Mitä tiede on?

 

Luento Suomen Tiedekeskusten verkoston järjestämässä pre-event tilaisuudessa 3.11.2020. Tilaisuus liittyi verkoston järjestämään tiede-Hackathoniin, järjestettiin 14.-15.11. Tiedekeskus Heurekassa ja Tekniikan museossa. 

 

 

Mitä tieteellinen ajattelu ja tieteellinen tieto on

 

 

Mihin tiedettä tarvitaan? 

 

Emme tule ajatelleeksi, että koko nykyinen sivistyksemme ja elämänmuotomme perustuvat tieteeseen. Meillä ei olisi sähköä, autoja, televisiota, tietokoneita, älypuhelimia, tehokkaita lääkkeitä eikä puhdasta vettä ilman tiedettä. Elämme pidempään ja terveempinä kuin koskaan tieteen ansiosta. Yhteiskunnan ja koko maailman edessä olevia haastavia ongelmia kuten ilmastonmuutos, köyhyys, energian riittävyys, luonnon monimuotoisuus, epidemiat, pakolaisuus, turvallisuus jne. ei voida ratkaista ilman tiedettä.  Tämä kaikki kannattaa muistaa, kuin julkisuudessa keskustellaan tieteestä.

 

Internetin aikakaudella meille on tarjolla kaikenlaisia uskomuksia ja väitteitä. Osa niistä on epätosia tai yksipuolisia, osa valheita ja harhaanjohtamista.  Erässä asiantuntijapaneelissa kiisteltiin dieeteistä. Panelistit esittävät hyvin erilaisia väitteitä dieettien vaikutuksesta terveyteen. Asiantuntijat olivat hyvin erimielisiä lähes kaikista kysymyksistä. Lopuksi hämmentynyt yleisö sai esittää kysymyksiä. Yleisön joukossa oleva koululainen kysyi lopuksi turhautuneena, mistä voi tietää mikä on totta. Tämä veti panelistit vakaviksi ja puheenjohtaja sanoi, että tämä viimeinen kysymys on juuri se mistä olisi pitänyt keskustella.

 

Tieto ja mielipiteet

 

Filosofit ovat aina tehneet eron mielipiteen ja tiedon välillä. Mielipide on luuloa, kun taas tiedon pitää olla hyvin perusteltua ja todenmukaista, kuten jo Platon tähdensi. Mielipide on henkilön subjektiviinen näkemys asiasta. Joku on sitä mieltä, että sosiaalietuudet johtavat työn vieroksuntaan, toinen on sitä mieltä, että pakolaiset tulevat Suomeen saadakseen meidän tarjoamat sosiaaliedut. Nyt koronaepidemian aikana jotkut uskovat, että sauna poistaa viruksen. Nämä mielipiteille ei löydy perusteita. 

 

Ihmiset suhtautuvat mielipiteisiinsä usein tunneperäisesti ja varmoina oikeassa olemisestaan. Somen mielipidevaikuttajat vakuuttavat, että heidän uskomuksensa ovat tosia ja muiden vääriä vaikka tosin todistetaan. Sen takia erimielisyyksiä on niin vaikea ratkaista. Eikä tässä voi vedota siihen, että samalla tavalla uskovia on monta. 

 

Tiedon pitää olla todenmukaista. Tämä on keskeinen vaatimus. Totuus ei riipu ihmisten mielipiteistä tai uskomuksista. Holokaust on totta, vaikka jotkut yrittävät sitä kuinka kiistää. 

Vastaava esimerkki on ilmastonmuutoksen kieltäminen: ilmaston muutos on kuitenkin tosiasia, jonka ovat vahvistaneet tuhannet luotettavat tutkijat ympäri maailmaa. Luotettavia tietoja sanotaan usein faktoiksi. Niiden perustella voidaan virheellisiä väitteitä torjua. Esimerkiksi Donald Trump on esittänyt useita virheellisiä väitteitä koronaepidemiasta ja sen torjunnasta, kuten faktantarkistus on osoittanut.

 

Tiedon pitää olla hyvin perusteltua. Tämä on kompastuskivi juuri mielipiteiden esittäjille. Se että minusta tuntuu, että naapuri ei lajittele roskiaan, ei ole mikään peruste moittia häntä. Vasta kun minä tai joku muu näkee esimerkiksi, että naapuri heittää öluttölkit sekajätteisiin, olen oikeutettu väittämään, että naapuri ei lajittele roskiaan. Naapurin roskien lajittelu on tietysti yksinkertainen asia, joka selviää ”katsomalla”. Tiede menee tällaisia arkihavaintoja pidemmälle ja se tekeekin tiedon todentamisen vaikeammaksi.  Tätä varten tiede on kehittänyt erilaisia menetelmiä.

