perjantai 11. syyskuuta 2015

Vastakkainasettelu estää Suomen ongelmien ratkaisemisen


Torstaina 10.9. Demos Helsinki juhli kymmenvuotista taivaltaan. Demoksen perustivat Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen tavoitteenaan toteuttaa kiinnostavia yhteiskuntaan liittyviä tutkimus ja kehittämisprojekteja. Syntyi ajatuspaja  - think tank – joka on tällä hetkellä Suomen merkittävin ajatuspaja. Parhaimmillaan Demos työllistää jopa 20 henkeä, mikä on huikea luku ilman valtion tukea toimivalle organisaatiolle. Olen Demoksen associate jäsen ja niinpä minultakin pyydettiin puheenvuoro juhlaan. Näin se meni.

Ristiriidat repivät maailmaa


Elämme ristiriitojen maailmassa. Erilaiset intressit ja arvot iskevät vastakkain ja johtavat konflikteihin. Ristiriidat johtavat pahimmillaan sotiin ja levottomuuksiin, mutta pienemmätkin ristiriidat saattavat muodostua kehityksen esteiksi. Suomea koettelevat tänään maahanmuuttoon liittyvät erimielisyydet ja jyrkästi erilaiset näkemykset kilpailukyvyn palauttamisesta. Myös ilmastonmuutoksen liittyvät haasteet jakavat mielipiteitä. Hallituksen äskeiset päätökset työvoimakustannusten alentamiseksi ovat saaneet ammattiyhdistysliikkeen uhkaamaan jopa yleislakolla.

Yhteiskunnallisen kehityksen turvaamiseksi on löydettävä toimivia keinoja ratkaista ristiriitoja. Suoraviivainen menetelmä on käyttää (väki)valtaa vastustajan vaientamiseksi tai heikentämiseksi. Ongelmat eivät kuitenkaan tällä keinolla häviä.


Dialogilla luodan yhteisymmärräystä


Filosofina en voi uskoa mihinkään muuhun keinoon ratkaista raatelevia ritiriitoja kuin avoimeen keskusteluun ja vuoropuheluun. Dialogi ei ole monologista huutamista vaan rauhallista erilaisten äänien kuuntelemista. Meidän on opittava ymmärtämään toistemme näkökulmia vaikka uskoisimme olevamme oikeassa. Sillä,  jolla on laajempi perspektiivi,  on suurempi vastuu yhteisymmärryksen rakentamisessa. Tyhmintä olisi kieltäytyä avoimesta keskustelusta vedoten omaan viisauteen. On vaarallista rakentaa hermeettisiä kuplia ympärilleen.


Miksi puhun näin vakavista asioista Demoksen 10-vuotisjuhlassa. Yhden perusteen antaa Demoksen ensimmäinen julkaisu Yksilön ääni. Siitähän tässä on kysymys – dialogi syntyy kun antaa ihmisille äänen. Maamme tilanne on nyt erittäin vakava. Julkista keskustelua ja politiikkaa sävyttävät jyrkät ristiriidat jotka estävät ratkaisemasta ongelmiamme. Olemme kuopassa, josta ei päästä ylös ilman rakentavaa keskustelua.  Tarvitaan yhteiskunnallista dialogia ja Demoksella on siihen ehkä paremmat edellytykset kuin millään muulla organisaatiolla. Demoksen voimana ovat poliittinen riippumattomuus ja vahvat yhteydet eri suuntiin aina ruohonjuuriliikkeistä valtioneuvostoon asti. Nyt meidän on yhdessä kehitettävä dialogisia kyvykkyyksiä ja edistettävä kansallista dialogia, jossa kaikki ovat mukana.