keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Jari Ehrnrooth haastaa hyvinvointiaatteen kirjassaan Hyvintoimintayhteiskunta



Hyvinvointiyhteiskunta on ollut pitkään politiikan keskiössä. Suomeen rakennettiin sodan jälkeen, erityisesti 60-80-luvuilla edistyksellinen hyvinvointiyhteiskuntaa, jota pohjoismaisen mallin mukaan kutsuttiin hyvinvointivaltioksi. Hyvinvointiyhteiskunta on ollut leimallisesti sosiaalidemokraattinen projekti, jonka puolustajiksi ovat kaikki nykyiset puoleemme julistautuneet. Erityisesti vuoden 2008 pankkikriisistä lähtien hyvinvointivaltion ”pelastaminen” tuottavuutta ja talouskasvua edistämällä on ollut hallitusten keskeisenä tavoitteena.

Hyvinvointiyhteiskunnan kattavat palvelut ja hyvät taloudelliset etuudet ovat osoittautuneet liian kalliiksi verotulojen pienentyessä ja väestön ikääntyessä. Tästä näkökulmasta hyvinvointivaltion kriisi on ennen kaikkea taloudellinen rahoituskriisi. Jos näin ajatellaan, hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen johtaa palvelujen ja etuuksien karsimiseen, minkä linjan Sipilän hallitus on selvästi omaksunut.

Tällainen fiskaalinen analyysi hyvinvointiyhteiskunnan kriisistä on kuitenkin pinnallinen ja yksioikoinen. Tarvitaan syvempää analyysiä. Jari Ehrnroothin uusi kirja Hyvintoimintayhteiskunta, Miten aikamme kriisi ratkeaa? (Kirjapaja 2016) tulee hyvään tarpeeseen ja oikeaan aikaan. Analysoin nyt Ehrnroothin kirjaa.

Kirjasta ja kirjoittajasta


Jari Ehrnrooth on kirjailija ja kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Jari on erinomainen kirjoittaja, jolla on laajat tiedot ja hyvin radikaaleja ajatuksia. Muistan hänen toimintansa Ilkka Niiniluodon ”filosofiryhmässä” jo 90-luvun alusta. Kirjoitimme tuolloin molemmat eri foorumeilla kriittisiä puheenvuoroja hyvinvointivaltiosta arvostellen sen holhoavaa asennetta kansalaisiin. On kiinnostavaa nähdä, miten Ehrnrooth lähestyy nyt hyvinvointiyhteiskuntaa.

Hyvintoimintayhteiskunta on hyvin moniulotteinen teos, jota ei voi mitenkään pitää vain hyvinvointiyhteiskunnan analyysinä. Kirjan kiinnostavin anti liittyy moraalifilosofiaan ja vapauden problematiikkaan.

Hyvinvoinnin kriisi


Ehrnrooth allekirjoittaa ennusteen rahoituksen riittämättömyydestä nykyisen kaltaisten sosiaaliturvan ylläpitämiseen: ”mikään talouskasvu ei tule ratkaisemaan ongelmaa”. Toinen kriittinen aspekti on hyvinvointiyhteiskunnan epäonnistuminen tavoitteessaan luoda hyvinvointia. Tätä epäonnistumista kuvaavat kasvuluvut sellaisilla alueilla kuten rikollisuus, alkoholin kulutus, masennuslääkkeiden käyttö, painoindeksi, kakkostyypin diabetes, varusmiesten kuntotaso ja avioerot (s. 41-50). Elämmekin pahoinvointiyhteiskunnassa!

Mutta miten näin pääsi käymään? Mikä on epäonnistumisen varsinainen syy?  Jari Ehrnroothin kirjan varsinainen kontribuutio on hänen antamansa vastaus näihin kysymyksiin.

Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen perustui hyvinvointiaatteeseen. Sen mukaan hyvinvointi on itseisarvo, johon ihmisen tulee pyrkiä ja jonka toteutumista yhteiskunnan tulee edistää. ”Hyvinvointiyhteiskunnan aikana kehityksen päätepisteeksi on asettunut hyvinvointi, tyytyväisyys ja onnellisuus” (s. 11). Hyvinvointi ja onnellisuus ovat tässä sama asia yleisemmässä aristoteelisessa mielessä. Onnellisuus, eudaimonia, oli Aristoteleen mukaan se asia jota kaikkia tavoittelevat ja johon hyvä elämä perustuu.

Ehrnroothin keskeinen kritiikki hyvinvointiaatetta kohtaan liittyy hyvinvoinnin asettamiseen itseisarvoksi ja yhteiskunnan päämääräksi. Hyvinvointi on kuitenkin vain väline ja edellytys varsinaisille arvoille. ”On asetettava arvokkuus ja oikeamielisyys hyvinvoinnin ja onnellisuuden edelle”. (s.111).

Toinen kritiikin kohde on vapauden individualistinen tulkinta. ”Henkilökohtaisen vapauden kritiikitön palvonta on johtanut myös massiiviseen vapauden väärinkäyttöön sekä kulutuksen että itsensä toteuttamisen alueilla” (s. 79). Tästä sitten seuraa lukuisia ongelmia liittyen terveyteen, alkoholin käyttöön, rikollisuuteen, perheiden hajoamiseen ja muihin vastaaviin ilmöihin.

Tässä Ehrnrooth puhuu yksilön vapaudesta tehdä mitä haluaa. Hän käyttää siitä nimitystä luonnollinen vapaus, jonka oletetaan kuuluvan ihmisille luonnostaan.  Ongelmaksi luonnollinen vapaus tulee, kun ihminen tavoittelee hetkellistä mielihyvää, onnellisuutta ja omaa hyvinvointiaan. Korkeammat arvot eivät ohjaakaan ihmisen valintoja.

Ratkaisuna yksilön vastuu


Seuraava katkelma kuvaa tiiviisti Ehrnroothin kriittisen asetelman hyvinvointiyhteiskuntaa kohtaan

”Hyvinvoinnin nostaminen itseisarvoksi, henkilökohtaisen vapauden erottaminen vastuusta ja onnellisuusetiikan asettaminen velvollisuusetiikan edelle ovat johtaneet katastrofiin. …. Ennen kaikkea on palattava länsimaisen kulttuurievoluution perustuslakiin, että arvokas elämä ei synny hedonistisesta valinnan vapaudesta, nautinnosta ja kulutuksesta, vaan henkisiä ja aineellisia arvoja luovasta työstä, vastuuntunnosta ja eettisyyden tavoittelusta. Itsensä toteuttaminen työssä muita ja koko yhteisöä varten on yhteiskuntamoraalin ydin. Yksilön vapaus sisältää yksilön vastuun.” (s. 10)

Hyvinvointiyhteiskunnan ratkaisemattomat ristiriidat syntyvät moraalin ja vapauden dilemmasta.   Ratkaisu saadaan siirtämällä painopiste vapaan yksilön palvelemisesta häneltä edellytettävään vastuulliseen toimintaan. Tarvitaan hyvintoimintayhteiskunta, jossa yksilön henkilökohtainen vapaus kytkeytyy vastuuseen omasta elämästä ja koko yhteiskunnasta.

Vanhana vapauden puolustajana Ehrnrooth ei tietystikään voi asettua vapauksia vastaan.  Vapaudet ovat keskeinen osa länsimaiden perintöä ja ne on ilmastu useiden maiden kuten Suomen ja Yhdysvaltojen perustuslaeissa. Hänen mukaansa Suomen perustuslaki on yhteiskunnan tärkein dokumentti, josta pitäisi keskustella paljon nykyistä enemmän ja erityisesti vapauksien kannalta. Perustuslaki turvaa kaikille henkilökohtaiset vapaudet kuten fyysisen koskemattomuuden, yksityisyyden suojan, vapauden olla oma itsensä ja kehittää itseään.  

Mutta perustuslaki tekee mahdolliseksi myös elintapavapauden: jokaisella on vapaus elää omien mieltymystensä mukaan. Elintapavapaus on vaarallista vapautta, jos se johtaa itsetuhoiseen tai yhteiskuntaa heikentävään toimintaan. Esimerkiksi liikalihavuus on haitallista ihmiselle itselleen mutta se myös synnyttää kustannuksia terveydenhuollossa (esimerkiksi tyypin 2 diabetes). Huonot elintaparatkaisut myös vaarantavat itse vapauden. Tässä mielessä henkilökohtainen on poliittista.

Ehrnroothin mukaan tulevassa hyvintoimintayhteiskunnassa elintapapolitiikasta tulee yhteiskuntapolitiikan keskeinen alue.  Sillä pitäisi ”vapauttaa suuren enemmistön henkiset ja fyysiset voimavarat  vahingollisten elintapojen orjuudesta” (s. 148). Tässä joudutaan helposti ristiriitaan ihmisen vapauden kanssa. Ehrnroothin yksi ratkaisu on sopimusten käyttö. Jokaisen sote-asiakkaan kanssa voidaan tehdä kirjallinen ja sitova sopimus, jonka noudattamatta jättämisellä on sopimuksessa määritellyt seuraukset. Palvelun tarjoaja vastaa palvelun laadusta ja  asiakas omista elintavoistaan. (s. 160).

Ehrnrooth esittää erilaisia periaatetta, joilla vastuullisuus saadaan yhdistettyä vapauden periaatteeseen (s. 168-169). Vahinkoperiaatteen mukaan jokainen on vastuussa terveestä ja arvokkaasta elämästä kaikille muille. Reiluusperiaatteen mukaan kaikki yhteiskunnan ylläpitämät palvelut ohjaavat ja velvoittavat jokaista ottamaan henkilökohtaisen vastuun terveestä ja arvokkaasta elämästä. Tällaiset periaatteet lisäävät helposti yhteiskunnan harjoittamaa yksilön holhousta, mutta ilmeisesti Ehrnrooth ei pidä tätä ongelmana.

Arvoreformi


Ehrnroothin suuri teema on vastuullinen vapaus, moraalin ohjaama elämä. ”Luonnollisen ihmisen halu, viettien ja tarpeiden tyydytyksen egoistinen vapaus ottaa yhteen moraalisen ihmisen tahdon, oikeudenmukaisuuden ja itsensä kehittämisen vapauden kanssa” (s, 129). Tässä tilanteessa tarvitaan arvoreformi, kuten Ehrnrooth uudistusta kutsuu.

Tämä analyysi luonnollisen vapauden illusorisuudesta ja turmiollisuudesta on linjassa monien moraalifilosofien näkökantojen kanssa. Ehrnroothin ratkaisuna on paluu velvollisuusetiikkaan, jota edustaa mm. Immanuel Kantin eettinen teoria. Kantin mukaan meillä on velvollisuus toimia niin, että toimintamme kelpaa yleiseksi laiksi. Kant myös korostaa ihmisen vapaata tahtoa – autonomiaa – asettua moraalilain noudattajaksi. Tähän kuvioon ei valtion vapautta rajoittava toiminta oikein sovi. Itse arvelen että paluuta velvollisuusetiikkaan ei tule tapahtumaan. 

Nykyään aristoteelinen hyve-etiikka on kiinnostavampi vaihtoehto. Hyve-etiikassa korostetaan ihmisen kykyä – hyveellisyyttä - tehdä viisaita ratkaisuja erilaisissa olosuhteissa. Hyveitä voidaan opettaa ja vahvistaa. Aristoteleen mukaan vain pieni osa ihmisiä on luonnostaan hyviä. Enemmistö haluaa tehdä hyvää, mutta hyvät aikeet jäävät toteuttamatta ”heikkoluonteisuuden” takia. Siksi valtion tehtävänä on kasvattaa ihmisiä hyveellisyyteen ja tavoittelemaan hyvää.  Nykyään sanoisimme että valtion tehtävänä on tuupata ihmisiä hyvään. Eikö tämä konsepti sopisi hyvintoimintayhteiskuntaan?

Varsinainen haaste on kuitenkin, miten arvofilosofiset ratkaisut ja moraali-ideaalit saadaan todella jalkautettua ihmisille. Mikä saisi yhteiskunnassa aikaan itsekeskeisen, nautinnonhaluisen individualismin hylkäämisen ja vastuullisen, moraalisen toiminnan omaksumisen? Miten korkeammat henkiset arvot olisivat tavoitellumpia kuin vähemmän tärkeät arvot?

Vaikka Ehrnroothin esitys on näiden kysymysten suhteen niukka, niin ainakin sieltä nousee esiin valtion vastuu ja erityisesti perustuslain suhde vapauteen. Uskooko Ehrnrooth todella että arvoreformi voidaan toteuttaa perustuslakia muuttamalla ja kytkemällä oikeuksiin velvollisuuksia. Ehrnrooth esittää toki muitakin keinoja, jotka ovat itse asiassa juuri niitä keinoja, joilla asenteet muuttuvat:
”Ratkaisevaa on kasvatus, moraalinen paine, velvollisuusetiikan arvostus, taloudelliset kannustimet, vertaistuki, kulttuurin henkinen tila ja kaikki mikä lopulta on vain ihmisten omaa tekoa, ei luonnon eikä kohtalon määräystä.” (s.131)

Hyvinvointivaltio ja kulttuurikritiikki


Oma käsitykseni on, että Ehrnroothin hyvinvointiyhteiskuntaan kohdistama kritiikki on sikäli problemaattista, että ihmisten egoismi ja onnellisuuden tavoittelu eivät johdu hyvinvointiyhteiskunnasta eivätkä hyvinvointiaatteesta vaan ihmisen psykologiasta ja genetiikasta. Ihmisen luontaisista taipumuksista ja niiden voittamisesta on puhuttu filosofiassa sen alusta alkaen ja ne ovat kaikkien suuren uskontojen perusasiaa. On kohtuutonta syyttää niistä hyvinvointiyhteiskuntaa ja perustuslakien turvaamia yksilön vapauksia ja oikeuksia esimerkiksi sosiaaliturvaan.

Hyvinvointiyhteiskunta on vaikeuksissa ja ne on tunnustettava ja voitettava. Rahoituksen riittävyys ja lisääntyvä pahoinvointi ovat suuria ongelmia. Ratkaisut, joita viime vuosina on haettu, perustuvat parempaan yhteistyöhön esimerkiksi yritysten kanssa, organisaatioiden tehostamiseen mm. tietotekniikkaa soveltamalla ja kehittämällä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Nyt näitä asioita viedään eteenpäin sote-uudistuksessa. Näillä keinoilla voidaan merkittävä osa hyvinvointiyhteiskunnan ongelmista ratkaista. Ehkä tässä otetaan askelia kohti hyvintoimintayhteiskuntaa.

Mutta se mikä jää tällaisten toiminnallisten reformien tavoittamattomiin on ehkä tärkein eli ihmisten arvomaailma. Ehrnroothin kirjan varsinainen ansio onkin nykyisen yhteiskunnan kulttuurikritiikki. On aivan totta, että merkittävä osa ihmistä tavoittelee vain omaa etuaan ja hakee nautintoja ja hyvää oloa. Työn arvostus laskee ja ihmisen haluavat lisää vapaa-aikaa ja joutenoloa. Toimitaan lyhyellä tähtäimellä ja halutaan nopeasti tuloksia. Elintason parantaminen ja vaurastuminen ovat tärkeämpiä asioita kuin mielenkiintoinen ja mielekäs työ. Viihteeseen käytetään runsaasti rahaa, mutta kirjallisuuteen ja taiteeseen ei haluta paneutua. Filosofien tunnistamat korkeammat arvot ovat jääneet taka-alalle ja aineellisuus on voittanut henkisyyden.

Tämä kulttuurikritiikki puree niin pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin, EU:hun ja Yhdysvaltoihin kuin myös Aasian kehittyviin maihin. Puhumme nyt yleensä modernisaatiosta, emme vain postmodernista yhteiskunnasta. Hyvinvointiyhteiskunta kohtaa tämän modernin murroksen ja yrittää sopeutua siihen, mutta se on voimaton murroksen edessä.

Pohjimmiltaan moraali on vuoropuhelua yksilöiden ja yhteisön välillä. Yhteiskunta voi rakentua yksilöllisyyden tai yhteisöllisyyden prinsiipin varaan. Yksilöllisyyden varaan rakentuva yhteiskunta on vain alusta ja edellytys yksilöiden toiminnalle. Yhteisöllisyyden varaan rakentuva yhteiskunta näkee yksilöt vain kokonaisuuden osina, ei itsenäisinä subjekteina.

Nykyinen länsimainen yhteiskunta on rakennettu yksilöllisyyden prinsiipin varaan ja siksi yksilön vapaudet ovat niin keskeisessä asemassa. Se että yksilöt ottavat tästä kaiken irti ei liene ihme. Mutta mitä ovat yhteisöllisyyden varaan rakentuvat yhteiskunnat? Listalla ovat kommunismin ohella teokraattiset yhteiskunnat ja niissä kaikissa yksilön oikeuden ovat heikot ja vapaudet olemattomia.

Meidän valintamme on yksilökeskeinen yhteiskunta, mutta jotta se toimisi hyvin ihmisten tunnettava vastuunsa. Vapaaseen yhteiskuntaan ei holhous sovi, mutta ihmisten kannustaminen ja tukeminen hyvään ja arvokkaaseen elämään on se tie jolla hyvintoimintayhteiskunta syntyy.

Ihmisen arvokkuudesta


Viime vuosina ihmisen arvokkuuden teema on noussut yhä vahvemmin esiin. Ennen Jari Ehrnroothia mm. filosofi Pekka Himanen on puhunut arvokkuuden puolesta. Olen Ehrnroothin kanssa samaa mieltä siitä, että yhteiskuntapolitiikan tavoitteeksi pitää asettaa ihmisen arvokas elämä. Hyvinvointi on sille hyvä edellytys mutta ei itseisarvo.

Keskustelua arvokkaasta elämästä on jatkettava. Tässä keskustelussa on muistettava että arvokkuus ei ole suinkaan uusi teema. Kuuluisin puheenvuoro arvokkuuden puolesta on Pico della Mirandolan vuonna 1486 julkaisema pamfletti Ihmisen arvokkuudesta.  

Picon mukaan Jumala loi ihmisen, jolle ei annettu esikuvaa. Ihmiselle ei asetettu rajoja vaan hänelle annettiin vapaat kädet asettaa ne itse. Ihminen saa itsensä kuvanveistäjänä antaa vapaasti itselleen haluamansa muodon. Jumala sanoi ihmisille myös: 
”Sinulla on valta taantua alemmaksi, eläinten tasolle, mutta sinulla on valta sielusi harkinnan mukaan synnyttää itsesi uudelleen Jumalan kaltaisiin muotoihin.” 
Ihmisellä on vapaa tahto, jota hän voi käyttää oikein tai väärin.

Picon johtopäätöksenä ihmisen vapaudesta oli:

”Meidän tulee antaa pyhän kunnianhimon vallata sielu niin, ettemme tyydy keskinkertaisuuteen vaan kurkotamme korkeammalle ja kaikilla voimillamme tavoittelemme pääsyä sinne, minne yllämme, mikäli haluamme.”

Ehkä nämä Picon ajatukset ilmaisevat sen, mikä on ystäväni Jarin elämäntunto.










112 kommenttia:

  1. Erinomaista analyysia jälleen Antilta, nyt Jarin hyvintoimintayhteiskunta-ajattelusta. Kiitos!
    Ihmisen arvokkuudesta, arvostuksen kokemuksesta ja ihmisarvolähtöisen yhteisöllisen toimintakulttuurin keskeisyydestä hyvintoimintayhteiskunnan perustana ja tuottavuuden lisäämisenkin perusedellytyksenä olisi hyvä puhua "ääneen" yhteiskuntamme eri tasoilla (perhe, läheissuhteet, varhaiskasvatus, kouluvaihe, nuoren vastuu, tavoitteellinen ja vastuullinen opiskeluvaihe, työelämän tuottavuus, aikuisuuden kasvutilanteet, henkisen kasvun jatkuminen eläkevaiheesta elämän viime hetkiin).
    Juha Siitonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha hienoa että olet tässä suuressa projektissa mukana!

      Poista
    2. Hei kaikki, nimeni on Isabella Williams Lontoosta Yhdistyneestä kuningaskunnasta, olen täysin innoissani ja voin myös täällä jakaa todistukseni maailmalle. Ensinnäkin haluan kiittää suuria kiitoksia DR.MASAKOlle siitä, että hän on tuonut iloa ja onnea elämääni, suhteen palauttamisesta. En koskaan uskonut mihinkään näistä asioista, ennen kuin löysin aviomieheni yli vuosi sitten.Kun ajattelin kaiken toivon menettäneen, ystäväni esitteli minut DR.MASAKOlle, oikeinkirjoittajalle, ja hän heitti minulle rakkausloitsun, Seuraten hänen ohjeitaan, hän kertoi minulle, että saan aviomieheni takaisin kolmen päivän kuluessa loitsun heittämisestä. Neljä päivää myöhemmin, outo numero soitti minulle, olin järkyttynyt kuullakseni äänen. Mieheni ei ollut soittanut minulle yli vuoden, hän kehotti minua antamaan hänelle anteeksi kaikesta mitä hän teki minulle ja lapsille, ja sanoi hän haluaa tulla takaisin kotiin. DR.MASAKO, palautti vihdoin onnellisuuteni. Olen täällä todistamassa maailmalle, koska olen elävä todistus. Onko sinulla ystävää tai perhettä, joka on sairas ?, Oletko naimisissa ilman lasta ?, Jos haluat ylennystä toimistossasi, rakasta loitsu tuoda rakastajasi, poikaystäväsi, tyttöystäväsi, entinen aviomies takaisin, uhkapelejä, rikas elämä loitsu, Jos haluat olla kuuluisa, politiikan loitsu, suoja, raha ja työ loitsu. Alla on hänen sähköpostiosoitteensa, ota yhteyttä tilanteeseen, jossa olet. Olen todistus ja haluan, että myös ihmiset pelastuvat. Ota heihin yhteyttä nyt (sähköposti: masako.thetempleoflight027@gmail.com) Whats-app +2348137371314

      Poista
    3. Ilmeinen takaisin takaisin 24 tunnissa


      Advice to save your marriage and get your Ex Boyfriend/girlfriend back ,contact templeofanswer@hotmail.co.uk or WhatsApp +234 8155425481 for Urgent effective love Spell to get ex lover back or save you marriage fast and his result is 100% guarantee.

      Poista
  2. Kuuntelin Yle Puheelta Jari Sarasvuon ohjelman, jossa suositeltiin luettavaksi tässä arvioitu kirja "Hyvintoimintayhteiskunta". Kirja näkyy olevan Helmetin perusteella ahkerassa luennassa, hyvä niin. Sarasvuo kehui ohjelmassaan myös Antti Kylliäistä, jonka työ liittyy puolestaan hyve-etiikkaan. Antti on luonut hyveiden opetteluun työkalun, joka on jo kuulemma osoittautunut hyväksi koulukiusaamisen estäjäksi. Työkalua käyttävät lapset olivat oppineet, ei vain olemaan kiusaamatta, vaan jopa lopettaamaan kiusaamisen! Hyveiden harrastaminen voi olla osa hyvinvointivaltion kriisin ratkaisua. Lisää aiheesta: http://www.hyveetelamassa.fi. Kriisi on kuitenkin mielestäni vielä laajempi, ja toinen käsite joka auttaa hahmottamaan kaikki ulottuvuudet, on vanha "kestävä kehitys". Myös elämänlaadun tavoittelu elintason kohottamisen sijaan on ajatuksena aika lähellä kestävää kehitystä.

