tiistai 6. huhtikuuta 2021

Elämä ei ole hallittavissa, Koronapandemian opetuksia

 

 

 

Koronapandemia kyseenalaistaa kulttuuriamme leimaavan näkemyksen ihmisen itseriittoisuudesta ja riippumattomuudesta. Olemme tuudittautuneet siihen, että hallitsemme elämäämme ja tulevaisuuttamme. Luotamme tieteeseen ja teknologiaan ja niiden kykyyn ratkaista eteen tulevat kriisit. Tällainen puhe tuntuu yliampuvalta juuri nyt kun yritämme kukistaa pandemian tieteeseen perustuvilla rokotteilla. En halua missään nimessä kiistää sitä, että  rokotukset voivat todella taittaa pandemian selän ja pelastaa meidät tällä kertaa massiivisilta tuhoilta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että koronapandemia yllätti meidät ja osoittaa ihmiselämän haurauden. 

 

Elämän hallittavauus


Varsinainen huolen aiheeni on perusteeton usko elämän hallittavuuteen ja ennustettavuuteen. Ihmiselle on luonteenomaista katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen ja uskoa, että itselle ei voi tapahtua mitään pahaa. Tällainen optimismi on ymmärrettävää ja antaa vaikeissakin olosuhteissa toivoa paremmasta. Tarkoitukseni ei ole saarnata mitään ”pessimismin elämänviisautta” vaan tavoitella optimismin ja pessimismin tasapainoa, jonkinlaista ”elämän reaalipolitiikkaa”. Elämän reaalipolitiikan voima on siinä, että se auttaa varautumaan yllätyksiin ja pitämään auki mahdollisimman monia ovia tulevaisuuteen. 

 

Tulevaisuudentutkimuksessa korostetaan elämän ja yhteiskunnan monimukaisuutta ja kehityksen epäjatkuvuutta. Historia kulkee hyppäyksittäin ja muistuttaa enemmän jäniksen loikkaa kuin junan kulkua päämääräänsä. Parasta, mitä tulevaisuudentutkimus on antanut, on herkistäminen heikoille signaaleilla ja virittäminen erilaisten vaihtoehtoisten tulevaisuuksien, skenaarioiden hahmottamiseen. Mutta tulevaisuuden tutkimuksen motto ”teemme itse tulevaisuuden” on virheellinen. On totta, että tekomme vaikuttavat tulevaisuuteemme, mutta ne eivät määrää tulevaisuutta. Se mitä tulevaisuudessa tapahtuu, on hyvin suuressa määrin sattumasta johtuvaa. Satunnaisuutta aiheuttaa jo se, että lukuisat ihmiset ja organisaatiot toimivat toisistaan riippumatta ja vaikuttavat toistensa toimintaan. Mutta satunnaisuutta aiheuttaa myös luonto ja sen toiminta (tulivuorenpurkaukset, taifuunit, tulvat, maanjäristykset, kuivuus, metsäpalot, ilmastonlämpeneminen jne.). Näistä jotkut ovat ihmisen toiminnan seurausta, mutta eivät suinkaan kaikki. 


Luonnon kosto

 

Pandemia, ilmaston lämpeneminen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen asettavat kysymyksen ihmisen suhteesta luontoon. Olemme taipuvaisia näkemään ne toistaan erillään ja vieläpä hierarkkisesti niin että ihminen on luonnon yläpuolella. Tämä ajattelutapa on vaarallisella tavalla virheellinen. Luonnon ja ihmisen välisen suhteen tarkempi analyysi osoittaa, että luonto on kokonaisuus, johon myös ihminen kuuluu. Kaikki mitä ihminen tekee, tapahtuu luonnossa. Ihminen ja luonto ovat vuorovaikutuksessa keskenään. 

 

G.H. von Wright on analysoinut ihmisen paikkaa luonnossa monipuolisesti. 

 

”Luonnonvarojen käyttö ja luonnonvoimien ohjailu ihmisen tarkoituksiin merkitsevät puuttumista luonnon kulun yksittäisiin osiin. Luonto on kuitenkin kokonaisuus, järjestelmä, jonka osat vaikuttavat toisiinsa. Myös ihminen on tämän kokonaisuuden osa. Hänen elämänsä sanan biologisessa merkityksessä riippuu hänen fyysisen ympäristönsä, ns. biosfäärin, tietyistä tasapainotiloista.” (von Wright 1981, s. 160).

