tiistai 6. huhtikuuta 2021

Elämä ei ole hallittavissa, Koronapandemian opetuksia

 

 

 

Koronapandemia kyseenalaistaa kulttuuriamme leimaavan näkemyksen ihmisen itseriittoisuudesta ja riippumattomuudesta. Olemme tuudittautuneet siihen, että hallitsemme elämäämme ja tulevaisuuttamme. Luotamme tieteeseen ja teknologiaan ja niiden kykyyn ratkaista eteen tulevat kriisit. Tällainen puhe tuntuu yliampuvalta juuri nyt kun yritämme kukistaa pandemian tieteeseen perustuvilla rokotteilla. En halua missään nimessä kiistää sitä, että  rokotukset voivat todella taittaa pandemian selän ja pelastaa meidät tällä kertaa massiivisilta tuhoilta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että koronapandemia yllätti meidät ja osoittaa ihmiselämän haurauden. 

 

Elämän hallittavauus


Varsinainen huolen aiheeni on perusteeton usko elämän hallittavuuteen ja ennustettavuuteen. Ihmiselle on luonteenomaista katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen ja uskoa, että itselle ei voi tapahtua mitään pahaa. Tällainen optimismi on ymmärrettävää ja antaa vaikeissakin olosuhteissa toivoa paremmasta. Tarkoitukseni ei ole saarnata mitään ”pessimismin elämänviisautta” vaan tavoitella optimismin ja pessimismin tasapainoa, jonkinlaista ”elämän reaalipolitiikkaa”. Elämän reaalipolitiikan voima on siinä, että se auttaa varautumaan yllätyksiin ja pitämään auki mahdollisimman monia ovia tulevaisuuteen. 

 

Tulevaisuudentutkimuksessa korostetaan elämän ja yhteiskunnan monimukaisuutta ja kehityksen epäjatkuvuutta. Historia kulkee hyppäyksittäin ja muistuttaa enemmän jäniksen loikkaa kuin junan kulkua päämääräänsä. Parasta, mitä tulevaisuudentutkimus on antanut, on herkistäminen heikoille signaaleilla ja virittäminen erilaisten vaihtoehtoisten tulevaisuuksien, skenaarioiden hahmottamiseen. Mutta tulevaisuuden tutkimuksen motto ”teemme itse tulevaisuuden” on virheellinen. On totta, että tekomme vaikuttavat tulevaisuuteemme, mutta ne eivät määrää tulevaisuutta. Se mitä tulevaisuudessa tapahtuu, on hyvin suuressa määrin sattumasta johtuvaa. Satunnaisuutta aiheuttaa jo se, että lukuisat ihmiset ja organisaatiot toimivat toisistaan riippumatta ja vaikuttavat toistensa toimintaan. Mutta satunnaisuutta aiheuttaa myös luonto ja sen toiminta (tulivuorenpurkaukset, taifuunit, tulvat, maanjäristykset, kuivuus, metsäpalot, ilmastonlämpeneminen jne.). Näistä jotkut ovat ihmisen toiminnan seurausta, mutta eivät suinkaan kaikki. 


Luonnon kosto

 

Pandemia, ilmaston lämpeneminen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen asettavat kysymyksen ihmisen suhteesta luontoon. Olemme taipuvaisia näkemään ne toistaan erillään ja vieläpä hierarkkisesti niin että ihminen on luonnon yläpuolella. Tämä ajattelutapa on vaarallisella tavalla virheellinen. Luonnon ja ihmisen välisen suhteen tarkempi analyysi osoittaa, että luonto on kokonaisuus, johon myös ihminen kuuluu. Kaikki mitä ihminen tekee, tapahtuu luonnossa. Ihminen ja luonto ovat vuorovaikutuksessa keskenään. 

 

G.H. von Wright on analysoinut ihmisen paikkaa luonnossa monipuolisesti. 

 

”Luonnonvarojen käyttö ja luonnonvoimien ohjailu ihmisen tarkoituksiin merkitsevät puuttumista luonnon kulun yksittäisiin osiin. Luonto on kuitenkin kokonaisuus, järjestelmä, jonka osat vaikuttavat toisiinsa. Myös ihminen on tämän kokonaisuuden osa. Hänen elämänsä sanan biologisessa merkityksessä riippuu hänen fyysisen ympäristönsä, ns. biosfäärin, tietyistä tasapainotiloista.” (von Wright 1981, s. 160).