    Anneli Jalkanen
    Espoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Annelin kanssa samaa mieltä. Itse olen tuonnut esiin kestävän hyvinvoinnin ideaa, jonka myös Sitra näyttää omaksuneen. Jari korostama velvollisuusetiikka on tietysti tärkeä elementti eettisessä vastuullisuudessa; sen perusperiaate on velvollisuus toimia niin että oma toiminta voisi tulla yleiseksi laiksi (Kant). Tai raamatullisesti: tee muille sitä mitä haluat itsellesi tehtävän. Mutta hyve-etiikka on kuitenkin merkittävää sen takia että siihen liittyy niin suoraan itsenä kehittäminen: kasvattajan hyveet, ammattilaisen hyveet, johtajan hyveet, poliitikon hyveet jne.

      Poista
  3. Tämä on todistukseni ihmisen hyvää työtä kohtaan, joka auttoi minua .. Minun nimi on
    Mary Clifford, ja minä tukenani Lontoossa. Elämäni on palannut! 8 vuoden jälkeen
    avioliitto, mieheni jätti minut ja jätti minut kolmen lapsemme kanssa. minusta tuntui kuin
    elämäni oli loppumassa ja hajosi. Kiitoskärjen ansiosta
    kutsuttu DR Ogbo, jonka tapasin verkossa. Yhdessä uskollisena päivänä, kun selailin
    Internetin kautta etsinyt hyvää kirjoituspistettä, joka voi
    ratkaise ongelmani. Tapahtui joukko todistuksia tästä
    erityinen oikeinkirjoitus. Jotkut ihmiset todistivat, että hän toi Exin
    rakastaja takaisin, jotkut todistivat, että hän palauttaa kohdun, jotkut todistivat hänen olevan
    voi heittää loitsun lopettamaan avioeron ja niin edelleen. Oli yksi erityinen
    todistuksen, jonka näin, oli kyse naisesta, jota kutsuttiin armoksi, hän todisti, miten
    Dr Ogbo toi takaisin Ex-rakastajansa alle 72 tunnissa ja lopussa
    todistuksen hän pudottaa Dr Ogbo sähköpostiosoite. Kun olet lukenut kaikki nämä, minä
    päätti antaa DR Ogboa yrittää. Otin yhteyttä sähköpostitse ja selitin hänen
    ongelma hänelle. Vain 3 päivässä mieheni tuli takaisin minulle. Olemme ratkaisseet meidän
    ja olemme edes onnellisempiakin. Tohtori Ogbo on todella lahjakas
    ja lahjakas mies ja en aio lopettaa julkaisemista, koska hän on
    ihana mies ... Jos sinulla on ongelma ja etsit todellista ja
    aito spell caster ratkaisemaan tämän ongelman sinulle. Kokeile suurta dr Ogboa
    tänään, hän voi olla vastaus ongelmaan. Tässä hänen yhteyshenkilönsä:
    drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com Kiitos suuresta Ogbosta. Ota yhteyttä
    seuraavista:

    (1) Jos haluat ex: n takaisin.
    (2) jos sinulla on aina pahoja unia.
    (3) Haluat olla edustettuina toimistossasi.
    (4) Haluat, että naiset / miehet juoksevat sinua.
    (5) Jos haluat lapsen.
    (6) [Haluat olla rikas.
    (7) Haluat sitoa miehesi / vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
    (8) Jos tarvitset taloudellista tukea.
    (9) Kasviperäinen hoito
    10) auttaa tuomaan ihmiset ulos vankilasta
    (11) Avioliitot
    (12) Miracle Spells
    (13) Kauneudenhahmot
    (14) PROFICHY CHARM
    (15) vetovoimat
    (16) Evil Eye Spells
    (17) Kissing Spell
    (18) Poista Sairauden loitsuja
    (19) VALITSEMINEN VAPAUTTAMISEKSI
    (20) MENETTELY KOKONAISUUDESSA
    (21) Hurmaa saada kuka rakastaa sinua.
    (22) Liiketoimintaperiaate
    (23) Poista hiv-sairaus loitsuja

    Ota yhteyttä tänään: drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com
    +2348057586216 Voit myös CONTACT HIM ON whats-app samassa puhelimessa
    määrä.

    VastaaPoista
  4. Tämä on todistukseni ihmisen hyvää työtä kohtaan, joka auttoi minua .. Minun nimi on
    Mary Clifford, ja minä tukenani Lontoossa. Elämäni on palannut! 8 vuoden jälkeen
    avioliitto, mieheni jätti minut ja jätti minut kolmen lapsemme kanssa. minusta tuntui kuin
    elämäni oli loppumassa ja hajosi. Kiitoskärjen ansiosta
    kutsuttu DR Ogbo, jonka tapasin verkossa. Yhdessä uskollisena päivänä, kun selailin
    Internetin kautta etsinyt hyvää kirjoituspistettä, joka voi
    ratkaise ongelmani. Tapahtui joukko todistuksia tästä
    erityinen oikeinkirjoitus. Jotkut ihmiset todistivat, että hän toi Exin
    rakastaja takaisin, jotkut todistivat, että hän palauttaa kohdun, jotkut todistivat hänen olevan
    voi heittää loitsun lopettamaan avioeron ja niin edelleen. Oli yksi erityinen
    todistuksen, jonka näin, oli kyse naisesta, jota kutsuttiin armoksi, hän todisti, miten
    Dr Ogbo toi takaisin Ex-rakastajansa alle 72 tunnissa ja lopussa
    todistuksen hän pudottaa Dr Ogbo sähköpostiosoite. Kun olet lukenut kaikki nämä, minä
    päätti antaa DR Ogboa yrittää. Otin yhteyttä sähköpostitse ja selitin hänen
    ongelma hänelle. Vain 3 päivässä mieheni tuli takaisin minulle. Olemme ratkaisseet meidän
    ja olemme edes onnellisempiakin. Tohtori Ogbo on todella lahjakas
    ja lahjakas mies ja en aio lopettaa julkaisemista, koska hän on
    ihana mies ... Jos sinulla on ongelma ja etsit todellista ja
    aito spell caster ratkaisemaan tämän ongelman sinulle. Kokeile suurta dr Ogboa
    tänään, hän voi olla vastaus ongelmaan. Tässä hänen yhteyshenkilönsä:
    drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com Kiitos suuresta Ogbosta. Ota yhteyttä
    seuraavista:

    (1) Jos haluat ex: n takaisin.
    (2) jos sinulla on aina pahoja unia.
    (3) Haluat olla edustettuina toimistossasi.
    (4) Haluat, että naiset / miehet juoksevat sinua.
    (5) Jos haluat lapsen.
    (6) [Haluat olla rikas.
    (7) Haluat sitoa miehesi / vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
    (8) Jos tarvitset taloudellista tukea.
    (9) Kasviperäinen hoito
    10) auttaa tuomaan ihmiset ulos vankilasta
    (11) Avioliitot
    (12) Miracle Spells
    (13) Kauneudenhahmot
    (14) PROFICHY CHARM
    (15) vetovoimat
    (16) Evil Eye Spells
    (17) Kissing Spell
    (18) Poista Sairauden loitsuja
    (19) VALITSEMINEN VAPAUTTAMISEKSI
    (20) MENETTELY KOKONAISUUDESSA
    (21) Hurmaa saada kuka rakastaa sinua.
    (22) Liiketoimintaperiaate
    (23) Poista hiv-sairaus loitsuja

    Ota yhteyttä tänään: drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com
    +2348057586216 Voit myös CONTACT HIM ON whats-app samassa puhelimessa
    määrä.

    VastaaPoista
  5. Nimeni on LISA ja olen USA: sta, haluan käyttää tätä tilaisuutta kiittää suurta Agadagaa, joka todella teki elämäni miellyttävän tänään. Tämä loistava mies, tohtori Agadaga toi ihana mieheni takaisin minulle, minulla oli kaksi kaunista lasta minun aviomies, noin neljä vuotta sitten, minä ja mieheni ovat olleet yksi riita tai toinen, kunnes hän lopulta jätti minut yhdelle nuorelle naiselle. Tunsin, että elämäni on ohi ja lapset luulivat, etteivät he enää näe isäänsä. vahva vain lapsille, mutta en voinut hallita tuskaa, joka pahoinpitelee sydämeni, sydämeni oli täynnä surua ja tuskaa, koska olin todella rakastunut mieheni kanssa. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivovat aina, että hän tulee takaisin minulle, kunnes jonain päivänä tapasin hyvän ystävänni, joka oli myös sellaisessa tilanteessa kuin minä, mutta hänen ongelmansa oli hänen entinen poikaystävä, jolla hänellä oli ei-toivottu raskaus ja hän kieltäytyi ottamasta vastuuta ja hylkäsi hänet. Hän kertoi minulle, että minulla oli pieni tapaus ja että en olisi syytä huoleen siitä ollenkaan, joten kysyin, mikä oli ratkaisu ongelmalleni ja hän antoi minulle tämän suuren miehen. sähköpostiosoite.Olen epäilevä, jos tämä mies oli ratkaisu, otin yhteyttä tähän suuriin ihmiseen ja hän kertoi minulle, mitä tehdä ja minä teen heidät kaikki, hän sanoi minua odottamaan vain 72 tuntia ja että mieheni tulee ryömimään hänen polvilleen vain anteeksiantoa varten, joten minä uskollisesti tehin mitä tämä suuri mies pyysi minulta ja varmasti 72 tunnin kuluttua hän oli takaisin minulle jälleen yhteyttä Agadaga apuun tänään agadagaspiritualhome@gmail.com

    VastaaPoista
  6. I have been casting spells for many years and I have helped many people, I might be able to help you too. I am honest, and I genuinely care for all the clients who choose me to cast a spell for them.


    If you have any questions about Love, Money, curse, protection, bad luck, divorce, court cases, or about me please call or email me. I really want you to feel comfortable before moving forward with any spells, or other services. I will take the time to explain things to you and provide you with honest advice, to what is best for your situation. I will not pressure you into having a spell cast, I will leave that decision up to you, and when or if you decide to move forward, I might be able to help you.
    I will respect your Privacy. I will not seek to obtain any of your personal information beyond what you might voluntarily offer and all information you might give me including emails, phone numbers and photos will remain private and confidential.
    I perform my Rituals only at night between the hours of 0.00 - 0.59 (South African time) lasting 1 hour but of course, this depends on the nature of the ritual, some rituals might take hours and can also become necessary to be performed at specials places like; flowing streams, cemeteries and other places dictated by the gods.
    I do not want anyone to be under any illusions about my spells and its numerous rituals. Real and effective Voodoo is no child's play, it is expensive because, after the rituals, I will have to destroy all the materials involved by fire and the ashes scattered over a flowing stream or river.
    You will get what you seek.But please understand this might take a lot of time and that individual results may vary. contact +27663492930, greatogudugu@gmail.com

    Herbal cure for Following DISEASES,this is not scam is 100% Real.

    -HPV
    -DIABETES
    -PENIS ENLARGEMENT AND WEAK ERECTION
    -VIRGINA PROBLEM
    -WHOOPING COUGH
    - HEPATITIS B
    -FORDYCE SPOT
    -COLD SORE
    -ALS
    -LOWER RESPIRATORY INFECTION
    -LOW SPERM COUNT
    -MRSA(METHICILLIN-RESISTANT STAPHYLOCOCCUS AUREUS
    -ZIKA VIRUS
    -HIV
    -STROKE
    -IMPOTENCE
    -PILE
    -HYPERTENSION
    -LOW SPERM COUNT
    -MENOPAUSE DISEASE
    -ASTHMA
    -CANCER
    -BARENESS/INFERTILITY
    -PCOS
    -SHINGLES
    -VIRAL HEPATITIS/HEPATITIS B
    -FIBROID
    -ASTHMA
    -SICKLE CELL
    -TINNITUS
    -BARENESS/INFERTILITY
    -DIARRHEA and so on...

    VastaaPoista
  7. HOW I GOT MY EX HUSBAND BACK WITH THE HELP OF REAL AND EFFECTIVE SPELL FROM DR Osasu My name is Olivia Jayden, I never thought I will smile again, My husband left me with two kids for one year, All effort to bring him back failed I thought I'm not going to see him again not until I met a lady called Jesse who told me about a spell caster called Dr. Osasu , She gave me his email address and mobile number and I contacted him and he assured me that within 48hours my husband will come back to me, In less than 48hours my husband came back started begging for forgiveness saying it is the devils work, so I'm still surprise till now about this miracle,i couldn't conceive but as soon as the spell was cast,i became pregnant and gave birth to my third child,if you need any assistance from him you can contact him via:email: drosasu25@gmail.com Or WhatsApp or call him now: +2347064365391
    .
    Dr.Osasu also cures:
    1. HIV / AIDS
    2. HERPES 1/2
    3. CANCER
    4. ALS (Lou Gehrig’s disease)
    5. Hepatitis B​

    VastaaPoista
  8. HOW I GOT MY EX HUSBAND BACK WITH THE HELP OF REAL AND EFFECTIVE SPELL FROM DR Osasu My name is Olivia Jayden, I never thought I will smile again, My husband left me with two kids for one year, All effort to bring him back failed I thought I'm not going to see him again not until I met a lady called Jesse who told me about a spell caster called Dr. Osasu , She gave me his email address and mobile number and I contacted him and he assured me that within 48hours my husband will come back to me, In less than 48hours my husband came back started begging for forgiveness saying it is the devils work, so I'm still surprise till now about this miracle,i couldn't conceive but as soon as the spell was cast,i became pregnant and gave birth to my third child,if you need any assistance from him you can contact him via:email: drosasu25@gmail.com Or WhatsApp or call him now: +2347064365391
    .
    Dr.Osasu also cures:
    1. HIV / AIDS
    2. HERPES 1/2
    3. CANCER
    4. ALS (Lou Gehrig’s disease)
    5. Hepatitis B​

    VastaaPoista
  9. Hei, hyvää uutta vuotta ystävät, tämä on todistukseni vuosi. Ihme tapahtuu edelleen, lue upea todistukseni. En voi edes selittää kuinka kaikki tapahtui, se toimii kuin tohtori Pellarin lupaus, suuri mies, jonka Jumala on käyttänyt aikaansaamaan avioliiton todellisen rakkauden taikuudellaan. Mieheni allekirjoitti avioerokirje kuusi vuotta sitten, kun ystäväni vieraili kotona. Asumme Marylandissa Yhdysvalloissa yli kuusi vuotta, meillä oli kaksi lasta yhdessä. Kahden poikani vuoksi uhraan kaiken avioliitto-työn tekemistä varten. Muutaman kuukauden kuluttua aviomieheni lakkaa tekemästä asioita kuten aiemmin ja milloin Yritän kertoa hänelle, että päädymme taisteluun. Eräänä päivänä mieheni katsoi minua silmään ja sanoi, että se on meidän keskuudessamme. Olin niin hämmästynyt, joten kysyn häneltä mitä tein väärin, mutta käsivarsi, hän halusi uutta elämää. Rakastan mieheni niin paljon, etten voi elää päivää ilman häntä puolellani ja lapseni voivat elää kanssani kauempana. Mieheni lähti kotoa neljäksi kuukaudeksi. häneltä ei ole puheluita tai tekstiviestejä. Olin niin huolissani ja huusin koko päivän ja yön levyllä Eräänä päivänä hän tuli kotiin humalassa jonkin asiakirjan kanssa. Yritän puhua hänen kanssaan, mutta hän nukahti niin, että kun hän nukkui, minun piti katsoa asiakirjoja, jotka olin niin yllättynyt nähdessäni avioerokirjat, joten luin avioerokirjeen ja olin niin järkyttynyt nähdessäni nimeni asiakirjassa. Seuraavana päivänä kysyin häneltä, mitä tämä tarkoittaa, mutta hän haluaa uuden elämän kutsuvan rukousta lopettaaksesi tekemänsä. sinä aamuna nainen tuli ja sanoi olevani mieheni asianajaja. Annoin hänet sisään, ilmoitin sitten hänelle, mitä oli tekeillä, ja sillä puolella minun pitäisi saada asianajaja, mutta pyydän häntä, että minulla ei ole rahaa tai joku voit auttaa. Allekirjoitan aviokirjeen ja siinä se oli, viime vuonna vanha ystäväni kertoi minulle, että entinen aviomieheni työskenteli nyt kodin lähellä ja että hänellä on nyt nuori vaimo hänen kanssaan, päätin nähdä kuka hän oli. Olin järkyttynyt nähdessäni saman asianajajan, jonka kanssa aloin itkeä. sitten ystäväni puolella hän voi auttaa minua toipumaan aviomieheni, hän kertoi minulle tohtori Pellarista kuinka hän on auttanut niin sanomaan ihmiset, joten rakastan kotona ja luen verkkopäivää neuvonnasta / avioerosta, luen todistuksen naiselta nimeltä Mary Michael myös. Tohtori Pellar auttoi häntä saamaan avioliiton takaisin, en koskaan uskonut taikuuteen, mutta päätin kokeilla sitä. Joten lähetin sähköpostin osoitteeseen drpellar@gmail.com kaksi tuntia ennen kuin hän vastasi minulle ja kerroin hänelle kaiken avioliitto-ongelmasta, hän lupasi auttaa minua palaamaan mieheni luo. Tohtori Pellar opasti minua ja kertoi minulle, mitä tehdä näiden seitsemän lounaspäivän aikana rakkauden taikuutta. Seuraan kaikkia ohjeita ja teen sen, mitä pyysit tekemään hyvin. Vain kolme päivää sen jälkeen kun rakkauden taikuus oli lounas ilmassa, mieheni soitti minulle tuntemattomalla numerolla. Olin niin yllättynyt, että aviomiehelläni on edelleen puhelinnumeroni, jotta voin ottaa minuun yhteyttä niin hyvin. Aluksi mieheni oli välittävä ja tunsi syyllisyyttään siitä, että asui yksin kanssani ja lastemme kanssa useita kuukausia sanomatta mitään, mutta aviomieheni Raymond tuli kirkossa ristillä yöllä anteeksi. Olen niin onnellinen, olen kiitollinen siitä, mitä tohtori Pellar auttoi minua. Suosittelen sitä kaikille, joilla on avioliitto- tai parisuhdeongelmia. Ota yhteyttä lääkäri Pellariin tänään palataksesi todelliseen rakkauteesi.
    voit ottaa yhteyttä lääkäriin hänen sähköpostitse;
    drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Arviointi on hakemus lisää siunauksia varten, kiitolliset ihmiset jakavat aina todistuksia ... Luin kaksi päivää sitten facebook-aikajanallani vastaavia kommenttilausuntoja noin Yhdysvaltojen lääkäristä, joka sanoi, että Dr.Amiso pystyi palauttamaan entisen poikaystävänsä. kahden vuoden eron jälkeen ... Aviomieheni lankesi suhteeseen toisen naisen kanssa töissä ja jätti minut. Sain Avioliiton oikeinkirjoituksen casting-ohjelman hengellinen isä, mentori ja parantaja nimeltä Dr.Amiso. 2 päivää sen jälkeen kun lounas oli kirjoittanut minulle nimensä loitsun takaisin mieheni kotiin luokseni, se oli yllätys, en osaa edes selittää kuinka kaikki tapahtuu, se toimii tohtori Amison lupauksena.
     En olisi voinut tehdä rakkausloitsua palauttaaksesi entisen kumppanini takaisin ilman tohtori Amison rakkausloitsun apua. Olisin luopunut ja uskonut, että koska aviomieheni näki jonkun toisen, hän sanoi, että olemme tehneet. Lounastamisen jälkeen Rakkausloitsun, mieheni soittaa minulle matkapuhelimella ja hän palaa takaisin kotiin seuraavana päivänä. Olen kiitollinen tälle henkiselle avioliiton parantajalle, joka auttoi minua. Suosittelen häntä jokaiselle, jolla on avioliitto tai parisuhdekriisi tänään, ota nopeasti yhteyttä tähän hengelliseen loitsun palauttajaan palauttaakseen entisen rakkauden.
    tässä on hänen henkilökohtainen sähköpostiosoite: (herbalisthome01 @ gmail. com)

