Hararin kirja Sapiens - Ihmisen lyhyt historia - haaste maailmankuvallemme

Harvoin ilmestyy kirjoja, joilla on maailmankuvaa muuttava vaikutus. Yuval Noah Hararin kirjan Sapiens, Ihmisen lyhyt historia (Bazar 2016) on mullista teos. Harari (s. 1976) väitteli historian tohtoriksi Oxfordissa ja toimii nykyään historian opettajana Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa.

Sapiens-kirjassa käydään läpi koko ihmisen historia aina ihmisen ilmaantumisesta nykyaikaan asti. Kyse ei ole tavanomaisesta historiasta, jossa käsitellään valtioita, sotia ja kulttuureja. Kysymys on ihmisen evoluutiosta ja niistä harppauksista, joiden kautta nykyinen sivilisaatio ja ”nykyihminen” on syntynyt. Kirjassa käsitellään hyvin laajoja kysymyksiä liittyen mm. yhteiskunnan muodostumiseen, uskontoon, valtioon, imperiumeihin, naisten asemaan, rahaan ja kapitalismiin, maanviljelyyn, tieteeseen ja teknologiaan.

Mukana on myös tarkasteluja jotka liittyvät välittömästi biologiaan ja ihmislajin syntyyn evoluution tuloksena. Kirjan voisi luokitella biohistoriaksi, mikä on verrattain uusi tutkimussuuntaus.

Kirjan tyhjentävä esittely ei ole blogissa mitenkään mahdollista eikä edes tavoiteltavaa: jokaisen pitää lukea kirja itse ja kokea sen ajatuksia herättävä vaikutus. Nostan tässä esiin minua kiinnostavia kysymyksiä, mutta uskon että lukijan lista voisi olisi aivan toisenlainen.

Ihmisen lyhyt historia

Ihminen tarkoittaa Homo-sukuun kuuluvaa eläintä. Aikoinaan tähän sukuun kuului monia lajeja, kuten Neandertalin ihminen. Homo sapiens oli yksi laji monien joukossa, mutta ainoa joka säilyi, osin taitavuutensa ansiosta. Ihmisen lyhyt historia saa puitteet seuraavista vuosiluvuista

4,5 mrd vuotta sitten maapallo syntyi

3,8 mrd vuotta sitten elävät organismit syntyivät, biologian alku

2,5 miljoonaa vuotta sitten Homo-suku kehittyy Afrikassa

2   miljoonaa vuotta sitten ihmiset levittäytyvät Afrikasta Euraasiaan ja eri ihmislajit kehittyivät

200 000 vuotta sitten Homo sapiens kehittyy Itä-Afrikassa

70 000 vuotta sitten Homo sapiensit levittäytyvät Afrikan ulkopuolelle

13 000 vuotta sitten Homo sapiens on ainoa jäljelle jäänyt ihmislaji

Tämä on biologista evoluutiohistoriaa, joka on kirjassa käsitelty suurin vedoin. Kirjassa on kiinnostavia karttoja, miten evoluutio kulki ja miten Homo sapiens valloitti maailman (Kartta 1). Homo sapiensin voittokulku ei olisi ollut mahdollista ilman uusia kognitiivisia kykyjä, joiden avulla Homo sapiens kykeni voittamaan muut lajit, erityisesti lyömään Neandertalin ihmiset, jotka olivat ilmeisesti fyysisesti voimakkaampia kuin Homo spiensit. Nyt ihminen on Homo sapiens, ainoa jäljellä oleva ihmislaji.

Sapiensin kehityksen vallankumoukset

Hararin kirja jakaa sapiensin kehityksen useisiin vallankumouksellisiin vaiheisiin, jolloin ihminen saavuttaa jotain aivan uutta, joka muuttaa historian kulkua. Nämä vallankumoukset ovat

70 000 vuotta sitten kognitiivinen vallankumous

12 000 vuotta sitten maanviljelyn vallankumous

500 vuotta sitten tieteellinen vallankumous

200 vuotta sitten teollinen vallankumous

Kognitiivinen vallankumous

Vaikka sapienseja oli ollut olemassa yli 100 000 vuotta aikaisemmin, niin jotain ratkaisevaa tapahtui noin 70 000 vuotta sitten, jolloin alkoi sapiensien maailmanvalloitus. Lähdettiin liikkeelle Afrikasta ja päästiin jopa Australiaan, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman veneitä. Keksittiin öljylamppu, jousi, nuoli ja neula. Luotiin taidetta ja valmistettiin koruja. Ja kaikki tämä tapahtui noin 40 000 vuoden ”lyhyenä” ajanjaksona. Mainio esimerkki on sivulla 35 kuvattu leijonamiehen pienoisveistos, jolla on ihmisen vartalo mutta leijonan pää (noin 32 000 vuoden takaa). Mitä siis tapahtui?

Ilmeisesti sapiensin geeneissä tapahtui jokin muutos, jonka ansiosta ihmiset kykenivät kommunikoimaan kielen avulla ja irtautumaan välittömästi havaittavista asioista. Mielikuvitus kehittyi ja kieli teki mahdolliseksi vahvistaa sosiaalisia siteitä. ”Kielemme kehittyi juoruamista varten”. Ihminen kykeni kehittämään taruja, myyttejä, jumalia ja uskontoja. Kielen avulla ihminen pysyi tekemään yhteistyötä lukemattomien vieraiden ihmisten kanssa. Näyttää siltä, että muut ihmiset kuten Neandertalin ihminen ei kyennyt laajaan yhteistyöhön, koska heidän kielensä oli hyvin rajoittunut. Sapiens kykeni lyömään Neandertalin ihmisen juuri organisoimalla yhteistyötä.

Tässä analyysin vaiheessa Harari tuo esiin kirjan yhden keskeisen teeman eli sosiaalisen mielikuvituksen, josta hän käyttää nimityksiä ”kuvitteellinen järjestys”, ”kuvitteellinen todellisuus” ja ”kuvitteelliset yhteisöt”. Kuvitteellinen todellisuus on ihmisten mielikuvituksessaan luoma todellisuus, johon kaikki uskovat ja jonka ansiosta ihmiset luottavat toisiinsa. Tässä voisi sanoa kärjistäen, että uskonnot tekivät sapiensista voittoisan lajin, koska uskonnot olivat ensimmäisiä laajasti ihmisiä yhdistäviä kuvitteellisia järjestyksiä. Hakematta tulee mieleen Emil Durkheimin yhteiskuntateoria, jossa ”kollektiivinen tajunta” on määräävässä asemassa yksilöiden tajuntaan nähden (Harari ei viittaa Durkheimiin tai muihinkaan sosiologian teoreetikkoihin).

