Hallituksen puoliväliriihi - Näilläkö eväillä Suomi laitetaan kuntoon?

Hallituksen linjausten kestämättömät premissit

Harvoin saa nähdä niin huteralla pohjalla olevia päätöksiä kuin Sipilän hallituksen puoliväliriihen päätökset. Puoliväliriiheen kohdistui suuret odotukset, mutta pettymys on ollut vielä suurempaa. Hallitus on asetanut tavoitteekseen nostaa työllisyysasteen 72 prosenttiin ja katkaista velkaantumiskierteen. Tämä tarkoittaisi vähintään 100.000 uuden työpaikan luomista hallituskauden loppuun mennessä. Ekonomistit ovat laskeneet, että näihin tavoitteisiin pääsemiseksi tulisi talouskasvun olla vähintään 2,5 prosenttia vuodessa. Hallituksen päätökset on tehty olettaen, että kasvu olisi tuo 2,5 prosenttia.

Tuskin oli muste kuivunut hallituksen päätöksistä, kun valtionavarainministeriö esitti arvionaan, että bruttokansantuotteen kasvu tulee olemaan noin 1,2 % kahtena seuraavana vuotena. Tämä tarkoittaa, että hallituksen tavoitteet eivät tule missään tapauksessa toteutumaan. Tähän nähden puoliväliriihen päätökset työllisyyden edistämiseksi ovat täysin riittämättömiä.

Konkreettisimpiin päätöksiin kuuluu varhaiskasvatusmaksujen pienentäminen, jonka vaikutukseksi on arvioitu noin 4000 työpaikan syntyminen. Tämä ei avaudu aivan heti, mutta ilmeisesti ajatellaan, että pienipalkkaisia töitä kannattaa ottaa vastaan, kun päivähoitomaksuja ei tule tai ne ovat vähäisiä. Mutta tavoitehan on 100.000 työpaikkaa! Mistä saadaan loput 96.000 työpaikkaa? Tähän kannattaa verrata Uudenmaan autotehtaan ilmoitusta 2000 uuden työntekijän palkkaamisesta. 

Talouskasvu politiikan tabuna

Suomessa vallitsee poliittinen konsensus siitä, että maamme suurimmat ongelmat ratkaistaan talouskasvulla. Tätä ovat toistaneet toistamistaan ”talousviisaat”. Viesti on mennyt hyvin perille. Mutta tässä ajatuksessa on fundamentaalinen ongelma ja se on oletus, että elämme edelleen ”teollisessa ajassa”. Siihen kuuluu mm. vientiteollisuuden kustannusten alentaminen (energia, kuljetukset) ja palkkakehityksen sitominen vientiteollisuuden maksukykyyn (Suomen malli).

Demoksen ja Sitran yhteisessä raportissa Uuden ajan työ ja toimeentulo olemme (minä, Juha Leppänen, Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen) esittäneet toisenlaisen mallin, jonka mukaan Suomessa ja länsimaissa on siirrytty digitalisaation aikakauteen. Siinä työn tuotavuutta nostetaan harppauksenomaisesti automaatiolla, roboteilla ja tekoälysovelluksilla. Tämä kehitys koskee kaikkia toimialoja teollisuudesta liikenteeseen, kauppaan ja palveluihin. Mikä tärkeintä, arvonmuodostus tapahtuu globaaleissa verkostoissa, joissa vallitsee pitkälle viety erikoistuminen ja työnjako. Olemme ottaneet vasta ensimmäiset askeleet tähän suuntaan.

Ratkaisevaa on miten tässä kuvattu digitalisaatio muuttaa työllisyyttä. On selvää, että perinteisiä työpaikkoja häviää massiivisesti. On puhuttu jopa 200.000 rutiiniluonteisen työpaikan häviämisestä muutaman lähivuoden aikana. Tämä tarkoittaa, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta karkaa raketin nopeudella turhien toiveiden avaruuteen.