    VastaaPoista
  11. Betty onnekas todistus: ”Kuinka nopeasti saada entinen kumppanisi takaisin!
    Sydämeni särkyi ja sydämeni murtui, kun avioliittoini aviomieheni kanssa seitsemän kuukautta sitten ilmaantui suuri ongelma. niin kauhea, että hän avioitui oikeudessa. hän sanoi, että hän ei koskaan halunnut pysyä kanssani enää ja ettei hän enää rakastanut minua. Joten hän muutti talosta ja aiheutti minulle ja lapsilleni voimakasta kipua. Yritin kaikki mahdolliset keinot saada se monien rukousten jälkeen, mutta tarpeettomasti ja hän vahvisti olevansa päättänyt eikä koskaan halunnut nähdä minua enää. Yhtenä iltana palasin töistä ja tapasin vanhan ystävän, joka kysyi mieheni. Joten selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle, että ainoa tapa saada mieheni takaisin on käydä DR PELLAR -nimisen loitsun luona, koska se todella toimi hänelle. Vaikka en koskaan uskonut oikeinkirjoitukseen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata hänen neuvoja. Sitten hän lähetti minulle sähköpostin käyneeltä kirjoittajalta. Sähköpostiosoite. Joten seuraavana aamuna lähetin kirjeen saapuneeseen osoitteeseen ja kirjoittaja vakuutti minulle, että hän palaa mieheni luo seuraavien 48 tunnin sisällä heti kun minä. En ole koskaan uskonut siihen. Hän puhui minulle ja kertoi minulle kaiken mitä tarvitsin tehdä. Työskenneltyäänni minulle ja 48 tuntia myöhemmin, aviomieheni, joka ei ole soittanut minulle viimeisen 7 kuukauden aikana, hämmästyi minua tietäessään, että hän palaa takaisin. Niin mahtavaa !! Sinä päivänä hän palasi rakkaudella ja ilolla ja pyysi anteeksi virheestään ja tuskasta, jonka he aiheuttivat lapsilleni. Siitä päivästä lähtien suhteemme oli vahvempi kuin koskaan DR PELLARin kanssa. Joten neuvon, jos sinulla on ongelmia, ota meihin yhteyttä ja annat 100% takuun siitä, että se auttaa sinua.
    Lähetä hänelle sähköpostia. Sähköposti: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. DR.Sango on yksinkertaisin kirjoittaja ja auttaja. Nimeni on Rose James. Vaikka olet loitsu, ilmoita tämä todistus yksityisesti jokaiselle. Olin muiden kirjoittajien jälkeen, en nähnyt kaikkia tuloksia. Halusin vain, että se tulee luoksesi aikaisemmin, ja tein sen näkymättömästi. Entinen aviomieheni katosi ja auttoin muita kirjoittajia kaikkialla, mutta minulla ei ollut tuloksia, ennen kuin ystäväni antoi minulle DR.Sango-sähköpostin. Rakkausloitsun jälkeen sain lopulta puhelut häneltä. Hänen loitsunsa tekevät ihmeitä ja mieheni rakastaa sitä jälleen. Se on ihme! Yhtäkkiä hän tuli takaisin kukilla sanoen, että kun hän antoi minulle anteeksi hilloa, olin sydämensä ja järkyttynyt, kun mieheni polvistui rukouksessa ja halusi tulla takaisin .. Minulta puuttuu sanoja ja iloa, sinä olet Jumalan lähettämä mies ja kaikki minun roolimalleja. Ja nyt olen taas hauska nainen. Paljon kiitoksia Dr.Sango. Jokaisen, joka etsii todellista kirjoittajaa, tulee ottaa yhteyttä Dr.Sango personal spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Nimeni on Loveth Kanadasta.
    Seitsemän vuoden kuluttua yhteydenpidosta hän erotti minut. Tein parhaani saadakseni sen takaisin, mutta kaikki oli turhaa. Halusin epätoivoisesti häntä takaisin sen rakkauden takia, joka minua kohtaan häntä kohtaan, ja pyysin häntä kaikesta, lupain, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että otan yhteyttä kirjailija tohtori Pellariin, joka voi auttaa minua lausumaan loitsun saadakseni sen takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut oikeinkirjoitukseen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä. Lähetin oikeinkirjoittajan ja hän kertoi minulle, ettei ollut mitään ongelmaa siitä, että kaikki olisi hyvin kaksi päivää sitten, että entinen aviomieheni palasi luokseni kolme päivää sitten, hän lausui loitsun ja yllättäen toisena päivänä oli kello 16.00. . Entinen aviomieheni soitti minulle ja olin niin yllättynyt, että vastasin puheluun ja hän sanoi vain olevansa todella pahoillani kaikesta, mitä oli tapahtunut, että hän halusi minun palata hänen luokseen, että hän rakasti minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, minkä vuoksi aloitimme onnellisina aina sen jälkeen. Siitä lähtien olen luvannut jollekin tietävällesi, jolla on suhteita, auttaisin häntä osoittamalla hänelle ainoalle todelliselle ja voimakkaalle loitsukirjoittajalle, joka on auttanut minua ratkaisemaan ongelmani ja joka eroaa kaikista siellä olevista huijauksista. Kuka tahansa voi tarvita kirjailijan apua; Sähköpostiosoite: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Nimeni on Firenze Lontoosta.
    Minulla oli vakavia ongelmia mieheni kanssa ja se johti hänet muuttamaan asuntoon ystäviensä luo. Kaikki paheni, koska hän alkoi käydä baareissa ja strip-clubissa usein ystäviensä kanssa, juopua ja mennä ulos. Hän uhkasi minua aina puhelimitse aina, kun soitan hänelle kaikista huonoista neuvoista, joita hänen ystävänsä antoivat hänelle. Rakastan häntä ja olimme yhdessä 8 vuotta ennen äkillistä muutosta, en voinut tulla raskaaksi ja sain tietää, että se on minun syytäni. Olin niin surullinen ja turhautunut, kunnes jonain päivänä selasin Internetiä ja näin naisen jakavan todistuksen voimakkaasta pyöränloitsusta Dr.Sangosta, joka auttoi häntä tuomaan poikaystävänsä takaisin loitsun kanssa, joten päätin antaa sen Kokeile myös ja otin yhteyttä pyytäjän loitsuun Dr.Sangoon sähköpostitse osoitteeseen spellspecialistcaster937@gmail.com ja selitin hänelle kaikki ongelmani, ja Dr.Sango kertoi minulle, että minun ei pitäisi olla huolissani, että hän auttaa minua ratkaisemaan ongelmani, minun aviomies tulee takaisin kotiin ja Dr.Sango kertoi myös, että hän voisi myös tehdä raskauden loitsun. Hän kertoi minulle myös, että loitsu ei ole haitallinen minulle eikä se myöskään haittaa mieheni. Päätin kokeilla ja tein kaiken, mitä hän käski minun tehdä heti, ja hän teki loitsun minulle. 2 päivää myöhemmin mieheni tuli takaisin kotiin ja hän pyysi anteeksi, sanoen olevansa pahoillani siitä, mitä hän maksoi minulle, ja nyt olemme onnellinen ja elämme yhdessä onnellisina. Kaksi kuukautta myöhemmin tajusin olevani raskaana. Olen nyt todella onnellinen, koska en tiedä mitä sanoa enää, mutta jos olet siellä lukemassa tätä ja sinulla on sama ongelma suhteessa tai sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi aviomies tai poikaystävä tai mikä tahansa ongelma, joka on ulkopuolella lääketieteellinen voima ota yhteyttä Dr.Sangoon hänen sähköpostissaan: spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Nimeni on NAOMI, olen kotoisin Yhdysvalloista
    löytää todellinen rakkauskirjailija? rakkauskirjailija, jonka teokset ovat osoittaneet tuloksia? sähköpostitse tohtori, Sango. parane murtuneesta sydämestä "Olen niin iloinen, että aviomieheni palasi jättäessään minut toisen naisen kanssa", ota yhteyttä spellspecialistcaster937@gmail.com auttaakseen kiireellisesti palauttamaan entisen rakastajasi 12 vuoden avioliiton jälkeen, kun mies oli käynyt yhdessä tai toisessa riidessä ennen kuin hän lopulta jätti minut ja muutti Kaliforniaan ollakseen toisen naisen kanssa. Minusta tuntui, että elämäni oli ohi ja lapseni ajattelivat, että he eivät koskaan näe isäänsä enää. Yritin vain olla vahva lasten takia, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni vaivanneita kipuja, sydämeni tulvi kipuihin ja särkyihin, koska olin todella rakastunut mieheni. Ajattelen häntä päivä ja yö ja toivon aina, että hän voisi tulla takaisin luokseni. Olin todella innoissani ja tarvitsin apua, joten etsin apua verkosta ja löysin sivuston, joka ehdotti tohtori Sangoa auttamaan sinua palaamaan nopeasti raiteilleen. Joten tunsin, että minun pitäisi kokeilla häntä. Otin yhteyttä häneen ja hän kertoi mitä tehdä ja minä tein, sitten hän teki rakkaussanan, mies todella soitti minulle ja sanoi, että kaipaisi minua ja lapsia niin paljon, niin upeaa !! Joten hän palasi sinä päivänä rakkaudella ja ilolla, anteeksi virheestään ja tuskasta, jonka hän oli aiheuttanut minulle ja lapsille. Siitä päivästä lähtien avioliitto oli nyt vahvempi kuin se oli aikaisemmin, kaikki kiitos tohtorille, Sangolle. hän on niin voimakas ja olen päättänyt jakaa tarinasi verkossa, että tohtori, Sango on todellinen noita, joka rukoilee aina pitkän elämän ajan auttaakseen vaikeuksissa olevia lapsiaan, jos olet täällä ja tarvitset entisen rakastajan. tai pelasta avioliitto pian. Älä enää käännä. Ota yhteyttä tohtori Sangoon nyt. Tämä on hänen yhteyshenkilö, lähetä hänelle sähköpostia. Sähköposti: spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Ole hyvä ja lue dr. Dr.Pellar sähköpostitsean drpellar@gmail.com sähköpostitse, jos tarvitset vahvaa rakkausloitsua rikkoutuneen suhteen ratkaisemiseksi.
    Nimeni on jimmy
    Kun olin kuusi kuukautta raskaana toisen lapseni kanssa, eron mieheni. Siitä lähtien kun vauva tuli raskaaksi, olimme erimielisiä ja kiistellen, hänellä ei enää ollut rakkautta tai luottamusta häneen, joten hän erotti minut. Ja kaikilla näillä pillillä yritin kaikkia erilaisia ​​keinoja sen palauttamiseksi, ja kokeilin myös muutamia erilaisia ​​magiapyöriä kotimaassani, mutta yksikään niistä ei pystynyt palauttamaan Tomia minulle. Vain Dr.Pellar takasi kiireellisen 48 tunnin taikuukokoelman ja vakuutti minulle, että mieheni on jälleen kanssani. Kirjoitan kiittääkseni kiitoksia lupauksen pitämisestä ja lahjakkaan ja suuren voimanne hyödyntämisestä kotiin saattamiseksi. Olin iloinen voidessani tietää, että olet erikoistunut rakastajien sitomiseen. Kiitos, herra, siitä, että autat minua elämäni pahimpina aikoina, että olet niin suuri taika taikuri ja että olet antanut minulle rakkauden taian, joka toi minulle niin paljon iloa avioliittoini. Mieheni on palannut ja lupaan koskaan jättää minut uudestaan. Jos epäilet hänen kykyjään, usko minua. Sinun pitäisi pystyä. Se kannattaa tavoilla, joita et edes voi kuvitella. Jos olet nyt vahvempi ja tarvitset vahvaa ja kiireellistä rakkauden rakkautta palataksesi ystävällisesti otettu Dr.Pellar, on tällä hetkellä ainoa vastaus rikkoutuneen suhteen tai avioliiton palauttamiseen. lähetä hänelle sähköpostia drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Olen seurannut tätä blogia koko ja nyt
    HALUAN JAA TESTIMONIOSI, NIMI ON USKON, ASENAN KANADASSA.
    Olen seurannut tätä blogia jo jonkin aikaa ja tänään tunsin, että minun piti jakaa tarinasi, koska olin myös uhri. Oltuaan hänen kanssaan seitsemän vuotta, hän erotti minut, teki parhaani palauttaakseni sen, mutta kaikki oli turhaa, halusin epätoivoisesti häntä siitä rakkaudesta, jota minulla on häntä kohtaan, pyysin häntä kaikkien kanssa, lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelman äidilleni ja hän ehdottaa, että otan yhteyttä Dr.Pellar-nimiseen loitsuun auttamaan minua lausumaan loitsun palauttamaan sen, mutta en koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla samaa loitsua, ja hän kertoi minulle. En enää ole huolissani siitä, että entisen aviomieheni kanssa kaikki olisi kunnossa, hän yllättäen loitsut loitsun puolesta toisena päivänä, se oli noin klo 16.00. Entinen soittajani, olin niin yllättynyt, vastasi puheluun ja kaiken mitä hän sanoi, hän on pahoillani kaikesta mitä on tapahtunut, että hän halusi minut takaisin, että hän rakasti minua niin paljon. Olin niin onnellinen, että se oli minulle hyvä, joten aloimme elää yhdessä. Siitä lähtien olen luvannut, että jokaisella tunnetullani on suhteita, ja autan sellaista henkilöä osoittamalla ainoalle todelliselle ja voimakkaalle velholle, joka on auttanut minua ratkaisemaan ongelmani ja on toisin kuin kukaan uskottomana. Kaikille, jotka tarvitsevat apua täällä, on Dr.Pellar ja voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Rakastan avioliittojen todistusten jakamista ja nimeni on rakkaus. Mieheni ja minä olemme naimisissa yli 15 vuotta. Tapasimme, kun olin 22 ja hän oli 27. Yhdessä tunsimme paljon tunteita. Avioliitossamme oli valtavia taisteluita ja sydäntä särkyviä tilanteita, mutta näytimme aina vahvemilta toiselta puolelta. Yhtäkkiä mieheni ilmoitti avioerostani, olin sokea! En nähnyt hänen tulevan, en tiennyt merkkejä. Hän lopetti vihkisormuksensa käytön, enkä ajatellut sitä. Hän ei näytä minulle seksuaalisesti houkuttelevalta. En voinut itkeä koko ajan, koska minulla oli paljon kipua. Olin täysin masentunut, kunnes löysin tohtoriSangon, afrikkalaisen kaaderin, josta kaikki puhuivat verkossa, ja lähestyin häntä rakkaudella. Haastattelumme aikana hän vakuutti minulle, että hän palaa mieheni luo vähemmän kuin 48 tuntia sen jälkeen, kun hänen loitsunsa oli lausuttu. Se näytti mahdottomalta. Et usko, että 24 tunnin kuluttua aviomieheni soitti minulle, pyytäen unohtamaan kaiken, mitä hän sanoi avioerosta. Olin täysin yllättynyt! Perheessäni on ollut niin paljon rakkautta siitä lähtien, kun olen käyttänyt hänen loitsujaan. Hän on uskomaton ja loitsut toimivat niin nopeasti. Nyt aviomieheni rakastaa minua paljon enemmän kuin ennen. Voit myös ottaa yhteyttä Dr.Sangoon, jos sinulla on avioliitto tai parisuhdeongelma. voit ottaa yhteyttä Dr.Sangoon hänen sähköpostinsa kautta; spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  19. ʻO kēia kaʻu mea e pili ana i ka hana maikaʻi a Dr Fasoya nāna e kōkua iaʻu, ʻO wau nō ʻo Alberto Grace mai Sepania a ke kala nei i ka kau ʻana iā ia ma ka upena akā e loaʻa iaʻu, ma o kēia ʻoihana punaewele puni honua i lawe mai i kaʻu kāne i haʻalele iaʻu i hala no 3 mau makahiki i hala aku nei, ua hui hope wau i kēia kanaka ma kahi pūnaewele blog i kōkua ʻia e kekahi o nā mea kōkua ke kōkua aku, Ua hāʻawi aku kaʻu kāne i nā hōʻailona āpau e pili ana iā ia akā ua koho wau e noho i ka hōʻole a hōʻole ʻole iā lākou. Ua hana ʻino ʻole ʻo ia iaʻu a ua oki ka hōʻike ʻana mai i ke aloha a me ke aloha i loaʻa iaʻu ke aloha me ia ma ke kumu mua

    Ua wehewehe au i nā mea āpau iā ia a ua haʻi mai ʻo ia iaʻu e pili ana i kahi pahu kōleka āna i lohe ai a hāʻawi maila ʻo ia iaʻu i kahi leka uila e kākau aku ai i ka pahu kōpela e haʻi aku iā ia i koʻu mau pilikia i loko o 2 mau lā, ua hoʻi mai kaʻu kāne iaʻu, ʻo wau wale nō Makemake ʻoe e hoʻomaikaʻi iā ʻoe i kēia kaila mokupuni pono a me kēia, nā haku a pau i ʻōlelo mai iaʻu e hele a hoʻomaikaʻi iā ʻoe, e kaomi, e ʻoluʻolu ʻoe e haʻi aku i ka poʻe e ʻimi nei i kahi hopena i kā lākou pilikia, ke ʻōlelo aku nei au iā ʻoe e kūkākūkā maikaʻi ka mea kime, he ʻoiaʻiʻo nō, he ikaika ia a ʻo nā mea āpau e haʻi aku ai ka mea e hiki mai, no ka mea, ʻo nā mea a pau a ke kāpena i haʻi mai iaʻu e hiki iā ʻoe ke hoʻokaʻa aku iā ia ma kāna: ʻo kāna leka uila a (fayosasolusionhome@gmail.com) a i ʻole ma whatsapp +2348151918774

    VastaaPoista
  20. Sain 12. marraskuuta 2019 avioerokirjeen vaimolta johtuen uskottomuudesta avioliittoissamme viimeisen 6 kuukauden aikana. Asusin epätoivossa ja hämmennyksessä 2 viikkoa, kunnes Alejandro Martínez esitteli minut Dr.Pellarille selittäessään tilanteenani. Dr.Pellar sai minut ymmärtämään, että kun on elämää, on toivoa ja toiveeni palauttaa vaimoni palasi elämään. Dr.Pellar valmisti minut voimakkaaseen rakkausloitsuun, kun otin yhteyttä häneen. Ja 24 tunnissa vaimoni palasi kotiin ja pyysi minua hyväksymään hänet, ja sain asianajajalta puhelun, jossa ilmoitin vaimolleni peruuttaneen avioeron. Olin yllättynyt enkä voinut uskoa sitä. Eikö se ole ihme? Auta minua kiittämään Dr.Pellaria hänen valtavasta avustaan, ja niille, jotka tarvitsevat apua, älä epäröi ottaa yhteyttä Dr.Pellariin sähköpostitse drpellar@gmail.com, koska hän ratkaisee ongelman sinulle. Anna se eteenpäin.
    Kuinka rakentaa murtunut luottamus
    Kuinka päästä ohi
    Kuinka käsitellä "en rakasta sinua"
    Kuinka korjata avioliitto
    Kuinka pilata heidän tapauksensa
    Kuinka välttää erottelua
    Kuinka muodostaa yhteys uudelleen puolisosi kanssa
    Kuinka antaa anteeksi ja anteeksi
    Kuinka saada puolisosi vaihtamaan
    Plus 5 avioliittoarviointia
    (1) Jos haluat entisen takaisin
    (2) jos sinulla on aina huonoja unia.
    (3) Haluat ylennyksen toimistossasi.
    (4) Jos haluat lapsen.
    (5) Yrttihoito
    (6) Haluat olla rikas.
    (7) Haluat sitoa aviomiehesi / vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
    (8) Jos tarvitset taloudellista apua.
    (9) Anna ihmisten noudattaa sanojasi ja tehdä toiveesi (10) E.T.C -tapauksen ratkaisu.
    Jos tarvitset apua, ota yhteyttä Dr.pellariin saadaksesi parhaan ratkaisun ongelmiin, ota yhteyttä Dr.Pellariin hänen sähköpostinsa kautta drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Olen melkein menettänyt elämäni, kun huomasin, että aviomieheni näki toisen naisen, koska en voinut antaa hänelle poikaa 9 vuotta avioliittoamme. Se mursi sydämeni ja aloin surffailla Internetissä löytääkseen ratkaisun ja löysin tohtori Pellarin (Elizabeth) kirjoittamasta artikkelista. Otin yhteyttä tohtori Pellariin sähköpostitse osoitteeseen drpellar@gmail.com ja kertoin hänelle kaikki kipuni. Tohtori Pellar antoi minulle sanansa, että mieheni palaa 24 tunnin sisällä ja että olen raskaana kuukauden aikana, kun mieheni palaa. En usko loitsuun, mutta yritän vain kokeilla sitä ja sain tuloksen, kuten hän sanoi, ja tänään, mieheni ja minä olemme takaisin ja murtumattomia tyttömme kanssa, jota kutsumme (JOY). Saatat olla menossa helvettiin nyt, mutta sanon, että se ei kestä ikuisesti, koska tohtori Pellar on täällä auttamassa meitä kaikkia. Voit keskustella hänen kanssaan sähköpostitse drpellar@gmail.com saadaksesi pysyvän ratkaisun.

    VastaaPoista
  22. tarinasi on hyvin erityinen ja ainutlaatuinen, ei kuten monista mainoksista, joita aina näet Internetissä, haluan myös olla 100% rehellinen ja totuudenmukainen sinulle, että Internetissä ei voi koskaan olla mitään muuta loitsua, joka voi auttaa palauttamaan täydellisen SINÄ, lukuun ottamatta tohtori Sangoa, koska se yksinään on 100% tehokas, dynaaminen ja erittäin luotettava, koska 99,9% muista oikeinkirjoituksen tekijöistä ei ole todellisia eivätkä voi koskaan auttaa sinua ratkaisemaan ongelmasi, vaan ne monimutkaistavat nykyistä tilaa OK. Ole viisas myös ja ota yhteyttä tohtori Sangoon. OMA ELÄMÄN ARTIKKELI / KOKEMUS PITÄÄ: Nimeni on Niko Dominic. Haluaisin jakaa todistukseni suurelle yleisölle siitä, mitä tämä mies kutsui tohtori Sangoksi, juuri tehneen minulle, tämä mies on juuri palauttanut minulle kadonneen ex WIFE -sovelluksen suurella loitsullaan. Olin naimisissa tämän naisen Julien kanssa, koska olemme olleet yhdessä yli 4 vuotta ja rakastaneet itseämme, mutta hän ei voinut tulla raskaaksi minulle ja myös antaa hänelle kaiken mitä tarvitsin. Hän jätti minut ja sanoi, ettei voi enää jatkaa. Etsin nyt tapoja palauttaa se, kunnes ystäväni kertoi minulle tästä miehestä ja antoi minulle yhteysosoitteen. Sähköposti: spellspecialistcaster937@gmail.com VOIT KÄYTETÄÄN MITTÄMINEN OTTAA HÄN yhteyttä, etkä usko. Kun otin yhteyttä tämän miehen kanssa hänen ongelmistaan, hän valmisti tämän loitsun ja toi Juilletin luokseni ja kuukautta myöhemmin hän tuli raskaaksi minun kanssani

    VastaaPoista
  23. Lue ja ota yhteyttä tohtori Sangoon, jos tarvitset vahvaa rakkausloitsua rikkoutuneen suhteen ratkaisemiseksi.
    Kun olin kuusi kuukautta raskaana toisen lapseni kanssa, eron mieheni. Siitä lähtien kun vauva tuli raskaaksi, olimme erimielisiä ja kiistellen, hänellä ei enää ollut rakkautta tai luottamusta häneen, joten hän erotti minut. Ja kaikilla näillä pillillä yritin kaikkia erilaisia ​​keinoja sen palauttamiseksi, ja kokeilin myös muutamia erilaisia ​​magiapyöriä kotimaassani, mutta yksikään niistä ei voinut palata minulle. Vain tohtori Sango takasi kiireellisen 48 tunnin taikuukokoelman ja vakuutti minulle, että mieheni on jälleen kanssani. Kirjoitan kiittääkseni kiitoksia lupauksen pitämisestä ja lahjakkuutesi ja suuren voimanne hyödyntämisestä kotiin saattamiseksi. Olin iloinen voidessani tietää, että olet erikoistunut rakastajien sitomiseen. Kiitos, herra, siitä, että autat minua elämäni pahimpina aikoina, että olet niin suuri taika taikuri ja että olet antanut minulle rakkauden taian, joka toi minulle niin paljon iloa avioliittoini. Mieheni on palannut, ja hän lupasi, ettei koskaan jätä minua enää. Jos epäilet hänen kykyjään, usko minua. Sinun pitäisi pystyä. Se kannattaa tavoilla, joita et edes voi kuvitella. Jos olet nyt vahvempi ja tarvitset vahvan ja kiireellisen rakkaussuhteen palauttaaksesi ystävällisesti otettu tohtori Sango, on tällä hetkellä ainoa vastaus katkenneen suhteen tai avioliiton palauttamiseen. ota yhteyttä tohtori Sangoon tämän sähköpostin kautta; spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  24. MITEN PALAUTA EXI JÄLKEEN, upea kokemus valkoisen taian mestarista. Hän on voimakas Intian taikuuden taikuri. Hän auttoi minua siirtämään rakkausloitsun, joka palautti rakastajani 48 tunnissa, aivan kuten hän lupasi olla sanojensa mies ja uskon häneen niin paljon, että sain monet ystävät tietoisiksi hänestä ja he ovat aina hyviä. Tulos että he olivat Jos tarvitset apua, ota yhteyttä tähän voimakkaaseen velhoon nimeltä Whitemagicmaster. Ota yhteyttä häneen hänen sähköpostiosoitteensa kautta (wightmagicmaster@gmail.com)

    VastaaPoista
  25. Hei kaikki,

    Sanat eivät vain selitä kuinka onnellinen olen. Tämä vuosi on minulle erittäin hyvä vuosi, koska se alkoi erittäin hyvin minulle, sain mieheni sen jälkeen kun hän jätti minut ja 2 lapseni 3 vuoden ajan ja olen ollut helvetin läpi, koska rakastan häntä niin paljon ja lupasin olla hyväksymättä toista mies elämässäni lukuun ottamatta häntä, koska hän on lasteni isä ja rakastan häntä koko sydämestäni, mutta oli melko valitettavaa, että minun piti jättää minut toisen naisen luokse, jonka tiedän selvästi, että hän käytti häntä mustalla voimalla. Mutta kaikki kiitokset ja kunnia menee tohtori Okpalle, joka lupasi tuoda hänet takaisin minuun voimillaan, ja hän ei epäonnistunut ja hän toi mieheni takaisin luokseni 48 tunnin kuluessa loitsun heittämisestä, jota en koskaan tiennyt kuinka hän teki sen. Haluan vain sanoa, että olen iloinen ja iloinen voidessani jakaa todistukseni maailmalle siitä, kuinka tohtori Okpa toi takaisin mieheni ja onnelliseni. Ole hyvä, ihmisten, auttakaa minua kiittämään tohtori Okpaa tai jos tarvitset myös hänen apuaan, voit tavoittaa hänet sähköpostitse: okpatempleofsolution@gmail.com tai soittaa +2348163958542



    Hanna Amerikan yhdysvallasta.