Kieli mahdollisti suurten tietomäärien siirtämisen ihmisiltä toisille. Tieto alkoi kumuloitua ja levitä. Syntyi pohja isommille kulttuureille ja uskonnoille.  ”Kerran synnyttyään kulttuurit eivät enää lakanneet muuttumasta ja kehittymästä, ja näitä lakkaamattomia muutoksia kutsutaan ’historiaksi’” (51).

Maanviljelyn vallankumous

Maanviljelyyn siirtyminen on historian suurin ”huijaus”, vakuuttaa Harari. Ennen maanviljelyä ihmiset olivat keräilijöitä ja vaeltajia, jotka seurasivat luonnon kiertokulkua. Elämä ei ehkä ollut turvallista, mutta he olivat vapaita liikkumaan ja etsimään uusia metsästysmaita tai turvallisempia paikkoja. Ihmiset söivät erilaisia kasviksia, juureksia ja pähkinöitä ja kalastivat ja metsästivät mitä tarjolla oli.

Maanviljelyyn siirtyminen, joka tapahtui useiden tuhansien vuosien aikana, sitoi ihmiset paikkaan ja yksipuolistivat ruokavalion: ”sapiensit alkoivat käyttää melkein kaiken aikansa ja energiansa muutaman eläin- ja kasvilajin ohjailuun”. Ihminen domestikoi ja jalosti muutamia kasveja joita olivat vehnä, riisi, maissi, peruna ja hirssi, joista tuli ihmisten pääasiallinen ravinto (ja on edelleenkin). Tämän domestikaation ansiosta ravinnon määrä kasvoi ja ylijäämä johti väestön kasvuun.

”Maanviljelyksen vallankumous ei suinkaan aloittanut uudenlaista helpon elämän aikakautta, sillä maanviljelijöiden elämä oli yleisesti ottaen paljon metsästäjä-keräilijöiden elämää vaikeampaa ja kurjempaa.” Kävikin niin että ”vehnä domestikoi ihmisen”. Maanviljely ei hyödyttänyt yleisesti ottaen ihmisiä, ellei sitten niitä ruhtinaita, jotka saattoivat kerätä viljan ylijäämää veroina ja luoda oman ylellisen elämän ja ehkä siinä samalla kehittää kulttuuria. Riippuvuus viljasta teki yhteisöt myös alttiiksi luonnonkatastrofeille kuten sadon tuhoutumiselle. Suuret nälänhädät tappoivat kokonaisia yhteisöjä. Ihmislaji kuitenkin hyötyi maanviljelystä ja sen ansiosta väestö ja geenivarantomme alkoi kasvaa.

Yksi Hararin kirjan satuttavimmista teemoista on kotieläinten kohtalo. Kotieläinten kuten lampaiden, kanojen, aasien ja nautojen domestikaatio oli valtava muunnosprosessi, jossa eläimet sopeutettiin luonnottomiin olosuhteisiin, pieniin häkkeihin ja keinotekoiseen ravintoon. Erityisesti teollisen karjanhoidon vaikutukset eläinten elämään ovat dramaattisia. Nykyisin maailmassa on miljardi lammasta, miljardi sikaa, runsas miljardi nautaa ja yli 25 miljardia kanaa. Näiden dna on levinnyt siis laajalle, mutta eläinten kärsimyksille ei ole mittaa.

Homo sapiensin tarina on luonnon kannalta vähemmän kunniakas. Paitsi että sapiens vaikutti muiden ihmislajien häviämiseen ja alisti kotieläimet tuotantokoneiksi, ihminen on myös hävittänyt sukupuuttoon lukuisia eläinlajeja. Kognitiivisesta vallankumouksesta lähtien ihminen on hävittänyt puolet isokoisten maanisäkkäiden suvuista. ”Sapiensien ensimmäinen siirtolaisaalto oli yksi suurimmista ja nopeimmista eläinkuntaa kohdanneista ekologisista katastrofeista” (89). Tämä katastrofi jatkuu yhä ja nyt ovat uhattuna merten suuret nisäkkäät kuten valaat.

Mikä on opetus? ”Pyrkiessään tekemään elämästään helpompaa ihmiskunta laski liikkeelle mahtavia muutosvoimia. Ne muuttivat maailmaa tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa.” (107) ”Ristiriita evolutionaarisen menestyksen ja yksilöllisen [ihmisten ja eläinten, lis. AH] kärsimyksen välillä on kenties tärkein opetus, jonka voimme maanviljelyksen vallankumouksesta saada.” (117)

Kirjoitusjärjestelmä ja kuvitteelliset järjestykset

Sumerilaiset keksivät kirjoitusjärjestelmän noin 5000 vuotta sitten. Se syntyi ilmeisesti kaupankäynnin tarpeisiin, ei yleiseksi ilmaisuvälineeksi. Siinä oli merkkejä myytyjen tuotteiden kuten viljamäärien ilmaisemiseen.  Järjestelmä oli siis osittainen kirjoitusjärjestelmä,

josta kehittyi vähitellen täydellisiä kirjoitusjärjestelmiä kuten nuolenpääkirjoitus.

Hararin mukaan ihmisen historia maanviljelyn vallankumouksen jälkeisinä vuosituhansina perustui kuvitteellisten järjestysten luomiseen ja kirjoitusjärjestelmien kehittämiseen. Kirjoitusjärjestelmillä tietoa pystyttiin tallentamaan ja jakamaan aivan eri tavoin kuin suullisen perinteen aikana.

Kiinnostavinta on tässä kuvitteellisten järjestyksien suuri merkitys historiassa. Kuvitteelliset järjestykset mahdollistivat suurten yhteisöjen, valtakuntien ja imperiumien syntymisen. Mutta ”Verkostoja ylläpitävät kuvitteelliset järjestykset eivät olleet puolueettomia eivätkä oikeudenmukaisia. Ne jakoivat ihmiset keinotekoisiin ryhmiin, joilla oli arvojärjestys. Ylimmillä tasoilla olevat nauttivat etuoikeuksista ja vallasta, kun taas alempien tasojen ihmiset kärsivät syrjintää ja sortoa.” (153). Esimerkkeinä ovat hierarkkinen kastijärjestelmä, mustien asema Yhdysvalloissa ja miesten ja naisten erilainen yhteiskunnallinen asema.