 

Kun ihminen puuttuu luonnon järjestelmän yksityiskohtiin, luonto voi menettää tasapainonsa ja ”iskeä takaisin” esim. kuivuuden tai tulvien muodossa. Von Wright käyttää luonnon takaisin iskemisestä termiä luonnon nemesis (nemesis naturalis). Termi tulee hellenistisestä filosofiasta jossa nemesis tarkoitti jumalien kostoa ihmisen ylvästelystä — hybriksestä — kosmista järjestystä kohtaan. 

 

”Voisimme sanoa, että hybris on maailman tasapainon horjuttamista, ”luonnon lain” rikkomista. Nemesis merkitsee tasapainon palauttamista. Se on kuin kosto tai rangaistus luvattomasta rajanylityksestä.” (von Wright 1981, s. 160).

 

Ihmisen ja luonnon suhdetta luonnehtii yhä enemmän tekniikka, jolla tarkoitetaan tieteellisen tiedon käyttöä todellisuuden muokkaamiseksi ihmisen tavoitteiden mukaisiksi. Teknologian avainsana on luonnon hallinta. Tekniikka on synnyttänyt teknologisen elämänmuodon ja siihen liittyvän kuluttamisen kulttuurin. Luonnontieteen on hyvin pitkälle viritetty lähestymään luontoa sen hyödyntämisen kannalta.

 

”Nykyajan teknologisen elämänmuodon erityishybris on luonnonkausaliteetin mieletön ohjailu ihmisen tavoitteiden sanelemaan suuntaan.” (von Wright 1981, s. 85).

 

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa tapa suhtautua luontoon. Kreikkalaisen maailmankuvan mukaan luontoa, kosmosta on seurattava, ei hallittava. Luonnon järjestys oli ihanne ja esikuva ihmisille. Vain luonnon järjestyksen mukainen elämä voi olla hyvää. 


Ekologinen ajattelu ja hyberobjektit

 

Timothy Morton (2010) vie ajatuksen luonnon kokonaisuudesta äärimmilleen kirjassaan The Ecological Thought. Hänen mukaansa ekologinen kriisi on osoittanut, että kaikki on yhteydessä keskenään (everything is interconnected).  Ekologinen ajattelu merkitsee radikaalia avoimuutta, josta ei ole paluuta suljettuun ajatteluun. Ekologinen ajattelu on Mortonin mukaan kuin virus, joka tartuttaa kaikki ajattelun alueet.  Se ei liity vain ilmaston globaaliin lämpenemiseen, kierrätykseen tai uusiutuviin energiamuotoihin. Se liittyy rakkauteen, menetyksiin, epätoivoon ja myötätuntoon; se liittyy depressioon ja psykooseihin, kapitalismiin, aikaan ja avaruuteen jne. Morton käyttää termiä ”the mesh ” viittaamaan ekologiseen ajatteluun liittyvään kokonaisyhteyteen. ”Nothing exists all by itself, and so nothing is fully ’itself’” (Morton 2010, s. 15). Tämä kokonaisyhteys koskee yhtä hyvin ei-eläviä olioita kuin eläviäkin, (Morton 2010, s. 28). Muut oliot (esim. eläimet) ovat itsessään outoja (strange) ja niiden tiedostaminen tekee ne vielä oudoimmaksi: ne ovat ”strange strangers”. Morton edustaa ns. posthumanismia, jossa ihmiselle ei anneta mitään erityisasemaa luonnossa. 

 

Ympäristöliike puhuu hätätilasta. Pahimmassa tapauksessa edessä on (ihmisen) maailman loppu. Morton puolestaan väittää, että maailmaloppu on jo tapahtunut. Me olemme myrkyttäneet hyönteiset DDT:llä, olemme pudottaneet atomipommin ja olemme laskeneet ilmakehään hiilidioksidia niin paljon, että ilmaston lämpenemistä ei voi enää estää. Tässä kuviossa on kiinnostavaa, että ilmasto ei ole säätila; säätilan voimme nähdä mutta emme ilmastoa. Silti se on olemassa. Ympärillämme on tietyssä mielessä näkymätön vihollinen. Mortonin mukaan olemme kaikki vastuussa ilmaston lämpenemisestä, riippumatta siitä olemmeko henkilökohtaisesti aiheuttamassa sitä (itse asiassa kaikki aiheuttavat sitä joltain osin). Hän vertaa tätä vastuuta tilanteeseen, jossa vaikka lapsi on hukkumassa. Meillä on inhimillinen velvollisuus auttaa, vaikka emme ole mitenkään aiheuttaneet lapsen joutumista veden varaan. 

