Eduskuntavaalikeskustelun painopiste oli taloudessa: kuinka
Suomeen saadaan lisää työpaikkoja ja talouskasvua. Esitetyt reseptit olivat
perinteisiä korostaen lähinnä työn tarjonnan lisäämistä, tuottavuuden nostamista ja vientiteollisuuden
toimintaedellytysten parantamista. Näillä resepteillä ei tulla pärjäämään. Tarvitaan
uudenlaista ajattelua.
”Talousviisaiden” kasvuohjeena on nostaa tuottavuutta ja
painaa palkkoja alas nollaratkaisuilla. Minun väitteeni on että, kasvua saadaan innovaatioilla ja tuotannon
uudistamisella – uusilla tuotteilla ja palveluilla.
Palkat ovat tietysti iso menoerä, mutta ne pitää suhteuttaa liiketoiminnan
kokonaiskustannuksiin, joihin vaikuttavat verot, energia- ja
raaka-ainekustannukset, logistiikkakustannukset, kiinteistöjen vuokrat,
ict-kulut jne. Tässä kokonaisasetelmassa palkat ovat vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta.
Yhdysvalloissa käydessäni käsiini osuu usein kiinnostavia
uusia kirjoja. Nyt löysin Stanfordin mainiosta kirjakaupasta Peter Thielin
tuoreen kirjan Zero to One, Notes on
startups, or how to build the future (Grown Business, New York 2014). Otan
tämän avukseni keskusteluun talouskasvun avaimista.
Thiel on ollut perustamassa useita menestyneitä yrityksiä
kuten PayPal ja tehnyt investointeja startupeihin kuten aikoinaan Facebookiin
ja investoinut yrityksiin kuten LinkedIniin. Thielin kirja ei ole vain käytännön
kaverin reseptikirja, vaan se sisältää kiinnostavia uusia näkökulmia.
Kehitys voi Thielin mukaan olla horisontaalista tai
vertikaalista. Horsontaalinen kehitys on laajenemista, kuten markkinoiden
laajentamista ja tuotannon lisäämistä. Ytimeltään horisontaalinen kehitys on
kopioimista eli olemassa olevien asioiden toistamista. Tästä kehityksestä Thiel
käyttää kaavaa: mennä 1:stä n:ään (lyhennän tämän 1->n).
Vertikaalinen kehitys on intensiivistä kehitystä, jossa
tehdään uusia asioita. Uudet asiat ovat ”uusia” eli niitä ei ole aikaisemmin
tehty. Siksi vertikaalinen kehitys on hyppäämistä 0:sta 1:een (0->1).
Mainittakoon tässä yhteydessä, että olen aikaisemmin puhunut
horisontaalisen yhteiskunnan puolesta vertikaalista yhteiskuntaa vastaa. Pidän
kiinni tästä terminologiasta yhteiskuntafilosofiassani, koska siellä
horisontaalisuus tarkoittaa toimimista rinnakkain verkostoissa ilman yläpuolella
olevia vertikaalisia valtarakenteita.
Toinen kiinnostava dikotomia Thielillä on teknologia versus
globalisaatio. Globalisaatio tapahtuu hyvin usein vahan logiikan 1->n mukaan, eli tuotteita vain
skaalataan globaalissa mittakaavassa usein hyödyntäen kehittyvien markkinoiden
kasvua ja edullista työvoimaa.
Teknologia taas viittaa uusiin ja parempiin tapoihin tehdä
asioita. Teknologia on luonteeltaan uudistavaa ja noudattaa 0->1 logiikkaa. Tätä asiaa on
laajemmin ja ansiokkaasti käsitelty Brian Arthurin kirjassa Teknologian luonne (Terra Cognita 2010).
Arthurin mukaan teknologia on dynaaminen voima, joka uudistuu koko ajan ja
tarttuu hanakasti avautuviin ”tilaisuuslokeroihin”.
Taloustieteen kannalta Thiel esittää aika radikaaleja - ja
kiisteltyjä ideoita. Kiinnostavimpia on
väite, että täydellisen kilpailun oloissa mikään yritys ei tee taloudellista
voittoa. Tämä väite perustuu siihen, että täydellisen kilpailun oloissa
tuotteista tulee tavaraa (commodity), jonka tuottama lisäarvo lähestyy nollaa.
