruttanut, miten selviämme viruksen aiheuttamasta kriisistä. Tässä blogissa esittelen havaintojani ja viittaan kiinnostaviin analyyseihin ja lähestymistapoihin. 
Koronaepidemia pistää monia asioita uusiksi. On oikeutettua ajatella, että epidemian jälkeen syntyy uusi normaali; paluuta vanhaan ei ole. Nyt on tärkeätä että yritämme ymmärtää, mistä on kysymys ja mitä on tapahtumassa. Julkisuudessa on esitetty turhauttavan spekulaation rinnalla hienoja ja syvällisiä analyysejä. Monet niistä korostavat että meidän on tehtävä vaikeitakin valintoja. 
Koko keskustelua koronan jälkeisestä ajasta vaivaa kaiken tiedon epävarmuus. Meillä on paljon arvauksia ja spekulaatioita, vähän kiistattomia faktoja. Ennakointi on äärimmäisen vaikeaa näissä olosuhteissa. Mutta muutakaan keinoa ei ole. Ennakoinnin ongelmana on, että ongelmat jotka nyt ovat silmien edessä, saavat kaiken huomion, mutta rajoittunut näkökykymme estää meitä näkemästä todellisia pitkän aikavälin muutoksia.

Mustat joutsenet ja asiantuntemus

Yksi analyysikehikko on Talebin teoria mustista joutsenista (N.N.Taleb, Musta Joutsen, Terra Cognita, 2007). Käsite viittaa siihen, että näemme vain valkoisia joutsenia. Mutta sitten löytyykin musta joutsen, joka pistää tavalliset oletuksemme romukoppaan. Mustat joutsenet ovat ennakoimattomia ja hyvin epätodennäköisiä tapahtumia. Niiden todennäköisyyttä ei voi laskea koska niiden olemassaoloa ei tiedetä ennen niiden esiin tulemista. Mustat joutsenet ”jymäyttävät” meitä. Talebin mukaan melkein kaikki maailmaa suuresti muuttaneet tapahtumat ovat olleet mustia joutsenia (uskonnot, uudet teknologiat, Laser, Internet, lentokonetörmäykset WTC:n torneihin jne.). Nyt jotkut ovat esittäneet että koronaepidemiaa ei voi pitää mustana joutsenen, koska monet ovat ennakoineet SARSin ja muiden epidemioiden perusteella että uusi epidemioita tulee. (Väitetään että koronaviruksen todennäköisyys oli 1.) Pidän tätä argumenttia heikkona. Ensinnäkin kukaan ei ole kyennyt ennakoimaan minkälainen virus on ja milloin se tulee. Toiseksi koronaepidemia on paljon enemmän kuin virus: epidemia koskee kaikkia maita, tapaa miljoonia, aiheuttaa kansatuotteen rajun pudotuksen, synnyttää suunnattomasti työttömyyttä ja ajaa yrityksiä konkurssin ja ennen kaikkea pakottaa valtion rajoittamaan ihmisten liikkumista ja kokoontumista. Tällainen epidemia on musta joutsen. 
Talebilla on mielenkiintoinen väite siitä, että ne, jotka onnistuvat estämään mustien joutsen tuhovaikutukset, jäävät usein tuntemattomiksi sankareiksi. Talebilla on kuvaava esimerkki siitä, miten vaikeata on torjua mustia joutsenia. Ajatellaan että joku olisi ennakoinut muslimien hyökkäyksen lentokoneilla WTC:n torneihin (9/11) ja esittänyt että kaikki lentomatkustajat pitää aina tarkastaa, lentokoneiden ohjaamot on kyettävä lukitsemaan luodin kestävillä ovilla yms. On hyvin epätodennäköistä että tämä näkijän ehdotuksiin olisi suostuttu. Ja kuitenkin nämä toimet olisivat luultavasti estäneet tuhoisan hyökkäyksen.
Riippumatta siitä onko koronapandemia musta joutsen vai ei, pidän merkittävänä Talebin huolta Mustan Joutsenen ”sokeudesta”. Tällä hän tarkoittaa mustan joutsenen merkityksen aliarvioimista ja jonkin erityisen ajoittaista yliarviointi. Erityisen yliarviointi seuraa helposti siitä, että elämme vahvistusharhan vallassa. Kun tiettyä asiaa toistetaan ja toistetaan kaikilla kanavilla, siitä tulee epäilyksen ulkopuolella olevaa ”faktaa”: emme enää näe muuta. Luotamme informaatioon ja kadotamme todellisen tiedon. 
Taleb varoittaa meitä erityisesti sanomalehtien haitallisesta vaikutuksesta ja asiantuntijoiden mielipiteistä. Asiantuntijoita on kahta tyyppiä: niitä joilla on ”ylimieli (jonkinlaisen) pätevyyden kanssa” ja niitä joilla on ”ylimieli sekoittuneena pätemättömyyteen”. No tämä on ehkä ylimielistä arvostelua. Useimmiten argumentoidaan pikemminkin, että pandemia on palauttanut tieteen kunniaan ja lisännyt luottamusta tieteeseen ja todellisiin asiantuntijoihin. Tiedekriittiset populistit ovat nyt puolestaan harvinaisen hiljaa. Nähtäväksi jää merkitseekö pandemia ”totuuden jälkeisen ajan” päättymistä. Se mikä pistää silmään sosiaalisessa mediassa on viruksiin ja niiden leviämiseen ja torjumiseen liittyvien ”asiantuntijoiden” suuri määrä. On myös huomattava vakavasti otettavien asiantuntijoiden (alan erikoislääkärit ja professorit, THL:n asiantuntijat) erimielisyydet, jotka koskevat lähes kaikkia epidemiaan liittyviä kysymyksiä. Tiede ei anna varmoja, yksikäsitteisiä vastauksia!
Koronaepidemia on osoittanut meille yhteiskunnan kompleksisuuden. Asiat liittyvät toisiinsa  yllättävillä tavoilla, joka paljastuvat kun jotkut osat alkavat toimia uusilla tavoilla. Kun ravintolat suljetaan, niille raaka-aineita tuottavat maatilat ajautuvat vaikeuksiin ja niiden tarve hankkia lannoitteita loppuu. Kun koulut suljetaan, perheväkivalta kasvaa.  Tällaista kompleksista keskinäisriippuvaa järjestelmää on erittäin vaikea hallita ja muuttaa. Jokainen asiantuntija näkee tästä kompleksista vain yhden tai muutaman aspektin. Siksi kokonaiskuvaa on äärimmäisen vaikea muodostaa.