Erityisesti miesten ja naisten eroja käsittelevä jakso (s.165-182) on puhutteleva ja hyvin argumentoitu. Harari tuo esiin erilaisia perusteluita, joita historiassa ja vielä nykyäänkin on esitetty sen puolesta, että nainen on jotenkin alempiarvoinen olio kuin mies. Ainakaan biologiasta ei saa mitään argumentteja tukemaan naisten eriarvoisuutta. Jos kirjan lukija ei tämän jälkeen ole feministi, niin silloin hän on totaalisen immuuni tosiasioille.

Imperiumit yhdentämässä ihmiskuntaa

Imperiumeihin liitetään tavallisesti hyvin negatiivisia mielikuvia. Ja onkin totta, että imperiumit, kuten Rooman imperiumi, ovat tylysti alistaneet pienempiä kansakuntia. ”Imperiumien tavanomaisia työkaluja ovat sota, orjuuttaminen, karkottaminen ja kansanmurha.” (219)

Imperiumeille on ominaista, että niiden hallinnassa on monta kansaa, joilla on oma kulttuurinen identiteetti ja alue. Toiseksi imperiumeille on ominaista rajaton ruokahalu, joka ajaa valloittamaan lisää alueita.

Imperiumi on ollut 2500 viimeistä vuotta maailman yleisin poliittisen järjestäytymisen muoto. Raakuudestaan huolimatta imperiumit ovat luoneet vakautta (vrt. Pax Romana). Ne ovat myös vaurastuneet ja kehittäneet ja ylläpitäneet kulttuuria.

Imperiumit ovat perustelleet vallankäyttöään tavoitteella sivistää ihmisiä ja edistää heidän hyvinvointiaan. Tämän varjolla on luotu yhtenäisyyttä. Lukuisia pieniä kieliä, kulttuureita ja valtioita on hävinnyt imperiumien tieltä. Tilalle tuotiin yhtenäiskulttuuria, joka helpotti imperiumin hallintaa. Imperiumit levittivät uusia yhteiskunnallisia tapoja ja instituutioita, jotka vähitellen omaksuttiin valloitetuilla alueilla.  

Harari vertailee kolmea suurinta imperiumia eli roomalaista, islamilaista ja eurooppalaista imperialismia (ks. 228-229). Ne kaikki noudattavat samantapaista kehityslogiikkaa. Jossakin vaiheessa alistetut kansat omaksuvat imperiaalisen kulttuurin ja alkavat vaatia tasa-arvoista asemaa yhteiskunnan arvojen nimissä. Imperiumin perustajat menettävät valta-asemansa, mutta imperiumi kehittyy edelleen.

Harari ennakoi, että nyt on syntymässä uusi maailmanlaajuinen imperiumi, globaali maailma. Siinä ihmiset samastuvat ihmiskuntaan ja kansallisvaltioiden merkitys vähenee. Ympäristöongelmat johtavat myös globaalin imperiumin vahvistumiseen: se voi olla väriltään vihreä.

”Silmiemme edessä hahmottuvaa globaalia imperiumia ei hallitse mikään tietty valtio tai etninen ryhmä. …. [S]itä hallitsee monikansallinen eliitti ja sitä pitävät koossa yhteinen kulttuuri ja yhteiset edut. Yhä useammat yrittäjät, insinöörit, asiantuntijat, tutkijat, lakimiehet ja yritysjohtajat saavat kutsun liittyä imperiumiin. …. Yhä useammat valitsevat imperiumin.” (235).

Rahan voima

Luku 10 Rahan haju on yksi parhaiten kirjoitetuista luvuista. Siinä kerrotaan, miten raha synti, miksi sitä tarvitaan ja mihin sen valta perustuu. Raha syntyy vaihtoa helpottamaan. Viljasäkin vaihtaminen naudan vuotaan voi onnistua pienissä yhteisöissä, kun intressit kohtaavat. Suuremmissa yhteisöissä vilja pitää myydä ja saada siitä rahaa, jolla voi sitten ostaa mitä haluaa: rajan voi vaihtaa mihin tahansa haluamaansa. Rahan syntyminen edellyttää, että sen arvoon luotetaan. Historiallisesti näin on ollut pitkiä jaksoja. Luottamus voi joskus myös romahtaa, kuten pankkikriisien aikana.

Raha on universaalein ja tehokkain koskaan keksitty keskinäiseen luottamukseen perustuva järjestelmä. Sen periaatteet ovat universaali vaihdettavuus (raha on ”alkemisti” joka muuttaa minkä tahansa miksikä tahansa) ja universaali luottamus, joka saa ihmiset tekemään yhteistyötä myös tuntemattomien kanssa oli hanke mikä tahansa. On syytä huomata, että raha on ”kuvitteellinen järjestys”. Jos emme usko rahaan, niin sen arvo romahtaa saman tien.

Uudet uskonnot

Sapiens kirjan haastavampia teemoja on uskonnon rooli ihmisen kehityksessä. Vaikka Harari pitää uskontoja epätosina myytteinä, hän ei mitenkään vähättele uskontojen voimaa. ”Uskonto on ollut yhdessä rahan ja imperiumien kanssa kolmas suuri ihmiskunnan yhtenäistäjä.” (237).

Uskonto on Hararin määritelmän mukaan inhimillisten normien ja arvojen järjestelmä, joka perustuu uskolle yli-inhimilliseen järjestykseen. Määritelmässä yli-inhimillinen ei tarkoita välttämättä yli-luonnollista vaan sellaista järjestystä, joka on ihmisten mielipiteiden ulkopuolelle. Se on jonkinlainen durkheimilainen kollektiivinen tajunta. Uskonto myös edellyttää sitovia normeja ja arvoja, jotka ohjaavat ihmisten toimintaa.

Jotkut uskonnot jäävät hyvin paikallisiksi. Mutta uskonnot, jotka korostavat universaalisuutta ja harjoittavat lähetystyötä, kykenevät yhdistämään ihmisiä eri kulttuureista ja maista. Tällaisia uskontoja ovat budhalaisuus, islam ja kristinusko. Mutta myös kommunismi toimi näiden tavoin.