 

Kun ihminen puuttuu luonnon järjestelmän yksityiskohtiin, luonto voi menettää tasapainonsa ja ”iskeä takaisin” esim. kuivuuden tai tulvien muodossa. Von Wright käyttää luonnon takaisin iskemisestä termiä luonnon nemesis (nemesis naturalis). Termi tulee hellenistisestä filosofiasta jossa nemesis tarkoitti jumalien kostoa ihmisen ylvästelystä — hybriksestä — kosmista järjestystä kohtaan. 

 

”Voisimme sanoa, että hybris on maailman tasapainon horjuttamista, ”luonnon lain” rikkomista. Nemesis merkitsee tasapainon palauttamista. Se on kuin kosto tai rangaistus luvattomasta rajanylityksestä.” (von Wright 1981, s. 160).

 

Ihmisen ja luonnon suhdetta luonnehtii yhä enemmän tekniikka, jolla tarkoitetaan tieteellisen tiedon käyttöä todellisuuden muokkaamiseksi ihmisen tavoitteiden mukaisiksi. Teknologian avainsana on luonnon hallinta. Tekniikka on synnyttänyt teknologisen elämänmuodon ja siihen liittyvän kuluttamisen kulttuurin. Luonnontieteen on hyvin pitkälle viritetty lähestymään luontoa sen hyödyntämisen kannalta.

 

”Nykyajan teknologisen elämänmuodon erityishybris on luonnonkausaliteetin mieletön ohjailu ihmisen tavoitteiden sanelemaan suuntaan.” (von Wright 1981, s. 85).

 

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa tapa suhtautua luontoon. Kreikkalaisen maailmankuvan mukaan luontoa, kosmosta on seurattava, ei hallittava. Luonnon järjestys oli ihanne ja esikuva ihmisille. Vain luonnon järjestyksen mukainen elämä voi olla hyvää. 


Ekologinen ajattelu ja hyberobjektit

 

Timothy Morton (2010) vie ajatuksen luonnon kokonaisuudesta äärimmilleen kirjassaan The Ecological Thought. Hänen mukaansa ekologinen kriisi on osoittanut, että kaikki on yhteydessä keskenään (everything is interconnected).  Ekologinen ajattelu merkitsee radikaalia avoimuutta, josta ei ole paluuta suljettuun ajatteluun. Ekologinen ajattelu on Mortonin mukaan kuin virus, joka tartuttaa kaikki ajattelun alueet.  Se ei liity vain ilmaston globaaliin lämpenemiseen, kierrätykseen tai uusiutuviin energiamuotoihin. Se liittyy rakkauteen, menetyksiin, epätoivoon ja myötätuntoon; se liittyy depressioon ja psykooseihin, kapitalismiin, aikaan ja avaruuteen jne. Morton käyttää termiä ”the mesh ” viittaamaan ekologiseen ajatteluun liittyvään kokonaisyhteyteen. ”Nothing exists all by itself, and so nothing is fully ’itself’” (Morton 2010, s. 15). Tämä kokonaisyhteys koskee yhtä hyvin ei-eläviä olioita kuin eläviäkin, (Morton 2010, s. 28). Muut oliot (esim. eläimet) ovat itsessään outoja (strange) ja niiden tiedostaminen tekee ne vielä oudoimmaksi: ne ovat ”strange strangers”. Morton edustaa ns. posthumanismia, jossa ihmiselle ei anneta mitään erityisasemaa luonnossa. 