Raportissamme nostamme aktiivisen kansalaisuuden etualalle. Tulevaisuudessa toimeentulo pohjautuu entistä enemmän yhdessä tekemiseen ja oman osaamisen kehittämiseen. Uudet digitaaliset alusta tarjoavat vaihdantapaikan ja markkinan omalle osaamiselle. Koska verkon kautta markkinat ovat globaaleja, kaikenlaiselle osaamiselle löytyy kysyntää. Ei ole mitään syytä vaipua toivottomuuteen, vaikka tavallisia työsuhteita ei enää ole tarjolla yhtä paljon kuin nykyään. Mutta ilman muuta kansalaiset tarvitsevat tukea.

Monet tutkijat ovat nostaneet perustulon keskeiseksi itsensä työllistäjien tukimuodoksi. Perustulon toteuttaminen olisi nyt ollut hallituksen suurimpia läpimurron paikkoja. Hallitus toki kokeilee perustuloa, mutta nyt tulee sellainen vaikutelma, että kokeilulla ei haluta edistää perustuloa vaan lykätä sitä koskeva päätöksenteko yli vaalien. Lisäksi kokeilun tuloksia on helppo kritisoida ja vetäytyä niistä. Perustulon sijaan hallitus haluaa kiristää sosiaaliturvaa saadakseen passivoituneet työttömät hakemaan työtä. Tätä sanotaan aktivoivaksi työllisyyspolitiikaksi.

Perustulo on vain yksi osa ehdotuksiamme. Yhtä merkittävää on panostaa kansalaisten osaamiseen ja tukea verkkoon pääsyä ja siellä toimimista. Tässä suhteessa hallituksella on oikeansuuntaisiakin toimenpiteitä, kuten panostaminen ICT:n kehittämiseen ja ammatilliseen osaamiseen. Vaikka rutiinityöpaikkoja häviääkin, niin uusi teknologia synnyttää uusia työpaikkoja, mutta niiden osaamisvaatimukset ovat todella kovia. Edessä on pitkä epävarmuuden aika, jolloin talouskasvu saattaa olla vähäistä ja uusien työpaikkojen syntyminen hidasta. Juuri tällaisissa tilanteissa perustulo toimisi hyvin ja lisäisi luottamusta yhteiskuntaan.

Nykykulttuurin alasajoa

Puoliväliriihen ikävin seuraus oli Sampo Terhon nimittäminen kulttuuriministeriksi. Tämän täytyy olla shokki kulttuurin tekijöille, taidelaitoksille ja kulttuurin aktiiviselle yleisölle. Perussuomalaisilla ei ole varsinaista kulttuuripoliittista ohjelmaa, josta voisimme ennakoida mitä tuleman pitää. Sekä Timo Soini aikaisemmin ja nyt tuore kulttuuriministeri ovat ilmaisseet yhdensuuntaisesti arvostavansa kansakunnan identiteettiä rakentavaa kulttuuria. Perusuomalaiset suhtautuneet kielteisesti nykytaiteeseen ja moderniin taiteeseen. 

Kuusi vuotta sitten perussuonalaiset linjasivat, että valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Silloisessa vaaliohjelmassa todettiin, että ’tekotaiteelliset postmodernit kokeilut’ olisi syytä jättää yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle. Perussuomalaisten asenteesta kulttuuriin saatiin näyttöä Guggenheim-museon rahoitusjupakassa. Keskustan Olli Rehn ja kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen olisivat olleet valmiita valtion osalta rahoittamaan Guggenheim-museota, mutta Timo Soini asettui tiukasti vastustamaan rahoitusta. Tämä oli merkittävin syistä, jotka johtivat loppujen lopuksi koko hankkeen kariutumiseen. On myös mahdollista, että perussuomalaiset tulkitsivat tiettyjen äänekkäiden kulttuuripiirien vastustuksen Guggenheim-museota kohtaan olevan linjassa oman konservatiivisen politiikkansa kanssa.

Ennuste ei ole kulttuurin kannalta hyvä. Kun perussuomalaisten on nyt osoitettava kannattajilleen olevansa sanojensa takana, niin on aivan oikeasti pelättävissä, että hallituksen kulttuuripolitiikka tulee olemaan hyvin konservatiivista ja kielteistä sekä nykytaidetta että valtion nykytaiteen museota kohtaan.