Yksi kirjan haastavimpia väitteitä on, että humanismi on myös uskonto, oli sitten kyseessä liberaali humanismi, sosialistinen humanismi ja evolutionaarinen humanismi. Humanistiset uskonnot palvovat ihmisyyttä ja sapiensia. Humanismin mukaan ihmisellä on ainutlaatuinen ja pyhä luonto, joka eroaa perustavalla tavalla kaikkien muiden eläinten ja ilmiöiden luonnosta. Ihminen antaa merkityksen kaikelle mitä maailmankaikkeudessa tapahtuu. Ihmisen hyvä on ylin hyvä ja kaikki on olemassa ihmisen parhaaksi.

Filosofin luonto panee tässä kaikkensa tätä tulkintaa vastaan, mutta sillä on oikeutuksensa. Etenkin kotieläinten kohtelu, luonnon monimuotoisuuden hävittäminen ja nyt käynnissä oleva maapallon tuhoutuminen ilmaston lämpenemisen takia panevat ajattelemaan, että voimmeko enää asettaa ihmisen kaiken muun luonnon yläpuolelle. Loppujen lopuksi ihminenkin on vain yksi eläinlaji.

Yksi humanismianalyysin haastava piirre on liberaalin humanismin yksilökeskeisyys. Harari pitää liberaalia humanismia humanismin tärkeimpänä muotona nykyaikana. Sen mukaan ihmisyys on yksittäisen ihmisen omaisuus ja yksilönvapaus on siksi pyhä. Yksilön pyhintä sisäistä arvoa suojellaan ”ihmisoikeuksilla”.  Tätä doktriinia on vaikea perustella vetoamatta yli-luonnolliseen.

”Liberalistinen usko jokaisen yksilön vapaaseen ja pyhään luontoon on suoraa perintöä traditionaalisesta kristillisestä uskosta vapaisiin ja ikuisesti eläviin yksilöllisiin sieluihin.” (260)

Harari näkee modernin biologisen tutkimuksen osoittavan, että liberaalin humanismin puhe ihmisen sisäisestä erityisestä olemuksesta on tieteellisesti kestämätön: ”ihmisen käyttäytymistä ei ohjaa vapaa tahto vaan hormonit, geenit ja synapsit” (266).

Liberaalin humanismin yksilökeskeisyys avautuu vertaamalla sitä sosialistiseen humanismiin, jonka mukaan ihmisyys on kollektiivista ja asuu koko sapiens lajissa. Tästä seuraa vaatimus suojella ihmisten tasa-arvoisuutta. Näin siis vastakohta yksilöllisyys ja vapaus vastaan tasa-arvo saa historiallisen taustan. Kysymys on ”uskonnollisista” tai ehkä olisi poliittisesti korrektimpaa sanoa ”ideologisista” valinnoista.

Biologia ei suosi myöskään sosialistista humanismia. Evoluutio perustuu erilaisuudelle, ei tasavertaisuudelle. ”Jokaisen ihmisen geneettinen koodi on erilainen, ja altistuu syntymän jälkeen erilaisille ympäristövaikutuksille.” (129). Entä sitten evolutionaarinen humanismi?

Evolutionaarinen humanismi on taustansa vuoksi kiinnostava uskonto. Sen versioita löytyy mm. Natsi-Saksan ajattelusta. Ihmiskunta on muuttuva ja kehittyvä laji. Ihmiset voivat rappeutua ali-ihmisiksi tai kehittyä yli-ihmisiksi. Ylin käsky on suojella ihmiskuntaa rappeutumasta ali-ihmisiksi ja auttaa sitä kehittymään yli-ihmisiksi. Tässä on takana evoluutioteoriaa. Saksalaisessa biologian oppikirjassa vuodelta 1942 sanottiin että ”eloonjäämistaistelu on ankaraa ja armotonta, mutta se on ainoa keino ylläpitää elämää”.

Asettumatta mitenkään evolutionaalisen humanismin kannalle Harari kuitenkin toteaa, että homo sapiensin parantamishankkeet ovat taas muodissa biologiassa (geeniteknologia yms.). Nyt ei puhuta rodunjalostamisesta vaan siitä, miten uutta biologista tietämystä voisi käyttää superihmisen luomiseen.

Tieteellinen vallankumous

Tieteen voittokulku alkoi 1500-luvulla. Sille, miksi niin tapahtui, on monta selitystä, mutta yksi uskottavimmista oli Euroopassa virinnyt tieteellinen asenne. Harari kiteyttää modernin tieteen vallankumouksellisen olemuksen kolmeen seikkaan:

1. Halukkuus tunnustaa tietämättömyys (epäily, kyseenalaistaminen)
2. Havaintojen tekeminen ja matematiikan keskeinen asema (uuden tiedon hankkiminen)
3. Uusien kykyjen hankkiminen (tieteen soveltaminen, uusien kykyjen kuten tekniikan kehittäminen)

Jos uskomme idologiaan, jonka mukaan kaikki vastausket on jo anettu, niin mitään motivaatiota uuden etsimeeseen ei synny. Eurooppa tunnusti tietämättömyytensä. Synti empiirinen tiede, joka asetti luonnolle kysymyksiä (vrt. Bacon). Kohta kolme on myös merkittävä, koska se selittää miksi tiedettä rahoitetaan. Tiede antaa ihmisille uusia kykyjä, esimerkiksi teknologiaa, havaintolaitteita, energiaa jne. Näitä kyvyt lisäävät vaurautta ja tuottavuutta, mikä taas mahdollistaa tieteen rahoittamisen. Harari kirjoittaa, että mitä enemmän todisteta kykyjen luomisesta saadaan, sitä enemmän rikkaat ihmiset ja hallitukset olivat halukkaita sijoittamaan tieteeseen. Tilanne ei ole olennaisesti muuttunut. ”Useimpia tieteellisiä tutkimuksia rahoitetaan, koska joku uskoo, että niistä voi olla apua jonkin poliittisen, taloudellisen tai uskonnollisen päämäärän saavuttamisessa.” (306).

Tieteellinen tutkimus tarvitsee kukoistaakseen jonkin ideologian, joka antaa oikeutuksen tutkimuksen aiheuttamille kustannuksille. Rahoituksen vastineeksi ideologialla on vaikutusta siihen, mitä tutkitaan ja mitä tutkimustuloksilla tehdään. Tämä mekanismi toimii yhä tämän päivän tieteessä. Ideologiana on usko sivistykseen, usko tieteen kykyyn parantaa sairauksia tai usko innovaatioiden merkitykseen. Kukaan ei rahoita tiedettä vain sen takia että ”puhdas tiede” olisi itsessään hyvä asia. Aina vedotaan johonkin hyötyyn.