Valtion rooli kirkastuu

Koronapandemian torjunta on vakuuttavasti osoittanut valtiovallan ja julkisen hallinnon suuren merkityksen yhteiskunnan ylläpitämiselle. Yritykset eivät mitenkään pysty estämään virusten leviämistä; siihen tarvitaan  valtiokoneistoa, jolla on oikeus rajoittaa kansalaisten ja yritysten toimintaa. Valtiolla on tukenaan poliisi, armeija ja oikeuslaitos. 
Vain valtiovalta voi lainaotollaan, takuillaan ja rahan jakamisella estää talouden romahtamisen, tuhansien yritysten kaatumisen ja satojen tuhansien työttömyyden. Normaaleina aikoina valtiovalta voi pysytellä taka-alalla ja antaa yhteiskunnallisten prosessien kuten markkinoiden hoitaa asioita mahdollisimman pitkälle. Silloin valtiovallan rooli on enemmän mahdollistaja kuin ohjaaja. 
Pandemian aiheuttama demokraattisten oikeuksia kaventaminen voi olla perusteltua taudin leviämisen hillitsemiseksi, mutta siihen liittyy vaaramomentteja. Rajoituksia voidaan liioitella ja tehdä liian keveillä perusteilla. Suomessa valtuuslain säätämisen ehdot ovat kuitenkin tiukat: vain aivan välttämättömät rajoitukset taudin leviämisen estämiseksi voidaan hyväksyä. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa viime vuonna hyväksytyt tiedustelulait, jotka vaativat perustuslain muuttamisen, koska niissä puututaan luottamuksellisen viestin suojaan kansallisen turvallisuuden nimissä. Suurempi vaara väärinkäytöksiin on epädemokraattisissa maissa, joissa rajoituksia käytetään vallan vahvistamiseen ja kritiikin tukahduttamiseen. Näissä maissa poikkeustilasta tuhkaa tulla pysyvä.
Kansalaisen oikeuksien rajoittamiseen liittyy filosofinen keskustelu vapauden ja turvallisuuden suhteista. Aina joudutaan kysymään, kuinka paljon vapauksia on rajoitettava tietyn tasoisen turvallisuuden aikaansaamiseksi. Esimerkkejä arjesta: tupakointi julkisissa tiloissa on kiellettyä, turvavöitä on käytettävä autoissa, tietyt rokotukset ovat pakollisia, lentokoneisiin päästään vain turvatarkastuksen kautta, suojateillä suojellaan jalankulkijoita, sähköjä saavat asentaa vain laillistetut sähkömiehet. Pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin kuuluu suuri yksinvapaus mutta myös ihmisten suojelu. Turvallisuuden ja vapauden yhteensovittamisessa on eroja puolueiden välillä: perinteinen vasemmisto painottaa turvallisuutta ja oikeisto vapauksia. Mutta kuten Harari korostaa, on täysin mahdollista ylläpitää samaan aikaan turvallisuutta ja vapautta (New York Times 20.3.2020). Erityisesti näin on terveyden kohdalla.
Tämä uusimman pandemian tapauksessa on ensimmäisen kerran ryhdytty tehokkaasti torjumaan viruksen leviämistä digitaalisella teknologialla. Erityisestä kiinnostusta on herättänyt uudenlaiset sovellukset, joilla seurataan henkilöiden kohtaamisia bluetooth-yhteyden perustella. Näin saadaan selville keihin tartunnan saanut henkilö on ollut lähiyhteydessä ja näihin voivat terveysviranomaiset olla yhteydessä. Tämä auttaa tunnistamaan viruksen leviämisketjuja. Kun tähän seurantaan liittyy vielä virustestit, pystytään luultavasti estämään taudin leviämistä tehokkaammin kuin liikkumisen ja kokoontumisen rajoituksilla – näin on etenkin kun tauti on savuttanut lokaalin maksimin. Näissä sovelluksissa ei ole paikannusta ja niiden käyttö on vapaaehtoista.
Mutta uutta jäljittämisteknologiaa käytetään myös tavoilla, jotka vaarantavat yksityisyyden ja antavat viranomaisille keinot kontrolloida ihmisten liikkumista ja tekemisiä. Esimerkiksi Iranissa on käytössä sovelluksia jotka paljastavat viranomaisille ketkä ovat kanssakäymisessä ja missä. Näin pystytään paljastamaan homoseksuelleja ja rankaisemaan heitä. Kiinan laaja seurantajärjestelmä, jossa on mm. tehokas kasvojen tunnistus, on itsessään uhka yksilön vapaudelle. Demokraattisten valtioiden kansalaisten tulee vaatia riittävää yksityisyyden suojaa kaikilta teknologioilta, riippumatta niiden hyvästä tarkoituksesta.  

