maanantai 9. marraskuuta 2015

Antisipaatio - osa 2, utopia ja fiktiot



Antisipaatio-konferenssi (Trento, Italia, 5-7.11.) jatkui mielenkiintoisena perjantain ja lauantain. Minulle antoisin oli Ruth Levitaksen esitelmä utopioista. Levitas on ollut sosiologian professorina Bristolissa ja kirjoittanut useita merkittäviä teoksia, mm. The Concept of Utopia 1990/2010, The Inclusive Society? 1998/2005, Poverty and Social Exclusion in Britain 2006 ja Utopia as Method - The Imaginary Reconstruction of Society 2013.  Hänen esityksensä on oppinut ja syvällinen.

Utopiat


Levitaksen suhde antisipaatioon on kriittinen: antisipaatio johtaa sopeutumiseen, ajatukseen siitä, että maailman on kontrollimme ulkopuolella ja meidän osamme on sopeutua siihen. Levitas piti oikeampana filosofi Ernst Blochin näkemystä, jossa ennakoiva tietoisuus liittyy potentiaalisesti muokattavaan tulevaisuuteen toimijuuden (agency) kautta. Hänen mukaansa utopia on parempi lähestymistapa tulevaisuuteen kuin antisipaatiot, koska se tekee tulevaisuudesta lähtökohdan ja hakee radikaalia muutosta.

Tärkeintä Levitasin esityksessä oli utopian pitäminen ennen kaikkea menetelmänä, ei niinkään päämääränä. Utopia ei ole unelmien maailma, jota kohti voisimme mennä. Utopia on toinen paikka katsoa tätä maailmaa. Utopia on sellainen näkökulma nykyisyyteen, jossa monia nykyisen maailman rajoituksia tai rakenteita ei ole.

Utopia korosta visionaarisyyttä, refleksiivisyyttä ja dialogisuutta. Utopia on metodi yhteiskunnan mielikuvitukselliseen rekonstruktioon. Utopia-metodin piirteitä ovat

  • Holistisuus
  • Radikaali irrottautuminen nykyisyydestä
  • Demokraattisen debatin mahdollistaminen ja käyminen


Levitas myönsi että nykymaailman kompleksisuus on iso haaste utopialla.  Utopiatkin ovat vääjäämättä monimutkaisia ja tie eteenpäin on monimukainen.

Keskustelussa tiukattiin utopian ja skenaarion eroa. Levitaksen mukaan skenaarioissa on paljon kapeampi käsitys mahdollisuuksista kuin utopioissa. Visio puolestaan on vain yksi osa utopiaa, joka on kokonaisvaltainen kuva tulevaisuudesta.

Ulkopuoliset kehiin


Professori Liisa Välikangas piti perjantain ensimmäisen pääesitelmän, jonka otsikkona oli Outliers and Strategic Novelty: Learning from Things That Are Yet to Happen. Esitys oli innostava katsaus uudistavaan ja innovatiiviseen johtamiseen. Liisan aivan alussa esittämä huomio siitä, että kriisit eivät riitä ratkaisemaan edessä olevia haasteita, oli kyllä tärkeä viesti suomaiseenkin todellisuuteen. Monet väittävät, että Suomi selviää vaikeuksistaan vain jos saadaan aikaan riittävä kriisitietoisuus. Mutta onko pelko ja paniikki oikea asenne tilanteessa, jossa tarvitaan ambitioita ja innovaatioita? Ambitio tarkoittaa haluta enemmän, kun mitä on odotettavissa.

Innovatiivisessa ja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä ei voi enää olla johtajuutta. Kukaan ei voi johtaa meitä parempaan tulevaisuuteen. Kaikki johtajia myöten ovat konventionaalisen ajattelun tartuttamia. Sen takia keskeistä on murtaa konventionaalisen ajattelun mallit ja radat. Tähän tarvitaan ulkopuolisia – outliers. Uudistumisen keskeinen ehto on löytää ja antaa ääni ulkopuolisille. Liisa Välikangas esitti useita metodisia ideoita, miten ulkopuolisia voidaan löytää. Esimerkiksi katsotaan normaalijakautuman ääripäitä, kehityskäyriltä poikkeavia ja nopeasti paikkansa muuttavia toimijoita. Toisinajattelijoita pitää tietoisesti hakea ja kuunnella. Omasta kokemuksesta sanoisin, että heitä on kaikissa organisaatoissa ja kaikilla tasoilla, mutta harvoin he ovat niitä jotka tekevät päätöksiä.

