sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Uljas uusi maailma - Huxley tänään



Aikamme levottomat olot tekevät vanhat dystopiat jälleen ajankohtaisiksi. Donald Trumpin suhde mediaan ja sosiaalisen median taitava käyttö sai Yhdysvalloissa aikaan ryntäyksen kirjakauppoihin George Orwellin Vuonna 1984 kirjaa ostamaan. Siinä kuvataan, kuinka ihmisten valvonta ja manipulaatio on viety huippuunsa.

Minä taas kaivoin kirjahyllystäni esiin Aldous Huxleyn kirjan Uljas Uusi Maailma, joka julkaistiin jo 1932 ja suomeksi ensimmäisen kerran 1944.  Kirjan ensimmäisellä lehdellä on filosofi Nikolai Berdjajevilta lainattu kappale, jossa kysytään kuinka estää utopioiden lopullinen toteutuminen.  ”Elämä kulkee utopioita kohti. Ja kenties on alkamaisillaan uusi aikakausi, aikakausi, jolloin älymystö ja sivistynyt luokka mietiskelevät keinoja utopioiden välttämiseksi ja palaamiseksi ei-utopistiseen, vähemmän ’täydelliseen’ ja vapaampaan yhteiskuntaan.”

Luettuani kirjan aloin todella toivoa, että älymystö ei vain mietiskelisi vaan toimisi utopioiden torjumiseksi.

Kirjan tarina


Kirjan kuvaama maailma, sanokaamme sitä Utopiaksi, sijoittuu jonnekin 500 vuoden päähän, vuoteen 632 jälkeen Fordin. Maailma on yhdentynyt ja sama järjestelmä vallitsee kaikkialla paitsi muutamissa reservaateissa, joissa asuu ”villejä”.  En mene nyt kirjan juoneen sen enempää, mutta pikaisen katsauksen löytää Wikipediasta hakusanalla ”Uljas Uusi Maailma”.

Utopian keskeinen ilmiö on ihmisten tuottaminen keinotekoisesti hautomiskoneissa ja ”pulloissa”. Munasoluja ja siittiöitä on varastoitu ja niiden avulla tehdään keinohedelmöitystä. Mutta taatakseen riittävän määrän uusia ihmisiä, tutkijat olivat kehittäneet ”Bokanovsky-prosessin”, jossa muna silmikoi, lisääntyy ja jakautuu.  Se on kehityksen keskeyttämistä, jonka tuloksena saadaan useita munia ja maksimissaan 96 sikiötä. Jos kaikista silmikoituneista munista kasvaa poikasia, ne ovat kaikki identtisiä. Synnyttäminen on ”ulospullottamista”.

Pullotetuilla lapsilla ei ole äitiä eikä isää. Kukaan ei enää synnytä luonnollisesti. Siksi sellaiset käsitteet kuten äiti ja synnyttäminen ovat utopian asukkaille kauhistus, jotain hyvin inhottavaa, josta ei haluta puhua mitään. Koska seksi ei enää liity mitenkään synnyttämiseen, siitä on tullut huvia, jota ei mitenkään rajoiteta. Pienet lapsetkin saavat vapaasti leikkiä seksileikkejä. Ehkäisyyn on kehitetty erilaisia aineita. Seksi on tavallista puuhaa ilman intohimoja.

Sikiön kehitykseen puollossa voidaan vaikuttaa monilla tavoilla, erilaisilla ravintoaineilla, kasvuolosuhteilla ja hidastammalla tai nopeuttamalla prosessia. Synnytyslaboratorion johtaja kertoo innoissaan että ”me myös ennaltamääräämme ja olosuhteistamme. Me ulospullotamme pienokaisemme yhteiskunallistettuina inhimillisinä olentoina, alfoina, epsiloneina, tulevina lokaviemärityöläisinä …”.  Utopiassa olosuhteistetaan ihmisiä erilaisiin kyvykkyysluokkiin fiksuimmista alfoista aina lähes imbessiileihin epsiloneihin. Tämän lisäksi ihmisiä olosuhteistetaan toimimaan erilaisissa ympäristöissä, kuten tropiikissa, kaivoksissa tai tehtaan liukuhihnoilla tai sietämään erilaisia myrkkyjä.