 

Tieteellinen menetelmä

 

Tiede on järjestelmällistä uuden tiedon hankkimista. Tieteen tekevät tieteeksi sen käyttämät menetelmät.Galileo Galilei (1500-luku) on ensimmäisiä uuden ajan tiedemiehiä, jotka kehittivät kokeellista menetelmää.Hän osoitti, että kappaleen putoamisaika ei riipu kappaleen massasta (periaatteessa samalta korkeudelta pudotetut kilon rautakuula ja höyhen putoavat samaan aikaan maahan). Tämä oli vastoin Aristoteleen uskomusta, että painavat kappaleet putoavat nopeammin (voi olla että useimmat ihmiset ajattelevat samoin). Galilei osoitti väitteensä todeksi, vierittämällä palloja kaltevaa pintaa pitkin (ja legendan mukaan pudottamalla esineitä Pisan tornista).

 

Tieteelliselle menetelmälle on ominaista avoimuus, toistettavuus, kriittisyys ja itseään korjaavuus. Avoimuus tarkoittaa, että tulokset ja menetelmät kerrotaan avoimesti ja mahdollinen data on kaikkien käytettävissä (tietoturvaa loukkaamatta).  Tämä tukee toistettavuutta. Toistettavuus tarkoittaa, että sama tulos saavutetaan toistamalla koe uudelleen samanlaisissa olosuhteissa. Kertatulos ei yleensä riitä todisteeksi. 

 

Kriittisyys tarkoittaa, että kaikkiin tuloksiin suhtaudutaan kriittisesti punniten niitä monipuolisesti. Kriittisyys toteutuu vertaisarvioinnissa, jossa saman alan tutkijat arvioivat nimettöminä toistensa julkaisuja ennen niiden julkaisemista. Kriittisyys ei tarkoita tulosten kumoamista vaan mahdollisten heikkouksien ja virheiden havaitsemista. Tämän ansiosta tiede korjaa itseään ja edistyy. Vaikka tiede joskus erehtyykin, niin tieteellinen menetelmä on paras tapa hankkia luotettavaa tietoa.

 

Tieteellistä ajattelua vie eteenpäin uteliaisuus ja kysyminen. Miksi vesi kiehuu sadassa asteessa? Miksi planeettojen rata on ellipsi? Minkälainen rokotus suojaa meitä koronavirukselta? Mitä hyvä johtaminen on? Miten innovaatiot syntyvät? Kaikkea voidaan kysyä mutta kaikkiin kysymyksiin ei voida vastata. Hedelmällisiä ovat sellaiset kysymykset, joihin voidaan periaatteessa vastata. Tiede menettelee usein niin, että tutkija esittää hypoteesin eli oletuksen asioiden tilasta ja testaa sitä aineiston valossa. Hypoteesin pitää olla sellainen, että se voi periaatteessa myös kumoutua. Etukäteen ei voi tietää mitä hypoteesille tapahtuu: testeissä meistä riippumaton todellisuus puhuu. Mitä enemmän teorioita (hypoteeseja) on positiivisesti testattu, sitä todennäköisempiä ne ovat. 

 

Tieteellisen menetelmän luonteesta johtuu, että vankimmatkin teoriat saattavat osoittautua myöhemmin epätosiksi. Hypoteesi, joka on läpäissyt kaikki tähänastiset testit, kumoutuukin tulevaisuudessa, esim. sen takia että menetelmät kehittyvät (vrt. elektronimikroskoopin vaikutukset). Flogiston teoria on tällainen hylätty teoria: sen mukaan palaminen on flogiston nimisen aineosan poistumista palavista aineista. Nyt tiedämme, että palaminen on hapen yhdistymistä palavaan aineeseen. Erehdykset on aina korjattu. Sen takia uskallan väittää, tieteellisiin teorioihin voi ja kannattaa yleensä luottaa!

 

Tieteen ovat erilaisia. Tavallisesti esitetään jako luonnontieteisiin (science, fysiikka, kemia, biologia jne.) ja humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin, joita ovat esimerkiksi filosofia, historia, kielitiede, sosiologia, taloustiede ja valtio-oppi. Luonnontieteet ovat teknologian perustana. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvissa tieteissä ihminen on keskeinen osa tutkimuskohdetta. Nämä tieteet auttavat meitä ymmärtämään ja kehittämään itseämme ja yhteiskuntaa. Luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet ovat yhtä tärkeitä.