Tästä on esimerkkinä tieteen ja imperiumin avioliitto. Kun Eurooppalaiset valtiot alkoivat laajentaa valtapiiriään Aasiaan, Amerikkaan ja Afrikkaan, mukana oli hyvin usein tutkijoita, jotka kartoittivat alueita, tutkivat paikallisia kieliä ja tapoja, rekisteröivät paikallisia kasveja ja viljelytapoja jne. Rakentamalla teitä, parempia laivoja ja aseita tieteen avulla Eurooppa vakiinnut valtansa monissa osissa maailmaa. ”Eurooppalaiset imperiumit saivat tieteen kukoistamaan.” (317) Eurooppa organisoi ”tutki ja valloita” tutkimusmatkoja, joissa yhdistyi uteliaisuus ja vaurastuminen. Historia todistaa eurooppalaisten vallanhimon hinnan, kun esimerkiksi Amerikassa tuhottiin kukoistavat asteekki- ja inkavaltakunnat.

Kapitalismi

Harari onnistuu hyvin kuvatessaan kapitalismin toimintalogiikkaa – jopa rautalangasta vääntäen. Taloudet eivät koskaan ennen kapitalismin syntyä 1500- ja 1600-luvuilla oikeastaan kasvaneet muuten kuin väestömäärän kautta. Kapitalismin synnytti luottamus tulevaisuuteen, siihen, että tulevaisuudessa tapahtuu talouden kasvua. Tämän takia ne, joille oli kerääntynyt varallisuutta, saattoivat antaa luottoa tuottajille, joiden uskottiin kykenevän tuottamaan jotain uutta ja enemmän.

Toinen kapitalismia ja talouden kasvua ruokkiva periaate oli sijoittaa tuotannosta saadut voitot takaisin kasvavaan tuotantoon. Näin siis tehtailija tai pankkiiri ei käyttänyt voittoaan oman kulutukseen ja ylellisyyteen, vaan sijoitti sen tuotannon laajentamiseen tai uudenlaisten tuotteiden tuottamiseen.  

Harari pitää Adam Smithin ajatusta näkymättömästä kädestä yhtenä historian kumouksellisimmista ajatuksista. Ihmisen ahneus on hyvästä ja se hyödyttää paitsi ahnetta itseään myös kaikkia muita kartuttaessaan kollektiivista vaurautta. Kapitalismista on tullut myös etiikka, jonka tärkein opinkappale on, että taloudellinen kasvu on ylin hyvä, josta riippuu myös oikeus, vapaus ja onni.

Kapitalismin tiukat puolustajat uskovat näkymättömän käden toimintaan ja väittävät, että kapitalismin kukoistus koituu kaikkien ihmisten hyväksi – aivan kohta: ”kapitalistien lupaama paratiisi on aivan kulman takana” (371). Näin ei ole tapahtunut, vaikka keskimääräinen elintaso onkin huikeasti noussut viimeisen 50-100 vuoden aikana, niin teollistuneissa maissa kuin vähän myöhemmin kehittyvissä talouksissakin. Silti 800 miljoonaa ihmistä kärsii jatkuvasta nälästä. Noin miljardilla ihmisellä ei ole saatavillaan juomakelpoista vettä, ja noin 2,5 miljardia ihmisistä elää ilman kunnollista saniteettihuoltoa, eli vailla vessaa ja viemäröintiä.

Harari ei ole kapitalismin ihailija. Historioitsija tietää myös kapitalismin nurjan puolen. Politiikan ja talouden liitto on herkkä suhde. Innokkaimmat vapaan markkinatalouden puolustajat toivovat, että hallitukset eivät puuttuisi lainkaan talouden toimintaa ja sääntely ja verotus olisi ajettava minimiin. Mutta markkinat ovat kykenemättömiä puolustamaan edes omia etujaan.

Tarvitaan yhteiskuntaa pitämään yllä järjestystä, oikeuslaitosta, turvallisuutta ja myös suojelemaan työvoimaa, mitä kapitalismi ei itse saanut aikaan. Kapitalistit pyrkivät myös monopoliasemaan, jolloin kaikkien peräänkuuluttama kilpailu ei enää toimi. Adam Smith oli yksi ensimmäisistä taloustieteilijöitä, jotka varoittivat kilpailun puutteiden vaaroista.

Teollinen vallankumous

Teollisen vallankumouksen läpimurto perustuu höyryvoiman valjastamiseen: lämpö muutetiin liikkeeksi. Kysymys on siis energiasta.

”Pohjimmiltaan teollinen vallankumous on ollut vallankumous energian muuntamisessa. Se on osoittanut kerta toisensa jälkeen ettei käytössämme olevalla energialla ole rajoja. … [A]inoat rajat asettaa oma tietämättömyytemme.” (377)

Aurinko on meidän loputon energiavarantomme. Ihmisen kaikki toiminta kuluttaa vuosittain energiamäärän, jonka maapallo vastaanottaa auringosta 90 minuutissa. Harari torjuu tuomiopäivän profeetat jotka varoittavat energian loppumisesta. Ihmisellä tulee olemaan käytössä rajattomasti energiaa.

Energian avulla löydettiin ratkaisu toiseen taloudellisen kasvun hidasteeseen eli raaka-ainepulaan. Halpeneva energia tekee mahdolliseksi ottaa käyttöön sellaisia raaka-ainevarantoja, joiden käyttö olisi muuten aivan liian kallista ja hankalaa. Tieteelliset läpimurrot auttoivat ihmisiä myös kehittämään täysin uusia raaka-aineita kuten muovia tai ottamaan käyttöön aiemmin tuntemattomia materiaaleja kuten alumiinia ja silikonia.

Teollinen vallankumous aiheutti myös uuden vallankumouksen maanviljelyssä. Traktorit ja erilaiset laitteet nostivat työn tuottavuuden aivan uusin lukemiin maataloudessa. Keinolannoitteet, kasvimyrkyt, hormonituotteet ja bioteknologia lisäsivät peltojen ja hyötyeläinten tuottavuutta. Jäähdytyslaitteet ja parempi kuljetustekniikka sallivat kuljettaa hedelmiä, vihanneksia ja kala- ja lihatuotteita maapallon toiselle puolelle.