Ihmisen muokkaus ei rajoitu vain pullotusvaiheeseen, vaan syntyneet lapset ehdollistetaan erilaisiin reaktioihin ja asenteisiin lastenkamareissa eli ”uuspavlovilaisissa olosuhteistamishuoneissa”. Yhdessä esimerkiksi ehdollistetaan lapsia karttamaan kukkia ja kirjoja. Kuvaus tästä olosuhteistamisesta on karmivaa.

Palvovilaisen ehdollistamisen ohella utopiassa käytetään ”hypnopediaa”. Siinä nukkuvalle pienelle lapselle toistetaan satoja kertoja kuulokkeista tiettyjä tarkkaan suunnattuja oppeja. Esimerkiksi beta-lapselle toistetaan opetusta:

”Alfa-lapset ovat pukeutuneet harmaaseen. He työskentelevät paljon uutterammin kuin me, koska he ovat niin suunnattoman lahjakkaita. Olen todella hirveän iloinen, että olen beta, koska minun ei tarvitse työskennellä niin uutterasti. Ja silti me olemme paljon parempia kuin gammat ja deltat. Gammat oat typeriä. He kaikki ovat pukeutuneet vihreään, ja delta-lapset ovat pukeutuneet khakiin. Ah ei, en halua leikkiä delta-lapsien kanssa….”

Johtajan mukaan hypnopedia on kaikkien aikojen suurin moralisoiva ja yhteiskunnallistava voima. Tämä johtaa siihen, että lapsen mieli on yhtä kuin nämä hypnoottiset suggestiot. Tämä suggestio kestää koko elämän ajan. Itse asiassa kaikki elävät ”pullossa”, todetaan kirjan loppujaksossa.

Huxleyn kirjasta useimmat tietävät SOMAn. SOMA on onnen tunnetta synnyttävä huumausaine, jota otetaan ahdistukseen tai mielihyvän tuottamiseen. Isommilla SOMA annoksilla voi tehdä pidempiä ”matkoja” halujen maailmaan. SOMAn rinnalla onnellisuuden tunnetta tuotetaan hyvin yksinkertaisilla tunnekuvilla, jotka ovat sentimentaalisia elokuvia. Lisäksi on käytettävissä tuoksu-urut, jotka tuottavat huumaavia ja rauhoittavia tuoksuja.

Entä robotit ja geenimanipulaatio?


Vuonna 1932, kun Brave New World ilmestyi, ei ole vielä löydetty DNA:ta eikä geeneistä tiedetty mitään. Viime vuosien aikana tekniikka, jolla voidaan manipuloida geenejä, on kehittynyt valtavin harppauksin. Eläimiä on kyetty jo kloonaamaan, on myös kyetty tuottamaan eläimille ja kasveille toivottuja ominaisuuksia. Nyt kyetään suuntaamaan jopa evoluutiota, mistä on esimerkkinä Frances Arnoldin saama Millenium palkinto keväällä 2016.

Jos Brave New World -kirja kirjoitettaisiin tänään, niin keinohedelmöityksen, pullotuksen ja silmikointi-prosessin sijaan sovellettaisiin geneettistä manipulaatiota ihmisiin. Eikä tämä ole niin kaukana tulevaisuudessa kuin toivoisimme. Esimerkiksi Harari ennakoi kirjassaan Sapiens ihmisen kehittämistä geneettisesti älykkäämmäksi, terveemmäksi ja pitkäikäisemmäksi.