Henry Chesbrough puhuu kirjassaan Open
Services Innovation samasta asiasta käyttämällä termiä ”tavaraloukko”
(commodity trap). Idea on tässä, että kun tietylle markkinalle tulee yhä
lisää yrityksiä, jotka kilpailevat verissä päin toistensa kanssa samanlaisilla
tuotteilla, niin katteet pienevät ja pienevät. Olemme nähneet tämän
matkapuhelinmarkkinoilla.
Tästä on johtopäätöksenä
asettuminen monopolien kannalle. Monopoli on täydellisen kilpailun
vastakohta. Mutta on erilaisia monopoleja ja jotkut perustuvat luonnollisiin
syihin (aikaisemmin rautatiet) ja jotkut taas lain suomiin erioikeuksiin
(Suomessa Alkon yksinoikeus vähittäismyyntiin tai rahapelimonopoli).
Thiel on kiinnostunut aivan toisenlaisista monopoleista,
jotka perustuvat yrityksen kykyyn ottaa koko markkina tai leijonan osa siitä.
Esimerkkinä on Google. Onko Google monopoli? Tähän ei ole yksikäsitteistä
vastausta. Googlen osuus kaikista internet hauista on noin 70%. Mutta jos
Google tarkastellaan mainosyrityksenä, niin sen markkinaosuus on globaaleista
mainosmarkkinoista 3,4 %. Euroopan Unioni on joka tapauksessa haastanut Googlen
oikeuteen sen hakukoneen määräävän aseman takia (Googlen väitetään suosivan
hakukoneessa omia tuotteitaan).
Vaikka monopoli tuntuu vastenmieliseltä perinteisen
taloustieteen kannalta, niin monopoli voi olla myös kehityksen eturintamassa.
Usein monopoleja syytetään monopolihinnoittelusta, määräävän aseman
väärinkäyttämisestä ja kehityksen pysäyttämisestä. Mutta monopoli voi myös
käyttää suuria varojaan uusien palvelujen ja teknologian kehittämiseen, kuten
Google tekee jatkuvasti.
Negatiivinen suhtautuminen monopoleihin syntyi vanhan
talouden oloissa. Monopoli pyöritti vanhaa toimintaansa ilman kilpailua ja
keskittyi ”vuokrankeruuseen” eli omistajat käärivät sievoisia summia
taskuihinsa monopolihinnoittelun turvin.
Uudessa avoimessa dynaamisessa taloudessa monopoli ei voi
säilyä ellei se kehity jatkuvasti. Googlelle on monia kilpailijoita, mutta
toistaiseksi ne eivät ole kyenneet saamaan samanlaista asemaan kuin Google
(esim. Microsoftin Bing).
Lisäksi monopolin kyky tuottaa lisäarvoa myös kaukaisemmassa
tulevaisuudessa motivoi jatkuvaa kehittämistä. Monopoli kykenee tekemään pitkän
tähtäimen suunnitelmia ja totuttamaan kunnianhimoisia hankkeita (esim. Googlen
autot ilman kuljettajaa, aurinkoenergia, kirjojen digitalisointi, kartat jne.)
Thiel käyttää uuden talouden monopoleista nimitystä ”luovat
monopolit”, koska ne luovat uutta teknologiaa, tuottavat uusia palveluja ja
hyödyttävät monella tavalla yhteiskunnallista kehitystä. Luovan monopolin
synnyttää itse asiassa sen kyky tehdä sellaista mitä muut eivät kykene.
Monopoli on siis yksi keino toteuttaa uutta kehityksen logiikkaa 0->1. Thiel
ilmaisee tämän seuraavasti:
Monopoly is the
condition of every successful business.