    VastaaPoista
  26. En koskaan usko rakkaussuhteeseen, ennen kuin tapasin ystävän, joka kertoi minulle kaikki entisen poikaystävänsä mukana tulevasta Dr.Pellarista, vaikka hän kertoi, että en usko häntä, koska luulin, että hänellä olisi sama väärennös pyörä ottaa rahani pois. Vaikka annoin hänelle mahdollisuuden selittää kaiken, mitä hänellä on sanottavaa Dr.Pellarista, sanoin hänelle, että monet huijarit haluavat ottaa rahat ja en koskaan tule heidän uhriksi, vaikka morsiameni pitäisi mennä naimisiin. minut muutaman kuukauden päässä, odotin kärsivällisesti toista kaveria, mutta rakastin häntä niin paljon. Hän kertoi minulle, että tämä Dr.Pellar ei ole väärennös siitä, että hänellä on oikeus ja että hän on auttanut monia saavuttamaan rakkautensa. Kysyn häneltä kuinka tämä oikeinkirjoitus toimii ja mitä vaatimuksia minun on tehtävä ennen kuin hän voi heittää rakkauteni roll-on minä? Hän kertoi minulle lähettävän hänelle sähköpostia osoitteeseen drpellar@gmail.com ja minun pitäisi kertoa hänelle mitä haluan. Lähetin hänelle itsekin ja sanoin, että tarvitsen jälleen entistä kaveria, ja sanoin, että ystäväni ohjasi minua hänen luokseen, miksi epäilen hänen työtä? Hän sanoi, että hänen työnsä on 100% turvallista ja varmistaa, että kukaan ei koskaan tullut temppeliin ja että hän on sama. Minua hämmennettiin hänen sanoistaan, hän kertoi minulle, ja ajatteli minulle, kuinka tiedän tämän kaikesta, josta puhumme aiemmin. Hän sanoi ennen kuin voisi astua minuun, että minun on uskottava ja luotava häneen ja jätettävä muut oikeinkirjoituksen shakki ja odoteltava kärsivällisesti minua, että jos voin sanoa tehdä tämän kaiken, saan vauvani takaisin 72 tunnissa. Sanoin okei, lupaan työskennellä kanssasi yksin, sitten hän antoi minulle lomakkeen täyttääkseni kuten minäkin ja lähettää sen hänelle valokuvillani ja kuvillani entisestä rakastajastani. Hän vastasi minulle 30 minuuttia myöhemmin ja kertoi, että hänen jumalansa tarvitsivat jotain puhuakseen minulle ja ongelmani on erittäin helppo, jos voin tarjota näitä asioita. Kun kysyin häneltä, miten saan tämän ja miten voin lähettää sen hänelle rakkauspelin heittämiseen, hän sanoi minulle, että minun ei pitäisi olla huolissani siitä, että myyjä on kotimaassani. hanki se minulle. Sitten kysyn häneltä, kuinka paljon maksaa kaikkien näiden tuotteiden ostaminen? Hän kertoi minulle, mitä lähetin hänelle täysin luottavaisin mielin. Tuntia myöhemmin hän soitti minulle ja kertoi minulle ongelmani ratkenneen, joten odotan 72 tuntia rakkauteni rukoilemaan puolestani, kuten tein hänen sanojensa mukaan, kun se oli noin 6 seuraavien kolmen päivän aikana, mieheni soitti minulle ja hän sanoi olevansa kotona, hän haluaa nähdä minut nopeasti. Kerroin hänelle, että hän toivoi kaiken olevan hyvää, että hän sanoi kyllä, kun sanoin hänelle, että hän voi tulla, entinen kaverini palasi luokseni ja pyysi anteeksi, että hän tiesi mitä hänen edessään on tulossa. Nyt olen niin onnellinen, että olen toipunut rakastajastani taas ja suunnittelemme kuherruskuukauttamme pian, soitin Dr.Pellarille ja kiitän häntä suuresti ja kysyin häneltä mitä tehdä hänelle kiitos, hän käski unohtaa ja pitää minun rahaa, jota hän ei ole rahan jälkeen, mutta auttaakseen ihmisiä, jotka tarvitsevat apua siellä, hänen on tehtävä vain lisää todistuksia hänestä, jotta apua tarvitsevat siellä lähettävät hänelle myös miksi päivä antaa todistukseni. Olkoon hyvä herrasmies edelleen siunaamaan häntä ja antamaan hänelle pitkä ikä ja viisaus. TÄMÄ ON Dr.Pellar-sähköpostiosoite drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Sydämeni mielelläni haluan kertoa maailmalle tohtori Pellarista, joka auttoi minua palauttamaan rakastajani voimakkaalla loitsulla, entisellä ja minulla, kun minulla oli väärinkäsityksiä, jotka johtivat erotteluun, vaikka pyysin häntä. useita kertoja pyytää anteeksiantoa ja viedä minut takaisin, koska tiedän, että olen loukkaantunut, mutta joka kerta kun menen, tunnen aina syvempää kipua ja kärsimystä, koska hän kävelee aina minuun eikä halua kuunnella mitä minun on sanottava, mutta minä, uskollinen päivä, kun selasin, sain todistuksen naisesta, jonka ongelma ei ollut vain minun, vaan myös tohtori Pellarin. Tohtori Pellarr auttoi häntä loitsussaan siitä, että olen onnellinen, ja otin myös yhteyttä tohtori Pellarin sähköpostiosoitteeseen ja kertoin sitten hänelle tarinansa, mutta ainoa asia, mitä hän sanoi, oli se, että pyyhkin teidät kyyneliltä, ​​että minulla on onni, että minulla on kaikki hyvin kuin hän lupasin ja nyt olen toipunut morsiameni ja me molemmat elämme onnellisina ikuisesti. Mikään tohtori Pellar ei voi tehdä hänen loitsunsa kanssa, ja vain lupaamalla itselleni jatkan todistajana verkossa, kuinka tohtori Pellar auttoi minua. Olipa ongelmasi suurempi kuin minun tai vähemmän, annan sinulle 100-prosenttisen takeen siitä, että Dr.Pellare tekee sen lopulta, ota yhteyttä tohtori Pellariin ottaaksesi yhteyttä häneen ilman, että sinun tarvitsee lähettää sähköpostia hänelle. Sähköposti drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. LUKAA:
    Hei, olen Michael Traversa 3 vuoden kuluttua Helenasta, hän hajosi kanssani, tein kaikkensa saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli hukkaan. Halusin häntä niin paljon sen rakkauden takia, jota minua kohtaan häntä kohtaan, pyysin ja lupasin hänelle, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni, ja hän ehdotti, että ota mieluummin yhteyttä oikeinkirjoittajaan, joka voi auttaa minua heittämään loitsun palauttaakseni sen, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut loitsuihin aiemmin, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin Kokeile häntä, otin yhteyttä oikeinkirjoittajaan hänen sähköpostissaan ja sanoin minulle, ettei ollut ongelmaa, että kaikki olisi kunnossa 24 tunnin sisällä, että entinen palaa takaisin luokseni 24 tunnin sisällä loitsun antamisesta, heitti loitsu ja yllättäen 24 tunnin sisällä se oli noin klo 16.00 07.02.2020. Helena (entinen) soitti minulle, olin niin yllättynyt, että otin puhelimen ja sanoin vain, että hän oli niin pahoillani kaikesta, ja hän suostui asumaan jälleen kanssani. Olin erittäin onnellinen ja menin hänen luokseen, joten aloimme taas elää yhdessä onnellisina. Sittemmin olen luvannut, että kuka tahansa tiedän, jolla on suhteellisuusongelmia, auttaa sellaista henkilöä ohjaamalla hänet ainoaan todelliseen ja voimakkaaseen casting-loitsuun, joka on auttanut minua ongelmani kanssa. Ota yhteyttä tohtori Sangoon sähköpostissa spellspecialistcaster937@gmail.com "Elämäni on palannut! 14 vuoden rikki avioliiton jälkeen mieheni jätti minut ja kaksi kaksosetamme. Tunsin, että elämäni oli ohi, tein melkein itsemurhan, olin henkisesti masentuneena erittäin kauan, mutta kiitos oikeinkirjoituksen tohtorille Sangon, jonka tapasin verkossa erään uskollisena päivänä selatessani Internetiä etsiessään hyvää oikeinkirjoituksen, joka voisi ratkaista ongelmani, löysin monia todistuksia tästä nimenomaisesta oikeinkirjoituksesta Jotkut todistivat, että hän oli palauttanut heidän rakastajansa Exin, toiset todistivat, että hän palautti kohtu, paransi herpestä ja muita sairauksia, toiset todistivat voivansa heittää loitsun lopettaa avioeron ja niin edelleen. Tuli myös yhden erityisen todistuksen, joka koski nainen nimeltä Sonia, todisti siitä, kuinka tohtori Sango toi rakastajansa Exin alle 7 päivässä ja kääntyi pienten poikiensa syöpävaikutuksiin, ja todistuksen lopussa pudotin tohtori Sangon sähköpostiosoitteen. he kaikki, päätin kokeilla tohtori Sangonia. Otin yhteyttä häneen sähköpostitse ja selitin ongelmasi hänelle. Vain 3 päivässä mieheni palasi luokseni ja ratkaisimme ongelmamme, ja olemme jopa onnellisempia kuin ennen. Tohtori Sango on todella lahjakas mies, enkä lopeta hänen julkaisemistaan, koska hän on hieno mies ... Jos sinulla on ongelma ja etsit todellista casting -loitsua, joka ratkaisisi kaikki ongelmasi. Kokeile tohtori Sangoa milloin tahansa, se saattaa olla vastaus ongelmiin. Tässä on hänen yhteyshenkilö spellspecialistcaster937@gmail.com.

    VastaaPoista
  29. "Elämäni on palannut !!! 14 vuoden rikkoutuneen avioliiton jälkeen mieheni jätti minut ja kaksi kaksosetamme. Tunsin, että elämäni oli ohi, tein melkein itsemurhan, olin masentuneena erittäin pitkään. Mutta kiitos oikeinkirjoituksen tohtori Sango, jonka tapasin verkossa eräänä uskollisena päivänä etsiessään hyvää oikeinkirjoituksen, joka voisi ratkaista ongelmani Internetissä, löysin monia todistuksia tästä nimenomaisesta oikeinkirjoituksesta. Jotkut todistivat, että hän oli palauttanut heidän rakastajansa Exin, toiset todistivat, että hän palautti kohtu, paransi herpestä ja muita sairauksia, toiset todistivat voivansa loitsun lopettaa avioeron ja niin edelleen. Tulin myös yhden erityisen todistuksen, joka koski Sonia-nimistä naista, todisti siitä, kuinka tohtori Sango toi hänen rakastajansa Ex alle alle 7 päivässä ja kääntänyt pienten poikiensa syöpävaikutukset, ja todistuksen lopussa pudotin tohtori Sangon sähköpostiosoitteen. Luettuani ne kaikki, päätin kokeilla tohtori Sangonia. Otin yhteyttä häneen sähköpostitseja selitti ongelmani hänelle. Vain 3 päivässä mieheni palasi luokseni ja ratkaisimme ongelmamme, ja olemme jopa onnellisempia kuin ennen. Tohtori Sango on todella lahjakas mies, enkä lopeta hänen julkaisemistaan, koska hän on hieno mies ... Jos sinulla on ongelma ja etsit todellista casting -loitsua, joka ratkaisisi kaikki ongelmasi. Kokeile tohtori Sangoa milloin tahansa, se saattaa olla vastaus ongelmiin. Tässä on hänen yhteyshenkilö spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Tunnen olevani jälleen niin siunattu avioliittoani, kun tohtori osagiede toi takaisin mieheni, joka erotti minut kanssani hyviä 3 vuorokautta. Olen nimeltä Anneli Jäätteenmäki. Vaikka minulla on suu koko kehossani, ei riitä, että kiitämme tohtori Osagiedea hänen avusta elämässäni. Mieheni oli eronnut kanssani 3 kuukautta ja joutunut olemaan tuskissa ja tuskalla ilman häntä. Joten etsin apua kaikkialta, mutta mikään ei onnistunut, ennen kuin tarkoitin tohtori Osagiedea, jonka kanssa otin yhteyttä verkossa. Selitin tilannetta hänelle ja hän lupasi, että aviomieheni tulee takaisin minuun 24–48 tunnin sisällä, sikäli kuin sydämeni silti lyö hänen puolestaan. Uskoin häneen ja hän valmisti loitsun minulle ja mieheni soitti minulle juuri kun tohtori Osagiede sanoi. Hän vetoaa ja sanoi, että hän tarvitsee minut takaisin ja elämme nyt jälleen onnellisina viimeiset 9 kuukautta. Kaikkien siellä lukevien artikkelini, jotka tarvitsevat apua, tulee ottaa yhteyttä häneen ... Sähköposti: doctorosagiede75@gmail.com tai whatsapp and viber puhelinnumeroon +2349014523836

    VastaaPoista
  31. Lopulta onnellisuuteni palauttaa velho nimeltä Dr.Pellar. Olen May Debra Britanniasta. Haluan kaikkien tämän sivuston tai foorumin liittyvän minuun kiitos Dr.Pellarille siitä, mitä hän on tehnyt minulle ja lapsilleni. Olen ollut naimisissa aviomieheni kanssa viisi vuotta ja asunut onnellisina yhdessä vuosien ajan matkalla Brasiliaan työmatkalle, jossa hän tapasi tämän prostituoidun, joka nieli hänet vihaamaan minua ja lapsia, ja minä vain rakastin häntä. Kun aviomieheni palasi tavasta, jolla hän ei pelannut, rooli on kuin mieheni ja hänestä on tullut vieras. Hän matkusti Brasiliaan joka kuukausi. Olin niin hämmentynyt ja etsin tapaa tuoda se takaisin. Eräänä uskollisena päivänä kävellessäni tietokoneen läpi, näin todistuksen tästä voodoo-papista, Dr.Pellarista. Todistus korosti hänen vahvaa loitsuaan ja sitä, mitä hän voisi tehdä hyvin. Hoita syöpä, HIV / aids, koronavirus postitse, hylkää innostunut rakkautesi ja vapauta rahat. Olin yllättynyt ja kysyin: "Miksi maailma ei tiedä tästä voodoo-papista", mutta olin epätoivoinen, joten yritin. Otin hänen kanssaan yhteydenoton kautta, jonka näin paikalla. (Drpellar@gmail.com). Hän vastasi ottaessani yhteyttä häneen, selitti hänen kärsimyksensä ja vakuutti minulle, että saan lohdutusta hänen voimakkaalla taikuudellaan. Annoin hänelle työn aloittaa työn, ja viikkoa myöhemmin mieheni tuli Brasiliasta ja pyysi nöyrästi antamaan minulle anteeksi. Olin hetkeksi ilman sanaa, kunnes suutelin häntä. Kuka tahansa kiinnostunut ottamaan yhteyttä tähän voodoo-pappiin, älä pelkää tai epäile lopettamista. Ota yhteyttä häneen sähköpostitse: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Erotin aviomiehestäni, kun olin kahdeksan kuukautta raskaana toisen lapseni kanssa. Olimme olleet naimisissa vain vähän aikaa ja meillä oli toinen lapsi, joka oli 3-vuotias. Olimme kiistelleet ja riidelleet jatkuvasti ensimmäisen lapsemme hedelmöityspäivästä lähtien, emme enää rakastaneet eikä luottaneet häneen, joten hän erosi. Ja kaikki nämä ajat, olen kokeillut kaikkia erilaisia ​​tapoja saada hänet takaisin, olen kokeillut myös joitain erilaisia ​​taikureita muista maista, mutta yksikään niistä ei voinut tuoda Michealia takaisin minuun. Vain Dr.Sango takasi minulle kiireellisen 24-paluun ja hän vakuuttaa minulle, että mieheni on kanssani ennen 24 tuntia. Kirjoitan tarjotakseni kiitokseni ja syvän kiitokseni teille lupauksiesi pitämisestä ja lahjakkaiden ja suurien voimien käyttämisestä mieheni kotiin kotiin luokseni. Olin innoissani siitä, että erikoistutte rakastajien yhdistämiseen. En ole koskaan ajatellut koko elämäni aikana, että kirjoittaisin kiittääksesi jotakuta rakkauden taikuuden heittämisestä avioliittooni, mutta tämä päivä on saapunut! En ole koskaan ollut onnellinen elämässäni ja minusta tuntuu, että kaikki unelmani ovat toteutuneet nyt. Kiitos, Dr.Sango, että autat minua elämäni pahimpina ajanjaksoina, että olet ollut niin suuri loitsunkestäjä ja että rakastit taikuutta, joka on tuonut minulle niin paljon iloa. Jos epäilet hänen kykyjään, usko minua. Sinun pitäisi käyttää mahdollisuus. Se kannattaa tavoilla, joita et koskaan voi kuvitella, ota yhteyttä Dr.Sangoon sähköpostitse spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Hei, nimeni on Elizabeth, käyin läpi artikkelin ja sain tietää miehestä nimeltä Dr.Pelar. Minua on lyöty erilaisissa asioissa eri kavereiden kanssa. Minun piti ottaa yhteyttä taikapyörään. Steve aikoi jättää minut toisen naisen luo. mutta pysyin positiivisena ja ajattelisin, että voisin saada hänet takaisin ja saada hänet pysymään. nauroi ja katseli, kuinka Dr.Pelar auttoi minua. Steve ja minä menemme naimisiin pian. Dr.Pelar on niin mukava mies, hän auttoi minua myös pysäyttämään sydänongelmani. Kiitos hänelle ja kiitos Jumalalle hänelle annetusta lahjasta. Jos sinulla on ongelmia, ota yhteyttä häneseen tällä sähköpostilla: drpellar@gmail.com
    Ota yhteyttä häneen seuraavaa ja katso hienoa työtä Dr.Pelarin kanssa:
    (1) Jos haluat entisen takaisin.
    {2} Jos etsit työtä
    (3) Haluat ylennyksen toimistossasi.
    (4) Haluat, että naiset / miehet juoksevat perässäsi.
    (5) Jos haluat lapsen.
    (6) Haluat olla rikas.
    (7) Haluat saada avioliiton loitsuja
    (8) Poista sairaus kehosi loitsuista
    (9) loitsu
    (10) arpajaisten voittajanumerot.
    (11) Tuo takaisin kadonnut rakkaus
    ja paljon muuta.
    ota yhteyttä Dr.Pelariin hänen sähköpostinsa kautta; drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Vaimoni ja minä olemme naimisissa nyt noin 7 vuotta. Me olimme onnellisina naimisissa kahden lapsen, pojan ja tytön kanssa. 3 kuukautta sitten aloin huomata hänen omituisen käytöksensä ja muutama viikko myöhemmin sain selville, että vaimoni näkee jonkun muun. hän alkoi tulla kotiin myöhään töistä, hän tuskin välittää minusta tai lapsista enää, Joskus hän menee ulos eikä tule edes kotiin noin 2–3 päivää. Tein kaikkeni korjataksesi tämän ongelman, mutta kaikki johtavat epäonnistumiseen. Minusta tuli erittäin huolestunut ja tarvitsi apua. Selatessani yhtenä päivänä internetiä, löysin verkkosivuston, joka ehdotti, että se voi auttaa ratkaisemaan avioliitto-ongelmat, palauttamaan rikkoutuneet suhteet ja niin edelleen. Joten tunsin, että minun pitäisi antaa hänelle mahdollisuus. Otin yhteyttä häneen ja hän teki loitsun minulle. Kolme päivää myöhemmin vaimoni tuli luokseni ja pyysi anteeksi tekemistään virheistä ja lupaa koskaan tehdä sitä enää. Siitä lähtien kaikki on palannut normaaliksi. Minä ja perheeni elämme onnellisina taas yhdessä. Jos tarvitset taikuutta pystyttävää taikapyörää, joka todella toimii, suosittelen ottamaan yhteyttä Dr.Sangoon. Hän ei petä sinua. Tämä on hänen sähköpostiosoite: spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Todistukseni papin manuka kuinka hän palautti rauhan takaisin perheelleni, kun vaimoni jätti minut ja lapset entiselle poikaystävälle, jonka hän päiväsi ennen kuin menimme naimisiin ja erotettiin perheestäni, elämä ilman häntä oli hyödytöntä minulle ja lapsille minä todella Tarvitsin hänen selkäänsä, enkä halua, että lapseni varttuisivat ilman asianmukaista hoitoa äidistä, mutta kiitos Jumalaa tänään siitä, että hän käytti papin manukaa palauttaakseen ja palauttaakseen hänet kotiinsa missä hän kuuluu. tässä hänen yhteydenpito kaikkiin, jotka lukevat todistukseni ja tarvitsevat hänen palvelua. lovesolutiontemple1@gmail.com whatsapp +393512671600

    VastaaPoista
  36. Tämä on todistus, jonka sanon jokaiselle kuunnella. Olen ollut naimisissa neljä 4 vuotta ja avioliiton viidentenä vuonna toisella naisella oli loitsu viettää rakastajani minulta ja mieheni jätti minut ja lapset
    Ja olemme kärsineet 2 vuotta, kunnes tapasin aseman, jossa tämä DR. OSAHON, tämä mies on auttanut jotakuta ja päätin antaa hänelle mahdollisuuden auttaa minua
    Tuo rakastajani kotiin ja usko minua, lähetän vain kuvan ja sitten. Että hän kertoi minulle, mitä aion tehdä ja teen, ja 48 tunnin kuluttua, kun hän sanoi minulle, näin auton tulevan taloon ja katso, se oli mieheni ja hän on tullut minun luokseni ja lasten kanssa, ja se on miksi olen onnellinen. Voit ottaa yhteyttä häneen, jos sinulla on samanlainen ongelma. Voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse (osahonododo@gmail.com) tai ottaa yhteyttä häneen hänen whatsappissa (+2348103622670).
    1) Jos haluat entisen takaisin.
    (2) Jos sinulla on aina huonoja unia.
    (3) Haluat ylennyksen toimistossasi.
    (4) Haluat, että naiset / miehet juoksevat perässäsi.
    (5) Jos haluat lapsen.
    (6) Haluat olla rikas.
    (7) Haluat sitoa aviomiehesi / vaimosi olla omasi ikuisesti.
    Voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse (osahonododo@gmail.com) tai ilmoittaa hänelle (+2348103622670).