 

 

Asiantuntijuus

 

Usein mediassa puhuvat kokemusasiantuntijoita, jotka esimerkiksi vakuuttavat, että tietty yrttivoide on poistanut heidän selkäkivut. Kieltämättä heidän kokemuksiaan voidaan heidän väitteensä yleistäminen muihin ihmisiin kiistää. Tiede esittää tuloksensa usein tilastollisina yleistyksinä suureta määrästä tapauksia. Ne eivät sulje pois, etteikö yksittäisiä poikkeamia ole. Kokemusasiantuntijan kokemus on aina yksittäinen tapaus. 

 

Julkisuudessa esiintyy paljon myös erilaisen taustan omaavia ”pehmeitä” asiantuntijoita kuten ravitsemusneuvojia, mindfulness-kouluttajia, kampaamoakatemian käyneitä, yrityskonsultteja jne., joiden asiantuntemus ei perustu suoraan tieteeseen. Tässä on ongelmana heidän asiantuntemuksensa arviointi: taustalla ei ole useinkaan mitään sertifioitua tutkintoa, tai tutkinto on suoritettu jossain ulkomaisessa instituutissa, jolla ei ole mitään virallista statusta. Ulkopuolisen on vaikea arvioida näiden asiantuntijoiden neuvojen pätevyyttä. Jos heidän kelkkaansa lähtee, niin ottaa tietoisen riskin. Ainakin on hyvä varautua siihen, että asiat eivät mene ennakoidulla tavalla. 

 

Tämän ryhmän asiantuntijoista on erotettava tiedetaustaiset tiedeasiantuntijat, kuten lääkärit, insinöörit, opettajat, psykologit ja taloustieteilijät, jotka perustavat mielipiteensä saamaansa tieteelliseen koulutukseen. Siihen on kuitenkin varauduttava, että nämäkin asiantuntijat voivat antaa ristiriitaisia neuvoja ja suosituksia. Tämä johtuu usein siitä, että heillä on erilainen näkökulma. Tästä ovat tunnettuna esimerkkinä tiedetaustaisten asiantuntijoiden erilaiset, jopa täysin vastakkaiset käsitykset hyvästä metsän hoidosta.  Siksi on hyvä kuunnella useampaa asiantuntijaa ja punnita heidän esittämiään perusteluita. Totuus hahmottuu vasta kun ilmiöitä on tarkasteltu monesta näkökulmasta.

 

Toinenkin varoitus on tässä paikallaan: julkisuudessa esiintyvillä asiantuntijoilla on joskus houkutus ottaa kantaa myös asioihin, jotka ovat heidän osaamisalueensa ulkopuolella. Mielipide pohjustetaan sanomalla: ”vaikka en olekaan varsinaisesti tämän asian asiantuntija, niin olen melko varma että…”. Tällöin kannattaa poistaa varmistin kritiikkiaseesta.

 

Päätöksenteon tulisi yhteiskunnassa perustua tutkimukseen, ei mielipiteisiin tai ennakkoluuloihin.  Ymmärtääksemme päätöksentekoa, on erotettava arvot ja tosiasiat. Arvot vaikuttavat siihen minkälaisia tavoitteita asetetaan, faktat taas siihen, mitä keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi kannattaa käyttää. Juuri tieteen tulisi auttaa päätöksentekijöitä valitsemaan vaikuttavimmat  keinot. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä koronapandemian torjumiseksi päätetyt keinot (eristäminen, suositukset, rokotukset, maskit, massatilaisuudet, ravintoloiden aukioloajat jne.). Nämä erilaiset keinot ja suositukset perustuvat epidemologiseen, väestötasoiseen tutkimukseen mutta myös arvioihin toimenpiteiden taloudellisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Koronapandemian torjunta on osoittanut konkreettisesti tieteen suuren merkityksen yhteiskunnassa. Uskon, että tämäkin kriisi vahvistaa tieteen arvostusta, joka on Suomessa korkealla tasolla. 

 

Toivon että tämä lyhyt luento antaa eväitä erottaa mielipiteet tosiasioista ja kannustaa kriittiseen uteliaisuuteen kaikkea uutta ja kiinnostavaa kohtaan.

 

 

Taustakirjallisuutta

 

Antti Hautamäki (2018): Näkökulmarelativismi, Tiedon suhteellisuuden ongelma. SoPhi 142. Jyväskylän yliopisto.

 

Ilkka Niiniluoto (1980): Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen- ja teorianmuodostus. Otava.