Tässä kohtaa Harari tuo taas esiin eläinten kurjan kohtalon teollisessa maataloudessa. Eläimistä kuten kanoista ja naudoista on tullut tuotantokoneita, joiden objektiivista tarpeista, kuten ravinnosta saatetaan pitää huolta mutta joiden subjektiiviset tarpeet kuten vapaa liikkuminen ja emon läheisyys on laiminlyöty.

Maanviljelyn teollinen vallankumous merkitsi tavattomasti teollisen vallankumouksen ja modernien yhteiskuntien synnylle. Maatalouteen sidottu työvoima on romahtanut teollistuneissa maissa jonnekin parin prosentin tuntumaan. Muu väestö on vapautettu toiminaan tehtaissa, toimistoissa, kouluissa, sairaaloissa ja muissa palveluissa tai tekemään tiedettä ja taidetta. Alkoi ennennäkemätön tavaratuotanto. Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa tarjonta ylittää kysynnän.

Jotta tavara kävisi kaupaksi, tarvitaan kysyntää ja sitä ruokkivaa asennetta. Syntyi ja synnytettiin konsumerismi, joka pitää jatkuvaa uutta kuluttamista positiivisena asiana, jopa velvollisuutena.

”[Konsumerismi] kannustaa ihmisiä nautiskelemaan, hemmottelemaan itseään ja jopa tappamaan itsensä hitaasti liikakulutuksen. Kohtuullisuus on sairaus, joka pitää parantaa.” (386).

”Kapitalistinen ja konsumeristinen etiikka ovat saman kolikon kaksi puolta, kahden käskyn yhteensulautuma. Rikkaiden ylin käsky kuuluu: ’Sijoita!’. Meidän muiden ylin käsky kuuluu: ’Osta!.’” (388)

Teollinen vallankumous toi mukanaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia, kuten kaupungistuminen, maanviljelijöiden katoaminen, teollisuustyöväestön synnyn, tavallisten ihmisten vallan lisääntymisen, demokratian, nuorisokulttuurin ja aateliston häviämisen.  Mutta suurin muutos oli Hararin mukaan perheinstituution ja paikallisyhteisöjen romahtaminen ja niiden korvautuminen valtiolla ja markkinoilla.

Perheyhteisö oli ollut ennen teollista vallankumousta elämän perusta. Perhe toi turvallisuutta ja antoi elämälle kiinteät puitteet. Perhe perustui yhteisiin arvoihin ja perinteisiin tapoihin. Elämää ei ollut perheen tai yhteisön ulkopuolella.

Valtio ja markkinat mursivat perheen vallan ja perinteiset siteet. ”Valtio ja markkinat tekivät ihmisille tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. ’Ryhtykää yksilöiksi’ ne sanoivat. … Me tarjoamme ruokaa, suojaa, koulutusta, terveydenhuoltoa, sosiaaliapua ja työpaikkoja.” (398).

Valtio ja markkinat tekivät meistä yksilöitä, mutta samalle tulimme niistä täysin riippuviksi. Näin on syntynyt elämän moderni sykli, johon kuuluu heikko perhe ja yhteisö, mutta voimakas valtio ja voimakkaat markkinat voimakkaan yksilön mahdollistajina. Esimodernina aikana perhe ja yhteisö olivat voimakkaita, mutta valtio ja yksilöt heikkoja.

Emme silti ole vailla yhteisöjä. Pienten lähiyhteisöjen sijalle ovat tulleet kuvitteelliset yhteisöt. Emme tunne niiden jäseniä, mutta kuvittelemme kuuluvamme niihin. Kansakunta on yksi tällainen kuvitteellinen yhteisö, jota valtio tarvitsee. Toinen vaikuttava yhteisö on kuluttajaheimo, joka saa monenlaisia muotoja, kuten asiakkuusheimot (”omistaja-asiakkaat”), fanittajaheimot, harrastajaheimot. Sosiaalinen media on luonut omat heimonsa, facebook kaverit ja tykkäämiset.

Ovatko sodat loppumassa?

Objektiivisesti tarkastellen monet asiat ovat paremmin kuin vielä 100 vuotta sitten. Toisen maailmansodan jälkeen sotien määrä on romahtanut. Samoin sodissa kuolleiden ihmisten määrä on pudonnut dramaattisesti. Esimerkiksi vuonna 2002 57 miljoonasta kuolleesta vain 172 000 kuoli sodassa ja 569 000 väkivaltarikoksen uhrina. 873 000 ihmistä teki itsemurhan.

Hararin mukaan ihmiskunta on lopultakin vapautunut viidakon lain alaisuudesta. Vallitsee todellinen rauha, eli valtioiden väliset sodat eivät ole todennäköisiä.  Tätä voi perustella sillä, että hyvin harvat enää nykyään hyötyvät sodista. Kansainvälinen kapitalismikin menestyy paremmin kuin valtiot eivät ole sodassa. Harari unohtaa kuitenkin aseteollisuuden intressit; tosin aseet menevät nykyään toisiaan vastaan taisteleville ryhmittymille.

Olemmeko nyt onnellisempia?

Maailma on kehittynyt valtavasti viimeisten vuosisatojen aikana. Yleinen vauraus on korkealla tasolla, ja lähes jokaisella kehittyneiden maiden kansalaisilla on sellainen elintaso, joka oli vain kaikkein rikkaimmilla ihmisillä 500 tai 1000 vuotta sitten. Terveydenhoito on kehittynyt valtavasti ja ihmisten elinikä on jatkuvasti kasvanut. Laajat nälänhädät on selätetty.

On harvinaista, että historioitsija lähtee pohtimaan, olemmeko nyt onnellisempia kuin muinaisen Babylonian asukkaat tai 30000 vuotta sitten eläneet metsästäjä-keräilijät. Harari uskaltautuu tähän ja pohtii mitä onnellisuus on ja miten sen tasoa oikein voitaisiin arvioida tai mitata.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että raha ei lisää onnellisuutta tietyn rajan jälkeen. Sairaus vähentää aluksi onnellisuutta mutta tilanne palautuu entiselleen, jos sairaus ei koko ajan pahene. Perheellä ja yhteisöillä on suurempi vaikutus onnellisuuteen kuin rahalla ja terveydellä. Nyt kun ihmisillä on enemmän rahaa ja parempi terveys, niin kumoaako perhesiteiden heikkeneminen niiden myönteisen vaikutuksen?