Poiketen Huxleyn ”mallista”, jossa ihmisten kykyjä heikennetään, jotta he ”olosuhteistuisivat” tylsiin toisto- ja rutiinitöihin, Hararin esittämässä uudessa ”mallissa” ihmisiä kehitettään paremmiksi. Voisimme sanoa Huxleyn hengessä, että me nykyiset ihmiset olisimme delta- tai gamma-tasoisia tyyppejä verrattuna tulevaisuudessa esiin astuviin meitä älykkäämpiin beta- ja alfa-ihmisiin

Huxleyn kirjassa ei puhuta mitään roboteista. Miksi ihmeessä tuottaa yksinkertaisia ihmisiä hoitamaan yksinkertaisia tehtäviä, kun sama asia hoituisi vähemmällä vaivalla roboteilla. Niitä voidaan ”kloonata” ja varioida loputtomasti. Näinhän tapahtuu kasvavassa määrin, kun robotit heittävät rutiinityötä ja automatisoituvaa työtä tekeviä ihmisiä massiivisesti työmarkkinoilta.

Ajatus roboteista oli yleisesti tunnettu 1930-luvulla, ja itse asiassa robotin idea löytyy jo kreikkalaisesta ja juutalaisesta mytologiasta. Erilaisia mekaanisia laitteita ja nukkeja on tehty jo muinaisessa Kiinassa. Elektronisista autonomisista roboteista alettiin kuitenkin puhua ja niitä kehittää vasta 1940-luvulla (esim. Norbert Wienerin kybernetiikkaa). Robotiikka kehittyy nyt nopeasti soveltamalla aivan uutta teknologiaa, konenäköä ja tekoälyä. Hurjimmissa ennusteissa saavutamme parin kymmenen vuoden kuluessa singulariteetin, jossa robottien älykkyys ylittää ihmisen älykkyyden. Olemmeko me ihmiset silloin korkeintaan beta-tasolla ja robotit alfa-tasolla?


Keskustelu Mustafa Mondin kanssa


Uljas uusi maailma on rikas teos ja täynnä häkellyttäviä ilmiöitä. Miksi Utopia on kuviteltu sellaiseksi kuin se kirjassa esiintyy? Mikä on kirjan sanoma? Uskon että Huxley antaa meille itse vastauksen romaanissa kuvatussa keskustelussa, jonka Villi käy Länsi-Euroopan ohjaajapresidentin Mustafa Mondin kanssa. Tämä keskustelu paljastaa hyvin syvällisellä tavalla Huxleyn huolen modernista maailmasta. Mustafa Mondi on yksi Utopian kymmenestä isosta johtajasta. Mutta ensin Villin tarina.

Meksikossa toimii reservaatti, jossa elää oman onnensa varaan jätetty intiaaniyhteisö. Se on säilyttänyt perinteisen elämämuotonsa, kulttuurinsa ja jopa uskontonsa. Reservaatissa matkalla ollut Utopiasta kotoisin oleva nainen Linda tulee raskaaksi seuralaisestaan ja joutuu jäämään reservaattiin ja synnyttää siellä Johnin. Linda opettaa poikansa lukemaan ja kertoo hänelle ihmeellisiä tarinoita sivistyneestä maailmasta, Utopiasta, jossa kaikki on erilaista ja paljon parempaa kuin villien maailmassa. Äiti on kuitenkin rappiolla ja alkoholisoitunut. Luettavana oli aluksi vain äidin tavaroihin jäänyt ohjekirja beta-sikiövarastotyöläisille. Myöhemmin hän saa joltakin kyläläiseltä William Shakespearen kootut teokset, joka oli jotenkin aikoja sitten kulkeutunut kylään. Shakespearen näytelmät ja runot alkavat elää omaa elämäänsä Johnin mielessä. John myös rupeaa puhumaan ”shakespearea”.

Kaksi vierailijaa Utopiasta törmää Lindaan ja Johniin ja he vievät heidät Lontooseen. Siellä Johnista tulee jonkinlainen julkkis, ”Villi”. John ei sopeudu koskaan Utopiaan ja hän rupeaa kapinoimaan mikä johtaa siihen, että hänet päätetään karkottaa jonnekin kaukaiseen saareen. Mutta sitä ennen hänellä on tilaisuus pitkään keskusteluun Mustafa Mondin kanssa. 

Osoittautuu, että Mustafa tuntee Shakespearen, ja on itse asiassa yksi niistä harvoista joka tuntee, koska Shakespeare on kiellettyjä kirjoja. Mustafalla on kuitenkin salainen kirjasto.