Tutkimus- ja kehitystoiminnan oudot uudistukset

Hallituksen päätökset vahvistaa tutkimus- ja kehitystoimintaa ansaitsevan erityisen huomion. Toimikautensa alussa hallitus teki veret seisauttavia supistuksia yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoitukseen ja leikkasi rajusti Tekesin määrärahoja. Monet yliopistot joutuivat irtisanomaan tutkijoita, jopa satoja. Erityisen rankasti säästöt rusikoivat Helsingin yliopistoa, joka on Suomen tieteen ”lippulaiva”, käyttääkseni hallituksen puoliväliriihen terminologiaa.

Nyt kun kaikki vähänkin järkevät ihmiset ovat arvostelleet hallitusta TKI-toiminnan leikkauksista, hallitus joutui tekemään korjausliikkeen. Nobel-palkinnon saanut ekonomisti Bengt Holmström pääsi esittämään kritiikkinsä leikkauksista jopa eduskuntaan.

Hallituksen päätökset ovat yleispiirteissään seuraavat. Suomen Akatemian myöntövaltuudet kasvavat yhteensä 50 miljoonaa euroa vuosina 2018-2019 ja Tekesin 70 miljoonaa euroa. Palautus on erityisen merkittävä Tekesille, joka menetti eniten hallituksen huomenlahjana. Lisäksi Akatemia ja Tekes saavat kumpikin 60 miljoona euroa pääomitukseen. Mutta näiden rahojen käyttötarkoitus on täysin hämärän peitossa, jopa ministeriöiden virkaatekeville valmistelijoille.

OKM:n tiedotteessa sanotaan

Suomen Akatemialle varataan vuosille 2018 ja 2019 määrärahavaltuutta yhteensä 50 miljoonaa euroa lippulaiva-tutkimuskeskittymien toteuttamiseen. Lippulaivat perustetaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteyteen. Lisäksi valtio varautuu osallistumaan lippulaiva-tutkimuskeskittymien rahoittamiseen ja kehittämiseen alkuvaiheessa 60 miljoonan euron pääomittamisella.

Rakenteita ja toimintatapoja uudistava [lippulaiva] ohjelma liittää yhteen parhaita osaajia ja toimijoita, joita luonnehtii korkea tieteellinen taso ja kansainvälisen kärjen tavoittelu. Ohjelmaan valitaan kansallisesti korkeatasoisimmat ja vaikuttavimmat tutkimusteema-alueet sekä niiden tieteellisiltä meriiteiltään vahvimmat tutkimusryhmät.

Lippulaivojen rahoitus perustuu tiukkaan vaikuttavuuden ja laadun arviointiin. Niillä on tiivis mutta joustava kytkentä kasvu- ja muiden alojen yrityksiin, joiden kanssa ne toimivat yhteistyössä.

Ryhdymme heti Suomen Akatemian ja yliopistojen kanssa valmistelemaan prosessia, joilla uudentyyppiset tutkimuksen huippuyksiköt (ns. lippulaivat) saadaan valittua ja toiminta käynnistymään, sanoo opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

Nyt siis lanseerataan huippuyksiköiden rinnalle uusia huippuyksiköitä, jotka tekevät korkeatasoista, kansainvälistä ja laadukasta tutkimustyötä. Ne eroavat kuitenkin nykyisistä huippuyksiköistä sen kautta niillä on ”joustava kytkentä kasvualojen yrityksiin” ja niillä toivotaan olevan suuri vaikuttavuus.

OKM on suhtautunut tähän asti hyvin penseästi vaikuttavuuden ottamiseen oman tarkastelunsa kohteeksi. Niin OKM:n kuin Suomen Akatemiankin hokema on ollut että ”hyvä tutkimus on vaikuttavaa”. Vaikuttavuuden edistämiseksi riittää, kun yliopistot tekevät huippututkimusta ja kouluttavat osaavia sukupolvia. Nyt sitten perustetaan uusia tutkimuskeskittymiä, joiden perustava kriteeri on vaikuttavuus yhteiskuntaan ja talouteen. Aikamoinen käännös!