Hararin mukaan onnellisuuteen vaikuttavat kuitenkin eniten odotuksemme.  Jos saamme sen mitä toivomme ja odotamme, niin onnellisuutemme lisääntyy, vaikka odotettu asia olisi vähäpätöinen. Toisaalta se joka odottaa kultamitalia ja saakin pronssin, on onneton. 

Onnellisuuteemme vaikuttaa hyvin paljon se, mitä tiedämme muiden elämästä. Vertailemme omaa tilaamme muiden tilaan ja petymme jos meillä on asiat huonommin. Media ja mainonta luovat uusia odotuksia joita on yhä vaikeampi toteuttaa. Aikaisemmin ihmisten elinpiiri oli pienempi ja tietoa muista paikoista ja etäisistä yhteisöistä oli niukasti saatavissa. Voisi ajatella, että tältä kannalta ihmisten odotukset olivat realistisempia ja niiden tyydyttäminen helpompaa kuin nykyihmisten. Tällä hetkellä odotusten ja todellisuuden ristiriita aiheuttaa suurta tyytymättömyyttä, etenkin kehitysmaissa, joissa ollaan kaukana läntisen maailman elintasosta.

Hararin älyllistä liikkuvuutta osoittaa, että käsiteltyään rahan, terveyden ja sosiaalisten suhteiden kaltaisia objektiivisia tekijöitä ja subjektiivisia odotuksia, hän siirtyykin biologian puolelle. Onnellisuus on kemiaa (serotoonia, dopamiinia jne.) ja ihmiset tekee onnelliseksi vain miellyttävät tuntemukset kehossa. Biokemiallinen järjestelmä näyttää olevan ”ohjelmoitu pitämään onnellisuuden tason suhteellisen vakaana” (427). Joillakin se on säädetty korkeammalle ja toisilla matalammalle. Jos taso on säädetty korkealle, ihminen on suhteellisen onnellinen tapahtui mitä tahansa. Jos taas säätö on alhaalla, juuri mikään ei tee ihmistä onnelliseksi. Jokapäiväinen kokemuksemme vahvistaa ainakin sen, että jotkut ovat ”positiivisia” ja toiset taas ”negatiivisia” tyyppejä.

Filosofisia lukijoita arveluttavat edelliset selitykset, mutta on Hararilla annettavaa myös filosofiselle ajattelulle. Onnellisuus näyttää liittyvän myös elämän merkitykseen: ”onni syntyy siitä, että näkee elämänsä kokonaisuudessaan merkityksellisenä ja palkitsevana” (432). Tällöin vaaka voi kallistua menneiden aikojen eduksi: kokivatko keskiajan kristityt tai muslimit itsenä onnelliseksi, koska elämän tarkoitus kaikkine kärsimyksineen oli valmistaa ihmistä ikuiseen autuuteen. Vastaaviin jumaltaruihin on uskottu luultavasti kymmeniä tuhansia vuosia.

Entä mihin me uskomme? Harari toteaa että ”elämällä ei puhtaasti tieteellisestä näkökulmasta ole minkäänlaista merkitystä”. Tältä kannalta puhe elämän tarkoituksesta on harhaluuloa. Silti ihmiset etsivät elämälleen merkitystä ja tarkoitusta. Jotta elämänsä merkitykseen voisi aidosti uskoa, se on sovitettava yhteen ”vallitsevien kollektiivisten harhakäsitysten kanssa”. Nämä vaihtelevat paikan ja ajan mukaan. Joskus vannotan isänmaallisuuden, rodun, uskonnon, totuuden, edistyksen, talouskasvun yms. nimiin.   

Lopuksi Harari pohtii jatkuvan haluamisen ongelmaa. Liberalismi on nostanut yksilön ja hänen tarpeensa ja halunsa onnellisuuden keskiöön. Olen onnellinen, jos minusta tuntuu hyvältä. Tämä johtaa jatkuvaan elämysten etsimiseen, jatkuvaan haluamiseen. Zizek varmaan sanoisi, että haluan haluamista, ja siksi halu ei saa koskaan tyydytystä.

Hararin kiinnostava loppuveto on nostaa buddhalaisuus esiin. Buddhalaisuus ei usko, että onnellisuus perustuu lyhytaikaisiin nautinnollisiin tuntemuksiin. Päinvastoin ne estävät saavuttamasta onnellisuutta ja lisäävät kärsimystä. Kärsimyksestä pääsee eroon vain kun lakkaa tavoittelemasta ohikiitäviä nautinnollisia, sisäisiä tuntemuksia. Tähän voi päästä meditaation keinoilla. Vaikka muodikas mindfulness-ajattelu muistuttaa buddhalaisuutta, erona on ainakin se että siinä missä mindfulness korostaa hetkeen liittyviä tuntemuksia ja läsnäoloa, niin buddhalaisuus pyrkii vapauttamaan mielen sisäisten tuntemusten havittelusta. Ihminen ei ole tunnekimppu vaan jotain perustavampaa ja pysyvämpää. Meidän pitäisi tuntea itsemme paremmin!

Mitä ajattelen kirjasta?

Kirjan viimeinen luku on Homo Sapiensin loppu. Se on koko kirjan yllättävä ja hurja huipentuma ja jätän lukijalle siihen tutustumisen ilon. Sen kertominen olisi samaa kuin jos dekkarin kirja-arvostelussa paljastettaisiin murhaaja.

Yuval Noah Hararin Sapiens, Ihmisen lyhyt historia on hämmästyttävä tarina ihmisen historiasta. Kirja ei ole vain historiaa vaan myös antropologiaa, biologiaa, filosofiaa, sosiologiaa, taloustiedettä ja uskontotiedettä.  Mutta tätäkin tärkeämpää on, että kirja antaa kokonaiskuvan lajista Homo sapiens ja sen huikeasta kehityksestä keräilijästä nomadista aina avaruuden valloittajaksi.

Mitään vastaava tarinaa en ole aikaisemmin lukenut. Hararin kirjaan voi verrata Toynbeen ja Spenglerin kulttuurikeskeisiä historian näkemyksiä, mutta heiltä puuttuu modernin biologian tuoma lisä joka avaa eteemme myös ihmisen esihistorian ja ihmissuvun evoluution. Biohistoria on tämän päivän suuri kertomus.