Villi esittää, että ihmisten tulisi tuntea ”Othello”. Mustafa vastaa, että ei, koska Utopian maailma ei ole sama kuin Othellon maailma: murhenäytelmiä ei voida luoda ilman yhteiskunnallista epävarmuutta, mitä Utopiassa ei ole. Mustafa analysoi Utopian maailmaa kiinnostavalla tavalla:

”Maailma on nyt tasapainossa. Ihmiset ovat onnellisia; he saavat mitä haluavat, eivätkä he koskaan halua sitä, mitä he eivät voi saada. He tulevat hyvin toimeen; he ovat turvassa; he eivät ole koskaan sairaita; he eivät pelkää kuolemaa; he ovat autuaan tietämättömiä intohimosta ja vanhuudesta; äidit ja isät eivät ole heidän vitsauksenaan; heillä ei ole vaimoja tai lapsia tai rakastajia kiihottamassa voimakkaita tunteita; heidät on olosuhteistettu siten, etteivät he käytännöllisesti katsoen voi olla käyttäytymättä muulla tavoin kuin heidän on käyttäydyttävä. Ja jos jokin menisi hullusti, niin onhan toki SOMAA.”

Tämä ei vakuuta Villiä joka puolustaa itsepintaisesti ”Othelloa”. Se on parempi kuin tarjotut tuntokuvat (tuudittavat hyvänolon elokuvat). Mustafa myöntää tämän:

”Mutta se on juuri hinta, joka meidän on maksettava tasapainosta. On valittava onnen ja, kuten sitä ennen nimitettiin, taiteen välillä. Olemme uhranneet taiteen. Meillä on sen sijaan tuntokuvat ja tuoksu-urut.”

Villi kysyy, miksi ylipäätänsä tarvitaan noita alempia luokkia ja kloonattuja ihmisiä. ”Miksi ette tehneet jokaisesta alfa-kaksois-plussaa heitä kerran tehtaillessanne?”

Mustafan vastaus on paljastava.

”Koske emme halua, että kurkkumme katkaistaan. Uskomme onneen ja tasapainoon. Alfojen yhteiskunnasta voisi tulla vain tasapainoton ja kurja. … Alfana uskopullotettu, alfana olosuhteistettu mies tulisi hulluksi, jos hänen olisi tehtävä epsilon semi-moronin työtä – hän tulisi hulluksi tai alkaisi lyödä kaikkea pirstoiksi.”

Utopiassa onnellisuuden ehtona on tasapaino. Kaikki mikä uhkaa tasapainoa ja tuottaa muutoksia on vaarallista. Tämä koskee taidetta mutta myös tiedettä. ”Jokainen puhtaan tieteen keksintö on piilevästi kumouksellinen. …. Tiede on vaarallinen: meidän on pidettävä sitä mitä huolellisimmin kahleissa ja kuonokopassa.” Tiedettä tietysti tarvitaan esimerkiksi ihmisten ”pullottamisessa”, terveydenhuollossa, viestinnässä ja liikkumisessa, joka tapahtuu utopiassa helikoptereilla. Mutta muuten sen liikkuma-alaa on rajoitettava. ”Emme salli sen käsittelevän mitään muuta kuin välittömimpiä hetkien pulmia.”

Villi ei voi olla toteamatta: ”Taide, tiede – näytätte maksaneen aika korkean hinnan onnestanne. … Entä mitä muuta?” No tietenkin uskonto, Mustafa vastaa. Jumala ilmenee Utopiassa enää poissaolona. Sivistys on tehnyt uskonnon tarpeettomaksi. ”Jumala ei sovellu yhteen koneiden ja lääketieteen ja yleismaailmallisen onnen kanssa. On tehtävä valinta. Sivistyksemme on valinnut koneet ja lääketieteen ja onnen.”

Onnen ja tasapainon nimissä Utopiassa kukaan ei saa toimia yksin omissa oloissaan. ”Koko yhteiskunnallinen järjestys keikahtaisi kumoon, jos ihmiset ryhtyisivät harrastamaan jotakin itsenäisesti.”