 

Ympäristöliike puhuu hätätilasta. Pahimmassa tapauksessa edessä on (ihmisen) maailman loppu. Morton puolestaan väittää, että maailmaloppu on jo tapahtunut. Me olemme myrkyttäneet hyönteiset DDT:llä, olemme pudottaneet atomipommin ja olemme laskeneet ilmakehään hiilidioksidia niin paljon, että ilmaston lämpenemistä ei voi enää estää. Tässä kuviossa on kiinnostavaa, että ilmasto ei ole säätila; säätilan voimme nähdä mutta emme ilmastoa. Silti se on olemassa. Ympärillämme on tietyssä mielessä näkymätön vihollinen. Mortonin mukaan olemme kaikki vastuussa ilmaston lämpenemisestä, riippumatta siitä olemmeko henkilökohtaisesti aiheuttamassa sitä (itse asiassa kaikki aiheuttavat sitä joltain osin). Hän vertaa tätä vastuuta tilanteeseen, jossa vaikka lapsi on hukkumassa. Meillä on inhimillinen velvollisuus auttaa, vaikka emme ole mitenkään aiheuttaneet lapsen joutumista veden varaan. 

 

Mortonin keskustelluin käsite on ”hyberobjekti”. Tällä hän tarkoittaa ihmisen luomia objekteja, jotka pysyvät täällä käytännöllisesti ikuisesti. Parhaita esimerkkejä ovat ydinjätevarastot, joiden säteily jatkuu vuosisatoja ellei tuhansia vuosia. Ilmastonmuutosta synnyttää myös hyberobjekteja, esimerkiksi aavikoita tai eroosiota, jotka ovat peruuttamattomia. Myös jotkut ihmisen kehittämät muoviset esineet säilyvät luonnossa vuosisatoja. Hyberobjektit edustavat asioita, jotka ovat horisonttimme ulkopuolella ja suurempia tai merkittävämpiä kuin voimme käsittää. Ihminen kykenee luomaan asioita ja ilmiöitä, joita ei kyetä enää hallitsemaan tai peruuttamaan. 


Riskiyhteiskunta

 

Hyberobjektit ovat esimerkkejä ilmiöstä, jota Ulrich Beck (1990) kutsuu riskiyhteiskunnaksi. Riskiyhteiskunnassa hallitsevat ydinvoimateollisuuden, kemianteollisuuden ja geeniteknologian suuret riskit. Näihin voidaan lukea myös digitalisaatioon ja tekoälyyn liittyvät riskit. Riskiyhteiskunta on uudenaikaisen teollisuuden aikaansaannos, jonka hallitsemiseen tarjolla olevat työkalut ovat auttamatta vanhentuneita. Uusille riskeille on ominaista kolme seikkaa.

1.     Niitä ei voida rajata paikallisesti, ajallisesti eikä sosiaalisesti.

2.     Niille on vaikea osoittaa syyllistä ja nimetä vastuun kantajaa: kausaalisuus ja syyllisyys lakkaavat toimimasta.

3.     Tekniikan avulla vaarat voidaan vain minimoida mutta ei koskaan poistaa.

 

Beck kirjoittaa:


”Suurvaarat eivät ole pelkkiä vaaroja, jotka voitaisiin käsittää teknisten tieteiden ja lääketieteen avulla ja rajata normaaliuden ulkopuolelle. Ne ovat pikemminkin uudella tavalla kaikkien asia. Niihin ovat monimutkaisesti kerrostuneina politiikka, kulttuuri ja hallinnolliset vipusimet.” (Kursivointi Beckin, Beck 1990, s. 25). 

 

Riskiyhteiskunnassa turvallisuus muodostuu keskeiseksi kysymykseksi. Ongelmana vain on, että tieteen ja teknologian tarjoamat turvallisuustakeet perustuvat hallinnan illuusioon: kun asia X hoidetaan tavalla Y niin riskit ovat Z. Tällainen teknologinen riskin käsite ei ulotu suurriskeihin, jotka tulevat hiipien yllätyksenä; ne ovat ”näkymättömiä tuholaisia”. Esimerkkinä olkoon ydinvoimalaonnettomuudet tai öljykatastrofit haavoittuvilla merialueilla. 

 

On huomattava, että niin Mortonin hyberobjektit kuin Beckin suurriskitkin kaikki liittyvät luontoon: ihminen vaikuttaa luonnon prosesseihin, jotka riistäytyvät käsistä. Ihminen on asettunut luonnon yläpuolelle ja kuvittelee, että luontoa voidaan loputtomasti manipuloida ihmistä palvelemaan. Suurriskit syntyvät, kun ihminen ei osaa ottaa huomioon luonnon oma järjestystä.