 

Mortonin keskustelluin käsite on ”hyberobjekti”. Tällä hän tarkoittaa ihmisen luomia objekteja, jotka pysyvät täällä käytännöllisesti ikuisesti. Parhaita esimerkkejä ovat ydinjätevarastot, joiden säteily jatkuu vuosisatoja ellei tuhansia vuosia. Ilmastonmuutosta synnyttää myös hyberobjekteja, esimerkiksi aavikoita tai eroosiota, jotka ovat peruuttamattomia. Myös jotkut ihmisen kehittämät muoviset esineet säilyvät luonnossa vuosisatoja. Hyberobjektit edustavat asioita, jotka ovat horisonttimme ulkopuolella ja suurempia tai merkittävämpiä kuin voimme käsittää. Ihminen kykenee luomaan asioita ja ilmiöitä, joita ei kyetä enää hallitsemaan tai peruuttamaan. 


Riskiyhteiskunta

 

Hyberobjektit ovat esimerkkejä ilmiöstä, jota Ulrich Beck (1990) kutsuu riskiyhteiskunnaksi. Riskiyhteiskunnassa hallitsevat ydinvoimateollisuuden, kemianteollisuuden ja geeniteknologian suuret riskit. Näihin voidaan lukea myös digitalisaatioon ja tekoälyyn liittyvät riskit. Riskiyhteiskunta on uudenaikaisen teollisuuden aikaansaannos, jonka hallitsemiseen tarjolla olevat työkalut ovat auttamatta vanhentuneita. Uusille riskeille on ominaista kolme seikkaa.

1.     Niitä ei voida rajata paikallisesti, ajallisesti eikä sosiaalisesti.

2.     Niille on vaikea osoittaa syyllistä ja nimetä vastuun kantajaa: kausaalisuus ja syyllisyys lakkaavat toimimasta.

3.     Tekniikan avulla vaarat voidaan vain minimoida mutta ei koskaan poistaa.

 

Beck kirjoittaa:


”Suurvaarat eivät ole pelkkiä vaaroja, jotka voitaisiin käsittää teknisten tieteiden ja lääketieteen avulla ja rajata normaaliuden ulkopuolelle. Ne ovat pikemminkin uudella tavalla kaikkien asia. Niihin ovat monimutkaisesti kerrostuneina politiikka, kulttuuri ja hallinnolliset vipusimet.” (Kursivointi Beckin, Beck 1990, s. 25). 

 

Riskiyhteiskunnassa turvallisuus muodostuu keskeiseksi kysymykseksi. Ongelmana vain on, että tieteen ja teknologian tarjoamat turvallisuustakeet perustuvat hallinnan illuusioon: kun asia X hoidetaan tavalla Y niin riskit ovat Z. Tällainen teknologinen riskin käsite ei ulotu suurriskeihin, jotka tulevat hiipien yllätyksenä; ne ovat ”näkymättömiä tuholaisia”. Esimerkkinä olkoon ydinvoimalaonnettomuudet tai öljykatastrofit haavoittuvilla merialueilla. 

 

On huomattava, että niin Mortonin hyberobjektit kuin Beckin suurriskitkin kaikki liittyvät luontoon: ihminen vaikuttaa luonnon prosesseihin, jotka riistäytyvät käsistä. Ihminen on asettunut luonnon yläpuolelle ja kuvittelee, että luontoa voidaan loputtomasti manipuloida ihmistä palvelemaan. Suurriskit syntyvät, kun ihminen ei osaa ottaa huomioon luonnon oma järjestystä.