Pitkä keskustelu Villin ja Mustafa Mondin kanssa Utopian perustasta, onnesta ja mukavuudesta päätyy Villin julistukseen:

”Mutta minä en kaipaa mukavuutta. Kaipaan Jumalaa, kaipaan runoutta, kaipaa todellista vaaraa, kaipaan vapautta, kaipaan hyvyyttä. Minä kaipaan syntiä.”

Tähän Mustafa vastaa tavalla, joka ilmaisee koko Utopian ytimen - vaaditte oikeutta olla onneton. ”Olkoon niin”, sanoo Villi uhmakkaasti, ”vaadin oikeutta olla onneton.”

Älä usko onnen kauppiaisiin


Niin, jos haluamme onnea, meidän on luovuttava itsenäisyydestä, taiteesta, muutoksesta, tieteellisestä uteliaisuudesta ja loppujen lopuksi vapaudesta. Huxleyn viesti näyttää olevan, että Utopia syntyy onnen vaatimisesta. Jos asetamme onnen kaikkein tärkeimmäksi yhteiskunnalliseksi päämääräksi, niin joudumme rakentamaan jonkinlaisen utopian, mutta ei välttämättä ”uljasta uutta maailmaa”. Siellä on hyvä ja mukava olla, siellä on turvallista ja terveellistä. Ja jos joskus tulee paha mieli, niin tarjolla on jotain SOMAA, joka palauttaa ihmisen normitilaan.

Mutta utopian hinta on äärimmäisen korkea: vapauden, taiteen ja tieteen menettäminen. Elämästä tulee turvallista ja vaaratonta mutta tylsää ja merkityksetöntä. 

Onko Huxleyn sanoma enää relevantti tämän päivän maailmassa? Mielestäni se on äärimmäisen tärkeä. Eikö onnesta, onnen tunteesta, ”kokemuksesta” ja tavallisuudesta olekin tullut nykyisen kulutusyhteiskunnan ylin normi? Eivätkö populistiset liikkeet ja johtajat juuri tarjoa joukoille onnea? Eikö politiikka lupaakin SOMAA, oli sen nimi sitten hyvinvointi, talouskasvu tai SOTE?

Älymystön velvollisuus on repiä tarjottujen utopioiden koreat kuoret alas ja paljastaa niiden alla piilevä dystopia. Ei ole Uljasta Uutta Maailmaa!


Homo Deus, Lisäys 21.2.2017


Sen jälkeen, kun olin julkaissut tämän blogin, silmiini osui Yuval Hararin haastattelu Time lehdessä. Se liittyi Hararin uuteen kirjaan Homo Deus, jossa hän syventää ja laajentaa Sapiens kirjan lopussa ollut tulevaisuuskuvaa. Ihmistä ollaan kehittämässä superihmiseksi, käyttäen bioteknologiaa ja tekoälyä. Ihmiselle avautuu ensimmäisen kerran tieteelliset keinot muuttaa ajatteluaan. Tulemme saamaan kontrollin sisäiseen maailmaamme. Osana tätä superihmisen luomista ja ihmisen kykyjen ”upgradeausta” pystymme yhdistämään useiden ihmisten aivokapasiteetin (ajattelukyvyn, muistit ja muistot) ja rakentamaan suoran yhteyden aivojen ja tietokoneiden välille.


Tekoälyn ja bioteknologian avulla Jumalan kaltaiseksi kehittyvä homo deus tulee muuttamaan totaalisesti käsityksemme ihmisyydestä ja ihmisen identiteetistä. Tähän ei saa suhtautua välinpitämättömästi. Tekoälyyn ja ihmisen muuttamiseen liittyvät eettiset kysymykset on nostettava etualalle, kuten Maria Ritola painottaa Hesarissa 21.2.2017. Toisaalta on todettava, että Ritolan perustaman Iris AI firman kaltaiset yritykset vievät tekoälyä nopeasti ja jarruttamatta eteenpäin niin että pian, ehkä yllättävän pian olemme luoneet homo deuksen.  Huxleyn kirja kuitenkin varottaa, että jokaisen utopian alla piilee dystopia. Onko homo deus sittenkin homo diablo!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti