Barack Obaman Luvattu maa on näköalapaikka Yhdysvaltojen politiikkaan

Barack Obama: Luvattu maa. Suom. Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro. Otava 2020.

 

 

Tuskin koskaan on ollut sellaista mahdollisuutta kurkistaa vallan kulissien taakse kuin mitä Barack Obaman Luvattu maa tarjoaa. Maailman johtavan valtion presidentti kirjoittaa kirjan elämästään, valtaan nousustaan ja hallituksensa toiminnasta. Se on sellaisenaan kiinnostava teos, mutta vielä kiinnostavammaksi ja ajankohtaiseksi kirjan tekee Joe Bidenin astuminen virkaansa Trumpin aiheuttaman kaaoksen jälkeen. Obaman kokemukset presidenttinä ennakoivat minkälaisia haasteita ja yllätyksiä Biden kohtaa matkallaan.  Bidenille Obaman kauden tapahtumat ovat tietysti jo omakohtaisesti koettuja, olihan hän Obaman varapresidentti ja mukana kaikissa keskeisissä päätöksissä.

 

Obaman kirja lähtee hänen lapsuudestaan Havaijilla ja etenee nopeasti opiskeluaikoihin ja ensimmäisiin työtehtäviin Chicagossa. Erityisen tärkeitä henkilöitä Obamalle olivat hänen äitinsä ja isoäitinsä, joiden elämänkokemus ja näkemykset vaikuttivat ei vain nuoruudessa vaan myös kypsällä iällä Obamana ollessa jo viroissa ja vihdoin presidenttinä. Obama toimi yleishyödyllisissä järjestöissä ennen kuin päätti mennä mukaan politiikkaan. Hänen valittiin Illinoisin senaattiin  1996 ja sitten myöhemmin Yhdysvaltojen senaattiin 2004. Seuraava askel olikin asettuminen presidenttiehdokkaaksi. Voitettuaan esivaaleissa Hillary Clintonin Obamasta tuli demokraattien presidenttiehdokas vastassaan John McCain. Obama voittivat vaalit ja hänestä tuli Yhdysvaltojen 44. presidentti kaudeksi 2008-2017. Luvattu maa ulottuu aina vuoteen 2011. Presidenttikauden loppuajasta on tulossa toinen kirja.

 

Tuon esiin nyt sen mikä kirjasta jäi erityisesti mieleeni. 

Rehellisyys ja sosiaalinen omatunto

 

Kirja on mielestäni harvinaisen rehellinen. Siellä tuodaan esiin Obaman henkilökohtaisia heikkouksia ja epäonnistumisia – niin elämässä kuin politiikassakin. Aivan keskeinen henkilö Barack Obamalle on ollut hänen vaimonsa Michelle. Michelle tuki Obamaa tämän ratkaisuissa mutta toi samalla esiin politiikkaan liittyvät haasteet, etenkin pitkät työpäivät, jatkuva matkustaminen, median herkeämätön prässi, julkinen kritiikki, lausuntojen vääristely jne. Nämä kaikki veivät aikaa ja resursseja perheeltä ja omaisilta. Kirjasta käy ilmi, miten paljon Obama rakasti ja kunnioitti puolisoaan ja arvosti tämän näkemyksiä elämästä ja politiikasta. Michelle tasapainotti Obaman hektistä elämään.

 

Toinen henkilökohtainen seikka on Obaman hyvä tuntuma tavallisten ihmisten elämään ja vaikeuksiin. Kaikesta näkee, että Obama piti mielessään huono-osaisten aseman ja tavallisten ihmisten tukemisen. Tästä on hyvänä esimerkkiä terveydenhuoltouudistus, joka toi kymmeniä miljoonia vakuuttamattomia kansalaisia vakuutuksen ja hyvän terveydenhuollon piiriin. Presidentti teki usein muutoksia virkakunnan valmistelemiin lakeihin nimenomaan huono-osaisten näkökulmasta kysyen, miten tämä vaikuttaa tavallisten ihmisten elämää. Obaman vahva sosiaalinen omatunto selittyy pääosin hänen omista lapsuuden kokemuksistaan ja perheestään. Mutta erityisesti kokemukset mustana amerikkalaisena löivät vahvasti leimansa hänen elämäänsä.