    VastaaPoista
  37. Haluan kiittää sinua chubygreat avusta. Vaimoni jätti minut muutaman kuukauden taakse ja tarvitsin häntä elämässäni, koska rakastan häntä niin paljon. Otin yhteyttä chubygreatiin, kun luin hänestä Googlessa, kuinka hän palauttaa rakkaansa. Hän antoi minulle vakuutuksen ja kertoi minulle, että hän tarvitsee asioita, jotka olen antanut, ja seuraavien kahden päivän aikana loitsun heittämisen jälkeen vaimoni palasi minulle. Kiitos chubygreat. Voit ottaa yhteyttä häneen seuraavilla tiedoilla. Chubygreat@gmail.com tai Whatsapp 2348165965904

    VastaaPoista
  38. Haluan kiittää sinua chubygreat avusta. Vaimoni jätti minut muutaman kuukauden taakse ja tarvitsin häntä elämässäni, koska rakastan häntä niin paljon. Otin yhteyttä chubygreatiin, kun luin hänestä Googlessa, kuinka hän palauttaa rakkaansa. Hän antoi minulle vakuutuksen ja kertoi minulle, että hän tarvitsee asioita, jotka olen antanut, ja seuraavien kahden päivän aikana loitsun heittämisen jälkeen vaimoni palasi minulle. Kiitos chubygreat. Voit ottaa yhteyttä häneen seuraavilla tiedoilla. Chubygreat@gmail.com tai Whatsapp 2348165965904

    VastaaPoista
  39. Ik kom uit KANADA, ik en ihmisen mies 3 vuotta, mieluiten mieluummin kuin 4 viikon ikäisiä. Hei, kunhan hän oli entinen äiti. Jokainen koetin, joka oli kokenut Kriegenin, maar niets werkte, ik oli zo gefrustreerd toen ik zag dat alle moeite afval werd, ik oli zooveel geluk dat ik ik van iemand over GARRY hoorde. Jokainen zo blij dat hij de laatste oplossing oli voor hetki waar ik nu bijna 3 maanden me vecht. Ik zal net zo goed al diegenen die problemen hebben, zoals relatieproblemen, vruchtbaarheidsproblemen en financiële problemen, als je gewoon een promo in je koerier nodig hebt, ota yhteyttä ja ota yhteyttä sähköpostitse: dr.garryspellcaster@gmail.com of bel / whatsapp + 2348051123871 GARRY kuolee hij zal oplossen uw ongelma kohta 3

    VastaaPoista
  40. Mieheni ja minä olemme nyt olleet naimisissa noin 10 vuotta. Me olimme onnellisina naimisissa kahden lapsen, pojan ja tytön kanssa. 6 kuukautta sitten aloin huomata hänen outoa käyttäytymistään ja muutama viikko myöhemmin sain selville, että mieheni näki jotain. Hän alkoi tulla kotiin myöhään töistä, tuskin välittämättä minusta tai lapsista. Joskus hän lähtee eikä palaa edes kotiin noin 2–3 päivää. Tein kaiken voitavani korjata ongelman, mutta kaiken tämän turhaan. Olin erittäin innoissani ja tarvitsin apua. Eräänä päivänä Internetissä selatessani löysin sivuston, joka ehdotti, että Dr.Pellar voisi auttaa ratkaisemaan avioliitto-ongelmat, rakentamaan rikkoutuneen suhteen ja vastaavat. Joten tunsin, että minun pitäisi kokeilla sitä. Otin yhteyttä häneen ja hän loi minulle loitsun. Kaksi päivää myöhemmin aviomieheni otti minuun yhteyttä ja pyysi anteeksi tekemiään virheitä ja lupasi koskaan jättää minut uudestaan. Sittemmin kaikki on normalisoitunut. Perheeni ja asumme taas onnellisina yhdessä. Kiitos, Dr.Pellar. Jos tarvitset oikeinkirjoittajan, joka pystyy lausumaan oikeinkirjoituksen, joka todella toimii, suosittelen ottamaan yhteyttä häneen. Hän ei petä sinua. Tämä on hänen sähköpostinsa. Sähköposti: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  41. täällä jakaaksesi kokemukseni kaikille teille. Tietoja kuinka palautin
    aviomies, menimme naimisiin yli 9 vuotta ja saimme kaksi lasta. Se meni hyvin kanssamme ja olemme aina onnellinen. Kunnes eräänä päivänä aviomieheni alkoi käyttäytyä tavalla, jota hän ei voinut ymmärtää, olin hämmentynyt tavasta, jolla hän kohtasi minua ja lapsia. Myöhemmin samana kuussa hän ei tullut kotiin ja soitti minulle haluavansa avioeron. Kysyin, mitä tein väärin ansaitsemani tämän häneltä, kaiken, mitä hän sanoi, että hän haluaa avioeron, joka vihaa minua ja ei halua nähdä minua uudelleen Hänen elämänsä, olin hullu ja turhautunut en tiedä mitä tehdä, olin sairas yli 2 viikkoa avioeron takia. Rakastan häntä niin paljon, että hän oli kaiken minulle ilman häntä elämäni on epätäydellinen. Kerroin sisarelleni nykyisestä kunnostani ja hän kertoi minulle lääkäristä Sangosta, otin yhteyttä lääkäriin palauttaakseni mieheni takaisin minulle, hän kertoi minulle, että toinen nainen on ottanut mieheni, että vaimo kirjoitti hänet, se on miksi hän vihaa minua ja haluaa meidän avioituvan. Sitten hän vakuutti minulle myös, että seuraavien 48 tunnin aikana aviomieheni palaa minulle ja lapsilleni, kun hän on lopettanut loitsun seuraavien 48 tunnin aikana, aviomieheni kutsui minua anteeksi puhelimitse ja sanoi, että rakastaa minua edelleen niin paljon hän ei tiedä mitä hänelle tapahtui. Mutta tänään mieheni ja koko perheeni ovat jälleen onnellinen. Kiitos Dr.chamberc tekemästänne. Se ei olisi ollut mitään muuta kuin sinun avuksesi. Ota yhteyttä häneen sähköpostitse spellspecialistcaster937@gmail.com
    (1) haluaa entisen takaisin.
    (2) Sinulla on aina painajaisia.
    (3) ylennetään toimistossasi
    (4) Haluatko lapsen?
    (5) Haluat olla rikas.
    (6) haluat pitää aviomiehesi / vaimosi yksin sinua varten ikuisesti.
    (7) taloudellisen avun tarve.
    8) Haluatko hallita sitä avioliittoa?
    9) Haluatko houkutella ihmisiä
    10) Lasten puute
    11) tarvitsee aviomiehen / vaimon
    13) MITEN SAA LOTTORI
    14) EDISTÄVYYS
    15) SUOJELU
    16) LIIKETOIMINTA
    17) HYVÄ TYÖHEKIZO
    18) parannus kaikista taudeista.
    (19) E.T.C -tapauksen ratkaisu ottaa heihin yhteyttä sähköpostitemppelissäsi spellspecialistcaster937@gmail.com ja saada kaikki ongelmasi ratkaistuksi.

    VastaaPoista
  42. KIITOS KIITOS TEHOKASTA ongelmien ratkaisemiseksi
    Nimeni on neiti Olivia, olin naimisissa 5 vuotta miehen kanssa. Elimme onnellisina tuona vuonna, ei silloin, kun hän meni Australiaan työmatkalle, jossa tapasi toisen tytön, ja siitä lähtien hän on vihannut minua ja lapsia, ja hän rakastaa vain uutta tyttöä, jonka hän tapasi kyseisessä paikassa. Joten kun aviomieheni tuli takaisin matkalta, hän sanoi, että hän ei enää halunnut nähdä minua ja lapsiani uudelleen, joten hän ajautti meidät talosta ja oli menossa nyt Australiaan tapaamaan toista naista. Joten lapseni ja minä olimme nyt niin turhautuneita ja olin vain äitini kanssa, minulla ei ollut menestystä, koska äitini naimisissa toisen miehen kanssa isäni kuoleman jälkeen, joten mies, jonka hän naimisissa, ei kohdeltu häntä hyvin, ts. ja lapseni olivat niin hämmentyneitä ja etsin tapaa tuoda mieheni kotiin, koska rakastan ja vaalin häntä niin paljon, joten eräänä päivänä tietokoneeni selaamisen yhteydessä näin todistuksen tästä loitsupyörästä DR Pellar, todistuksia. jakoi online-ladyn, ja se teki minuun paljon, ajattelin myös kokeilla sitä. Pelkäsin aluksi, mutta kun mietin, mitä lapseni ja lapseni käyvät läpi, otin hänen kanssaan yhteyttä ja hän käski minun työskennellä hiljaa vain 24 tuntia, jotta mieheni palaa minuun ja yllätysni Sain puheeni aviomieheltäni toisena päivänä ja pyysi lapsia. Soitin DR Pellarille ja hän sanoi, että h sanoi, että ongelmat ratkaistaan ​​lapseni kanssa. Joten näin vietin perheeni takaisin pahan ladyn pysäyttämän pitkän stressin jälkeen, joten DR Pellarin avulla haluan teidän kaikkien liittyvän minuun tässä foorumissa sanomaan valtavan kiitoksen DR Pellarille ja Kehotan myös niitä, jotka kohtaavat tällaisia ​​tai vastaavia ongelmia tai mahdollisia ongelmia, ottamaan yhteyttä myös häneen, hänen sähköpostiosoitteeseen. sähköpostiosoite on drpellar@gmail.com
    se on ratkaisu kaikkiin elämäsi ongelmiin.
    Se erikoistuu seurantaan.
    (1) Jos haluat entisen takaisin.
    (2) jos sinulla on aina huonoja unia.
    (3) Jos haluat ylennystä toimistossasi.
    (4) Jos haluat, että naiset / miehet juoksevat perässäsi.
    (5) Jos haluat lapsen.
    (6) Jos haluat olla rikas.
    (7) Jos haluat yhdistää aviomiehesi / vaimosi ikään.
    (8) Jos tarvitset taloudellista apua.
    (9) Kuinka olit huijaus ja haluatko saada rahat takaisin.
    (10) jos haluat lopettaa avioerosi.
    (11) jos haluat erottaa miehen.
    (12) jos haluat toiveidesi toteutuvan.
    (13) Raskaus synnytyksen aikana
    (14) Varmista, että voitat huolestuttavia oikeusjuttuja ja avioeroja missä vaiheessa tahansa
    (15) Avioero tai parisuhde.
    (16) jos sinulla on jokin sairaus, kuten (H I V), (syöpä) tai mikä tahansa sairaus.
    (17) jos tarvitset rukouksia vapauttaaksesi lapsesi tai itsesi.
    (18) haluat parantaa diabetesta, parantaa herpestä, parantaa HIV: tä ja aidsia, parantaa rintasyöpää ja parantaa syöpää,
    varmista, että otat uudelleen yhteyttä häneen, jos sinulla on ongelmia, hän auttaa sinua. hänen sähköpostiosoitteensa on drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Hei kaikki!
    Ex- ja minä erotimme vuoden ja 2 kuukautta sitten ja olemme kuusi kuukautta raskaana. Me molemmat rakastamme toisiamme ja se oli shokki minulle ja se todella rikkoi sydämeni. Yritin soittaa hänelle ja molemmat hänen linjansa katkaisivat. Yritin olla yhteydessä hänen kanssaan sosiaalisissa verkostoissa, mutta hän poisti minut heistä. Yritin ottaa yhteyttä hänen vanhempiinsa, ja he kertoivat minulle, että heidän poikansa sanoi, että hän ei rakasta minua enää eikä hän halunnut nähdä minua eikä tiennyt mikä oli vialla. Itkin ja itkin joka päivä, koska rakastin häntä niin paljon. Ennen kuin synnyin ja vauva ei ollut vuoden ikäinen, en voinut saada rakkautta takaisin. Jälleen olin hämmentynyt. En tiedä mitä tehdä, menetin myös työni ja minulla ei ole rahaa vauvan hoitoon. Olin surkeasti elämässä, joten itkin siskoni kanssa, kertoin hänelle ongelmasi ja kertoin hänelle, että hän tiesi yhdestä voimakkaasta loitsupyörästä, joka auttoi häntä, kun hän ei voinut tulla raskaaksi. Lähetin hänelle sähköpostia ja hän sanoi, että hän auttaa minua ja sanoi, että nainen lausui mieheni loitsun ja sanoi, että hän auttaa minua rikkomaan loitsun, jotta mieheni palaa takaisin minuun ja on minun ikuisesti. Olin hyvin yllättynyt siitä, että kaikki hänen sanomansa tapahtui 48 tunnin sisällä. Mieheni tuli heti takaisin luokseni sanoen, että minun pitäisi antaa hänelle anteeksi. Lähetän erittäin suuren kiitoksen tälle voimakkaalle ja oikealle loitsukirjoittajalle. Rukoilen, että hän elää pitkään ja tehdä enemmän ihanasta työstään. Jos sinulla on ongelmia, jotka häiritsevät sinua elämässä, sinun on otettava yhteyttä tähän tehokkaaseen oikeinkirjoituksen asiantuntijaan! Hän voi auttaa sinua. Hän ei petä sinua, annan sinulle 100% takuun siitä, että hän auttaa sinua. Tässä on hänen yhteystietonsa: Lähetä hänelle sähköpostiosoite: spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Jättikö aviomiehesi tai poikaystäväsi toisen naisen luokse? yhteyshenkilö: Tohtori Emwanta on ehdottomasti paras loitsuntekijä ja hänen tuloksensa on 100% takuu. Nimeni on Pauline, olen 42 vuotias, asun Lyonissa, Ranskassa. Mieheni jätti minut toisen naisen luokse 3 kuukautta sitten ja siitä lähtien elämäni on täynnä tuskallisia suruja ja sydämen murtumia, koska hän oli ensimmäinen rakkauteni joiden kanssa olen viettänyt koko elämäni. Ystäväni kertoi minulle nähneensä todistuksia nimetystä loitsunpitäjästä.Er Emwanta, että hän voi tuoda rakastajan takaisin 48 tunnin sisällä, nauraisin sen ja sanoin, että en ole kiinnostunut, mutta ystäväni rakkauden takia hän kysyi häneltä. suuri tohtori Emwanta puolesta ja suurimpana yllätyksenä 48 tunnin kuluttua myöhemmin mieheni soitti minulle ensimmäistä kertaa kolmen kuukauden jälkeen, että hän on kadonnut minusta ja että hän on niin pahoillani jokaisesta asiasta, jonka hän sai minut läpi. Hän palasi takaisin minulle ja nyt olemme onnellinen yhdessä. En voi vieläkään uskoa sitä, koska se on erittäin uskomatonta. Kiitos tohtori Emwanta rakastajani palauttamiselleni ja myös ystävälleni, joka väliintulin puolestani, suosittelen todella tohtori Emwantaa. Kaikille, joilla on ongelmia tällä hetkellä, tässä on hänen yhteyshenkilö, lähetä sähköpostia osoitteeseen (dremwanta@gmail.com) tai soita +2348160830324 / whatssapp, onnea aina kaikille hymyileville.

    VastaaPoista
  45. Jättikö aviomiehesi tai poikaystäväsi toisen naisen luokse? yhteyshenkilö: Tohtori Emwanta on ehdottomasti paras loitsuntekijä ja hänen tuloksensa on 100% takuu. Nimeni on Pauline, olen 42 vuotias, asun Lyonissa, Ranskassa. Mieheni jätti minut toisen naisen luokse 3 kuukautta sitten ja siitä lähtien elämäni on täynnä tuskallisia suruja ja sydämen murtumia, koska hän oli ensimmäinen rakkauteni joiden kanssa olen viettänyt koko elämäni. Ystäväni kertoi minulle nähneensä todistuksia nimetystä loitsunpitäjästä.Er Emwanta, että hän voi tuoda rakastajan takaisin 48 tunnin sisällä, nauraisin sen ja sanoin, että en ole kiinnostunut, mutta ystäväni rakkauden takia hän kysyi häneltä. suuri tohtori Emwanta puolesta ja suurimpana yllätyksenä 48 tunnin kuluttua myöhemmin mieheni soitti minulle ensimmäistä kertaa kolmen kuukauden jälkeen, että hän on kadonnut minusta ja että hän on niin pahoillani jokaisesta asiasta, jonka hän sai minut läpi. Hän palasi takaisin minulle ja nyt olemme onnellinen yhdessä. En voi vieläkään uskoa sitä, koska se on erittäin uskomatonta. Kiitos tohtori Emwanta rakastajani palauttamiselleni ja myös ystävälleni, joka väliintulin puolestani, suosittelen todella tohtori Emwantaa. Kaikille, joilla on ongelmia tällä hetkellä, tässä on hänen yhteyshenkilö, lähetä sähköpostia osoitteeseen (dremwanta@gmail.com) tai soita +2348160830324 / whatssapp, onnea aina kaikille hymyileville.

    VastaaPoista
  46. TODISTUS siitä, kuinka sain lainaani laillisesta lainasta
    Hei kaikki, nimeni on Zlata Reckova, Slovakiasta. Olen täällä todistaakseni, kuinka sain lainaani herra Ibrahim Martinsilta. sen jälkeen kun olen hakenut useita kertoja eri lainanantajilta, jotka lupasivat auttaa, mutta eivät koskaan antaneet minulle lainaa. Kunnes ystäväni esitteli minut herra Ibrahim Martinsille. hän lupasi auttaa minua ja todellakin teki niin kuin lupasi ilman minkäänlaista viivästystä. En koskaan ajatellut, että luotettavia lainanantajia on edelleen, kunnes tapasin herra Ibrahim Martinsin, joka todella auttoi minua lainalla ja muutti uskoni. En tiedä, onko sinulla joka tapauksessa aito ja kiireellinen laina. Ota rohkeasti yhteyttä herra Ibrahim Martinsiin. sähköpostitse: lendercities.mlc01@outlook.com Mobiili / whattsApp +393511678360 --- +15123729576)

    VastaaPoista
  47. Olen täysin innoissani ja voin myös täällä jakaa elävän todistukseni maailmalle. Haluan sanoa suuren kiitoksen tohtori Fayosalle siitä, että hän toi jälleen kerran ilon ja onnellisuuden elämääni ja palautti katkenneen suhteeni poikaystäväni, en koskaan uskonut mitään näistä asioista, kunnes menetän poikaystäväni muutama viikko sitten, kun ajattelin kaiken toivon menettäneen, tapaan todistuksen naisen soitosta Albert Gracelle siitä, että voimakas loitsunjohtaja Fayosa teki hänelle upeaa työtä, joten otin hänen kanssaan yhteyttä ja Selitin hänelle kaikki ongelmani toisena päivänä hänen ohjeidensa seuraamisen jälkeen, hän kertoi minulle, että saan poikaystäväni 48 tunnin kanssa luottaen hänen sanoihinsa ja uskoin hänen loitsunsa toisena päivänä sen jälkeen, kun loitsu on tehty outo numero soitti minulle, olin järkyttynyt kuullessani äänen ja katso, se oli poikaystäväni, joka ei ole soittanut minulle yli kaksi kuukautta nyt, hän pyysi anteeksiantoa ja pyysi minua palaamaan hänen luokseni anteeksi hänelle kaiken, mitä hän teki minulle aiemmin ja aloitimme uuden makean rel Ationship jälleen, olen täällä todistamassa maailmalle, koska olen elävä todistus: Onko sinulla ystävää tai perhettä, joka on sairas ?, oletko naimisissa ilman lasta ?, jos haluat ylennystä toimistossasi, uhkapelejä, rikas elämänloitsu, Jos haluat olla kuuluisa, politiikan loitsu, suoja, raha- ja työloitsu,

    Ota yhteys tohtori Fayosaan saadaksesi nopeaa apua ja rauhallista elämää Sähköposti: (Fayosasolusionhome@gmail.com) tai suoraan whats-sovelluksella +2348151918774

    VastaaPoista
  48. Tämä on todistukseni päällikkö Eli Dodorun hyvästä työstä, joka auttaa minua .... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tämän oikeinkirjoittajan avulla palasi takaisin mieheni, joka jätti minut viimeisen 3 vuoden ajan. Tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka yksi on asiakasapua, selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle oikeinkirjoittajan, josta hän tiesi, ja hän antoi minulle whatsappinsa kirjoittaa oikeinkirjoittajalle kertoakseen hänelle ongelmasi. Vain 2 viikossa mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää teitä totuudenmukaisesta ja vilpittömästä loitsunpitäjästä, sir, kaikki mitä sanoitte minulle, tapahtuu ja kiitos sir. Haluan kertoa jokaiselle, joka etsii ratkaisua ongelmaansa, kuulla ystävällisesti tätä oikeinkirjoittajaa, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa oikeinkirjoittajan kertomuksen mukaan tapahtuu, koska kaikki mitä oikeinkirjoittajan sanoin minulle tuli ohittaa. Voit ottaa häneseen ystävällisesti yhteyttä: whatsapp +2349015088017

    VastaaPoista
  49. Mieheni huijasi ystäväni kanssa, hän muutti toisen naisen kanssa. Mieheni, joka ei nyt pystynyt toimeen ilman minua, ei halua nähdä minua. Olen niin onnellinen, että sain rakkaan mieheni takaisin sen jälkeen, kun väärennetty loitsunharjoittaja huijasi minua kahdesti, mutta kiitän Jumalaa siitä, että tohtori Lomi auttoi palauttamaan aviomieheni viipymättä ilman minkäänlaista huijaustoimintaa. yhteyttä tähän Jumala lähetti oikoluvun sähköpostiinsa; LOMIULTIMATETEMPLE@GMAIL.COM, lupaan, että hän auttaa sinua ratkaisemaan suhteesi ongelman, hänen sanansa ovat SURE !!