Harari kirjoittaa sujuvasti ja paikoin hyvinkin viileästi. Mutta sitten hän tekee yllättäviä johtopäätöksiä ja kärjistyksiä. Erityisesti seuraavat Hararin esittämät väitteet saivat ainakin minut mietteliääksi:

• Maanviljelyksen vallankumous ei tehnyt ihmisten elämää paremmaksi. Pikemminkin ihminen ”domestikoitiin”.
• Uskonto oli ensimmäinen kuvitteellinen järjestys, jonka ansiosta päästiin pienistä vaeltavista heimoista kohti isompia yhteisöjä ja valtakuntia.
• Ihminen on aiheuttanut toiminnallaan uskomatonta tuhoa luonnossa ja etenkin hävittänyt lukuisia eläinlajeja ja aiheuttaa sanomatonta kärsimystä kotieläimille teollisessa maataloudessa.
• Imperiumit ovat väkivaltaisesta toiminnastaan huolimatta edistäneet yhdentymistä ja levittäneet alueellaan uusia toimintamalleja ja yhtenäiskulttuuria.
• Raha on tehokkaimpia kuvitteellisia järjestyksiä yhteistyön synnyttämisessä toisilleen vieraiden ihmisten kesken.
• Tiedettä on aina rahoitettu sen hyödyllisyyden takia.
• Kapitalismi on mahdollistanut talouskasvun luodessaan luottomekanismin, jonka avulla tuottaja voi tehdä investointeja. Kapitalismin perustana on luottamus tulevaisuuteen ja tulevaan kasvuun.

Kokonaisvaltaisen esityksenkin edessä voi kysyä, mitä sieltä puuttuu tai minkä olisi voinut käsitellä toisin. Tämän hetken ajankohtaisimpia kysymyksiä on digitalisaation vaikutus ihmiseen, yhteiskuntaan ja talouteen. Koittaako uusi renessanssi ja mahdollisuuksien tasa-arvo vai luodaanko digitalisaatiolla uusia kuvitteellisia järjestyksiä ja hierarkioita? Tähän Harari ei paneudu, ja onhan kyseessä historiallisesti pienen pieni 20 vuoden ajanjakso lähtien internetin keksimisestä. Mutta ainakin meistä aikalaisista tuntuu, että jotain mullistavaa on tapahtumassa.

Humanismia tarvitaan - sittenkin

Hararin maailmakuva perustuu tieteeseen, ennen kaikkea evoluutioteoriaan, biologiaan ja kemiaan.  Tämä näkyy hänen suhtautumisessaan uskontoon, mikä ilman muuta julistetaan harhaksi: mitään yli-luonnollista ei ole olemassa. ”Lähes neljän miljardin vuoden ajan joka ainoa maapallon organismi on kehittynyt luonnonvalinnan mukaisesti. Ainoatakaan eliötä ei ole suunnitellut älykäs luoja.” (440). Elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta. Tieteellisen maailmankuvan kannalta ihmisen onnellisuus on kemiaa ja usko elämän merkitykseen on heittäytymistä harhaluulojen valtaan.

Se mikä minua eniten vaivaa Sapiens-kirjassa on sen suhtautuminen humanismiin. Sinänsä on aivan oikein painottaa, että ei ole mitään biologisia perusteita asettaa ihminen kaiken yläpuolelle. Näihin teeseihin yhtyvät myös monet kosmologit ja erilaisen post-humanistiset virtaukset.

Mutta humanismin varsinainen ydin on ihmisen parhaan puolustaminen, kuten G.H. von Wright painottaa kirjassan Humanismi elämänasenteena. Tämä ei edellytä muun luonnon tuhoamista, koska se koituu myös ihmisen tuhoksi.

Humanismi ei ole luontoa vastaan vaan ihmisiä eriarvoistavia hierarkioita vastaan. Hararikin arvostelee useassa kohdassa kuvitteellisten järjestysten luomia alistavia hierarkioita. Humanismi on hänen mukaansa kuitenkin uskonnon kaltainen ideologia, joka ”perustuu uskolle yli-inhimilliseen järjestykseen”.

Humanismille on esitetty lukuisia ei-uskonnollisia perusteluja. Niistä tunnetuin lienee John Locken oppi luonnollisista oikeuksista. Uskonnotonta humanismia edustavan Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton IHEU:n määritelmän mukaan ”humanismi on kansavaltainen eettinen elämänkatsomus, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen”. Humanismi perustuu järjen käyttöön ja vapaaseen tutkimukseen ja kieltää yli-luonnollisen todellisuuden olemassaolon. 

Hararilla on mielestäni puutteellinen näkemys arvojen luonteesta ja merkityksestä historiassa. Arvoja ei johdeta biohistoriasta, mutta ne syntyvät ihmisten historiallisesta kokemuksesta ja elämästä. Arvot eivät ole tosiasioita, mutta ne ilmaisevat ihmisen tahtotilaa toimia toisin.  

Kun sanomme että ihmiset ovat tasa-arvoisia, emme suinkaan väitä, että tasa-arvoisuus toteutuu sellaisenaan todellisuudessa. Sen sijaan pidämme tasa-arvoa tavoitteena, jonka pyrimme toteuttamaan. Ihmiset ovat intentionaalisia, eli pyrkivät totuttaman asioita, joita ei todellisuudessa ole. Ihminen pystyy kuvittelemaan toisenlaisia ”järjestyksiä” kuin se jossa sattuu elämään. Ei arvojen tarvitse perustua mihinkään yli-luonnolliseen, ne syntyvät ”luonnostaan” kun ihminen analysoi kokemuksiaan. Humanismin merkitystä ei vähennä se, että tarvittiin vuosituhansia ennen kuin ideat oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta kypsyivät niin pitkälle, että niitä uskallettiin toivoa.

Humanismin peruskysymyksiä on ollut ihmisen ja kosmoksen suhde: mikä on ihmisen paikka maailmanjärjestyksessä. Von Wright sanoo erittäin syvällisesti, että ihmisen paikkaa maailmanjärjestyksessä ei ole lyöty lukkoon (Filosofisia tutkielmia).  Biologia ja historia asettavat tietysti vahvoja reunaehtoja sille, mitä ihminen voi kuvitella ja tehdä. Mutta ne eivät kiinnitä ihmisen paikkaa yksikäsitteisesti. Historiassa ei ole determinismiä. Tämä on tärkeätä muistaa kun pohditaan tulevaisuutta, johon sisältyy mahdollisuus tuhota ympäristö mutta myös kehittää superihminen muuttamalla ihmisen perimää. Mutta tässä mennäänkin jo Hararin kirjan viimeiseen lukuun, jota lupasin olla käsittelemättä.