 

Mustat Obaman agendalla

On kiinnostavaa, että rotukysymykset ovat vahvasti taustalla mutta eivät näyttävästi Obaman agendalla. Tilanne Yhdysvallissa on kerta kaikkiaan sellainen, että jos haluaa pärjätä politiikassa ja päästä johtaviin asemiin, rotua ei kannata pitää esillä. Tullakseen presidentiksi tarvitaan kaikkien yhteiskuntaryhmien tuki – niin valkoisten, mustien, latinojen, aasialaisten kuin myös muunlaisten vähemmistöjen, kuten gay- ja lesbianryhmien tuki. Obamaa mustat ovat arvostaneet mutta myös arvostelleet siitä, että mustien asema ei paljonkaan muuttunut Obaman kaudella. Obama myöntää tämän kirjassaan mutta tuo esiin lukuisia lakeja, joilla on parannettu köyhien seutujen kouluoloja, tuettu haavoittuvassa asemassa olevia perheitä, estetty asuntojen pakkohuutokauppoja, parannettu terveydenhuollon saatavuutta jne. Kaikki nämä hyödyttävät myös mustia. 

 

Politiikka on kompromisseja

Eniten kirjassa korostuu kuitenkin politiikan teon vaikeus kahtia jakautuneessa maassa. Aluksi demokraateilla oli enemmistö edustajainhuoneessa, mutta he menettivät tämän vuoden 2010 vaaleissa. Tämä vaikeutti tavattomasti uudistusten etenemistä. Kirja tekee selväksi, että republikaanien enemmistö halusi vastustaa kaikkia Obaman lakiesityksiä. Tämä oli suorastaan periaate ja siinä ollaan kaukana perinteisestä konsensushakuisuudesta, jonka turvin Yhdysvalloissa on aikoinaan viety läpi isoja uudistuksia. Tuntuu siltä kuin ainoa keino saada lakeja läpi oli etsiä ne muutamat republikaanit, jotka olivat valmiita hyväksymään lait saatuaan sitä ennen niihin muutoksia, jotka hyödyttivät senaattorien osavaltioita tai muuten tukivat heidän uudelleen valintaansa. Oli myös lakiesityksiä, jotka hylättiin kongressissa ja erityisesti senaatissa vaikka mitä temppuja yritettiin. Juuri tässä lakien läpimenon turvaamisessa tarvittiin erittäin hyvää poliittista silmää, tilannetajua ja edustajien henkilökohtaista tuntemista. 

 

Mutta tähän kuvioon liittyy myös media. Media seuraa valppaasti poliittista tilannetta ja jokainen lause ja sana analysoidaan ja, jos niistä saa irti jonkin vastapuolta hyödyttävän viestin, niin se levitetään ympäri valtakuntaa. Obaman aikana sosiaalinen media oli vielä lapsen kengissä mutta konservatiiviset mediat kun Fox News olivat vaikutusvaltaisia ja ne saattoivat pitää joka päivä esillä jotain negatiivista tulkintaa presidentin toiminnasta, kunnes taas löytyi toinen teema, jota ruvettiin pyörittämään TV-kanavilla.

Pankkikriisi

 