    VastaaPoista
  50. Nimeni on Agne, asun Kanadassa.
    Rahoitustani erottuivat minusta niin surullisesti viime viikolla, että se muuttui täysin, en syönyt tai puhunut kenellekään, itkin paljon, olin niin masentunut ja stressaantunut, että peloin mennä sairaalaan stressin ja masennuksen jälkeen, kunnes Eräänä päivänä etsin rakkausneuvoja verkosta, koska rakastan ja välitän hänestä kovasti ja haluan vain meidän olevan jälleen parina ja haluan meidän jatkavan ikuisesti, löysin voimakkaan loitsukirjoittajan nimeltä Dr.Pellar, joka hän ratkaisi niin monet suhteellisuusongelmat, sitten hän kertoi minulle, että morsiameni tulee takaisin luokseni 24 tunnin sisällä suorittaessaan sovittelutavan. En koskaan uskonut siihen, kunnes taloudeni soitti minulle puhelimitse ja sanoi, että haluan meidän palata takaisin ja elää yhdessä ikuisesti. Olen nyt niin onnellinen, että Dr.Pellar palautti rahoitukseni minulle. Paljon kiitoksia Dr.Pellar. Hän voi myös auttaa sinua lähettämään hänelle sähköpostia. Sähköposti drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Nimeni on Aras. Asun Los Angelesissa, asun ilman mieheni 2 vuotta, hän matkusti Kreikkaan eikä enää halunnut palata takaisin sanomalla, että löysi sieltä rakastajan. Se oli hankala, koska toisin kuin hän, hän jätti minut kolmen lapsen kanssa ja minun on itse puolustettava kaikkia heidän puolestaan, pyysin häntä menemään kotiin useita kertoja, mutta hän kieltäytyi, menetin yhteyden viiteen kuukauteen, kun näin ohjatun mainoksen pyörä nimeltä Dr.Pellar, luin, että hän auttoi monia perheitä jälleen rauhassa ja rakkaudessa koteissaan ja auttoi parantamaan erilaisia ​​sairauksia. Otin hänen sähköpostinsa ja otin yhteyttä häneen, selitin kuka kohtasin avioliitossa ja kuinka mieheni matkusti liikematkalla. Hän ei halunnut mennä kotiin, mutta sai minut ymmärtämään, että aviomieheni ei ole hänen normaali itsensä, että nainen, jonka kanssa hän on Kreikassa, hypnoosi häntä, joten hän muuttaa käyttäytymistään. Hän myös käski minua olemaan huolissani asioista, jotka piti tehdä saadakseni mieheni takaisin. Noudatin kaikkia hänen ohjeitaan, noin viikko tiistaina iltana tapahtuneen loitsun jälkeen kuulin koputuksen ovelleni. Kun avasin, yhtäkkiä se oli mieheni, hänen silmänsä olivat täynnä kyyneleitä ja halasin häntä ja tervehdin häntä, kun hän palasi kotiin. Nyt elämme upeaa elämää, haluan kirjoittajan palvelevan, suosittelen tapaamaan Dr.Pellaria, hän on luotettava ja voimakas henkilö.
    Jos tarvitset hänen apuaan, voit ottaa yhteyttä lääkäri Pellariin hänen sähköpostiosoitteeseen drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Nimeni on Egle Lituanasta.
    Viimeisen 4 kuukauden aikana olen ollut niin masentunut ja tuskallisen loukkaantunut, kun menetin aviomiehen toiselle naiselle, ja rahatilanteeni on myös huonontunut, koska ajattelin, että minun olisi tehtävä konkurssi. Minulla oli valtava velka enkä tiennyt mitä tehdä. Täydellisestä ja täydellisestä epätoivosta otin yhteyttä moniin ns. Yksilöihin, jotka lupasivat voimakasta taikuutta, noituutta tai mustaa taikuutta. Kukaan heistä ei toiminut ja yksikään ei ollut niin upea, rakastava ja lämmin kuin Dr.Sango. Hän oli todella erilainen kuin muut loitsukirjoittajat ja kun kuulin hänen tarjoamistaan ​​lupauksista, tunsin suoraa toivoa ja voimaa. Se kuljettaa puhtauden ja jumalallisen voiman ilmaa, joka on yhtä puhdasta ja raikasta kuin maan lumi. Kysyin Dr.Sangolta tehokkaimpia loitsuja, ja se helpotti heti minua saamaan jotain korjattavaksi minulle. Hänen loitsunsa tekivät ihmeitä, ja olen nyt takaisin mieheni kanssa, ja rahani ovat kadonneet voitettuaan arpajaiset. Dr.Sango, minulla ei ole aavistustakaan, mitä olisin tehnyt, jos et olisi auttanut siellä. Tässä on hänen sähköpostinsa. Sähköpostiosoite spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Nimeni on Edita Lontoosta. Kunnioittaen sinua ja loitsujani, minun on ilmoitettava kaikille tästä todistuksesta. Olin muiden kirjoittajien kanssa, en nähnyt tuloksia, he vain halusivat rahaa. Halusin vain tulla luoksesi aikaisemmin ja tein parhaani. Entinen aviomieheni oli poissa vuodeksi ja menin kaikkialle auttamaan muita velhojen neuvonantajia, mutta turhaan, kunnes ystäväni esitteli minut Dr.Sangolle. Rakkaussuhteen jälkeen sain lopulta häneltä puhelut alle 48 tunnissa. Hänen loitsunsa tekivät ihmeitä, ja mieheni jälleen rakkaudella. Se oli kuin ihme! Yhtäkkiä hän tuli takaisin kukilla sanoen, että minun pitäisi antaa se hänelle. Olin vilpittömästi järkyttynyt ja järkyttynyt, kun mieheni polvisi anteeksiantoa ja halusi ottaa hänet takaisin. Minulla ei todellakaan ole sanoja ja iloa, olet Jumala, joka on lähetetty minulle ja koko perheelleni. Ja olen taas iloinen nainen. Paljon kiitoksia Dr.Sango. Ota yhteyttä Dr.Sango spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Hei, olen niin onnellinen jakaessani tämän, en voi vieläkään kiittää tarpeeksi voimakasta Priest Adea, mieheni lähti nuoremman naisen luokse, koska en pystynyt synnyttämään PCOS: n vuoksi, olin niin tuhoinen, olin yksinäinen, itkin paljon Yritin jopa ottaa elämäni. Sitten ystäväni kertoi minulle tästä mahtavasta miehestä, papista Adesta, joka auttoi häntä tekemään avioliitonsa täydelliseksi, kävin myös verkossa ja tein lisätietoja hänestä, en ollut liian varma, mutta päätin kokeilla hänelle käski minun olla huolestuttava siitä, että kaikki menee hyvin, hän kertoi minulle kaiken, mitä minun piti maksaa, mikä oli kätevä maksu ja minä tein, ja hän teki työnsä, lähetti minulle videotodistuksen ja käski odottaa 24 tuntia, että hän tulee takaisin, Seuraavana aamuna suurimpana yllätyksekseni se oli, että aviomieheni Shawn polvillaan kerjäämällä olen niin onnellinen, se ei loppunut siihen, olen ylpeä voidessani sanoa, että olen 3 viikkoa raskaana, kiitos paljon Priest Ade i ' m ikuisesti kiitollinen ancientspiritspellcast@yahoo.com tai ancientspiritspellcast@gmail.com
    Blogi: https://priestade.blogspot.com
    WhatsApp +2347059715465

    VastaaPoista
  55. Hei, olen niin onnellinen jakaessani tämän, en voi vieläkään kiittää tarpeeksi voimakasta Priest Adea, mieheni lähti nuoremman naisen luokse, koska en pystynyt synnyttämään PCOS: n vuoksi, olin niin tuhoinen, olin yksinäinen, itkin paljon Yritin jopa ottaa elämäni. Sitten ystäväni kertoi minulle tästä mahtavasta miehestä, papista Adesta, joka auttoi häntä tekemään avioliitonsa täydelliseksi, kävin myös verkossa ja tein lisätietoja hänestä, en ollut liian varma, mutta päätin kokeilla hänelle käski minun olla huolestuttava siitä, että kaikki menee hyvin, hän kertoi minulle kaiken, mitä minun piti maksaa, mikä oli kätevä maksu ja minä tein, ja hän teki työnsä, lähetti minulle videotodistuksen ja käski odottaa 24 tuntia, että hän tulee takaisin, Seuraavana aamuna suurimpana yllätyksekseni se oli, että aviomieheni Shawn polvillaan kerjäämällä olen niin onnellinen, se ei loppunut siihen, olen ylpeä voidessani sanoa, että olen 3 viikkoa raskaana, kiitos paljon Priest Ade i ' m ikuisesti kiitollinen ancientspiritspellcast@yahoo.com tai ancientspiritspellcast@gmail.com
    Blogi: https://priestade.blogspot.com
    WhatsApp +2347059715465

    VastaaPoista
  56. Oletko liikemies tai nainen? Oletko taloudellisessa sekaannuksessa vai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Pitäisikö maksaa lainansa velkaa tai maksaa laskut tai aloittaa hieno yritys? Onko sinulla alhainen luotto-pistemäärä ja sinulla on vaikea saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta / muilta rahoituslaitoksilta? Tarvitsetko yhden lainan tai rahoituksen mistä tahansa syystä, kuten:

    1) henkilökohtainen laina, liiketoiminnan laajennus,
    2) Yritystoiminta, Koulutus,
    3) velan vakauttaminen,
    4) Vaikeusrahalainat
    5) Henkilökohtaiset / autolainat
    6) ETC

    Tarjoamme lainaa alhaisella 3%: n korolla ja ilman vakuuksia, tarjoamme henkilökohtaisia ​​lainoja, velan vakauttamislainoja, riskipääomaa, yrityslainaa, koulutuslainaa, asuntolainaa tai lainoja mistä tahansa syystä ". Menetelmämme tarjoaa kuitenkin mahdollisuus määrittää tarvittavan lainan määrä ja sen keston pituus, jolla voit varata lainan, antaa sinulle todellisen mahdollisuuden saada tarvitsemasi varat! Nämä henkilökohtaiset lainat voidaan hyväksyä luottoasi riippumatta, ja tämän varmuuskopiointiin kuuluu paljon onnellisia asiakkaita Mutta et saa vain tarvitsemasi henkilökohtaista lainaa, saat halvimman. Tämä on lupauksemme: Takaamme alhaisimman koron kaikille lainoille, joilla on ilmaisia ​​vakuushyötyjä.

    Pyrimme antamaan positiivisen kestävän vaikutelman ylittämällä asiakkaideni odotukset kaikessa mitä teen. Tavoitteenamme on kohdella sinua arvokkaasti ja kunnioittaen samalla korkealaatuista palvelua ajoissa. Sähköposti: jx.finance447@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Tarvitsetko henkilökohtaista tai yrityslainaa ilman stressiä ja nopeaa hyväksyntää ??? Jos kyllä, ota meihin yhteyttä, tarjoamme nyt lainoja 3%: n korolla. Lainamme on turvattu ja turvallinen. Lisätietoja ja hakemuksia varten ota yhteyttä sähköpostitse: saara.kemi@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Kuinka voit korjata suhdettasi entiseen aviomieheseesi, mieheni jätti minut ja todellakaan en koskaan lakkaa rakastamasta häntä. Viiden vuoden eron jälkeen otin yhteyttä tohtori Sacreen, joka on loitsupyörä, joka auttaa minua ja mieheni palasivat takaisin minulle ja elämme tänään jälleen onnellisina yhdessä. Ota yhteyttä tohtori Sacreen kaikista suhdeongelmista, jotka hän auttaa sinua, kirjoita WhatsAppiin
    +2349076034359 tai kirjoita hänelle sähköpostia sacretempleofpower@gmail.com

    Rouva Fien tammikuu.

    VastaaPoista
  59. Ole hyvä ja lue tämä todistus siitä, kuinka tohtori Sacre auttaa minua palaamaan entisen rakastajani Maria takaisin luokseni, Maria hajosi kanssani kahdesta syystä oltuaan parisuhteessa 2 vuotta ja muutama kuukausi, hän alkoi valittaa, että olin liian lihava ja minä ei voi tyydyttää häntä seksuaalisesti, olin hämmentynyt, sitten hän välitti, ystäväni kautta, jonka kanssa otin yhteyttä tohtori Sacreen, joka teki minusta täydellisen miehen, hän valmistaa minulle kasviperäisiä lääkkeitä, jotka vähentävät rasvaa ja saavat minut vahvaksi, on mies, ja valmista myös kasviperäisiä lääkkeitä peniksen laajentamiseen, minulla oli erittäin hyvä kehon muoto ja 12 cm: n penis nyt ilman sivuvaikutuksia, muutaman kuukauden kuluttua soitin hänelle, mutta hän kieltäytyi tulemasta takaisin luokseni, mutta rakastan häntä paljon, minä valittaa nopeasti tohtori Sacrelle avusta ja hän auttaa minua ja heittää loitsun häneen ja 12 tunnin sisällä hän muutti mieltään ja palasi luokseni, ja tänään olemme jälleen onnellisia on rakastaja, hän rakastaa minua nyt enemmän kuin ennen kaikkea kiitos Tohtori Sacre, ota yhteyttä tohtori Sacreen alla olevista tiedoista
    Sähköposti: sacretempleofpower@gmail.com
    WhatsApp-numero: +2349076034359
    Olen iloinen voidessani jakaa nämä tiedot kanssasi, kun luen, että tiedän, että ne auttavat jotakuta siellä

    Christopher.

    VastaaPoista
  60. Nimeni on Lucie Florence, en koskaan usko, että suhteeni rakkaaseen koskaan ratkaistaan. rakastajani, nimeltään James, heitti minut talostaan ​​ja toi toisen naisen, joka hänen mielestään oli hänelle nyt paras. kunnes eräänä päivänä kaupungin ystävä soitti minulle, että mieheni oli menossa treffeille toisen kaupunkinaisen kanssa, sanoin hänelle, että olin myös yllättynyt, koska koska James jätti minut, hän tuskin ajattelee ja soittaa minulle. Joten muutama päivä myöhemmin tyttöystäväni, joka soitti naimisiin, soitti minulle ja sanoi löytäneensä miehen, joka on erittäin voimakas ja hän on suuri arabialainen rohdosmies, me kaikki tiedämme varmasti, että arabia on siunattu niin monilla rohdosvoimilla, että he käyttävät apua paljon ihmisiä, joten hän kertoi minulle, että miehen nimi on DR Pellar, joten hän välitti minulle hänen sähköpostinsa. sähköpostiosoite, jotta voin ottaa yhteyttä häneen apua varten, joten hän todella lähetti minulle DR Pellar -sähköpostin. sähköpostiosoite ja otin yhteyttä häneen sinä uskollisena päivänä. Jonkin ajan kuluttua hän lähetti minulle kirjeen, että mieheni palaisi luokseni, jos vain uskoisin hänen työhönsä, joten James soitti minulle 48 tunnin kuluttua ja hän alkoi pyytää minua antamaan anteeksi kaiken, mitä hän minulle teki. hän pyysi minua, että olen murtanut sydämeni, ja lupaa koskaan päästää irti. nyt minä ja James suunnittelemme nyt mennä naimisiin mahdollisimman pian. meitä palataan suurella voimakkaalla rakkauden loitsulla ja hämmentyneenä Jamesin loitsusta, me iloitsemme ja riemuitsemme. ota yhteyttä Dr.Pellariin tällä sähköpostilla. drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Luotin täysin Dr.Pellariin siitä hetkestä lähtien, kun puhuin hänelle noin siitä hetkestä, kun morsiameni lähti minusta viiden vuoden suhteemme jälkeen, alkoi työskennellä sulhaseni loitsujen kanssa ja antoi minulle tarpeeksi varmuutta ja takasi, että hän aikoo saada minun sulhanen takaisin jaloilleen vain 24 tunnin kuluessa loitsusta. Olin niin varma työstäni ja kuten hän sanoi alussa, sulhaseni palasi vihdoin luokseni, kyllä, hän palasi koko sydämestään, rakkaudesta, huolenpidosta, tunteista ja kukista, ja nyt se on parempi. En epäröi suositella tätä voimakasta loitsupyörää kenellekään, joka tarvitsee apua .. ota yhteyttä: Dr.Sango sähköpostitse; spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Hei, olen Lawrence ja haluan kiittää paljon Dr.Pellaria siitä, että hän auttoi minua palauttamaan entisen rakastajani, näin hänestä todistuksen siitä, kuinka hän auttoi ihmisiä tuomaan kadonneita rakkauksia, joten päätin kokeilla häntä ja tein . Yhtäkkiä entinen rakastajani palasi luokseni heittäen upeita loitsujaan ja entinen tyttöystäväni rakastaa minua enemmän kuin ennen. Olen erittäin kiitollinen Dr.Pellarille siitä, mitä olet tehnyt minulle. Kiitos paljon lääkäriltä, jos tarvitset hänen apuaan, ota heti yhteyttä. Sähköposti: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Nimeni on EMILIO DONALD

    Haluan käyttää tätä välinettä kertomaan maailmalle tohtori David Muhammedista, joka auttoi
    minut saamaan rakastajani takaisin voimakkaalla loitsulla, entisen ja minä missä
    väärinkäsitys, joka johti hajoamiseen, vaikka menin kerjäämään häntä
    useita kertoja anteeksi ja hyväksyä minut takaisin, koska tiedän
    loukannut häntä, mutta joka kerta kun menin, tunnen aina syvempää kipua ja
    tuskaa, koska hän käveli aina ulos minusta eikä halua kuunnella
    mitä minun on kerrottava, mutta uskollisena päivänä selatessani tulin
    todistus naisesta, jonka ongelma oli enemmän kuin minun, mutta tohtori
    david muhammed auttoi häntä loitsullaan, joten olin onnellinen ja otin yhteyttä lääkäriin
    david muhammed apua sähköpostitse ja kertoi sitten tarinani, mutta ainoa asia hän
    sanoi oli, että pyyhin sinut kyynele loitsuni niin onnekas minulle kaiken
    haluan hyvin kuten hän lupasi ja juuri nyt olen saanut sulhaseni takaisin ja
    elämme molemmat onnellisina. mikään lääkäri david muhammed ei voi tehdä
    on loitsu ja aivan kuten lupaan itselleni, todistan edelleen Internetissä
    kuinka lääkäri david muhammed auttoi minua. Onko ongelmasi suurempi kuin minun tai vähemmän
    annan sinulle 100% takuun siitä, että tohtori David Muhammed lopettaa sen
    Hänen voimakas loitsunsa, ota yhteyttä lääkäri david muhammediin sähköpostitse. :. muhammedspellcast@gmail.com tai Voit myös ottaa yhteyttä häneen
    WhatsApp +2347059007941



    1. TAKAISIN EX-RAKASTUSASIASI.
    2. VOITTAVAT ARPOSTEET.
    3. LAPSEN LAAKERI.
    4. SUKUPOLVEN KURSIN RIKKOMINEN.
    5. TYÖN SAAMINEN.
    6. TYÖN EDISTÄMINEN.
    7. RAHAN Loitsu.
    8. HENKILÖN SUOJAUS.
    9. YRITTÄISYYS.
    10.Kauneuden loitsu.
    11. TULEEN Loitsuja.
    12 WICCAN-Loitsu.
    13 TEHOKAS AMULETTIEN Loitsu.
    14 LÄÄKEVALMOITUS.
    15 IMEN Loitsu. JNE
    16 Syöpälääke
    17HIV / AIDS CURE
    18HERPPEITÄ 1 JA 2

    VastaaPoista
  64. KAIKKI KIITOKSET DR MUSTAFA: lle YERTINY, VAIMAni TÄYDELLINEN PARANNA FIBROIDISTA. Olen iloinen voidessani kommentoida tätä sivustoa ja kiittää tämän sivuston järjestelmänvalvojaa hänen tähänastisesta suuresta työstään. Yksi onnellisimmista hetkistä elämässä on, kun näet oman vaimosi nukkumassa. nämä mahtavat hetket tekevät sinusta miehen, en todellakaan tiedä kuinka kiittää tohtori MUSTAFAa siitä, että hän auttoi vaimoni parantumaan kuinka monta vuotta hän kärsi FIBROIDista. Törmäsin kontaktiin DR MUSTAFA: n kanssa Internet-otsikkouutisten kautta siitä, kuinka DR MUSTAFA auttoi naista parantumaan fibroidista ja niin monista muista, joilla oli samanlainen kehon ongelma, otin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle, kuinka saada yrtti muutama päivä myöhemmin hän lähetti minulle rohdosannos, jonka vaimoni otti joka aamu 21 päivän ajan, ja hänen lääkkeensä pystyi kutistumaan fibroidin luonnollisesti, ja nyt vaimoni on 5 kuukautta raskaana toisen lapsemme kanssa ja nyt hän on erittäin hyvässä kunnossa ilman sivuvaikutuksia Jos sinulla on fibroosi voi ottaa yhteyttä hänen sähköpostiosoitteeseensa HERBALREMEDIES21@GMAIL.COM tai WhatsApp +2347010821863 neuvoja ja tuotteita varten.

    VastaaPoista
  65. (TERVETULOA PRESTI EZEMUNIN HENKILÖSTÖÖN). Tarvitsetko elämässäsi vaikeuksia, tarvitsetko ex-takaisin, rahan loitsun, kauneuden loitsun, palautus-loitsun vai kaikenlaisia ​​loitsuja Haluatko rikkautta, onnellisuutta vai kaveria E.T.C. olen kadonnut rakastaja -asiantuntija, olen auttanut niin monia ihmisiä ympäri maailmaa loitsemaan 1. palauttamaan kadonneen rakastajan 2. voittamaan rakkaasi sydämesi 3. auttamaan naimattomia ihmisiä löytämään kumppaneita 4. olla naimisissa 5. rakastaa vetovoimaa 6. Naimisissa olevat ongelmat ja avioero 7. Rakkausosa 8. Munuaisongelma kaikenlainen sairaus, johon voit ottaa minuun yhteyttä whatsappilla (+234803 042 5673) Tai lähetä sähköpostia osoitteeseen: priestezemun908@yahoo.com

    VastaaPoista
  66. Hei kaikki, nimeni on Gabriele Saksasta ja haluan sanoa jakaa todistuksen siitä, kuinka sain rakastajan takaisin, kun hän lähti minusta ilman syytä, mikä satuttaa minua niin paljon, koska rakastan häntä koko sydämestäni. En voinut päästää häntä irti rakkaudestani häntä kohtaan. Minun täytyi kokeilla kaikkia keinoja saadakseni hänet takaisin, kunnes ystäväni ohjasi minut voimakkaan miehen, tohtori Odudun luokse, joka näyttää minusta olevan jumala, koska hän ei vain tuonut takaisin rakastajani 24 tunnin sisällä, vaan myös auttanut minua hyvällä - onnen loitsu ja muut elämän asiat, jotka voin rohkeasti kertoa maailmalle, että tohtori Odudu on suurin ja mies, jolla on kullan sydän. Käytän tätä mediaa tavoittamaan kaikkia ilmoittamaan heille kuinka onnellinen olen tänään tohtori Odudun avulla. Ihmiseni, jotka siellä kohtaavat 1 tai 2 ongelmaa avioliitossaan, parisuhteessaan tai muissa asioissa, neuvon sinua ottamaan yhteyttä tohtori Odudu hänen sähköpostitse: odudutempleofanswer@gmail.com


    Kaikki kiitos tohtori Odudu

    VastaaPoista
  67. Kiitos suurelle tohtori Odudulle avioliittoni palauttamisesta, hän toi takaisin onneni kolmen vuoden avioeron jälkeen, jota en ole ollut minä itseni tuosta päivästä lähtien. Mutta tänään olen jälleen onnellinen lääkäri odudun avulla, joka on minulle lähetetty Jumala. Suosittelen mielelläni tohtori Odudua kaikille, jotka tarvitsevat apua. Hänen sähköpostinsa: odudutempleofanswer@gmail.com tai soita / whatsapp hänelle numeroon +23480509759787

    Sabine Saksasta.