Positiivinen yhteiskuntafilosofia
Hyvä on vasta tulossa, mutta yllättää meidät
Kirjansa viimeisessä luvussa Thiel esittää neljä tulevaisuuden "muutoskäyrää". Moni saattaa uskoa "recurrent collapse" -malliin, jossa mennään jatkuvasti ylös ja alas, edistytään ja tannutaan ilman mitään suuntaa. Peruspositiivinen rationaalisuus saattaa kallistua tasaisen kasvun "plateau" -malliin, jossa näkyvissä on tasaista kasvua ja edistystä niin pitkälle kuin katse yltää. Monet tulevaisuudentutkijat ovat kuitenkin ennustaneet kovia aikoja, esimerkiksi väittäen että ilmaston lämpenemistä ei enää voida estää ja sadan vuoden kuluttua koko ihmiskunta on tuhoutumassa. Tällainen "extinction" -malli ei kuitenkaan ota huomioon tieteen merkittäviä askeleita ja prospekteja eikä ihmisen luovuutta. On myös aivan mahdollista, että kehitys on nyt näennäisestä nopeudestaan huolimatta hidasta ja vaivalloista kasvua, kunnes saavutetaan merkittäviä läpimurtoja esimerkiksi uusiutuvan energian tuotannossa, lääketeollisuudessa, elintarviketuotannossa, urbanisaatiossa jne. Tällaisessa "takeoff" -mallissa tulemme näkemään aivan huikeita edistysaskelia, sellaisia joita emme osaa edes kuvitella. Tulevaisuuden valloittamiseen tarvitaan optimistista määrätietoisuutta.
Positiivinen yhteiskuntafilosofia
Minut yllätti Thielin kirjan yhteiskuntafilosofinen pohdinta yhteiskuntien suhtautumisesta tulevaisuuteen. Yhteiskunnan suhtautuminen tulevaisuuteen voi olla definiittiä tai indefiniittiä, samoin kuin optimistista tai pessimististä. Definiitti-sanan kääntäminen ei ole ihan helppoa, mutta lähtien asiasisällöstä käännän termin sanalla määrätietoinen. Indefiniitti taas tarkoittaa epämääräinen.
Määrätietoinen yhteiskunta tekee suunnitelmia ja asettaa tavoitteita; siellä uskotaan, että todellisuuteen voidaan vaikutta määrätietoisilla toimilla. Todellisuus ei voi olla minkälainen tahansa, mutta emme tiedä tarkkaan minkälainen todellisuus on. Silti oletamme että se on tietynlainen ja toimimme sen mukaan. Jokaisen kannattaa panostaa vahvuuksiinsa ja olla niissä erinomainen – väärän valinnan uhallakin.
Epämääräinen yhteiskunta ylläpitää erilaisia optioita, tekemättä kovin tietoisesti mitään valintoja. Siellä uskotaan, että tulevaisuudesta ei oikeastaan voi tietää mitään ja mitä tahansa voi sattua. Siksi on vain varauduttava erilaisiin tilanteisiin. Suunnitelmat ja strategiat ovat enemmän tai vähemmän turhia. Kannattaa olla laaja-alainen, jotta tulevaisuus ei pääsisi yllättämään.
On kiinnostavaa havaita, että epämääräisen yhteiskunnan idea on lyönyt länsimaissa itsensä läpi vahvasti. Sitä levittävät mm. erilaiset liikkeenjohdon konsultit ja ”postmodernit” filosofiat. Joskus epämääräisyys saa positiivisemman muodon ”kaikki on mahdollista”, joskus taas fatalistisemman muodon emme voi muuta kuin alistua muutoksille.
Thiel laatii nelikentän, jonka toinen akseli on määrätietoinen – epämääräinen ja toinen optimistinen– pessimistinen. Tähän nelikenttään asettuvat erilaiset yhteiskunnat ja filosofit seuraavasti:
- Optimistinen määrätietoisuus: Yhdysvallat 50- ja 60-luvuilla; Hegel ja Marx
- Optimistinen epämääräisyys - : Yhdysvallat v. 82 nykyhetkeen; Nozik, Rawls
- Pessimistinen määrätietoisuus – : Kiina nykyään; Platon ja Aristoteles
- Pessimistinen epämääräisyys – : Eurooppa nykyään; Epicuros, Lucretius
Niin ylimalkaisia kuin nämä luokittelut ovatkin, ne antavat aihetta asennemaailman pohdiskeluun.
Usein Kaliforniassa vierailleena paikallinen optimismi ja positiivisuus valloittavat ja aina yllättävät. Sitten taas Suomessa vastaan iskee negatiivisuus ja pessimismi. Eikä tämä ole vain minun kokemukseni, vaan satojen muidenkin.
Toinen ja vakavampi kysymys on Suomen sijoittuminen määrätietoinen-epämääräinen-dikotomiaan. Thielen väittää Euroopan olevat epämääräinen tulevaisuuden suhteen kuten Yhdysvallatkin. Kiinaa taas leimaa määrätietoisuus. Ainakin Suomen politiikkaa on viimeisinä vuosina leimannut epämääräisyys. Ei oikein tiedetä, mihin halutaan ja minkälaisia päätöksiä on tehtävä.
Olen hyvin vakuuttunut siitä, että menestyäksemme kansakuntana meidän on omaksuttava määrätietoinen, optimistinen asenne ja politiikka. Siihen kuuluvat ainakin seuraavat piirteet:
- Uskomme vahvasti tulevaisuuteen ja omaan osaamiseemme.
- Teemme valintoja ja pitkän tähtäimen suunnitelmia.
- Uskallamme ottaa riskejä ja uudistaa toimintatapojamme.
- Irtaudumme koko yhteiskunnassa vanhan toistamisesta (1->n logiikka) ja lähdemme luomaan aivan uusia asioita (0->1 logiikka).
Nykytaloutta leimaa lyhytjänteisyys. Voitot on saatava ulos mahdollisimman nopeasti. On syntynyt kvartaalitalous, jossa kvartaalit ovat
neljännesvuosia. Tämä sama lyhytjänteisyys vaivaa pääomasijoittajia, jotka
haluavat saneerata yrityksen mahdollisimman nopeasti myyntikuntoon ja myydä
yrityksen pois. Myös riskisijoittajien lyhytjänteisyys tiedetään. Vastoin tätä
oppia Thiel painottaa pitkäjänteistä, kestävää arvonluontia. Sijoittajien
pitäisi kysyä onko sijoitettava kohde sellainen, että se on toiminnassa ja tuottavana
vielä kymmenen vuoden kuluttua. Tämän hetkinen arvo ja tulos on tietysti tärkeä
asia, mutta ei suinkaan ratkaiseva pitäjänteisen sijoitustoiminnan kannalta. Hyvänä
esimerkkinä Twitter, joka taitaa olla vieläkin tappiollinen yritys, mutta jonka
arvoksi lasketaan 20-30 miljardia dollaria - nimenomaan tulevan
tuotto-odotuksen takia.
Tietotekniikan kehittyminen on nostanut esiin pelkoja työttömyyden lisääntymisestä ja jopa ihmisen syrjäyttämisestä. Thielen ottaa tähän hyvin kannan: tietokoneet ovat ihmisen kykyjä täydentäviä, eivät ihmisen kanssa kilpailevia. Myös uusin tekoälyn tutkimus on menossa samaan suuntaa. Tietokoneet ovat erittäin tehokkaita suurten datamäärien analyysissä ja nopeita toistoja vaativissa tehtävissä. Ihminen on aivan ylivoimainen esimerkiksi hahmontunnistuksessa ja merkityksellisten ilmiöiden tulkitsemisessa. Tietokoneet ovat parhaimmillaan silloin kun ne toimivat yhdessä ihmisen kanssa ja täydentävät ihmistä tehtävissä joissa ihminen ei ole hyvä.
Cleentech - minne menit?
Mitä on tiedättävä kun perusteteaan Start-upeja
Tietokoneet ja ihmiset - vihollisia vai kumppaneita
Niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin pelätään, että globalisaatio vie työpaikat. Vastapainona tälle Thielen esittää tietokoneiden komplementaarisen käytön ihmisten tukena. Globalisaatiossa halpa ihmistyö korvaa kalliimpaa ihmistyötä. Aidossa teknologisessa kehityksessä ihminen pystyy parempiin suorituksiin tietokoneiden avustuksella. Tällainen komplementaarinen kombinointi pitää työpakat kehittyneissä maissa. Meidän pitää kysyä, kuinka tietokoneet voivat auttaa ihmisiä ratkaisemaan ilkeitä ongelmia?
Vihreä teknologia ei ole ollut mikään menestystarina Piilaaksossa. Cleentechiin suuntautui tavaton kiinnostus 5-10 vuotta sitten. Alan yrityksiin virtasi sijoituksia. Mutta pettymys on ollut suuri. Thielen selittää tätä epäonnistumista erilaisilla menestyvän yrityksen kriteereillä ja toteaa että hyvin monissa cleantech alan yrityksissä nämä kriteerit eivät täyty. Hän myös repii alas yhteiskunnallisten yritysten myyttiä.
Monet yritykset lähtivät Cleentech alalle ajatellen että se tekee hyvää yhteiskunnalle. Thielen kysyy ”vai oliko kysymyksessä vain asia, joka nähtiin hyväksi yhteiskunnalle”. Tämän keskustelun ydin on siinä, että ilman hyvää liiketoimintaa ei voida tehdä hyvää yhteiskunnalle. Cleentech-huuma synnytti kuplan, jossa kaikenlainen puhtaaseen ympäristöön liittyvä liiketoiminta nähtiin hyväksi ja halutuksi. Kuitenkin tarvitaan uusia ideoita ja erilaisuutta, ei vain muodin perässä kulkemista. Tarvitaan todellisia innovaatioita, ei vain lisää samanlaista (aurinkopaneeleja yms.). Cleentech aluella pätee se mistä edellä puhuttiin ”niche-markkinana”. Esimerkkinä Thielen esittelee Tesla sähköauton, joka on monella tavalla aivan uutta teknologiaa. Toistaiseksi se on kallis ja suunnattu varakkaille edelläkävijöille kuten teknologiayritysten hyvin palkatuille asiantuntijoille. Mutta tästä niche-markkinasta siirrytään vähitellen laajemmille markkinoille ja halvemmilla autoilla.
Mitä on tiedättävä kun perusteteaan Start-upeja
Thiel esittää neljä tärkeää ominaisuutta jotka yrityksellä
täytyy olla jotta sillä olisi mahdollisuudet menestyä (ja päästä monopoliksi
jollakin alueella).
Tänä ehto on mielenkiintoinen suomalaisen keskustelun
kannalta. Meillä levisi 2000-luvulla teknologiakriittinen ajattelutapa
julkiseen innovaatiopolitiikkaan. Alettiin korostaa asiakaslähtöisyyttä ja
palveluja ja laaja-alaista innovaatiokonseptia. Tälle painotukselle oli toki
perusteita, etenkin monien yritysten keskittyminen teknologiaan ilman kykyä
ymmärtää asiakkaita ja kysyntätekijöitä.
Mutta laaja-alaisessa innovaatiopolitiikassa lyötiin pahasti yli, kun
teknologiahankkeiden rahoitus vaikeutui.
Kun taas katsotaan esimerkiksi Piilaakson yrityskenttää,
niin menestyvillä yrityksillä on takataskussaan uutta teknologiaa. Teknologia
on tässä ymmärrettävä avarasti. Esimerkiksi Googlen hakualgoritmi on
teknologiaa, samoin kuin Amazonin palvelualusta, puhumattakaan mitään Applen
tuotteista. Nyt Suomeen on levinnyt omituinen applikaatiousko, eli ajatus
siitä, että menestyvää globaalia liiketoimintaa voidaan rakentaa pelkkien
applikaatioiden varaan oli sitten kysymys Apple- tai Android-alustoilla
toimivista appeista. En halua tässä mitenkään vähätellä esimerkiksi Supercellin
menestystä applikaatiopohjaisten pelien tuottajana. Mutta on silti kysyttävä
kuinka paljon applikaatiot luovat uutta työtä Suomeen.
Kun palvelun käyttäjien määrä kasvaa, sen hyödyllisyys
kasvaa. Kun kaikki kaverit ovat Facebookissa, sinun on vaikea olla olematta
mukana.
Skaalattavuus on tärkeä menestystekijä. Erityisesti
digitalisoituja tuotteita kuten ohjelmia tai musiikkikappaleita voidaan monistaa
rajatta marginaalikustannusten lähestyessä nollaa. Henkilötyövoimaa
edellyttäviä palveluja on vaikea skaalata (esim. hoitokodit), koska
marginaalikustannukset eivät juuri alene.
Apple lienee parhaita esimerkkejä onnistuneesta
brändäyksestä. Sen olennainen osa on todella hyvät materiaalit ja käytettävyys,
design. Mutta Apple ei ole vain ”ulkokuorta” vaan tuotteiden takana on omaa
huipputeknologiaa, ja siihen liittyvä patenttisalkku. Brändäys on synnyttänyt
laajan käyttäjäkunnan, joka taas houkuttelee sovellusten tuottajia mukaan
Applen ekosysteemiin. Sovellusten määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Oikein
harmitti Kaliforniassa kulkea Lumia mukana, koska siihen on saatavilla niin
paljon vähemmän kiinnostavia sovelluksia, joista puhuttiin paljon. Network
effect toimii nyt vahvasti Microsoftin järjestelmää vastaan.
Monopolin rakentaminen (pienestä startupista) edellyttää
myös markkinan viisasta valintaa. Thiel antaa stratupeille kolme käytännön
neuvoa, joihin toivoisin suomalaisten rahoittajien kiinnittävän huomionsa.
Alkavien yritysten tavallinen virhe on katsoa valtavaa
kokonaismarkkinaa, ja laskeskella että jo 1% siitä antaa riittävän tulovirran.
Esimerkiksi voimme ajatella että navigointiohjelmalla, joka kertoo
ravintoloiden sijainnin ja ominaisuudet, on suomessakin 500.000 potentiaalista
asiakasta. Thielin ohje on aloittaa pienestä mutta selvästi erottuvasta
markkinasta ja saavuttaa siellä monopoliasema. Esimerkiksi voisimme ajatella
tuottavamme navigointiohjelman, joka palvelee erityisdieettejä noudattavia
asiakkaita. Jos näitä on 1000 kappaletta ja saamme heistä 800 käyttämään
sovellustamme, niin saamme aikaan jo kassavirtaa ja luomme hyvää mainetta ja
pystymme kehittään palveluamme. Fokusoi tietylle kohderyhmälle (niche), ole
paras siinä ja laajenna sitten markkinaa – jotenkin näin voisi ohjeen kiteyttää.
Skaalautuminen eli markkinosuuden laajeneminen voi tapahtua
valloittamalla samoilla tai samantapaisilla tuotteilla uusia asiakkaita. Esimerkiksi
dieetti-asiakkaiden palvelu voidaan laajentaa vaikkapa ruokakauppoihin. Tai
sitten voidaan ottaa laajentaa tuotevalikoimaa ja alkaa myydä
dieettiravintopaketteja asiakkaille. Käsitteitä economy of scope ja economy of
scale analysoidaan terävästi esimerkiksi Henry Chesbroughin kirjassa Open Services Innovation.
Tämä ohje on todella raflaava ottaen huomioon että
disruptiivisuus on Piilaakson suosikkisanoja. Sillähän tarkoitetaan uutta
tuotetta tai teknologiaa joka mullistaa tietyn toimialan tai teollisuuden. Esimerkiksi internet mullistaa lehdistön,
Airbnb mullistaa hotellimarkkinan tai Uber mullistaa tilausautomarkkinat.
Käsitteen disruption toi liikkeenjohdon kirjallisuuteen ja bisneskeskusteluun
Clayton Christensen. Hän tarkoitti sillä jonkin vakiintuneen teollisuuden alan
ajautumista vaikeuksiin sen takia, että se ei kykene ottamaan uutta teknologiaa
vastaan. Mullistavan teknologian kehittää ja ottaa käyttöön uusi
innovatiivinen yritys, jos näin "disruptoi".
Thielin pointti on että, miksi todella innovatiivinen yritys
kilpailisi olemassa olevan teollisuuden kanssa. Jos yrityksellä on todella uusi
teknologia ja uudet tuotteet, se ei kamppaile samoista markkinoista kuin
vakiintuneet yritykset.
Pieni joukko yrityksiä tuottaa radikaalisti enemmän kuin
kaikki muut yhteensä. Tämä valtalaki on
tärkeä ohjenuora riskisijoittajille. Koska menestyjää ei ole helppo tunnistaa,
sijoittajat hajauttavat salkkuaan usein hyvin moniin yrityksiin. Thielen
mielestä tämä on virhe; pitää sijoittaa ehkä vain 10 kiinnostavimpaan yrityksen
ja panostaa niihin kunnolla. En mene tässä sen syvemmälle riskisijoittamisen
problematiikkaan, sen sijaan kehotan kaikkia sijoittajia lukemaan huolella
Thielin viisaat ajatukset.
Kaikkia asioita ei voi tehdä. Mutta joka tekee sitä mitä
muutkin, ei voi menestyä. Helppojen ratkaisujen ja mahdottomien asioiden
(mysteerien) välissä ovat salaisuudet (secrets), joita kannattaa yrittää.
Salaisuuksien paljastaminen eli aivan uuden asian keksiminen on kovan työn
takana. Mutta vain se joka tavoittelee salaisuuksia, voi todella onnistua ja
saavuttaa jotain ennennäkemätöntä.
Thiel kehottaa miettimään, minkälaista yritystä ei kukaan
ole rakentamassa. Mitä salaisuuksia ei kukaan ole tavoittelemassa?