Itsekin vaikuttavuuden puolesta puhuneena en halua suoralta kädeltä torjua tätä. Mutta on huolellisesti harkittava, miten tällaiset uudet tutkimusyksiköt tai keskittymät rakennetaan ja miten niihin pääsee mukaan. On muistettava, että nykyistenkin huippuyksikköjen rakentaminen on valtava työ. Lisäksi monet hyvät tutkijat hakevat strategisen tutkimuksen neuvoston määrärahoja, joissa painottuu myös huippututkimus ja vaikuttavuus. On selvää, että perustutkimukseen orientoituneet tutkija tulevat jyrkästi vastustamaan tätä lippulaivaohjelmaa, erityisesti siitä syystä, että lippulaivayksiköiden tehtävät ja teemat määrittää arvatenkin rahoittaja.

Lisäys 2.5. Yliopistojen vaikuttavuus on todella tärkeää maamme menestykselle. Vaikuttavuus vahvistuu sitä kautta, että kaikessa tutkimuksessa tunnistetaan niihin kytkeytyvät sovellusmahdollisuudet ja arvioidaan niiden kypsyyttä. Sen sijaan että tekisimme lippulaiva-yksikköjä, yliopistoissa on kehittävä toimintamalleja ja tukimuotoja jotka edesauttavat koko yliopistoa vahvistamaan yhteyksiä yhteiskuntaan ja elinkeinoelämään. Kyse ei ole vain kaupallistamisesta vaan laajemmin moniulotteisesta vuorovaikutuksesta yhteiskunnan kanssa. Teknologian ja tiedon siirtämisestä ollaan siirtymässä yhdessäluomiseen, jossa tutkijat ja tiedon soveltajat yhdessä ratkaisevat haastavia ongelmia. Jotta tällaiseen laajan rintaman vuorovaikutukseen päästäisiin, tulisi yliopistojen ulkoisessa (OKM) ja sisäisessä rahoituksessa ottaa huomioon vaikuttavuus ja kehittää sitä mittaavia indikaattoreita. Toistaiseksi OKM ei ole ollut kovin innokas kehittämään tällaisia indikaattoreita, vaikka niitä käytetään monissa maissa.

Hallituksen päätöksessä osoitetaan 60 miljoonaa euroa lippulaivatutkimuskeskittymien ”pääomittamiseen”. Tämä viimeistään saa kaikki ymmälle. Ovatko lippulaivakeskittymät joitain juridisia olioita, joilla voi olla pääomaa. Silloinhan niiden täytyy olla yliopistoista riippumattomia, koska yliopistolain mukaan vain koko yliopistolla voi olla tase ja omaa pääomaa. Suopea tulkinta ”pääomittamisesta” on, että siinä pääomitetaan niitä yliopistoja, joille tulee näitä lippulaiva-tutkimuskeskittymiä. Juristit saavat ratkaista, onko tällainen ”korvamerkitty” pääomittaminen yliopistojen autonomian mukaista.

Puoliväliriihen päätösten mukaisesti innovaatiorahoituskeskus Tekesille (Business Finland) osoitetaan lisävaltuuksia 70 miljoonaa euroa. Lisäksi Tekesiä varaudutaan pääomittamaan 60 miljoonalla eurolla.

TEM:n tiedotteen mukaan:

Tekesin pääomittamisella tuetaan yritysten, tutkimuslaitosten ja valtion yhteishankkeita, eli niin sanottuja kasvun moottoreita. Niillä tavoitellaan uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja 3–5 vuoden aikajänteellä.

Myös Finpro (Business Finland) saa lisärahoitusta yritysten kansainvälistymisen sekä matkailun edistämiseen yhteensä 50 miljoonaa euroa vuosille 2018–2019.

Näissä päätöksissä kummittelee tämä pääomittaminen. Ei kai Tekesiä voi pääomittaa. Varmaankin kyseessä on jonkinlaisten innovaatiokeskittymien perustaminen ja pääomittaminen, mistä Tekes vastaa. Epäselväksi jää, mitä nämä pääomitettavat innovaatiokeskittymät oikein voivat olla.

Itse olen puhunut jo vuosia innovaatiokeskittymistä, laajimmin Kaisa Oksasen kanssa kirjoittamassani raportissa Suuntana innovaatiokeskittymä vuodelta 2012. Meidän kantamme on, että innovaatiokeskittymät ovat innovaatioita tuottavia maailmanluokan ekosysteemejä. Ne eivät ole mitään organisaatioita tai instituutioita, joita voisi pääomittaa.

Kuntiin perustettiin 10-15 vuotta sitten erilaisia kehitysyhtiöitä, mutta monet niistä on jo lopetettu tehottomuuden takia. Ne olivat liian kaukana yritysten maailmasta eikä niillä ollut merkittäviä resursseja yritysten tukemiseen. Lisäksi ne joutuivat konfliktiin markkinaehtoisesti toimivien kehittäjien, kuten konsulttitoimistojen kanssa. Tuntuisi taaksepäin menolta rakentaa jotain kehitysyhtiöiden kaltaisia organisaatioita.

Jos hallituksen päätöksen sisältöön TEM:in osalta voisi vielä vaikuttaa, niin ehdottaisin ekosysteemien kehittämistä. Nykyinen talous toimii ja kukoistaa erilaisissa ekosysteemeissä, joissa on tarjolla yrityksille niiden tarvitsemia kumppaneita ja palveluita, jotka täydentävät niiden omaa osaamista. Ekosysteemejä on monenlaisia, osa rakentuu yhteisten alustojen varaan (Apple Store), osa tietyn osaamisalueen varaan (laivanrakentaminen) ja osa luontaisiin voimavaroihin (bioalat). Tarvittaisiin nopeasti erilaisten ekosysteemien tunnistamista, tutkimista ja tukemista sopivilla tavoilla.

Ekosysteemit perustuvat toimijoiden luottamukseen ja tiiviiseen vuorovaikutukseen. Niitä ei voi synnyttää ylhäältä komentaen. Tärkeintä on, että ekosysteemeillä on moottori, keskeinen yritys (Nokia aikoinaan) tai toimija kuten yliopisto tai visionääri, joka saa ekosysteemin kehittymään ja sykkimään. Eräs tärkeä havainto ekosysteemeistä maailmalla on, että niitä ei voi syntyä, ellei seutukunnalla ole riittävää määrää osaajia, yrityksiä ja riskirahaa. Siksi ekosysteemit syntyvät suuremmille kaupunkiseuduille, ja usein juuri yliopistopaikkakunnille. Tuntien Sipilän hallituksen taustavoimat todellisena vaarana on ”hajasijoittaa” innovaatiokeskittymät ympäri maata myös alueille, joissa niillä ei ole mitään maaperää menestykselle.

Politiikkaa on uudistettava

Tarkoitukseni ei ole väittää, että Sipilän hallitus toimii huonommin kuin toimisi joku muulla kokoonpanolla rakennettu hallitus. Kaikki puolueet näyttävät jakavan saman dogmin talouskasvun välttämättömyydestä ja työllistymisestä työsuhteisiin. Niiden erot ovat pikemminkin siinä, minkälaisesta elinkeinotoiminnasta kasvua haetaan. Toiselle biotalous on avainasemassa, toiselle peliteollisuus tai terveysteknologia. Joku taas haluaa uudistaa teollisuuden esineiden internetillä (IoT).

Jotkut haluavat aktivoida työttömät, kun taas toiset haluavat parempaa työsuhdeturvaa. Kumpikin sosiaalipoliittinen ajatus nojautuu samaan ajatukseen ”työpaikoista”. Mutta ratkaisevaa on, että kasvu ei enää synnytä työpaikkoja eikä luo hyvinvointia kuten ennen. Tämän haasteen kohtaaminen edellyttää aivan uudenlaista politiikkaa, jota olemme hahmottaneet raportissamme Uuden ajan työ ja toimeentulo.