Koronapandemia ja uusi normaali

 

Koronapandemia on nyt kaikkien mielessä. Sitä ei voida pitää suoranaisesti ihmisen aiheuttamana,  mutta ruoan tuotannolla on luultavasti jokin osuus siihen, että virus pääsi siirtymään lepakosta ihmiseen Wuhanin markkinapaikalla. Kiinnostavampi puoli pandemiaa on yrityksemme hallita sen leviämistä. Teemme tieteellisiä laskelmia viruksen leviämisen skenaarioista, turvautuen juuri teknologisen riskin käsitteeseen: rajoittamalla liikkumista X tavalla Y, tartuntoja tulee olemaan Z kpl päivässä tms. Laskelmissa emme osaa ottaa huomioon viruksen uusia mutaatioita emmekä ihmisen käyttäytymistä. Tiede on tullut avuksi kehittäen uusi rokotteita, jotka laahaavat aina uusien mutaatioiden perässä. Vaikka saisimme paikallisesti taudin talttumaan rajoituksilla ja rokotteilla, suurin osa maailmaa on ilman rokotteita ja muodostaa alituisen uhan tartunnoille. Silti en epäile, etteikö covid-19-infektiota saada taltutettua ennemmin tai myöhemmin. Sen jälkeen tulee muita viruksia —  ja luultavasti taas yllätyksenä. 

 

Opetus, jonka haluan vetää koronapandemiasta, on muistutus siitä, että ihminen pystyy vain rajoitetusti hallitsemaan luonnon omia tai ihmisen itse aiheuttamia prosesseja. Pandemian tulisi iskostua kulttuuriseen tietoisuuteen, kuten tutkija Francois Balloux toivoo (HS 11.4.2021). 


Näkökulmamme on aina rajallinen eikä tuo näkyviin kaikkia ilmiöitä. Riski voi piillä juuri asioissa, joisa emme näe. Tämä ei koske vain meidän jokapäiväisiä havaintojamme vaan myös mitä suuremmassa määrin tieteellistä tutkimusta. Vain ilmiöiden tarkasteleminen useista näkökulmista voi turvata meidät suurimmilta yllätyksiltä (Hautamäki 2018). 

 

Johtaako elämän hallitsemattomuuden tunnustaminen epätoivoon ja pessimismiin? Ei välttämättä, suhtautuminen riippuu omaksutusta filosofiasta. Jos olet stoalainen tai buddhalainen, et murehdi asioista, joihin et voi vaikuttaa. Vain siten voit säilyttää mielenrauhasi. Jos taas filosofiasi painottaa jatkuvan onnen tavoittelua ja hyvää fiilistä, olet alttiina pettymyksille. Alussa mainitsemassani elämän reaalipolitiikassa yhdistyy näkemys elämän hallitsemattomuudesta avoimien mahdollisuuksien tunnistamiseen. 

 

Ihmiskunta on selvinnyt lukuista onnettomuuksista ja katastrofeista luovuutensa ja yhteistyönsä ansiosta. Kun tuhannet ja miljoonat ihmiset yhdistävä voimansa ja luovuutensa, kyetään suuria ongelmia ratkaisemaan. Koska ongelmat ovat yhä selvemmin planetaarisia ja globaaleja, on myös näkökulman oltava globaali. Tämän näkökulman olivat stoalaiset omaksuneet, kun he pitivät ihmisiä maailmankansalaisina (Sihvola 1998). Von Wrightin mukaan humanismiin sisältyy oleellisesti solidaarisuus, joka tähtää kaikkien ihmisten hyvään elämään. Myös Morton painottaa, että ainoa tapa vastustaa globaalia ilmastonmuutosta on tietoinen globaali yhteistoiminta. 

 

En toivo koronpandemian päätyttyä paluuta vanhaan normaaliin. Uuden normaalin keskeinen piirre voisi olla juuri käsitys elämän ennustamattomuudesta ja välttämättömyydestä sopeutua luonnon järjestykseen, jonka osia olemme. Kohtaamme luonnon yhdessä ihmiskuntana ja siksi tulevaisuuden ratkaisujen täytyy perustua syvälliseen yhteistyöhön yli kaikkien rajojen. 

 


 

Kirjallisuutta

 

Beck, U. Riskiyhteiskunnan vastamyrkyt. Vastapaino, 1990.


Hautamäki, A.  Näkökulmarelativismi, Tiedon suhteellisuuden ongelma. Jyväskylän yliopisto, 2018.


Morton, T. The Ecological Thought. Harvard University Press, 2010.


Sihvola, J.  Toivon Vuosituhat, Eurooppalainen ihmiskuva ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus. Atena, 1998.


Von Wright, G.H. Humanismi elämänasenteena. Otava, 1981.

 

 

 

 

 

 

 

 

1 kommentti:

  1. Jos sinun on palkattava luotettava hakkeri seuraamaan puolisosi puhelinta tai sosiaalista verkostoa, ota yhteyttä expressfoundations@gmail.com Se on erittäin luottamuksellista

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.