Globalisaatio ja kansainvälinen yhteistyö

Globalisaation keskeisiä piirteitä ovat vapaa liikkuvuus ja keskinäinen riippuvuus. Juuri nämä piirteet selittävät miten koroviruksesta kasvoi pandemia. Koronaepidemia on tuonut esiin jännitteitä kansainvälisissä suhteissa. Monet maat ovat sulkeneet rajojaan ja pyrkineet rajoittamaan kriittisten tarvikkeiden vientiä. Oma maa ensin -asenne on voimistunut. Tämä suuntaus on ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa, etenkin Yhdysvaltojen politiikassa. Yhdysvallat perusteli irtisanoutuminen Pariisin ilmastosopimuksesta sillä että sopimus on epäedullinen Yhdysvalloille ja rajoittaa tarpeettomasti energiaan liittyvää liiketoimintaa. Yhdysvallat on uhannut myös erota WHO:sta vedoten siihen että WHO on myötäillyt Kiinaa ja toisaalta lykännyt pandemiajulistustaan liian pitkälle ja näin on syyllinen pandemina leviämiseen. Kiina puolestaan salasi aluksi epidemian ja se pääsi leviämään nopeasti Wuhanissa ja sieltä muualle Kiinaan. Nyt kun Kiina näyttää pääsevän epidemiasta eroon, se on tehnyt selviämisestään propagandavaltin. Lisäksi Kiina on maailman suurin hengityssuojaimien ja muiden turvavarusteiden valmistaja ja se käyttää tätä tehokkaasti oman asemansa ja maineensa parantamiseen. 
Harari on tuonut esiin tarpeen valita yhteistyön ja vastakkainasettelun välillä kansainvälisissä suhteissa (New York Times 20.3.2020). Eristäydytäänkö vai rakennetaanko globaalia solidaarisuutta? On selvää että covid-19 viruksen kaltaisten pandemioiden torjuminen edellyttää tiivistä kansainvälistä yhteistyötä ja keskinäistä apua ja tukea. On sovittava yhdessä rajojen sulkemisesta, kansainvälisestä liikkumisesta, tietojen avoimesta jakamisesta, rokotteiden kehittämisestä yms. Yksi suurimmista globaaleista haasteista on miten pandemian aiheuttama talouden kriisi selätetään. Nyt valtiot ja keskuspankit käyttävät valtavia summia (puhutaan tuhansista miljardeista dollareista) rahaa yritysten pelastamiseen ja kansalaisten toimentulon turvaamiseen. Monet valtiot joutuvat ottamaan lisää lainaa, usein suuren velkataakan päälle. Keskuspankit painavat rahaa ja ostavat markkinoilta velkakirjoja. Emme tiedä aiheutuuko tästä suunnattomasta rahan tuotannosta valtava inflaatio, kansainvälisen talousjärjestelmän murtuminen vai velkaantuneiden kansallisvaltioiden sortuminen. 
On suuri vaara ajautua protektionismiin, joka tuhoaa kansainvälisen yhteistyön. Suurin kysymysmerkki on Yhdysvallat. Se on toiminut vuosikausia kansainvälisen yhteisön kehittämiseksi ja osoittanut johtajuutta. Mutta nyt Trumpin aikana maa on kääntynyt sisäänpäin ja asettunut jopa aikaisempia liittolaisiaan vastaan. Tämä koskee erityisesti Euroopan unionia, joka on joutunut tullisotaan Yhdysvaltojen kanssa. Tätä suuremmalla syyllä koko kansainvälisen yhteisön tulee rakentaa globaalia luottamusta ja pitää suurella vaivalla aikaansaadut kansainväliset sopimukset voimassa.  

Ilmastonmuutos

Kiinnostava kysymys opettaako pandemia meille jotain sellaista, jolla voidaan valmistautua ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutos tapahtuu vähitellen, ei kertarysäyksenä kuten viruksen leviäminen. Siksi siihen reagoiminen tapahtuu myöhässä: kun ei ole kriisiä, ei ole tarvetta koville toimenpiteille. Mutta ennemmin tai myöhemmin olemme tilanteessa, jossa ilmastokriisi vyöryy päällemme. Emme tiedä tuleeko se kuivuudesta ja viljelyyn sopivan maa-alan radikaalista vähenemisestä, vai hallitsemattomasta, kymmenien miljoonien ihmisten pakolaisuudesta, vai suurten kaupunkien joutumisesta tulvien valtaan vai kalakannan romahtamisesta vai mistä. Mutta se tulee. Silloin on otettava käyttöön kovat otteet. Vaikkapa merivartiot päivystävät kalastusvesillä ja vangitsevat rajoituksia rikkovat kalastajat ja takavarikoivat troolarit. Tai tehomaatalous ajetaan alas ja siirrytään pientiloihin. Tai yksityisautoilu kielletään. 
Mutta on myös mahdollista, että pandemia opettaa meille ilmastokriisin ennaltaehkäisyä: kansainvälistä yhteistyötä, globaaleja päästörajoituksia ja sitoutumista yhdessä kansainvälisten sopimusten velvoitteisiin jne. Tiedämme myös, että valtioilla on tarvittaessa käytössä vaikuttavia keinoja haitallisten ilmiöiden torjuntaan. 