Obaman kauden alku sattui huonoon aikaan. Pankkikriisi puhkesi 2008, ja koko rahoitusjärjestelmä oli sortumassa. Tilanne paheni päivä päivältä ja konkurssit lisääntyivät, työttömyys kasvoi ja asuntoja pakkohuutokaupattiin. Monen pankin taseet alkoivat horjua. Pankkikriisin voittaminen on yksi kirjan jännittävimmistä tapahtumasarjoista. Obaman hallituksen perusratkaisu oli massiivinen elvytys ja pankeille stressitesti, jonka puolueettomat arvioijat tekevät. Sen perusteella hallitus sitten katsoo, tarvitseeko pankki tukea vai pitääkö se ajaa alas. Tämä palautti luottamuksen pankkisektoriin ja esti sen romahtamisen. Mutta sitä mitä yleisö odotti, eli johdannaisia kehitelleiden johtajien saattamista henkilökohtaiseen vastuuseen, ei tapahtunut. Tosin pankkisektorilla monet menettivät rahansa ja asemansa ja työttömyys kasvoi. Lisäksi pankkien sääntely tiukkeni, etenkin stressitestien tullessa pysyviksi. Ymmärsin, että henkilökohtaiseen vastuuseen saattamista ei olisi kyennyt viemään kongressissa läpi. Joka tapauksessa monen tavallisen ihmisen elämää helpotti, kun asuntojen pakkohuutokaupat saatiin vähentymään ja vaikeuksiin joutuvia ihmisiä tuettiin taloudellisesti. Vähitellen talous alkoi kohentua, mutta tästä ei tullut liikaa kiitosta, siksi rankkoja olivat kokemukset pankkikriisistä. Kuvaavaa oli myös se, että pankkipiirit arvostelivat jatkuvasti hallitusta, vaikka se oli pelastanut maan pankkikriisiltä – tyypit eivät pitäneet toimintaansa missään suhteessa moitittavana.

Terveydenhuolto

 

Terveydenhuoltouudistus oli Obaman suurimpia saavutuksia. Sitä oli yritetty jo Clintonin presidenttikaudella, mutta hanke epäonnistui ja asiaa ajanut Hillary Clinton sai siitä huonoa mainetta. Obama käynnisti valmistelun heti tultuaan virkaan. Valmistelu on vaikeaa ja tilannetta pahensi vielä 2009 syntynyt teekutsuliike, joka risti uudistuksen ObamaCareksi ja keskittyi estämään sen läpivienti väittäen sen tuovan Amerikkaan uuden sosialistisen sortojärjestelmän. Monien muutosten ja lievennysten jälkeen terveydenhuoltolaki The Affordable Case Act meni vihdoin läpi maaliskuussa 2010. Kirjassa kerrotaan että äänestyksen jälkeen Joe Baiden tarttui Obamaa hartioista. ”Hänen kuuluisa virnistyksensä oli tavallistakin leveämpi. ’Äijä, sinä teit sen’ hän sanoi.”

Politiikan yllättävyys ja ulkopolitiikka

 

Presidentit ja hallituksen päivittäistä toimintaa on lähes mahdotonta ennakoida. Yht’äkkiä on käynnissä olevat asiat pantava syrjään ja ryhdyttävä tulipalon sammutukseen. Tästä on esimerkkinä Meksikonlahden öljyvuoto, jonka vakavuutta aliarvioitiin ja josta öljy-yhtiöllä oli aivan virheellinen käsitys. Samanlaisia yllätyksiä tuli jatkuvasti ulkopolitiikassa. Jaksot, jotka käsittelevät Venäjää, Kiinaa ja Lähi-Itää ovat erittäin antoisia ja suorastaan oppitunteja maailmanpolitiikasta. Ne tekevät myös ymmärrettäväksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Poimintoina mainittakoon sopimus Iranin kanssa ydinteknologian kehittämisestä ja joukkojen vähentämisestä Irakissa ja Afganistanissa. Varsinkin viimeksi mainitussa asiassa kenraalien kantana oli lisätä joukkoja, ei vähentää niitä. Toisaalta haluttiin estää liian nopea vetäytyminen, joka synnyttäisi vaarallisen tyhjiön. Siksi hallituksen linjana oli lisätä väliaikaisesti joukkoja, mutta vain puolet siitä mitä kenraalit esittivät. Yhdysvalloissa ulkopolitiikassa on helpompi päästä yksimielisyyteen kuin sisäpolitiikassa. Niinpä joukkojen lisäämistä koskeva päätös meni hyvin läpi kongressissa.

 

Obama sai merkittävän poliittisen ”voiton” kun Yhdysvaltojen erikoisjoukot onnistuivat tunkeutumaan Osama Bin Ladenin asuntoon ja surmata hänet Pakistanissa vuonna 2011. Tämä episodi on kuvattu kirjan lopussa tarkkaan ja kuvausta surman suunnittelusta ja toteuttamisesta lukee kuin jännityskirjaa. 

Ihmisiä politiikassa ja hallinnossa

 

Kirjassa on luonnehdittu terävästi monia johtajia ja poliitikkoja aina Putinista Xi Jinpingiin. Kirjassa on myös mainittu ja lyhyesti kuvattu useita Yhdysvaltojen politiikan kuumista nimistä, kuten Hillary Clintonista, Nancy Pelosista, Donald Trumpista, John McCainista ja senaatin republikaanijohtajasta Mitch McConnellista, ja tietysti silloisesta varapresidentistä Joe Bidenista, joka oli Obaman tärkeä neuvonantaja. 

 

Presidentin hallinto on Yhdysvalloissa valtava: sehän on suuren maan hallitus, jossa on monta ministeriä ja lukuisia neuvonantajia, esittelijöitä ja toimeenpanevia virkahenkilöitä. Kirjassa heitä vilisee kuin Vilkkilässä kissoja ja eikä heistä jaksa pitää lukua. Obama antaa hyvin monelle tunnustuksen ja kertoo heidän taustastaan ja toimintatavastaan. Osa on strategeja, osa tiedottajia, osa sinnikkäitä puurtajia, osa härskejä toiminnan miehiä. Tällaisen joukon pitäminen yhtenäisenä on iso haaste, joka onnistui alussa verrattain hyvin, mutta ihmisten vaihtuessa kaikkia uusia tulokkaita ei saatu perehdytettyä kunnolla asioihin. Obama piti ydinjoukon hyvin koossa ja kävi heidän kanssaan ellei nyt päivittäin niin ainakin viikottain kokouksia, joissa käytiin kiivastakin keskustelua. Sain sen vaikutelman, että Obama kuunteli erilaisia mielipiteitä ja teki sitten aika itsenäisesti päätökset, jotka olivat joskus vastoin neuvonantajien mielipiteitä. Tyyppinähän Obama oli aika pidättyväinen.

Valkoinen talo ja normaali elämä

 

Valkoinen talo saa hienon kuvauksen kirjassa. Sehän oli paitsi vallan keskittymä myös Obaman perheen koti. Michelle Obama pyrki järjestämään heidän tyttärilleen Malialle ja Sachalle mahdollisimman normaalit olot, johon kuuluivat koulunkäynti, kavereiden luona vieraileminen ja yöpyminen, harrastukset, synttärit jne. Lasten kavereita vierailu myös Valkoisessa talossa. Michelle järjesti erilaisia tilaisuuksia ja (puutarha)juhlia, joihin kutsuttiin taiteilijoita esiintymään ja joissa saattoi olla toista sataa vierasta. Ne olivat tärkeitä sosiaalisia tapahtumia. Kaikki tämä vaati erityisjärjestelyjä, jotka saattoivat olla kiusallisia mutta välttämättömiä.

Entä Joe Biden?

 

Kirjaa lukiessa pohdin, mitenkähän Joe Bidenin presidenttiys tulee onnistumaan. Maa on vielä pahemmin jakautunut kuin Obaman aikana ja Trumpin lietsomat joukot ovat entistä äänekkäämpiä. Tämä vaikuttaa suoraan kongressin republikaanien toimintaan ja halukkuus kompromisseihin on luultavasti heikkoa. Biden on sovitteleva ja rauhallinen presidentti, jonka ensimmäinen tehtävä on paitsi suitsia koronapandemia, normalisoida poliittista kulttuuria – palauttaa luottamus demokratiaan. Biden on palannut moniin Obaman linjauksiin ja liitti Yhdysvallat takaisin Pariisin sopimukseen, aloitti neuvottelut Iranin kanssa ydinteknologiasta, sitoo Yhdysvallat jälleen tiukempiin ympäristönormeihin ja normalisoi suhteita Eurooppaan. Näille kaikille päätöksille löytyy perusteluita Luvatusta maasta. Ehkä Bidenin kaudella Yhdysvallat pääsee taas lähemmäksi ”luvattua maata”.