    VastaaPoista
  68. Hei kaikille, tämä vuosi on minulle niin hyvä. Olen Aila Korhonen Etelä-Suomen Hämeenlinnasta, olen ollut naimisissa 6 vuotta ilman itkevää vauvaa avioliittokodissani, mikä sai mieheni erottamaan minut. Tämän vuoden alussa näin todistuksen tohtori Odiasta siitä, kuinka hän on auttanut naisia palauttamaan kadonneen rakkauden ja raskauttamaan heitä, joten otin yhteyttä häneen ja sanon nyt mielelläni, että tohtori Odia auttoi minua palauttamaan mieheni hänen ihmeellisillä voimillaan ja auttoi minua raskaaksi miehelleni. Olen nyt 8 kuukautta raskaana poikavauvan kanssa. Olen kutsunut suurta juhlaa, olen niin onnellinen, että siksi kirjoitin tämän todistuksen kertoakseni kaikille täällä Odia hyvästä työstä. Voit ottaa yhteyttä häneen nyt, jos avioliitossa on ongelmia, hän voi auttaa sinua aivan kuten hän oli tehnyt minulle. Alla on yksityiskohdat, joita käytin ottaessani yhteyttä Odiaan. Sähköposti: odiasolutioncenter@gmail.com WhatsApp: +2348107381533

    VastaaPoista
  69. KIIRTEELLINEN TEHOKAS LOVE-Loitsu SAADA EX-MIEHESI / VAIMASI TAKAISIN NOPEASTI YHTEYDESSÄ: OMOOGUNTEMPLEOFANSWER@GMAIL.COM, Hän on tietysti paras loitsuverkko verkossa, ja hänen tuloksensa on 100% takuu.

    Kiitos tohtori OMOOGUNille, että hän toi mieheni takaisin minulle. Aviomieheni kertoi minulle, että se oli ohi, ja kävellä pois ilman mitään syitä, olin hämmentynyt ja tiennyt mitä tehdä. Olin epätoivoinen, haluan hänet takaisin, kävin Internetissä etsimässä tapoja saada mieheni takaisin. Luin monista eri tavoista, mutta DR OMOOGUN kiinnitti huomioni, otin heti yhteyttä häneen ja selitin ongelmani hänelle. Oli hämmästyttävää ja yllättävää, että 11 tuntia loitsun lähettämisen jälkeen Aviomieheni soitti minulle ja pyysi minua antamaan anteeksi hänelle ja hyväksymään hänet takaisin. Ei voinut uskoa, että se tapahtui jonkin aikaa myöhemmin, kun hän tuli talooni ja putosi polvilleen. pyytää minua ottamaan hänet takaisin, mikä tapahtui. Todistan tällä foorumilla vain kertoa ihmisille, että DR OMOOGUN on todellinen ja aito. älä epäröi kokeilla häntä. kiitos DR OMOOGUN, kiltti miehesi .. Ota yhteyttä häneen, jos tarvitset aviomiehesi takaisin tai miehesi muutti toisen naisen luo, älä enää itke .. Tässä on hänen yhteyshenkilönsä: Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen: omooguntempleofanswer@gmail.com, voit soita myös hänelle tai lisää hänet Whats-sovellukseen: +2348149416142
    jane powell, N Y, USA.

    VastaaPoista
  70. Hei kaikille, tämä vuosi on minulle niin hyvä. Olen Aila Korhonen Etelä-Suomen Hämeenlinnasta, olen ollut naimisissa 6 vuotta ilman itkevää vauvaa avioliittokodissani, mikä sai mieheni erottamaan minut. Tämän vuoden alussa näin todistuksen tohtori Odiasta siitä, kuinka hän on auttanut naisia palauttamaan kadonneen rakkauden ja raskauttamaan heitä, joten otin yhteyttä häneen ja sanon nyt mielelläni, että tohtori Odia auttoi minua tuomaan mieheni takaisin hänen ihmeellisillä voimillaan ja auttoi minua raskaaksi miehelleni. Olen nyt 8 kuukautta raskaana poikavauvan kanssa. Olen kutsunut suurta juhlaa, olen niin onnellinen, että siksi kirjoitin tämän todistuksen kertoakseni kaikille täällä Odia hyvästä työstä. Voit ottaa yhteyttä häneen nyt, jos avioliitossa on ongelmia, hän voi auttaa sinua aivan kuten hän oli tehnyt minulle. Alla on yksityiskohdat, joita käytin ottaessani yhteyttä Odiaan. Sähköposti: odiasolutioncenter@gmail.com WhatsApp: +2348107381533

    VastaaPoista
  71. KONTAKT: WHATSAPP: +2347054019402 OF
    DRWALESPELLHOME@GMAIL.COM IS GEWICHTICH DE BESTE SPELL CASTER ONLINE EN SY RESULTAT IS 100% GARANTJE ..

    Nei (8) Acht jier yn myn houlik mei myn man, begon myn man mei oare dames te gean en my kâlde leafde te sjen, op ferskate gelegenheden driget er my te dumpen as ik him doarre te freegjen oer syn affêre mei oare dames, ik wie hielendal ferwoaste en ferbjustere oant in âlde freon fan my my fertelde oer in staveringshifker op ynternet mei de namme DR WALE dy't minsken helpt mei har relaasje en houliksprobleem troch de krêften fan leafde Spreuken, Earst betwifele ik as soks ea bestiet, mar besleat te jaan it in besykjen, As ik kontakt opnimme mei DR WALE, fertelde hy my alles wat ik dwaan moast en ik die en hy holp my in leafdesspreuk út te bringen en binnen 72 oeren kaam myn man werom nei my en begon te ferûntskuldigjen, no is hy opholden te gean mei dames en hy is by my foargoed en foar wier. Nim kontakt op mei dizze Wale Spell Caster foar jo relaasje as houliksprobleem.
    Hjir is syn kontakt ..

    OPROEP / WHATSAPP: +2347054019402

    EMAIL: drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  72. DR WALE PARAS Loitsu
    Kaikki kiitos tohtori Walelle, joka auttoi minua saamaan rakkaan mieheni takaisin minuun. Se oli pitkä tarina, mutta sanon vain vähän siitä, kuinka tämä suuri mies nimeltä Dr Wale auttoi minua tuomaan takaisin mieheni, joka ei ole koskaan puhunut kanssani nyt 5 vuotta. Hän teki työnsä mahtavan voimakkaan loitsunsa kanssa. Ainoa mitä tein, oli saada joitain esineitä, joita käytettiin loitsun valmistelemiseen minulle. Kun hän oli käyttänyt esineitä, seuraavien kolmen päivän aikana mieheni alkoi soittaa ja kertoi minulle palaavansa kotiin luokseni. WhatsApp +2347054019402 TAI E.mail drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Jos todella rakastat entistä entistä ja haluat heidät takaisin, riippumatta hajoamisen syystä, tai haluat poliittisen vallan tai haluat parantua kaikista vaivoista. Riippumatta tilanteestasi, ota yhteyttä '' voodoo lordiin '' osoitteessa "voodooconnect60@gmail.com" saadakseen ratkaisuja ongelmisiisi ... Voodoo-lordi '' voodooconnect60@gmail.com "-palvelun kautta on palauttanut avioliiton, rikkoutuneet kodit, parantanut vakavia vaivoja, antanut valtaa poliittiselle taipumukselle ja tehnyt paljon muuta hämmästyttäviä asioita kuin tavalliset ... Saadaksesi oman todistuksen, ota yhteyttä voodoo lordiin ASAP osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com) tai u voit myös ottaa yhteyttä häneen whatsappin kautta (+ 234-08097014925) ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut ..

    VastaaPoista
  74. Ajattelin itseäni mieheni takia, joka jätti minut toiselle naiselle. he molemmat matkustivat kaukana minusta, en voinut enää ottaa yhteyttä miehiini. Joten kaikki, mikä sai minut huolestumaan, mieleni ei ollut ratkaistu. Koska kaikki tämä tapahtui kanssani. Päätin tarkastella Internetiä, jossa törmäsin moniin hyviin todistuksiin DR WALE: sta. Joten otin yhteyttä DR WALEen ja kerroin hänelle, mitä minulle tapahtuu, ja sitten hän käski minua enää itkemään ja huolehtimasta. DR WALE antoi Voodoo-loitsun, joka sai mieheni palaamaan luokseni ja alkamaan kerjätä minua armahtamaan häntä. Jos sinulla on ongelmia avioliitossasi tai parisuhteessasi, uskokaa minua, DR WALE on paras mies, johon voi ottaa yhteyttä. E: Posti: drwalespellhome@gmail.com TAI WhatsApp +2347054019402

    VastaaPoista
  75. Se toimii! Entinen estän minut kaikilla alustoilla. Se kesti jonkin aikaa, noin kaksi kuukautta, mutta hän vapautti minut vain muutama tunti sitten! Älä anna periksi! SE TOIMII! ota yhteyttä tohtori Ilekhojieen saadaksesi apua nyt. olemme taas yhdessä. Usko tähän prosessiin .. Tässä hänen yhteyshenkilönsä ... WhatsApp hänet: +2348147400259,
    Lähetä hänelle sähköpostia: (gethelp05@gmail.com)

    VastaaPoista
  76. Nimeni on Anna Yhdysvalloista, rakastajani on palannut tohtori Ehimenin suurella avulla. Hän auttoi minua saamaan loitsun, joka toi hänet takaisin sylilleni vain kahdessa päivässä. Rakastajani jätti minulle virallisen ilmoituksen, ja nyt hän on palannut, haluan vielä kerran kiittää tohtori Ehimeniä hänen upeasta loitsustaan, olen nyt onnellinen nainen. Voit ottaa yhteyttä Whatsappin suurempaan oikeinkirjoittajaan soittamalla numeroon +1 (260) 218-3592 tai sähköpostitse osoitteeseen drehimen710@gmail.com

    VastaaPoista
  77. me not to worry myself anymore that my husband will come back to me after all said and done with the spell casted on him, i thought it was a joke, after he had finish casting the spell, to my greatest s
    I want to thank Chief Dodoru,whom helped me to bring my husband back to me..Two(2) years ago i had a serious problem with my husband, to the extent that he left the house and started dating another woman while he stayed with the woman, i tried all i can to bring him back, but all my effort was useless until the day my friend came to my house and i told her every thing that had happened between me and my husband, then she told me about this powerful spell caster who helped her when she was in the same problem.
    I then contacted Chief Dodoru and told him every thing,then he told urprise within 48 hours, my husband really came back begging me to forgive him.
    I can't stand this Joy alone so i decided to share my testimony.. if there is anyone who needs his help, you can contact him with this email: chiefdodoru@gmail.com or add him up on his whatsapp +2349015088017..He is willing to help any body that need his assistance.

    VastaaPoista
  78. me not to worry myself anymore that my husband will come back to me after all said and done with the spell casted on him, i thought it was a joke, after he had finish casting the spell, to my greatest s
    I want to thank Chief Dodoru,whom helped me to bring my husband back to me..Two(2) years ago i had a serious problem with my husband, to the extent that he left the house and started dating another woman while he stayed with the woman, i tried all i can to bring him back, but all my effort was useless until the day my friend came to my house and i told her every thing that had happened between me and my husband, then she told me about this powerful spell caster who helped her when she was in the same problem.
    I then contacted Chief Dodoru and told him every thing,then he told urprise within 48 hours, my husband really came back begging me to forgive him.
    I can't stand this Joy alone so i decided to share my testimony.. if there is anyone who needs his help, you can contact him with this email: chiefdodoru@gmail.com or add him up on his whatsapp +2349015088017..He is willing to help any body that need his assistance.

    VastaaPoista
  79. Onko sinulla vaikeuksia elämässäsi ja haluatko apua loitsupyörältä, kohtaatko avioeroa ja haluatko sovinnon? Isä Eli on oikeudenmukainen ja aito mies, hän on todella hyvä tekemisissään, koska auttoi minua saamaan mieheni takaisin eron jälkeen ottamaan yhteyttä Whatsappiin: +2348085240869

    Voit tavoittaa hänet seuraavasta loitsutyöstä

    Rakkaus loitsu,
    Työpaikkojen loitsu,
    arpajaiset
    yrttilääke kaikenlaisiin terveysongelmiin

    VastaaPoista
  80. Onko sinulla vaikeuksia elämässäsi ja haluatko apua loitsupyörältä, kohtaatko avioeroa ja haluatko sovinnon? Isä Eli on oikeudenmukainen ja aito mies, hän on todella hyvä tekemisissään, koska auttoi minua saamaan mieheni takaisin eron jälkeen ottamaan yhteyttä Whatsappiin: +2348085240869

    Voit tavoittaa hänet seuraavasta loitsutyöstä

    Rakkaus loitsu,
    Työpaikkojen loitsu,
    arpajaiset
    yrttilääke kaikenlaisiin terveysongelmiin

    VastaaPoista
  81. Hyvää päivää kaikille. Nimeni on Paulina Lucas, olen poissa
    täällä levittää tätä hyvää uutista koko maailmalle siitä, kuinka sain entisen mieheni takaisin. Kaikki alkoi, kun mieheni huijasi minua toisen naisen kanssa tietämättä hänelle, että nainen on velho, ja nainen loitsi mieheni, joka sai mieheni muuttamaan tunteitaan minua ja lapsia kohtaan ja rikkoi 6 vuoden avioliittomme. Olin hämmentynyt ja stressaantunut yksinhuoltajaäitiä koskevien kipujen takia, joten soitin ystävälle ja selitin avioliittohaasteeni hänelle, hän neuvoi ja ohjasi minua ottamaan yhteyttä tähän suureen voimakkaaseen loitsupyörään nimeltä Dr.Abu
    Tärkein syy siihen, miksi hän kehotti minua ottamaan yhteyttä tohtoriin Abu, johtui siitä, että hän on viime aikoina lukenut Internetissä joitain todistuksia, jotka jotkut ovat kirjoittaneet voimakkaasta loitsupyörästä tohtori Abu ja minä olin niin tyytyväinen ja päätin hakea apua häneltä jonka hän teki täydellisen työn tekemällä loitsun miehelleni ja hyödyntämällä toisen naisen voimia, mikä sai hänet palaamaan luokseni ja pyytämään anteeksiantoa.
    En lopeta hänen nimensä julkaisemista verkossa hänen tekemänsä hyvän työn takia. Kaikille, joilla on avioliitto-ongelmia, avioerokysymyksiä, kadonneita rakastajia tai muita suhteisiin liittyviä kysymyksiä, voit ottaa yhteyttä tohtori Abu: han kiireellisen loitsupyörän lähettämällä sähköpostia osoitteeseen WHATSAPP +2347051715801 EMAIL________drabuspiritualhome@gmail.com

    Hän voi myös ratkaista tämän ongelman täydellisesti

    1] HALUAN ex-poikaystäväni tai mieheni takaisin

    2] TYÖN MENETTÄMINEN

    3] MATALA S sperman määrä

    4] SYDÄN ERITTELY

    VastaaPoista
  82. Hyvää päivää kaikille, olen Jones Yhdysvalloista Huijasin. Viimeisten 8 kuukauden aikana en ole ollut oma itseni, koska rakastan ja kaipaan häntä niin paljon. Olen yrittänyt kaikkia mahdollisia keinoja saada hänet takaisin, mutta tuloksetta, kunnes ystävä kertoi minulle tohtori Ikodusta, joka käytti voimiaan tuodakseen sulhanen luokseni 24 tunnin kuluessa. Minun on sanottava, että olen onnellisin mies maan päällä, koska olen saanut elämäni rakkauden takaisin. Kiitos tohtori Ikodu avustanne. Tiedän, että monet ihmiset yrittävät saada elämänsä rakkauden takaisin, ja vakuutan teille, että se on hyvin mahdollista tohtori Ikodun avulla. Joten suosittelen sinua ottamaan ystävällisesti yhteyttä sähköpostitse: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soittamaan hänelle: +23408163958542

    Ystävällisin terveisin.

    Nimi: Jones Yhdysvalloista.

    VastaaPoista


  83. Älä huoli, olemme täällä sinua varten! Tarvitsetko pikalainaa liiketoimintaan tai maksamaan laskuja 2% korolla? Tarjoamme yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa, autolainaa, opintolainaa, velan vakauttamislainaa jne. riippumatta luottotiedoista. Tarjoamme rahoituspalveluja lukuisille asiakkaillemme ympäri maailmaa. Lainamme enimmäiskesto on 1–30 vuotta, lainamme vaihtelee 5 000 eurosta (viisituhatta dollaria) 50 000 000,00 euroon. (Viisikymmentä miljoonaa euroa). Lainaamme myös Yhdysvalloissa dollaria, euroa ja puntaa! Lisätietoja saat ottamalla meihin yhteyttä sähköpostitse: (tinvestor53@gmail.com) WhatsApp “: +16892107004

    VastaaPoista
  84. En tiedä kuinka kiittää suurta tohtori Ikodua siitä, että hän toi takaisin rakastajani voimillaan, en koskaan uskonut, että voisin saada vaimoni takaisin luokseni, kun jätin lapseni vihaisesti, koska en koskaan välittänyt. Tajusin, että olen tehnyt vääriä asioita rakkaalle perheelleni, mikä johtaa eroon minun ja vaimoni ja lasteni välillä. . Joku puhui tohtori Ikodusta muutama päivä sitten, ja minusta tuntui, että minäkin voisin auttaa, ja jouduin ottamaan yhteyttä myös häneen avun saamiseksi. nähdä minut ensimmäistä kertaa niin moneen vuoteen. Se tuntui unelta, mutta se oli todellisuutta. Lyhyesti sanottuna, minä ja perheeni olemme yhdistyneet ja vaimoni on erittäin iloinen voidessaan olla jälleen kanssani ja olen myös erittäin onnellinen. Tunnen olevani siunattu tohtori Ikodun avulla ja arvostan todella hänen apuaan. Koska suuri tohtori Ikodu viittasi minuun, haluaisin lähettää tohtori Ikodun kenelle tahansa, joka tarvitsee hänen apuaan. Voit tavoittaa hänet hänen matkapuhelinnumeronsa +2348163958542 kautta tai lähettää hänelle sähköpostia: ikoduotantempleofsolution@gmail.com

    Nimi: Charles
    Maa: Iso -Britannia.

    VastaaPoista
  85. Luulen olevani maailman onnellisin nainen siitä, että olen saanut rakastajani takaisin silmänräpäyksessä sen jälkeen, kun rakastajani on jättänyt minut kolmeksi vuodeksi. tuomalla rakastajani luokseni 24 tunnin kuluessa hänen voimillaan. Olen erittäin iloinen rakastajani kanssa tänään ja voin suositella suurta tohtori Ikodua maailmalle ja niille, jotka tarvitsevat myös hänen apuaan. Tässä on hänen sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa, joiden avulla voit ottaa häneen yhteyttä: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soita +2348163958542


    Nimi: Casandra
    Maa: USA

    VastaaPoista
  86. Haluan jakaa todistuksen siitä, kuinka rakastajani tuli takaisin luokseni 24 tunnin kuluessa siitä, kun olimme eronneet kahdeksi vuodeksi. hänelle on enemmän kuin voin selittää. En ole ollut yksin viimeisten 2 vuoden aikana eromme jälkeen, mutta tänään olen mielestäni onnellisin mies maan päällä, koska sain hänet takaisin elämääni ja se on siunaus. Haluan todella kiittää tohtori Ikodua onnellisuuteni palauttamisesta, ja jos tarvitset hänen apuaan, voit ottaa häneen yhteyttä: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soittaa +2348163958542


    Maasi: USA
    Nimesi: Javonne

    VastaaPoista
  87. Hei hyvät naiset ja herrat, tarvitsetko taloudellista apua? Olen Max Bent. Olen lainanantaja ja myös taloudellinen neuvonantaja.

    Tarvitsetko kiireellistä lainaa velkojen selvittämiseen vai tarvitsetko osakelainaa parantaaksesi liiketoimintaasi? Ovatko pankit ja muut rahoituslaitokset hylänneet sinut? Tarvitsetko lainojen yhdistämistä tai asuntolainaa? Älä etsi enää, sillä olemme täällä tehdäksemme kaikista talousongelmistasi menneisyyttä. Ota yhteyttä sähköpostitse:

    oceanfmortgages@gmail.com
    oceanfmortgages@gmail.com

    Tämä on Ocean Finance Mortgages. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 2% korolla. Valikoima vaihtelee 5 000,00 eurosta enintään 100 000 000,00 euroon.

    VastaaPoista
  88. Nimeni on rouva Abigail Mills, joka on uusi legit lainanantajien 2021 ja haluamme auttaa kaikkia elimiä, jotka tarvitsevat taloudellista apua tarjoamme alkaen 500000,00 euroa ja 5,000,000,00 euroa joten jos tarvitset apua ystävällisesti lähettää meille sähköpostia osoitteeseen: abigailmills.loans227@gmail.com niin, että lainaustapahtuma voi tapahtua nyt, kun olet lainan kanssa seuraavan 8 tunnin aikana, se on nopea siirto ja se on turvallinen ilman viivytystä. Joten sähköpostitse: abigailmills.loans227@gmail.com jos kiinnostunut

    Sähköposti: abigailmills.loans227@gmail.com

    VastaaPoista
  89. TARJOAMME KAIKKI LAINSÄÄDÄNNÖT - SOVELLETAAN KÄYTTÄVÄT LAINAT.

    Oletko liikemies tai nainen? Oletko taloudellisessa sotkussa tai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainaa pienen mittakaavan ja keskisuuren liiketoiminnan aloittamiseksi? Onko sinulla alhainen luotto-pisteet ja sinulla on vaikea saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta ?. Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: abigailmills.loans227@gmail.com

    Lainamme ovat hyvin vakuutettuja maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Tärkein tavoite on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelut. Ohjelmamme on nopein tapa saada mitä tarvitset nopeasti. Vähennä maksuja, jotta kuukausittaiset kulut rasittuvat. Hanki joustavuutta, jolla voit käyttää mihin tahansa tarkoitukseen lomista, koulutukseen, ainutlaatuisiin ostoksiin. Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: abigailmills.loans227@gmail.com

    Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: Liiketoimintasuunnittelu, Kauppa- ja kehitysrahoitus, Kiinteistöt ja Kiinnitykset, Velkakonsolidointilainat, Liikelainat, Yksityiset lainat, Kotimaan jälleenrahoituslainat, joiden korko on alhainen 2,00% per henkilö, yritykset ja yrityksiä. Hanki paras perheellesi ja omista unelmiesi kotisi myös yleislainajärjestelmämme kanssa. Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: abigailmills.loans227@gmail.com

    TARJOAMME KAIKKI LAINSÄÄDÄNNÖT - SOVELLETAAN KÄYTTÄVÄT LAINAT.

    Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja: abigailmills.loans227@gmail.com
    Kirjoita meille takaisin lainan tiedot;
    - Koko nimi:
    - Lainan määrä:
    - Lainan kesto:
    - Lainan tarkoitus:
    - Kaupunki maa:
    - Puhelin:
    - Kuinka kuulit meistä:

    Jos olet kiinnostunut saamaan lainaa, kirjoita meille ystävällisesti lainaehto. Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja: abigailmills.loans227@gmail.com
    Vilpittömästi sinun,
    Rouva Abigail Mills

    Odotamme kuulevani sinusta ASAP

    Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: abigailmills.loans227@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Ich weiß nicht, wie ich mit der Aufregung und dem Glück in mir gerade anfangen soll, denn an diesem Punkt fühle ich mich, als wäre ich die glücklichste Frau auf der ganzen weiten Welt, weil meine Freude wiederhergestellt wurde. Anfang letzten Jahres hatte ich einen Herzschmerz, die Liebe meines Lebens, die ich mit meinem Leben so sehr liebe und schätze, und wir sind seit 6 Jahren zusammen und Anfang letzten Jahres beschloss er, die Beziehung aus einem unbekannten Grund zu beenden, den er konnte. Gib mir keinen besseren Grund dafür. Ich war am Boden zerstört und hatte das Gefühl, Selbstmord zu begehen, was ich zum Glück nicht tat. Vor 4 Tagen war ich im Saloon, als jemand über Liebeszauber sprach und wie sie ihren Geliebten damit zurückbekam. Als ich das hörte, war ich interessiert und fragte sie danach und sie verband mich mit dem Großen Dr. Okpa, der der Grund ist, warum ich Ich freue mich heute, indem ich meinen Mann, meine Liebe, meinen Schatz innerhalb von 24 Stunden zu mir zurückbringe. Ich dachte, ich träume, Dr. Okpa überraschte mich, indem er meinen Geliebten zu mir zurückbrachte und mich wieder glücklich machte. Ich bin dem Großen Dr. Okpa dankbar und stolz darauf, die Welt von ihm wissen zu lassen, weil er ein Helfer ist und mir meine Lebensfreude zurückgegeben hat. Sie können Dr. Okpa telefonisch, per WhatsApp unter +27653527813 oder per E-Mail kontaktieren: okpatempleofsolution@gmail.com

    Mein Name: Janelle
    Land: USA

    VastaaPoista
  91. Tarvitsetko henkilökohtaisen tai yrityslainan ilman stressiä ja nopeaa hyväksyntää? ota meihin yhteyttä, sillä tarjoamme nyt lainoja prime-korolla 3%. Lainamme on vakuudellinen ja turvallinen,email: herofinancein@gmail.com, whatsapp +917338386140

    VastaaPoista
  92. Hei, Tarvitsetko luotettavaa yritystä saadaksesi lainaa projektisi rahoittamiseksi, yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa tai asuntolainaa? Älä katso kauempaa kuin Sunshine Financial Group Inc. Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainapalveluita, sekä vakuudellisia että vakuudettomia lainoja, pitkäaikaisia ​​ja lyhytaikaisia ​​lainoja ja monia muita tuetulla 3 %:n vuosikorolla. Jos haluat lisätietoja, kirjoita meille sähköpostitse: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com) tai lähetä minulle viesti suoraan WhatsAppissa numeron +447360502110 kautta ja saat vastauksen hetkessä

    Tiedän, että laillisen lainan saaminen on aina ollut valtava ongelma Henkilöille, joilla on taloudellisia ongelmia ja jotka tarvitsevat ratkaisua niihin, monien ihmisten on niin vaikea saada osakelainaa paikallisista pankeista tai muista rahoituslaitoksista korkean koron vuoksi. korko, riittämättömät vakuudet, velka-tulosuhde, alhainen luottoluokitus tai jokin muu syy.

    Älä enää huolehdi, sillä Olemme erikoistuneet tarjoamaan strukturoituja rahoitusratkaisuja yksityishenkilöille ja yrityksille tehokkaimmalla ja nopeimmalla tavalla.

    Syitä, miksi sinun pitäisi ottaa meihin yhteyttä lainaa varten;
    * Mukavuus - Voit hakea lainaa milloin tahansa ja missä tahansa.
    * Joustava määrä - Päätät, kuinka paljon haluat lainata.
    * Nopea suora rahoitus - Saat lainasi 24 tunnin kuluessa hyväksymisestä.
    * Edullinen korko 3 %.
    * Korkeat hyväksymisprosentit - Sinulla on 99,9 % mahdollisuus saada laina
    * Joustava takaisinmaksu - Sinun tulee valita takaisinmaksupäivä, joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1-30 vuoden ajalle.
    * Yksinkertainen online-sovellus.
    * Henkilökohtaista ohjausta ja asiantuntemusta.
    * Ei piilotettuja maksuja

    Ei enää odotusaikoja tai stressaavia pankkikäyntejä. Palvelumme on käytettävissä 24/7 - voit saada lainaa ja suorittaa tapahtumasi milloin ja missä sitä tarvitset.

    Tarjoamme 24 tunnin maailmanluokan lainapalveluita. Tiedustelut / Kysymykset? - Lähetä sähköpostia osoitteeseen sunshinefinancialgroupinc@gmail.com tai laita viestiä WhatsAppissa: +447360502110 | & Vastaanota heti vastaus.

    VastaaPoista
  93. Dr. Ige Ajayi on yksinkertaisesti paras loitsuntekijä ja auttaja. Nimeni on Cythai Jones, kunnioituksesta sinua ja loitsujasi kohtaan minun on kerrottava tämä todistus kaikille. Olen käynyt muissa loitsunpyörissä ilman tulosta. Toivoin vain, että tulisin luoksesi aikaisemmin, sain sinusta parasta. Entinen mieheni oli poissa vuodeksi ja menin kaikkialle ja muut loitsunpyörittäjät hakemaan apua, mutta tuloksetta ennen kuin ystäväni esitteli minulle tohtori Ige Ajayin. Kun rakkausloitsu oli tehty, sain lopulta puhelun häneltä 24 tunnin sisällä, kuten tohtori Ige Ajayi vakuutti minulle. Hänen loitsunsa tekivät ihmeitä ja mieheni on palannut täynnä rakkautta. Se on ihme! Yhtäkkiä hän palasi kukkien kanssa sanoen, että minun pitäisi antaa hänelle anteeksi, olin todella hämmästynyt ja järkyttynyt, kun mieheni polvistui anoen anteeksiantoa ja että ottaisin hänet takaisin. Minulla on todella pulaa sanoista ja iloinen, olet Jumala, joka on lähetetty minulle ja koko perheelleni. Ja nyt olen taas iloinen nainen. Kiitos paljon tohtori Ige Ajayi. Kaikkien, jotka etsivät oikeaa loitsua, kannattaa ottaa yhteyttä tohtori Ige Ajayiin osoitteessa: drigeajayi@gmail.com Voit myös lähettää hänelle Whatsapp-sovelluksen numeroon +234 (80)-5739-3990

    VastaaPoista
  94. Neljän vuoden avioliiton jälkeen mieheni päätti juuri lähteä. Tein kaikkeni tuodakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin todella hänet takaisin rakkaudesta häntä kohtaan, rukoilin häneltä kaikkea, lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni ja hän ehdotti, että ottaisin mieluummin yhteyttä tohtori Sangoon auttaakseni minua poistamaan sovintoloitsun ja saamaan hänet takaisin. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä. Ilmoitin tohtori Sangolle ja hän vakuutti minulle, ettei mitään ongelmia ollut ja että kaikki olisi hyvin kolme päivää sitten. Hän oli lumoutunut ja yllätyksekseni toisena päivänä mieheni soitti minulle. Olin hyvin yllättynyt, vastasin puheluun ja hän vain sanoi olevansa erittäin pahoillaan kaikesta tapahtuneesta, hän halusi minun palaavan hänen luokseen. Jos tarvitset apua, voit myös ottaa yhteyttä Dr.Sangoon
    1) Rakkausloitsuja
    2) Kadonneet rakkausloitsut
    3) Avioeroloitsuja
    4) Sitovat loitsut.
    5} Peniksen suurentaminen ja muut säädöt
    6) Purkamisloitsut
    7) Poista entinen rakastaja
    8.) Haluatko saada ylennyksen toimistossasi/arpajaisissasi
    9) Peniksen laajentuminen
    10) Raskausongelma
    jos sinulla on ongelmia, ota yhteyttä Dr. Sangoon hänen sähköpostillaan; spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Hei hyvät naiset ja herrat; Tarvitsetko pikalainaa 24-48 tunnin sisällä? Jos vastauksesi on kyllä, neuvon sinua hakemaan lainaa Novelty Financesta.

    Nimeni on Davina Claire, olen rahoitusvälittäjä ja olen myös rahoituskonsultti. Olen huomannut, että monien ihmisten on niin vaikea saada lainaa joko pankista tai muista rahoituslaitoksista korkean koron, riittämättömien vakuuksien, velkaantuneisuuden, alhaisten luottopisteiden tai muiden syiden vuoksi. Suosittelen kaikkia lainaa etsiviä ottamaan yhteyttä Novelty Financeen saadakseen lainaa erittäin alhaisella 3 %:n korolla. He ovat luotettava lainayhtiö ja voit työskennellä heidän kanssaan. Voit ottaa heihin yhteyttä sähköpostitse: | noveltyfinances@gmail.com | TAI lähetä viesti WhatsAppiin numeroon +447915601531 saadaksesi lisätietoja.

    NOVELTY FINANCE tarjoaa rahoitusratkaisuja. Ne tarjoavat kaikenlaisia ​​lainapalveluita (henkilökohtainen laina, yrityslaina ja monet muut). Ne tarjoavat joustavia ja useita lainavaihtoehtoja, mukaan lukien vakuudelliset ja vakuudettomat lainat, pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset lainat, jotka on räätälöity taloudellisiin tarpeisiisi.

    Mitä saat, kun haet Novelty Financeen:
    • Välitön pääsy varoihin hyväksynnän jälkeen.
    • Kilpailukykyiset korot (3 % vuodessa)
    • Joustavat takaisinmaksuehdot
    • Helppo hyväksyntä, jos tarvitset lisävaroja
    • Voit hakea lainaa milloin tahansa ja missä tahansa.
    • Sinua ei kiirehdi maksamaan takaisin lainaa, vaan saat aikaa lainan takaisinmaksun käynnistämiseen.
    • Ei piilokuluja

    Kuinka hakea:
    Lainan hakeminen on nopeaa ja helppoa!
    Jos olet kiinnostunut hakemaan lainaa Novelty Financesta ja tarvitset lisätietoja lainatarjouksesta, LÄHETÄ SÄHKÖPOSTI osoitteeseen (noveltyfinances@gmail.com) TAI lähetä viesti WhatsAppiin numerolla +447915601531 saadaksesi lisätietoja ja suullisia tiedotustilaisuuksia. Ehdot ovat voimassa.

    VastaaPoista
  96. Tarvitsetko kiireellistä lainaa taloudellisiin tarpeisiisi? Tarjoamme 1 000 - 50 000 000,00 euron lainoja, luotettavia, tehokkaita, nopeita ja dynaamisia, ilman luottotarkastuksia ja tarjoamme 100 %:n takuun ulkomaisille lainoille siirtojakson aikana.

    Tarjoamme laajan valikoiman henkilö-, yritys-, asunto- ja yhdistymislainoja muuttuviin tarpeisiisi ja olosuhteisiisi 3 % korolla.

    PALVELUT SISÄLTÄVÄT:
    * Henkilökohtaiset lainat
    * Yrityslainat
    *
    Peruskorjaus * Asiakaslainat
    * Autolainat
    jne ...


    Kuinka hakea:
    ota meihin yhteyttä osoitteessa accessloanfirm2030@gmail.com

    Lainan hakeminen on nopeaa ja helppoa!
    Yritysten tai yksityishenkilöiden, jotka ovat kiinnostuneita hakemaan Access Finance -lainaa ja tarvitsevat lisätietoja sen hakemisesta, tulee LÄHETÄ

    Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen accessloanfirm2030@gmail.com

    WhatsApp-numero: +79258159150

    Kunnioituksella
    Herra Scott
    accessloanfirm2030@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Hei Tarvitsetko kiireellistä lainaa taloudellisten tarpeidesi ratkaisemiseksi? Tarjoamme lainoja 2 000 000 - 50 000 000,00, olemme luotettavia, vahvoja, nopeita ja dynaamisia, ei luottotarkastusta ja tarjoamme 100 % ulkomaisen lainatakauksen siirtojakson aikana. Myönsimme myös kaikki valuuttalainat 2% korolla kaikille lainoille. Jos olet kiinnostunut, ota meihin yhteyttä tämän sähköpostin kautta: (bryanstefanloanfirm@gmail.com) (bryanstefanloanfirm@outlook.com) tai WhatsApp: +919654763221

    VastaaPoista
  98. Tarvitsetko kiireellistä lainaa velkojen selvittämiseen vai tarvitsetko osakelainaa parantaaksesi liiketoimintaasi? Ovatko pankit ja muut rahoituslaitokset hylänneet sinut? Tarvitsetko lainojen yhdistämistä tai asuntolainaa? Älä etsi enää, sillä olemme täällä tehdäksemme kaikista talousongelmistasi menneisyyttä. Ota yhteyttä sähköpostitse:

    oceanfmortgages@gmail.com
    oceanfmortgages@gmail.com

    Tämä on Ocean Finance Mortgages. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 2% korolla. Vaihtelee 5 000,00 eurosta enintään 100 000 000,00 euroon.

    VastaaPoista
  99. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaaksesi velkojasi tai osakelainaa parantaaksesi liiketoimintaasi? Ovatko pankit ja muut rahoituslaitokset hylänneet sinut? Tarvitsetko lainojen yhdistämistä tai asuntolainaa? Älä etsi enää, sillä olemme täällä jättääksemme kaikki taloudelliset ongelmasi taaksemme. Ota yhteyttä sähköpostitse: jurgenstefanfinancialservice@gmail.com jurgenstefanfinancialservice@outlook.com Tai Whatsapp: +919654763221 +2348071917956 Nämä ovat Jurgen Stefan Financial Service. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 3% korolla. Vaihe on 5 000,00 eurosta 100 000 000,00 euroon.

    VastaaPoista
  100. Hyvää uutta vuotta kaikille, nimeni on Catherina Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja haluan jakaa todistuksen siitä, kuinka elämäni rakkaus palasi minulle sen jälkeen, kun hän erosi minusta 2 vuotta sitten, en koskaan uskonut, että voisin saada hänet takaisin luokseni. elämää uudelleen, koska hän sai minut kiinni pettämisestä, mitä kaduin. Hyvä, että hän on nyt taas palannut luokseni ja olemme jälleen onnellisia yhdessä tohtori Okpan avulla, joka loi loitsun, ja 48 tunnin sisällä rakastajani, joka jätti minut vuosiksi, soitti minulle ja kysyi uuden paikkani osoitetta, enkä haaskannut. aikaa ja teki niin, suurimmaksi yllätyksekseni hän tuli kotiini sinä iltana kukkien kanssa mukanani. Olin hämmästynyt ja nyt olemme jälleen onnellisia yhdessä ja olemme iloisia voidessamme kertoa maailmalle, ettei mikään ole mahdotonta, koska tohtori Okpa on täällä pelastamassa suhteemme ja avioliittomme. Voit ottaa yhteyttä tohtori Okpaan whatsappin kautta ja puhelimitse numerolla +27653527813 tai sähköpostitse: okpatempleofsolution@gmail.com

    Pysyä siunattuna.

    VastaaPoista
  101. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaaksesi velkojasi tai osakelainaa parantaaksesi liiketoimintaasi? Ovatko pankit ja muut rahoituslaitokset hylänneet sinut? Tarvitsetko lainojen yhdistämistä tai asuntolainaa? Älä etsi enää, sillä olemme täällä jättääksemme kaikki taloudelliset ongelmasi taaksemme. Ota yhteyttä sähköpostitse: jurgenstefanfinancialservice@gmail.com jurgenstefanfinancialservice@outlook.com Tai Whatsapp: +919654763221 +2348071917956 Nämä ovat Jurgen Stefan Financial Service. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 3% korolla. Vaihe on 5 000,00 eurosta 350 000 000,00 euroon.

    VastaaPoista
  102. Mikä aika olla onnellinen elossa, haluan jakaa nopean todistuksen siitä, kuinka sain rakastajani takaisin tohtori Okpan avulla, joka tuli avuksi ja palautti iloni 24 tunnissa ilman viivettä 1 vuoden ja 6 kuukauden kuluttua. menetän elämäni rakkauden. Ajattelin, etten voisi koskaan saada häntä takaisin elämässäni, ennen kuin tohtori Okpa teki sen voimillaan, joista tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Haluan vain sanoa suuret kiitokset tohtori Okpalle avusta ja voit myös ottaa häneen yhteyttä kiittääksesi häntä puolestani tai jos tarvitset apua. Tässä on hänen yhteyssähköpostinsa: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita +27653527813.

    VastaaPoista
  103. Nimeni on Patience Wallen, haluan kiittää mahtavaa tohtori Okpaa avioliittoni palauttamisesta ja siitä, että minulla on jälleen onnellinen koti. Viimeiset 6 vuotta mieheni jätti minut ja 2 lasta, eikä minun ole ollut helppoa huolehtia heistä yksin. Kaiken kokemani jälkeen olin niin onnekas, että sain yhteyden suureen tohtori Okpan kanssa, joka toi mieheni takaisin voimakkaalla loitsullaan, ja kun kirjoitan tätä todistusta nyt, mieheni on olohuoneessa lasten kanssa ja olemme kaikki. elää onnellisesti. Haluan kiittää tohtori Okpaa siitä, mitä hän teki hyväkseni, ja suosittelen häntä kaikille, joilla on samanlaisia ongelmia joko avioliitto- tai parisuhdeongelmissa. Vakuutan teille, että tohtori Okpa palauttaa rakastajasi ja tekee sinut jälleen onnelliseksi. Tämä on tohtori Okpan yhteyshenkilö: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita +27653527813

    VastaaPoista
  104. Hei kaikki

    Olen Teemu Uusi-Esko ja olen kotoisin Turusta. Etsin nettilainaa ja pelkäsin hyvin, että en ole koskaan aiemmin hakenut lainaa, ja etsin erittäin hyvin ja etsin sieltä todellista yritystä, löysin yrityksen nimeltä Patricia Kingsman, katson ja näin mitä ihmiset sanoivat tästä yrityksestä. oli totta, päätin hakea lainaa yritykseltä ja tarvitsin 150 000,00 euron lainaa yrityksen perustamiseen, kun hain, hän kertoi minulle, mitä minun piti tehdä, tein sen ja hän vakuutti minulle, että 8 tunnin kuluttua olen menossa ollakseni lainassani sanoin okei ja odotin tasan 8 tunnin kuluttua, kun saan lainani tältä yritykseltä, kun kirjoitan tätä nyt, minua ei ole koskaan aiemmin huijattu ja tämä yritys on loistava, olen kuullut ihmisten puhuvan huijauksista, mutta minä En ole koskaan joutunut huijatuksi ja kiitän Jumalaa siitä. Joten jokainen, jos tarvitset oikeaa lainaa, tämä on oikea yritys hakeaksesi, he auttavat sinua ja kun he kertovat sinulle, että saat lainasi, on tarkka aika, jolloin saat lainasi. Minun täytyy vain kirjoittaa tämä viesti kaikille, jotta et tapaisi hakea lainaa väärältä yritykseltä, jos tarvitset oikeaa lainaa, ota yhteyttä tähän yritykseen ja olet onnellinen. Heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com.

    VastaaPoista
  105. Tarvitsetko lainaa? yksityinen laina? Yrityslainat? Asuntolaina? Maatalous- ja projektirahoitus? Tarjoamme kaikenlaisia lainoja 2% korolla! Ota yhteyttä sähköpostitse: dakany.endre@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Tarvitsetko projektilainoja investointilainoihin, henkilökohtaisiin lainoihin, yrityksiin, asuntolainoihin, opintolainoihin, yhdistämislainoihin ja lainoja erilaisiin projekteihin? niille, jotka haluavat saada lainaa yrityksestä, ota meihin yhteyttä jo tänään (dakany.endre@gmail.com) ja hanki laina jo tänään.

    VastaaPoista
  107. Kas vajate laenu? eralaen? Ärilaenud? Hüpoteek? Põllumajanduse ja projektide rahastamine? Pakume igasuguseid laene 2% intressiga! Võtke meiega ühendust e-posti teel: dakany.endre@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Myn libben waard ferwoaste doe't myn man stjoerde my ynpakken, nei 17 jier dat wy hawwe west tegearre. Ik wie ferlern en helpleas nei't ik safolle manieren besocht om myn man my werom te nimmen. Op in dei op it wurk wie ik ôfwêzich en wist net dat myn baas my belle, dat hy siet en frege my wêr't it oer wie. Ik fertelde him en hy glimke en sei dat it gjin probleem wie. Ik haw noait begrepen wat hy bedoelde mei it wie gjin probleem om myn man werom te krijen, hy sei dat hy in tsjoen brûkte om syn frou werom te krijen doe't se him ferliet foar in oare man en no binne se tegearre oant no ta en ynearsten wie ik skokt te hearren soks fan myn baas. Hy joech my in e-postadres fan 'e grutte tsjoender dy't him holp om syn frou werom te krijen, ik leaude noait dat dit soe wurkje, mar ik hie gjin kar dan yn kontakt te kommen mei de tsjoender dy't ik die, en hy frege om myn ynformaasje en dat fan myn man om him de tsjoen te meitsjen en ik stjoerde him de details, mar nei twa dagen belle myn mem my dat myn man kaam en smeekte dat hy my werom wol, ik leaude it noait, om't it krekt in dream wie en ik moast nei it plak fan myn memme haastje en ta myn grutste ferrassing knibbele myn man foar my en smeekte om ferjouwing dat hy my en de bern thús wol, doe joech ik DR IREDIA in oprop oangeande hommels feroaring fan myn man en hy makke it dúdlik foar my dat myn man fan my hâlde sil oant de ein fan 'e wrâld, dat hy sil nea ferlitte myn eagen. No binne ik en myn man wer byelkoar en binne begûn mei noflike dingen dy't er noch net dien hat, hy makket my bliid en docht wat er as man dwaan moat sûnder te gnizen. Allegear tank oan DR IREDIA. As jo ​​​​help nedich hawwe oangeande houlik, nim dan kontakt op mei DR IREDIA foar help. Jo kinne him berikke fia e-post:drirediaherbalhome@gmail.com Hy is in betrouber man.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.