Talouden toipuminen ja uusi globalisaatio

On mahdollista, että talous toipuu hyvin nopeasti ja patoutunut kysyntä purkautuu synnyttäen kasvupiikin. Mutta todellinen muutos voikin olla jotain aivan muuta. Vaikkapa että suuret marketit ja kauppakeskukset eivät enää toivukaan koska ihmiset ovat siirtyneet verkkokauppaan. Tai etätyö lisääntyy niin voimakkaasti, että monet yritykset eivät enää tarvitsee toimitilaa. Tai sitten globaalit arvoketjut rakennetaan pääosin kotimaisen tuotannon varaan. Kukaan ei tiedä mikä muuttuu! 
Yritysten välinen kilpailu tulee kiristymään epidemian päätyttyä. Osalla yrityksistä on resurssipulaa pandemian torjunnan aiheuttamien rajoitusten ja kysynnän romahtamisen takia. Tämä heikentää niiden kykyä tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Osa kannattavistakin yrityksistä on mennyt ja saattaa mennä konkurssiin. Menetämme paljon hyvää osaamista ja yrityskantaa. Tässä toteutuu raa’alla tavalla ”luonnonvalinta”, jossa oikeudenmukaisuudella ei ole mitään osaa. Rahoituksen saatavuus nousua varten on kriittinen tekijä. 
Jonkinlaisen ”huoltovarmuuden” tai ”toimitusvarmuuden” takaaminen tulee olemaan yritysstrategioiden  tärkeä osa. Yritykset tarvitsevat myös puskureita tilapäisiä kysynnän notkahduksia silmälläpitäen. Esim. pienillä yrityksillä ei ole riittävää tasetta eikä likviditeettiä maksujen hoitamiseen. Pienten palveluyritysten on lähes mahdotonta saada lainaa ja lisäksi niiden kyky maksaa lainoja takaisin jälkikäteen on heikkoa. Vain suota tuki voi ne pelastaa.
Joudumme kysymään, riittääkö valtiolla vielä voimavaroja yritysten kehittämiseen ja uudistamiseen sen jälkeen kun yritysten pelastamiseen on käytetty miljardeja. Joka tapauksessa osaamisen ja innovaatioiden merkitys kasvulle on uudessa tilanteessa vähintään yhtä tärkeää kuin aikaisemminkin. Suomen innovaatiopolitiikka on ollut viime vuosina hapuilevaa ja linjatonta. Innovaatiot ovat jääneet sotu-uudistuksen, kiky-sopimusten ja maatalouspolitiikan jalkoihin. Yliopistojen rahoitusta on karsittu ja näin heikennetty yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. 
Innovaatiot ovat keskeisessä asemassa kun haetaan keinoja nousta pandemian aiheuttamasta talouskriisistä. Edessä olevan kovan kilpailun voittajia ovat ne yritykset, jotka kykenevät käyttämään voimavarojaan täysin uusilla tavoille. Tarvitaan uusia tuotteita ja palveluja mutta myös uudenlaista kansallista ja globaalia yhteistyötä. Uudet toimintatavat digitaalisessa globaalissa ympäristössä ovat välttämättömyys. Verkottuminen, kumppanuus ja ekosysteemit ovat avainkäsitteitä. 
Globaalien arvoketjujen haavoittuvuus on tullut selkeästi esiin. Periaate sijoittaa toimintojen edullisimpiin paikkoihin joudutaan arvioimaan uudestaan. Hajauttamiseen liittyy riskejä, jotka ovat paljastuneet pandemian aikana. Mm. monet maat laittavat omien yritysten tarpeet ulkomaisten yritysten tarpeiden edelle. Globalisaatio ei kuole pandemiaan. Uskon että syntyy Uusi Globalisaatio, joka perustuu vähemmän kansainvälisiin sopimuksiin ja enemmän toimijoiden suoraan verkottumiseen ja win-win-kumppanuuteen. Tässä verkottuneessa taloudessa yritysten on kyettävä asemoimaan itsensä arvoketjujen niihin osiin, joissa ne kykenevät tuottamaan parhaan lisäarvon. Suomen kaltaisessa korkean koulutustason maassa arvotuotannon tulisi perustua osaamiseen. Tällöin myös palkkatasot ovat suurempia ja Suomeen jää enemmän verotuloja kuin bulkkituotannosta.
Uusi globalisaatio asettaa suuret vaatimuksen yritysten uudistumiskyvylle. Yritysten johdon on kyettävä muodostamaan realistinen tilannekuva ja samalla oivaltamaan mitä markkinoita avautuu. Entistä enemmän tarvitaan markkina- ja asiakasohjautuvuutta. Uuden liiketoiminnan idea on sovittaa yhteen yrityksen osaaminen ja voimavarat ja uudet markkinamahdollisuudet. Parhaimmillaan tällainen ”matching”  johtaa aivan uudenlaisten tuotteiden ja palvelujen tarjoamiseen uusille asiakkaille. 
Jos näiden muutosten edessä mietitään julkisen innovaatiopolitiikan tehtäviä, niin etualalle nousee yritysten uudistumiskyvyn kehittäminen. Tässä tarvitaan valmennusta ja suoria kontakteja yrityksiin.  Sen sijaan painopisteajatteluun liittyy vaaroja. On ymmärrettävää että valtio haluaa suunnata yritystoimintaa oletetuille kasvualueille (bioteknologia, ympäristöteknologia, kuituteknologia, tekoäly jne.). Mutta narulla on paha työntää. Perusstrategian pitäisi olla, että vahvistetaan yritysten valmiuksia uudistua ja tarttua itse uusin mahdollisuuksiin.  Kukaan ei voi ennakoida, mitä kaikkea yritykset keksivät ja mitä uusia oivalluksia syntyy.  Julkiselle hallinnolle kuuluu rahoittaa tutkimus ja kehitystoimintaa, ennen kaikkea korkeakouluja. Tämä tuottaa uutta tietoa ja kompetensseja, joita yritykset voivat hyödyntää. 