Koronapandemia ja uusi normaali

 

Koronapandemia on nyt kaikkien mielessä. Sitä ei voida pitää suoranaisesti ihmisen aiheuttamana,  mutta ruoan tuotannolla on luultavasti jokin osuus siihen, että virus pääsi siirtymään lepakosta ihmiseen Wuhanin markkinapaikalla. Kiinnostavampi puoli pandemiaa on yrityksemme hallita sen leviämistä. Teemme tieteellisiä laskelmia viruksen leviämisen skenaarioista, turvautuen juuri teknologisen riskin käsitteeseen: rajoittamalla liikkumista X tavalla Y, tartuntoja tulee olemaan Z kpl päivässä tms. Laskelmissa emme osaa ottaa huomioon viruksen uusia mutaatioita emmekä ihmisen käyttäytymistä. Tiede on tullut avuksi kehittäen uusi rokotteita, jotka laahaavat aina uusien mutaatioiden perässä. Vaikka saisimme paikallisesti taudin talttumaan rajoituksilla ja rokotteilla, suurin osa maailmaa on ilman rokotteita ja muodostaa alituisen uhan tartunnoille. Silti en epäile, etteikö covid-19-infektiota saada taltutettua ennemmin tai myöhemmin. Sen jälkeen tulee muita viruksia —  ja luultavasti taas yllätyksenä. 

 

Opetus, jonka haluan vetää koronapandemiasta, on muistutus siitä, että ihminen pystyy vain rajoitetusti hallitsemaan luonnon omia tai ihmisen itse aiheuttamia prosesseja. Pandemian tulisi iskostua kulttuuriseen tietoisuuteen, kuten tutkija Francois Balloux toivoo (HS 11.4.2021). 


Näkökulmamme on aina rajallinen eikä tuo näkyviin kaikkia ilmiöitä. Riski voi piillä juuri asioissa, joisa emme näe. Tämä ei koske vain meidän jokapäiväisiä havaintojamme vaan myös mitä suuremmassa määrin tieteellistä tutkimusta. Vain ilmiöiden tarkasteleminen useista näkökulmista voi turvata meidät suurimmilta yllätyksiltä (Hautamäki 2018). 

 

Johtaako elämän hallitsemattomuuden tunnustaminen epätoivoon ja pessimismiin? Ei välttämättä, suhtautuminen riippuu omaksutusta filosofiasta. Jos olet stoalainen tai buddhalainen, et murehdi asioista, joihin et voi vaikuttaa. Vain siten voit säilyttää mielenrauhasi. Jos taas filosofiasi painottaa jatkuvan onnen tavoittelua ja hyvää fiilistä, olet alttiina pettymyksille. Alussa mainitsemassani elämän reaalipolitiikassa yhdistyy näkemys elämän hallitsemattomuudesta avoimien mahdollisuuksien tunnistamiseen. 

 

Ihmiskunta on selvinnyt lukuista onnettomuuksista ja katastrofeista luovuutensa ja yhteistyönsä ansiosta. Kun tuhannet ja miljoonat ihmiset yhdistävä voimansa ja luovuutensa, kyetään suuria ongelmia ratkaisemaan. Koska ongelmat ovat yhä selvemmin planetaarisia ja globaaleja, on myös näkökulman oltava globaali. Tämän näkökulman olivat stoalaiset omaksuneet, kun he pitivät ihmisiä maailmankansalaisina (Sihvola 1998). Von Wrightin mukaan humanismiin sisältyy oleellisesti solidaarisuus, joka tähtää kaikkien ihmisten hyvään elämään. Myös Morton painottaa, että ainoa tapa vastustaa globaalia ilmastonmuutosta on tietoinen globaali yhteistoiminta. 

 

En toivo koronpandemian päätyttyä paluuta vanhaan normaaliin. Uuden normaalin keskeinen piirre voisi olla juuri käsitys elämän ennustamattomuudesta ja välttämättömyydestä sopeutua luonnon järjestykseen, jonka osia olemme. Kohtaamme luonnon yhdessä ihmiskuntana ja siksi tulevaisuuden ratkaisujen täytyy perustua syvälliseen yhteistyöhön yli kaikkien rajojen. 

 


 

Kirjallisuutta

 

Beck, U. Riskiyhteiskunnan vastamyrkyt. Vastapaino, 1990.