Liisa kritisoi myös tavallista evoluutioteorian toimintamallia, jossa mennään seuraavasti:

Variaatio -> valinta -> pidättäytyminen valintaan
(Variation - > selection -> retention)

Uuden näkemyksen mukaan kaava saa muodon:

Valinta -> laajentaminen -> jatkuva etsiminen
(Variation -> amplification -> permanently searching)


Kapitalismin fiktiot


Viimeinen avainluento oli Max Planck instituutin sosiologian professorin Jens Beckertin luento Imagined Futures and Capitalist Dynamics. Hän kysyi mikä selittää kapitalismin dynamiikan ja vastasi että sen ajallinen orientaatio. Kapitalismi on herkeämättä tulevaisuuteen suuntautuva järjestelmä. Perinteiset selityksen dynamiikalle eivät riitä: työnjako, tuottavuus, tuotteistaminen, väestön kasvu tai protestanttisuus (Weberin selitys). Tarvitaan vakuuttavampi selitys ja se on kapitalismin ajallinen järjestys. Näitä asioita Beckert käsittelee ensi keväänä ilmestyvässä kirjassa Imagined Futures, Fictional Expectations in the Economy (2016).

Eri yhteiskunnilla on erilainen ajallinen orientaatio. Esimerkiksi Afrikassa ja osin Aasiassa on vallinnut ajatus toistuvuudessa ja kehällisyydestä. Moderni kapitalismi on taas orientoitunut tulevaisuuteen. Tulevaisuus näyttäytyy avoimena mutta samalla riskejä sisältävänä. Toistoa painotavissa systeemissä ei ole systeemin sisäisiä riskejä; ne ovat ulkoisi uhkia kuten sodat ja luonnon katastrofit. Moderni kapitalismi on finanssivetoista: ratkaisevaa on investointien tulevat tuotot ja riskit.

Mutta nyt päästään ydinasiaan. Mihin arviot tulevista tuotoista ja riskeistä perustuvat. Ne perustuvat Beckertin mukaan fiktioon. Talouden toimijoilla on mielikuva tulevaisuudesta.

”Fictionality” in econimic action is the inhabitation in the mind of an imagined future state of the world and the beliefs in causal mechanisms leading to this future state.

Siis kapitalismin dynamiikka perustuu fiktioon ja mielikuvaan tulevaisuudesta ja sen avaamista tuotoista ja riskeistä. Kuka näitä mielikuvia rakentaa ja miten? Tässä astuu kuvaan tarinankertojat tai tahot, joilla on kykyä ja asemaa kertoa vakuuttavasti tarinoita. ”Regulation through stories.” Voidaan myös sanoa, että kilpailu käydään tarinoiden välillä, ei niinkään yritysten tai talouksien välillä.

Fiktion rakentajina on erityisesti keskuspankit, joka lupaavat ostaa loputtomasti valtioiden velkakirjoja tai turvata ihmisten säästöt. Liikkeellä ovat konsultit ja sijoituspankit jotka kertovat lupaavista kohteista ja riskeistä. Taloudellisen dynamiikan ytimessä ovat retoriset taidot. Ekonomistit ja päätöksentekijät (esim. pankeissa) kertovat meille perustavansa kaiken eksakteille laskelmille, joita tarjotaan vaihtoehdottomina empiirisinä totuuksina. Mutta taloustiede ei ole pohimmiltaan sittenkään matematiikkaa, vaan taistelua mielistä. Tästä avautuu näkymä kriiseihin: Talous ajautuu kriisiin, kun luottamus mielikuvituksellisen tulevaisuuteen romahtaa. Näin on juuri tapahtumassa.

Kertomuksilla ja fiktioilla on myös innovatiivisia implikaatioista. Innovaatiohan on aina hulluutta ja uskallusta poiketa tavallisesta tai tarjota jotain mitä ei ole olemassa. Nyt kun Slush tapahtuma on kuumimmillaan, kuulemme lukuisia fiktioita ja lupauksia uskomattomista tuotoista. Kenelläkään ei ole kykyä empiirisesti osoittaa tuottoja. On vain uskottava ja sijoitettava rahaa – riskillä. Siinä on pääomasijoittamisen imaginäärinen logiikka.

Halun logiikka


Keskustelussa tuli esiin pari kiinnostavaa uutta näkökulmaa. Toinen on kuluttaminen. Simmel esitti aikoinaan, että halu syntyy etäisyydestä. Ihminen haluaa jotain jota hänellä ei ole. Hänessä ehkä herätetään tämä halu. Kun haluttu asia on saavutettu, se menettää haluttavuutensa ja halu kohdistuu taas uusiin asioihin, koskaan asettumatta aloilleen. Vaikka keskustelussa ei viitattu Zizekiin, niin ilman muuta Zizek on fiktionaalisen kapitalismin syvällisimpiä kriitikoita. Kapitalismi ”romahtaa” jos halut suuntautuvat kulutuksesta vaikkapa yhteisöllisyyteen. Kulutuskapitalismin kritiikki ja esimerkiksi kestävän kehityksen merkityksen nousu voivat vaikuttaa dramaattisesti kapitalismiin ja horjuttaa tarjottuja kasvufiktioita.  

Toinen kiinnostava filosofinen pointti tuli Ruth Levitakselta. Hän huomautti, että myös käsityksemme menneisyydestä ja nykyisyydestä ovat yhtä fiktionaalisia kuin käsityksemme tulevaisuudesta.

Hyvä kysymys meille kaikille konferenssin jälkeen on, näemmekö edes nykyisyyden oikein. Elämmekö fiktiossa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.