Digitalisaatio

Pandemia on nostanut aivan uudella tavalla digitalisaation etualalle. Etätyöt ja sähköinen kauppa ottavat aimo harppauksen eteenpäin. Niihin liittyviä innovaatioita tarvitaan nopeasti. Koulujen etäopiskelu osoittaa opetusteknologian suuren merkityksen. Nyt opettajat, oppilaat ja heidän vanhempansa oppivat käyttämään uusi välineitä. Tämä avaa markkinoita uusille työkaluille ja digitaalisille sisällöille. 
Monella palvelualalla on kehitetty nopeasti uusi verkkoon perustuvia palveluja: etäkonsultaatiota, etähoitoa, kulttuuripuolella on järjestetty etäkonsertteja ja verkossa katsottavia baletti- ja kuoroesityksiä. Urheilu- ja liikuntajärjestöt ovat  tuottaneet etävalmennusta ja treeniohjelmia verkkoon. Näitä innovatiivisia uusia toimintamuotoja tulee esiin lähes päivittäin. Hätä keinot keksii. 
Oma lukunsa on videoneuvottelujen laaja käyttö pandemian aikana. Hyvin monet yritykset ja instituutiot ovat ottaneet käyttöön MS Teamsin tai muita vastaavia ryhmätyöohjelmistoja. Työkaluja täytyy kehittää lisää ja panostaa helppokäyttöisyyteen mutta myös tietoturvaan. 
Kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta pandemia on ollut mielenkiintoinen oppitunti. Tutkijat ovat saaneet ainutlaatuista dataa päästöjen vähenemisestä, vesien ja ilman saasteista, lentoliikenteen ja autoliikenteen vaikutuksista jne. Tämä uusi data pitää ottaa innovaatioiden kehittämisen tärkeäksi osaksi.  

Kapitalismi on rikki

Olemme kuulleet tämän väitteen useasti viime aikoina. Erityisesti yritysten kyvyttömyys ratkaista ilmastonmuutosta on herättänyt kritiikkiä. Yritykset nähdään osaksi ongelmaa, ei ongelman ratkaisijoina. Toisaalta ilmakehän lämpenemistä ei voida estää ilman uutta teknologia. Erityisen merkittävää on teknologia, jolla tuotetaan uusilla tavoilla energiaa.  Yrityksiä tarvitaan ilmastokriisin ratkaisemisessa, mutta kapitalismiin liittyvä kulutuskulttuuri suunta voimavaroja vääriin asioihin. Ehkä olemme nyt pandemian aikana oppineet, että vähemmälläkin tulee toimeen ja että iloa saa muustakin kuin shoppailusta: lasten kassa ulkoilemisesta, kulttuurista, peleistä, striimauksista jne.
Toinen kapitalistisen järjestelmän vinouma on kasvava eriarvoisuus niin maiden sisällä kuin maailmanlaajuisesti. Kuvio on kuitenkin monimutkaisempi. Kehitys muodostaa U-käyrän, jossa ääripäät (kaikkein köyhimmät ja kaikkein rikkaimmat) parantavat asemaansa, mutta keskiluokan asema heikkenee. Juuri keskiluokan tai alemman keskiluokan heikkenevä asema on ollut populismin kehto. Keskiluokan reaalinen tulotaso ei ole oikeastaan vuosikausiin merkittävästi parantanut. Lisäksi kansainvälinen kilpailu on ajanut monia perinteisen teollisuuden yrityksiä ja kokonaisia toimialoja ahdinkoon. Tähän syypääksi nähdään globalisaatio, jossa ”Kiina vie työpaikkamme”. Näin osittain onkin, mutta populismin takana on kulttuurisia tekijöitä. Kirjassaan Identity (2018) Francis Fukuyama väittään politiikan perustuvan nyt entistä enemmän identiteettien varaan. Jatkaen kirjassaan Historian loppu ja viimeinen ihminen(1992) aloittamaansa analyysiä, Fukuyama pitää ihmisille keskeisenä heidän saamaansa tunnustusta yhteisöltä. Tämä tunnustus (recognitition) voi liittyä paikkakuntaan, rotuun, kansallisuuteen, uskontoon tai vaikkapa sukupuoleen. Tunnustuksen tarpeesta tai oikeastaan sen riittämättömyydestä nousee Fukuyaman mukaan nationalismi. 

Eliitti ja kansa

Fukuyaman analyysi liittyy ennen kaikkea Yhdysvaltoihin, jossa katoavan teollisuuden työntekijät, pääasiassa valkoiset miehet, kokevat tulleensa petetyiksi. Heistä on tullut Trumpin kritiikittömiä kannattajia. Mutta myös Euroopassa vaikuttavat samanlaiset trendit. Osa kansaa kokee olevansa häviäjiä. Tätä tilannetta kuvaa Mereta Mazzarella osuvasti uudessa kirjassaan Emmekö voisi elää sovussa? (Tammi 2020). Hän viittaa David Goodhartin teokseen The Road to Somewhere. Goodhart jakaa ihmiset kahteen ryhmään, liikkuviin eli anywhere-ihmisiin ja jossakin-ihmisiin eli somewhere-ihmisiin.
Mazzarella kirjoittaa:
Anywhere-väki on korkeasti koulutettua, kielitaitoista, ainakin omissa silmissään edistyksellisistä eliittiä, joka on hyötynyt globalisaatiosta ja  viihtyy (tai ainakin uskottele viihtyvänsä) melkeimpä missä päin maailmaa tahansa. Somewhere-ihmiset puolestaan ovat kiintyneempiä ympäristöönsä ja tuttuihin sosiaalisiin ympyröihinsä ja arvostavat jatkuvuutta, turvallisuutta ja perinteitä enemmän kuin muutosta.” (s. 43-44)
Goodhart väittää, että anywhere-ihmiset ovat jo pitkään ylimielisesti jyränneet somewhere-ihmiset ja pitävät näiden vanhoillisuutta irrationaalisena vastaiskuna edistyksellisten arvojen etenemiselle. Tämä on vahva väite, mutta ainakin voi kohtuullisesti sanoa, että näin somewhere-ihmiset tuntevat ja jo siitä syntyy eliitti-kansa vastakkainasettelu. Suomessa suhtautuminen perussuomalaisiin muistuttaa anywhere-ihmisten asennetta. Jos tämä ei muutu, saatamme nähdä kolmen vuoden kuluttua perussuomalaisten johtaman hallituksen.
Toinen kiinnostava käsite, jonka Mazzarella nostaa esiin, on urbaani normi. Sillä tarkoitetaan käsitystä, että nuoret ihmiset voivat todella kehittyä ja kehittä lahjojaan vain kaupungeissa, tarkemmin sanoen suurkaupungeissa, joihin maalla tai pikkukaupungeissa kasvaneiden tulee ilman muuta hakeutua, jos heillä on hiukankaan yrittelijäisyyttä (s. 45). Urbaani normi on omaksuttu kritiikittömästi viime vuosikymmenien keskustelussa globalisaatiosta ja sen aiheuttamasta keskittymisestä. 
Mazzarellan asettuessa kritisoimaan anywhere-ihmisten eristäytymistä ja urbaanin normin ottamista kaupunkikehityksen normiksi, hänen tarkoituksenaan ei mielestäni ole puolustaa perusuomalaisia arvoja tai naiivisti uskoa maaseudun houkuttelevuuteen. Pikemminkin on kyse tarpeesta tarkistaa arvojamme ja lisätä suvaitsevaisuutta ja empatiaa ihmisiä kohtaan jotka ajattelevat eri tavalla. Lisäksi – Mazzarella huomauttaa – monet somewhere-ihmiset ovat korkeasti koulutettuja ja sivistyneitä.
Olemme pelottavasti poteroissamme. Mazzarella lainaa eräitä  tutkijoita:
”Meistä on tullut joukko heimoja, joilla on erilaiset säännöt, arvot ja jopa tosiasiat. … Me torjumme toistemme lähtökohdat ja epäilemme toistemme motiiveja. Asettamme kyseenalaiseksi toistemme luonteen. Tukimme korvamme erilaisilta näkökohdilta.” (s. 58) 
Tähän näkökulmatutkijan on helppo yhtyä (ks. kirjani Näkökulmarelativismi, 2018).

 Valintatilanne: yksilö vai yhteisö?

Huoli kansan jakaantumisetsa on entistä suurempi nyt, kun yritämme selvitä pandemiasta. Yksi pandemian selkeimpiä opetuksia on, että olemme riippuvia toistamme ja selviämme vain yhteistyöllä ja keskinäisellä solidaarisuudella. Viime vuosikymmeninä individualismi on vahvistunut ja monet asettavat oman etunsa aina etusijalle. Erityisesti hyvin varakkaat ihmiset saattavat ajatella, että pandemiat tai muut yleiset kriisit eivät koske heitä. He voivat eristäytyä ja suojella itseään. Heillä ei riitä solidaarisuutta huonommassa asemassa olevia kohtaan. Tästä asenteesta raportoivat Anu Kantola ja Hanna Kuusela kirjassaan Huipputuloiset - Suomen rikkain promille(2019). Samasta asiasta kirjoitti myös Bruno Latour kirjassaan ”Down to Earth” (2018), jossa pääväitteitä on että globaali talouseliitti ei ole kiinnostunut ilmaston muutoksesta, koska he voivat pelastautua siitä omiin paratiiseihinsa. Mikä on tietysti illuusio.
Yhteiskunnallisessa mielessä olemme nyt valintatilanteessa. Rakennammeko tulevaisuuden eristäytymisen ja itsekkyyden arvoille vai yhteistyön ja keskinäisen kunnioituksen arvoille. Nämä arvot eivät koske vain lähiyhteisöämme, vaan kaikkia kansakuntia ja kansainvälistä yhteisöä. Tämä arvovalinta vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten hyvin selviämme pandemiasta ja miten onnistumme torjumaan ilmastonmuutoksen ja rajoitamme lämpenemisen 1.5 %:iin. Nyt on yhteisöllisten arvojen aika.









keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Mikä oli merkittävää 2010-luvulla?



Vuosikymmenen vaihtuminen koskee kaikkia mutta se on samalla hyvin henkilökohtainen tapahtuma. Ei niin että tähän vaihtumiseen liittyisi jotain aivan erityistä, joka poikkeaisi vaikkapa vuoden 2018 vaihtumisesta vuoteen 2019. Mutta olemme luoneet kymmenlukujärjestelmän, jonka mukaan hahmotamme myös ajan kulua. Katsauksia menneeseen vuosikymmeneen saadaan lukea runsaasti, mutta nyt haluan tuoda esiin 2010-luvun omasta näkökulmastani

Trump yllätti


Olimme Kaliforniassa, kun Donald Trump voitti presidentinvaalit ja Hillary Clinton hävisi. Seurasimme vaalilaskentaa Berkeleyssä ja laskennan edetessä radikaalin yleisön reaktiot muuttuivat epäuskosta syvään pettymykseen. Kukaan ei voinut ymmärtää, miten Trump oli voittanut esivaalin ja tullut konservatiivien ehdokkaaksi. Vielä vaikeampi oli ymmärtää, miten hän saattoi voittaa vaalit ja kääntää siniset alueet punaisiksi.  Myöhemmin on selvinnyt, että Trump voitti vaalit ”hävinneiden” äänillä; häntä äänestivät globalisaation ja taloudellisen kehityksen murjomat tavalliset ihmiset. Trumpin politiikka on aiheuttanut suurta levottomuutta paitsi kotimaassaan myös kansainvälisesti. Suurella vaivalla ja usein jopa Yhdysvaltojen vahvalla vedolla rakennettu kansainvälinen sopimusjärjestelmä on murtumassa. Ilman sitä pienet valtiot ovat suurten armoilla.


IPCC aiheutti shokin


Vuonna 2018 ilmestyi hallitustenvälisen ilmastonmuutosta selvittävän paneelin IPCC:n raportti, joka oli shokki. Meillä on kymmenen vuotta aikaa rajoittaa ilmakehän lämpeneminen 1,5 asteen nousuun. Jos siinä ei onnistuta, ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat paljon dramaattisemmat kuin aikaisemmin on oletettu. Nyt näyttää siltä, että asennemuutos on vihdoin tapahtumassa niin kansalaisten piirissä kuin paikallisessa ja kansallisessa hallinnossa. Myös monet yrityksen ovat ilmaisseet pyrkivänsä kestävään kehitykseen. Nuorison herääminen antaa toivoa; Greta Thunbergin aloittama koululakko-liike on tästä hyvä esimerkki. Sen sijaan Trumpin päätökset sanoutua irti Pariisin ilmastosopimuksesta ja Obaman tekemien merkittävien ympäristöpäätösten purkaminen vievät kehitystä taaksepäin. Tunnistan myös itsessäni ilmastoahdistuksen, jota vaivaa monia muitakin.

Kapitalismi on rikki


Ilmastomuutos on kiihdyttänyt keskustelua kapitalismin tulevaisuudesta. Merkittävät taloustieteilijät yhtyvät väitteeseen, että kapitalismi on rikki. Tätä puoltaa kaksi seikkaa: 1) markkinat eivät kykene yksin ratkaisemaan ilmastokriisiä, tarvitaan julkista hallintoa, ja 2) kapitalismi jakaa hyvinvointia ja varallisuutta todella epäoikeudenmukaisesti, eriarvoisuus on kasvussa. Kaiken lisäksi nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa: ilmastomuutoksen seuraukset tuntuvat ensimmäisenä ja raskaimmin köyhien ja vähäosaisten elämässä. Jonkinlainen kapitalismin ”korjausliike” on välttämätön. Mutta juuri siihen tarvittaisiin kansainvälistä sopimusjärjestelmää: yksittäinen maa voi tehdä suhteellisen vähän ja saattaa vaarantaa kansalliset edut. On kiinnostavaa, että kapitalismi kriisi tekee Marxin taas uudella tavalla ajankohtaiseksi (Vrt. Piketty). Ehkä Marxin harrastus 70-luvulla ei mennyt hukkaan!

Digitalisaatio nyt!


Mennyt vuosikymmen oli digitalisaation kiihtymisen aikaa. Tämä näkyy selvimmin sosiaalisen median merkityksen kasvussa ja älypuhelimien yleistymisessä. Kaikki tuntuvat olevan verkossa ja muodostavan mielipiteensä mediavaikuttajia seuraten. Some on antanut kaikille äänen, mutta äänekkäimpiä ovatkin olleet populistit, jotka toistavat yksinkertaisia meemejä. Vaikka kapitalismin kriisi selittää osittain populismin nousun, niin se ei olisi ollut mahdollista ilman sosiaalista mediaa.

Digitalisaation merkittävimmät vaikutukset ovat kuitenkin somen ulkopuolella. Tästä on hyvänä esimerkkinä tekoälyn nopea kehittyminen ja levittäytyminen lähes kaikkiin palveluihin ja tietojärjestelmiin. Algoritmit ratkaisevat ongelmia, tekevät analyysejä ja käsittelevät massadataa. Tämä antaa mahdollisuuden aivan uuden tyyppisiin palveluihin, mutta myös ihmisten kontrolliin. Julkisuudessa on eniten keskustelut ihmistyön korvaamisesta algoritmeilla: tämä saattaa aiheuttaa valtavaa työttömyyttä. 

"Irtotyö"  korvaa palkkatyön


Työn luonne on muuttunut. Työ ei ole enää samalla tavalla sidottu paikkaan ja aikaan, kuin fyysinen työ on ollut. Työ ei enää edellytä työsuhdetta, jolloin irtaudutaan palkkatyöstä ja siirrytään yrittäjämäiseen työntekoon. Tällainen ”irtotyö” tehdään yhä useammin erilaisten alustojen kautta, joissa työn tarjoaja ja työn ostaja kohtaavat. Alustan omistaja kuitenkin ”verottaa” kaikkia transaktioita, eli perii niistä maksuja, jotka voivat olla jopa kymmeniä prosentteja liikevaihdosta. Digitalisaation aikaansaamat muutokset työn tekemisessä ja työn kysynnässä ovat lisänneet perustulon suosiota. Perustulo turvaa toimeentulon pätkätöiden välissä tai työttömyyden kohdatessa. Kysymys perustulosta on ratkaistava alkavan vuosikymmenen aikana.

Maahanmuutto - hyvä ja paha


En ole unohtanut pakolaiskriisiä. Kaikkialla populistiset liikkeet ovat nostaneet kansallisuuden kärkiteemakseen ja hyökänneet voimakkaasti maahanmuuttoa vastaa. Maahanmuutto riistäytyi vuonna 2015 Euroopassa käsistä, kun pakolaisia alkoi virrata Syyriasta. EU ei ollut varautunut tällaiseen ja yhä edelleen selkeät linjaukset puuttuvat. Populismin vetovoima on estänyt maltillisia puolueita harjoittamasta politiikkaa, jolla pakolaiskriisi voitaisiin ratkaista. Taloustieteellinen tutkimus vahvistaa, että maahanmuutto lisää vastaanottajamaissa taloudellista aktiivisuutta ja talouskasvua. ”Elintasopakolaisuus” on juuri oikeanlaista maahanmuuttoa, jonka salliminen vähentää paineita hallitsemattomaan pakolaisuuteen.

Alkava vuosikymmen ihmiskunnan haastavin ikinä


Onko tämä se vuosikymmen, jolloin ilmastonmuutos saadaan hallintaan? Edistystä tapahtuu, se on selvä. Teknologia on nyt avainasemassa. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvien luonnonvarojen käytöllä, etenkin aurinko- ja tuulienergialla, on suuri harppaus. Teknologian ansiosta liikenne voidaan sähköistää ja asumisen hiilijalanjälkeä pienentää. Esimerkkejä on loputtomasti. Katseet siirtyvät nyt päätöksentekijöihin: kykenevätkö he tekemään tarvittavat ratkaisut, esimerkiksi päästökaupassa. Päätöksenteko on nyt vaikeata, koska populistit ovat vastassa. Nyt on kova kysyntä poliittiselle johtajuudelle! Mutta samaan aikaan tarvitaan äärimmäisen vahvaa kansanliikettä, joka vaatii päätöksiä, tekee aloitteita ja ottaa itse vastuuta. Tässä kansanliikkeessä haluan olla mukana. 


Entä oma vuosikymmeneni?


Omassa elämässäni suuri tapahtuma oli siirtyminen vuoden 2014 alusta Jyväskylän yliopistosta eläkkeelle, tai niin kuin sanon, vapaaksi tutkijaksi. Professuuri ja Agora Centerin johtajuus olivat merkittävä vaihe elämässäni - työuran huipentuma. Siirtyminen vapaaksi tutkijaksi oli todellista. On ollut aikaa lukea, pohtia ja kirjoittaa. Päätin myös kirjoittaa kirjan pitkään miettimästäni relativismista. Näkökulmarelativismi  ilmestyi 2018 Jyväskylän yliopiston SoPhi julkaisusarjassa. Laadin kirjasta myös englanninkielisen edition, joka ilmestyy vuoden 2020 alussa nimellä Viewpoint Relativism (kustantaja Springer). Olisiko mahdollista, että pääteokseni olisi ilmestynyt vasta nyt?

Perheellemme kulunut vuosikymmen oli suuren ilon ja surun aikaa. Molemmat vanhempani ja anoppi kuolivat korkean iän saavuttaneina. Mutta elämän on jatkuttava.  Poikamme perheeseen syntyi kaksi suloista tyttöä, Vilja ja Verna, rakkaat lapsenlapsemme.

70 vuotta täyttäneenä olen asettanut päätavoitteekseni alkavalla vuosikymmenellä pitää itseni hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Fyysinen puoli on kuntosalia, kävelyretkiä ja hyviä unia. Henkinen hyvinvointi on perheen parissa olemista, ystävien tapaamista, kiinnostavaa luettavaa ja sananvapauden käyttöä. Tämä ei jää viimeiseksi blogiksi.