Hautamäki, A.  Näkökulmarelativismi, Tiedon suhteellisuuden ongelma. Jyväskylän yliopisto, 2018.


Morton, T. The Ecological Thought. Harvard University Press, 2010.


Sihvola, J.  Toivon Vuosituhat, Eurooppalainen ihmiskuva ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus. Atena, 1998.


Von Wright, G.H. Humanismi elämänasenteena. Otava, 1981.

 

 

 

 

 

 

 

 

torstai 25. helmikuuta 2021

Barack Obaman Luvattu maa on näköalapaikka Yhdysvaltojen politiikkaan

Barack Obama: Luvattu maa. Suom. Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro. Otava 2020.

 

 

Tuskin koskaan on ollut sellaista mahdollisuutta kurkistaa vallan kulissien taakse kuin mitä Barack Obaman Luvattu maa tarjoaa. Maailman johtavan valtion presidentti kirjoittaa kirjan elämästään, valtaan nousustaan ja hallituksensa toiminnasta. Se on sellaisenaan kiinnostava teos, mutta vielä kiinnostavammaksi ja ajankohtaiseksi kirjan tekee Joe Bidenin astuminen virkaansa Trumpin aiheuttaman kaaoksen jälkeen. Obaman kokemukset presidenttinä ennakoivat minkälaisia haasteita ja yllätyksiä Biden kohtaa matkallaan.  Bidenille Obaman kauden tapahtumat ovat tietysti jo omakohtaisesti koettuja, olihan hän Obaman varapresidentti ja mukana kaikissa keskeisissä päätöksissä.

 

Obaman kirja lähtee hänen lapsuudestaan Havaijilla ja etenee nopeasti opiskeluaikoihin ja ensimmäisiin työtehtäviin Chicagossa. Erityisen tärkeitä henkilöitä Obamalle olivat hänen äitinsä ja isoäitinsä, joiden elämänkokemus ja näkemykset vaikuttivat ei vain nuoruudessa vaan myös kypsällä iällä Obamana ollessa jo viroissa ja vihdoin presidenttinä. Obama toimi yleishyödyllisissä järjestöissä ennen kuin päätti mennä mukaan politiikkaan. Hänen valittiin Illinoisin senaattiin  1996 ja sitten myöhemmin Yhdysvaltojen senaattiin 2004. Seuraava askel olikin asettuminen presidenttiehdokkaaksi. Voitettuaan esivaaleissa Hillary Clintonin Obamasta tuli demokraattien presidenttiehdokas vastassaan John McCain. Obama voittivat vaalit ja hänestä tuli Yhdysvaltojen 44. presidentti kaudeksi 2008-2017. Luvattu maa ulottuu aina vuoteen 2011. Presidenttikauden loppuajasta on tulossa toinen kirja.

 

Tuon esiin nyt sen mikä kirjasta jäi erityisesti mieleeni. 


Rehellisyys ja sosiaalinen omatunto

 

Kirja on mielestäni harvinaisen rehellinen. Siellä tuodaan esiin Obaman henkilökohtaisia heikkouksia ja epäonnistumisia – niin elämässä kuin politiikassakin. Aivan keskeinen henkilö Barack Obamalle on ollut hänen vaimonsa Michelle. Michelle tuki Obamaa tämän ratkaisuissa mutta toi samalla esiin politiikkaan liittyvät haasteet, etenkin pitkät työpäivät, jatkuva matkustaminen, median herkeämätön prässi, julkinen kritiikki, lausuntojen vääristely jne. Nämä kaikki veivät aikaa ja resursseja perheeltä ja omaisilta. Kirjasta käy ilmi, miten paljon Obama rakasti ja kunnioitti puolisoaan ja arvosti tämän näkemyksiä elämästä ja politiikasta. Michelle tasapainotti Obaman hektistä elämään.

 

Toinen henkilökohtainen seikka on Obaman hyvä tuntuma tavallisten ihmisten elämään ja vaikeuksiin. Kaikesta näkee, että Obama piti mielessään huono-osaisten aseman ja tavallisten ihmisten tukemisen. Tästä on hyvänä esimerkkiä terveydenhuoltouudistus, joka toi kymmeniä miljoonia vakuuttamattomia kansalaisia vakuutuksen ja hyvän terveydenhuollon piiriin. Presidentti teki usein muutoksia virkakunnan valmistelemiin lakeihin nimenomaan huono-osaisten näkökulmasta kysyen, miten tämä vaikuttaa tavallisten ihmisten elämää. Obaman vahva sosiaalinen omatunto selittyy pääosin hänen omista lapsuuden kokemuksistaan ja perheestään. Mutta erityisesti kokemukset mustana amerikkalaisena löivät vahvasti leimansa hänen elämäänsä.

 

Mustat Obaman agendalla


On kiinnostavaa, että rotukysymykset ovat vahvasti taustalla mutta eivät näyttävästi Obaman agendalla. Tilanne Yhdysvallissa on kerta kaikkiaan sellainen, että jos haluaa pärjätä politiikassa ja päästä johtaviin asemiin, rotua ei kannata pitää esillä. Tullakseen presidentiksi tarvitaan kaikkien yhteiskuntaryhmien tuki – niin valkoisten, mustien, latinojen, aasialaisten kuin myös muunlaisten vähemmistöjen, kuten gay- ja lesbianryhmien tuki. Obamaa mustat ovat arvostaneet mutta myös arvostelleet siitä, että mustien asema ei paljonkaan muuttunut Obaman kaudella. Obama myöntää tämän kirjassaan mutta tuo esiin lukuisia lakeja, joilla on parannettu köyhien seutujen kouluoloja, tuettu haavoittuvassa asemassa olevia perheitä, estetty asuntojen pakkohuutokauppoja, parannettu terveydenhuollon saatavuutta jne. Kaikki nämä hyödyttävät myös mustia. 

 

Politiikka on kompromisseja


Eniten kirjassa korostuu kuitenkin politiikan teon vaikeus kahtia jakautuneessa maassa. Aluksi demokraateilla oli enemmistö edustajainhuoneessa, mutta he menettivät tämän vuoden 2010 vaaleissa. Tämä vaikeutti tavattomasti uudistusten etenemistä. Kirja tekee selväksi, että republikaanien enemmistö halusi vastustaa kaikkia Obaman lakiesityksiä. Tämä oli suorastaan periaate ja siinä ollaan kaukana perinteisestä konsensushakuisuudesta, jonka turvin Yhdysvalloissa on aikoinaan viety läpi isoja uudistuksia. Tuntuu siltä kuin ainoa keino saada lakeja läpi oli etsiä ne muutamat republikaanit, jotka olivat valmiita hyväksymään lait saatuaan sitä ennen niihin muutoksia, jotka hyödyttivät senaattorien osavaltioita tai muuten tukivat heidän uudelleen valintaansa. Oli myös lakiesityksiä, jotka hylättiin kongressissa ja erityisesti senaatissa vaikka mitä temppuja yritettiin. Juuri tässä lakien läpimenon turvaamisessa tarvittiin erittäin hyvää poliittista silmää, tilannetajua ja edustajien henkilökohtaista tuntemista. 

 

Mutta tähän kuvioon liittyy myös media. Media seuraa valppaasti poliittista tilannetta ja jokainen lause ja sana analysoidaan ja, jos niistä saa irti jonkin vastapuolta hyödyttävän viestin, niin se levitetään ympäri valtakuntaa. Obaman aikana sosiaalinen media oli vielä lapsen kengissä mutta konservatiiviset mediat kun Fox News olivat vaikutusvaltaisia ja ne saattoivat pitää joka päivä esillä jotain negatiivista tulkintaa presidentin toiminnasta, kunnes taas löytyi toinen teema, jota ruvettiin pyörittämään TV-kanavilla.


Pankkikriisi

 

Obaman kauden alku sattui huonoon aikaan. Pankkikriisi puhkesi 2008, ja koko rahoitusjärjestelmä oli sortumassa. Tilanne paheni päivä päivältä ja konkurssit lisääntyivät, työttömyys kasvoi ja asuntoja pakkohuutokaupattiin. Monen pankin taseet alkoivat horjua. Pankkikriisin voittaminen on yksi kirjan jännittävimmistä tapahtumasarjoista. Obaman hallituksen perusratkaisu oli massiivinen elvytys ja pankeille stressitesti, jonka puolueettomat arvioijat tekevät. Sen perusteella hallitus sitten katsoo, tarvitseeko pankki tukea vai pitääkö se ajaa alas. Tämä palautti luottamuksen pankkisektoriin ja esti sen romahtamisen. Mutta sitä mitä yleisö odotti, eli johdannaisia kehitelleiden johtajien saattamista henkilökohtaiseen vastuuseen, ei tapahtunut. Tosin pankkisektorilla monet menettivät rahansa ja asemansa ja työttömyys kasvoi. Lisäksi pankkien sääntely tiukkeni, etenkin stressitestien tullessa pysyviksi. Ymmärsin, että henkilökohtaiseen vastuuseen saattamista ei olisi kyennyt viemään kongressissa läpi. Joka tapauksessa monen tavallisen ihmisen elämää helpotti, kun asuntojen pakkohuutokaupat saatiin vähentymään ja vaikeuksiin joutuvia ihmisiä tuettiin taloudellisesti. Vähitellen talous alkoi kohentua, mutta tästä ei tullut liikaa kiitosta, siksi rankkoja olivat kokemukset pankkikriisistä. Kuvaavaa oli myös se, että pankkipiirit arvostelivat jatkuvasti hallitusta, vaikka se oli pelastanut maan pankkikriisiltä – tyypit eivät pitäneet toimintaansa missään suhteessa moitittavana.


Terveydenhuolto

 

Terveydenhuoltouudistus oli Obaman suurimpia saavutuksia. Sitä oli yritetty jo Clintonin presidenttikaudella, mutta hanke epäonnistui ja asiaa ajanut Hillary Clinton sai siitä huonoa mainetta. Obama käynnisti valmistelun heti tultuaan virkaan. Valmistelu on vaikeaa ja tilannetta pahensi vielä 2009 syntynyt teekutsuliike, joka risti uudistuksen ObamaCareksi ja keskittyi estämään sen läpivienti väittäen sen tuovan Amerikkaan uuden sosialistisen sortojärjestelmän. Monien muutosten ja lievennysten jälkeen terveydenhuoltolaki The Affordable Case Act meni vihdoin läpi maaliskuussa 2010. Kirjassa kerrotaan että äänestyksen jälkeen Joe Baiden tarttui Obamaa hartioista. ”Hänen kuuluisa virnistyksensä oli tavallistakin leveämpi. ’Äijä, sinä teit sen’ hän sanoi.”


Politiikan yllättävyys ja ulkopolitiikka

 

Presidentit ja hallituksen päivittäistä toimintaa on lähes mahdotonta ennakoida. Yht’äkkiä on käynnissä olevat asiat pantava syrjään ja ryhdyttävä tulipalon sammutukseen. Tästä on esimerkkinä Meksikonlahden öljyvuoto, jonka vakavuutta aliarvioitiin ja josta öljy-yhtiöllä oli aivan virheellinen käsitys. Samanlaisia yllätyksiä tuli jatkuvasti ulkopolitiikassa. Jaksot, jotka käsittelevät Venäjää, Kiinaa ja Lähi-Itää ovat erittäin antoisia ja suorastaan oppitunteja maailmanpolitiikasta. Ne tekevät myös ymmärrettäväksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Poimintoina mainittakoon sopimus Iranin kanssa ydinteknologian kehittämisestä ja joukkojen vähentämisestä Irakissa ja Afganistanissa. Varsinkin viimeksi mainitussa asiassa kenraalien kantana oli lisätä joukkoja, ei vähentää niitä. Toisaalta haluttiin estää liian nopea vetäytyminen, joka synnyttäisi vaarallisen tyhjiön. Siksi hallituksen linjana oli lisätä väliaikaisesti joukkoja, mutta vain puolet siitä mitä kenraalit esittivät. Yhdysvalloissa ulkopolitiikassa on helpompi päästä yksimielisyyteen kuin sisäpolitiikassa. Niinpä joukkojen lisäämistä koskeva päätös meni hyvin läpi kongressissa.

 

Obama sai merkittävän poliittisen ”voiton” kun Yhdysvaltojen erikoisjoukot onnistuivat tunkeutumaan Osama Bin Ladenin asuntoon ja surmata hänet Pakistanissa vuonna 2011. Tämä episodi on kuvattu kirjan lopussa tarkkaan ja kuvausta surman suunnittelusta ja toteuttamisesta lukee kuin jännityskirjaa. 


Ihmisiä politiikassa ja hallinnossa

 

Kirjassa on luonnehdittu terävästi monia johtajia ja poliitikkoja aina Putinista Xi Jinpingiin. Kirjassa on myös mainittu ja lyhyesti kuvattu useita Yhdysvaltojen politiikan kuumista nimistä, kuten Hillary Clintonista, Nancy Pelosista, Donald Trumpista, John McCainista ja senaatin republikaanijohtajasta Mitch McConnellista, ja tietysti silloisesta varapresidentistä Joe Bidenista, joka oli Obaman tärkeä neuvonantaja. 

 

Presidentin hallinto on Yhdysvalloissa valtava: sehän on suuren maan hallitus, jossa on monta ministeriä ja lukuisia neuvonantajia, esittelijöitä ja toimeenpanevia virkahenkilöitä. Kirjassa heitä vilisee kuin Vilkkilässä kissoja ja eikä heistä jaksa pitää lukua. Obama antaa hyvin monelle tunnustuksen ja kertoo heidän taustastaan ja toimintatavastaan. Osa on strategeja, osa tiedottajia, osa sinnikkäitä puurtajia, osa härskejä toiminnan miehiä. Tällaisen joukon pitäminen yhtenäisenä on iso haaste, joka onnistui alussa verrattain hyvin, mutta ihmisten vaihtuessa kaikkia uusia tulokkaita ei saatu perehdytettyä kunnolla asioihin. Obama piti ydinjoukon hyvin koossa ja kävi heidän kanssaan ellei nyt päivittäin niin ainakin viikottain kokouksia, joissa käytiin kiivastakin keskustelua. Sain sen vaikutelman, että Obama kuunteli erilaisia mielipiteitä ja teki sitten aika itsenäisesti päätökset, jotka olivat joskus vastoin neuvonantajien mielipiteitä. Tyyppinähän Obama oli aika pidättyväinen.


Valkoinen talo ja normaali elämä

 

Valkoinen talo saa hienon kuvauksen kirjassa. Sehän oli paitsi vallan keskittymä myös Obaman perheen koti. Michelle Obama pyrki järjestämään heidän tyttärilleen Malialle ja Sachalle mahdollisimman normaalit olot, johon kuuluivat koulunkäynti, kavereiden luona vieraileminen ja yöpyminen, harrastukset, synttärit jne. Lasten kavereita vierailu myös Valkoisessa talossa. Michelle järjesti erilaisia tilaisuuksia ja (puutarha)juhlia, joihin kutsuttiin taiteilijoita esiintymään ja joissa saattoi olla toista sataa vierasta. Ne olivat tärkeitä sosiaalisia tapahtumia. Kaikki tämä vaati erityisjärjestelyjä, jotka saattoivat olla kiusallisia mutta välttämättömiä.


Entä Joe Biden?

 

Kirjaa lukiessa pohdin, mitenkähän Joe Bidenin presidenttiys tulee onnistumaan. Maa on vielä pahemmin jakautunut kuin Obaman aikana ja Trumpin lietsomat joukot ovat entistä äänekkäämpiä. Tämä vaikuttaa suoraan kongressin republikaanien toimintaan ja halukkuus kompromisseihin on luultavasti heikkoa. Biden on sovitteleva ja rauhallinen presidentti, jonka ensimmäinen tehtävä on paitsi suitsia koronapandemia, normalisoida poliittista kulttuuria – palauttaa luottamus demokratiaan. Biden on palannut moniin Obaman linjauksiin ja liitti Yhdysvallat takaisin Pariisin sopimukseen, aloitti neuvottelut Iranin kanssa ydinteknologiasta, sitoo Yhdysvallat jälleen tiukempiin ympäristönormeihin ja normalisoi suhteita Eurooppaan. Näille kaikille päätöksille löytyy perusteluita Luvatusta maasta. Ehkä Bidenin kaudella Yhdysvallat pääsee taas lähemmäksi ”luvattua maata”.